en jaksanut etsiä omaa aikaisempaa kommenttiani tässä threadissa, enkä muista mitä olen vuosia sitten kirjoittanut tästä aiheesta.
Ei varmaan siinä suhteessa ole paljon mikää muuttunut, että en vain pääse ylitse siitä fiiliksestä että lapsi ikään kuin ottaa enemmän kuin antaa. Kömpelö sanonta, mutta ideana siis että omasta elämästä häviää niin paljon asioita mitä ei lapsen jälkeen enää voi (huom tärkeä sana SPONTAANISTI) tehdä :panic: eikä lapsen hankkimista oikein voi peruuttaa (enää 12rv:n jälkeen ainakaan).
Kun ensinnäkin olen sitä mieltä, ettei mahdollinen-joskus-tuleva-lapsi esimerkiksi _todellakaan_ tule istumaan pelikonsoleitten ja tietokoneitten