Täältä voi kiinnostuneet kyylätä mun tämänhetkistä pyöräkokoelmaa:
http://bmxmuseum.com/bikes/user/400
(^saitti/layout toimii näköjään parhaiten mozillalla)
Harrastus kokonaisuutena, eli nämä kyseiset fillarit jotka pohjautuvat lajiin nimelta BMX-Freestyle ja niillä ajaminen painovoiman lakeja halveksuen, on ollut puol elämää jo kohta 19 vuotta. Noiden kasarivermeiden kunnostus- ja entisöinti-ideologia on verrattavissa vaikka museoautoihin tai mihin tahansa sellaiseen, missä entisöidään jotain vanhaa ja hommataan vuosikertaosia että saadaan vehje ns. vuosimalli/ajanjakso-korrektiksi.
Ja mikä tärkeintä, homma pyritään toteuttamaan siten että kaikki se käytetty aika ja vaiva on harmoniassa lopputuloksen eli kokonaisuuden kanssa. Toisin sanoen, muilta harrastajilta on turha odottaa ylistyspuheita jos:
a) ..on vaan helvetisti tavaraa mutta niistä ei ikinä synny mitään valmista ja/tai kamaa kerätään lukumääräisen keräämisen vuoksi (nk. "kahmijat")
b) ..ei ole tyylitajua, eli pyörä/t kokonaisuutena näyttää mauttomilta tai suorastaan rumilta riippumatta siitä miten kalliita ja/tai harvinaisia osia niissä on tai olipa niitä lukumääräisesti kuinka paljon tahansa.
Kun yhdistetään noiden vanhojen härveleiden keräily, vuosiluku-uskollisuus, oikeiden osien bongaus, treidaus/kaupankäynti muiden keräilijöiden/entisöijien/friikkien kanssa, fillareiden valokuvaus/päivitysvalokuvaus, niin siinä on polkupyöräpornoa parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Ja sitten on vielä se ebay.
"80-luvun freestyle fillareiden entisöijältä/keräilijältä/harrastajalta usein kysyttyjä asioita" eli
FAK täät shiit:
"Mikset sä perusta pyöräkauppaa kun sulla kerran on noin monta pyörää?"
Vakavasti otettavaan keräilyyn liittyy aina jotain vähän syvempää kuin pelkkä tavaran määrä, yleensä henkilökohtainen nostalgia tai vaan suuri kiinnostus lajin menneisyyteen. Pyörät on etsitty, kunnostettu ja rakennettu lähes poikkeuksetta omaksi iloksi, ei myytäväksi.
"Montako vaihdetta tossa on?"
BMX ja Freestyle pyörissä ei ole kuin se yksi ainoa "vaihde" jolla pääsee eteenpäin sitä nopeammin mitä kovemmin jaksaa polkea. Jos joku väittää että freestyle tai BMX pyörässä on vaihteet niin kyseinen henkilö syntynyt vasta eilen.
"Voiko tolla polkea takaperin?"
Ei voi. Riippuen mihin freestylen alalajiin pyörä on tarkoitettu, siinä on yleensä joko freewheel ("vapaaratas") tai freecoaster (jalkajarrun tekniikkaan perustuva modifioitu napa, jolla voi rullata takaperin ilman että poljinkammet pyörivät mukana takaperin, käytetään tasamaa-freestylessä eli flatlandissa, nykyään tosin myös katuajossa). Joissain vanhemmissa malleissa saattaa olla jalkajarru.
"Eikös toi ole vähän turhan pieni pyörä sun kokoiselle kaverille?" (vertaa: "miten sä pystyt polkemaan noin pienellä pyörällä?", "eikös tossa mene polvet koukkuun?" tai "onksulla vähän pieni pyörä?")
Pyörä on juuri sopivan kokoinen nimittäin freestyle-pyöräksi. Polvet menevät koukuun koska rungon koko on tarkoituksella pieni eikä satulaa voi tai kannata nostaa tappiin koska a) runko ei kestä yli-pitkän satulaputken aiheuttamaa vääntöä. b) se on epäkäytännöllistä koska pyörän painopiste on matalalla ja c) se näyttää äärimmäisen typerältä. Freestyle pyörä on pieni ja sen painopiste on matalalla sen takia, että se on tehty temppuiluun ja jotta sitä olisi helpompi hallita. Isompi pyörä on tähän tarkoitukseen kömpelö. Freestyle pyörällä kun ei ajeta mitään maratoonia eikä sen näin ollen ole tarkoituskaan olla ergonominen saati sitten ajoasennon "oikea". Ja lopuksi, se on tottumiskysymys.
"Onko toi maastopyörä?"
Ei ole. Freestyle-pyörillä ajetaan lähinnä urbaanissa ympäristössä kuten tasamaalla ja erilaisissa rampeissa sekä luontaisessa kaupunkiympäristössä lukuisine mahdollisuuksineen. BMX ratapyörät on asia erikseen, niillä voi halutessaan mennä vaikka maastossa jos on pakko.
"Onko toi sirkuspyörä?"
On ja ei. Vanhimpien freestyle-tempuiksi luettavien liikeiden historia ulottuu viime vuosisadan alkuun ja sitä kautta se liitetään mielikuvissa vielä nykyäänkin tästä syystä sirkuksiin. Nykyaikana sirkus-vertaus on kuitenkin lähinnä loukkaus tyyliin "heitä homo voltti".
"Onko toi trial-pyörä?"
Ei ole. Vaikka rengaskoko on sama (20-tuumaa) ja runkotyyppi on samankaltainen, on trial-pyörän käyttötarkoitus ja ajotuntuma täysin erilainen freestyle-pyörään verrattuna.
"Paljon tollanen vanha freestyle pyörä maksaa/paljolla myisit?"
Harva keräilijä myy pyöriään varsinkaan jos joku urpo kadulla ohimennen autonikkunasta kysyy. Aito kiinnostus palkitaan aidolla vastauksella mutta kaikenlaiset puolihuolimattomat heitot yleensä vaan suututtavat. Keskimäärin kasari-freestyle fillarin hinta voi olla mitä tahansa parista sadasta useaan tuhanteen euroon. Vakavissaan näitä fillareita keräilevät ihmiset rakentavat ja kunnostavat niitä itselleen hartaudella, ja kuten ylempänä jo todetaan, yleensä nostalgiasyistä tai syvästä kiinnostuksesta lajin menneisyyteen. Vanhan freestyle fillarin entisöinti, kunnostus tai sopivien osien hankkiminen voi kestää parista kuukaudesta useaan vuoteen projektista riippuen ja niihin uhrattavaa vaivannäköä ja työtunteja on yleensä mahdoton mitata rahassa.
Kun nyt sitten heität jonkun summan suhteutettuna kaikkeen uhrattuun aikaa, vaivaan ja rahaan niin ihmiset jäävät yleensä toljottamaan epäuskoisina tyyliin "miten noin pieni pyörä voi maksaa niin paljon?". PERKELE! pitäisikö sen fillarin koon/ulkonäön sitten olla suorassa suhteessa siihen käytetyyyn rahamäärään? Eli helvetin iso ja vähintään umpikultaa kaikilla teknisillä lisämausteilla.
"Mistä noita saa/voi ostaa?"
Lähes kaikki vahat fillarit ja osat löytyy joko toisilta keräilijöiltä, ebaystä tai nettipyöräkaupoista joissa on vanhaa varastoa.
Nykyaikaiset pyörät löytyy puolestaan fillarikaupoista paikanpäältä tai netistä.
"Voiks kokeilla?"
Totta kai voi, kunhan muistat ettei se ole sun oma fillari jota voi käsitellä ihan miten vain ja että haluan sen takaisinkin aika nopeasti. Kysyjän ei pidä loukkaantua/alkaa vittuilemaan jos keräilijä ei halua luovuttaa arvokasta fillariaan tuntemattoman testiajoon, sanoohan sen järkikin.
"Onks hyvä fillari, ootsä hyvä ajaan, osaatsä paljon temppui, onks toi vaikeeta?"
Tähän ei jaksa enää nykyään muuta vastata kuin että "joo".
Paasaus loppuu tähän ja saa tulla jutteleen tai kyseleen jos tavataan :)
Hyvää yötä.
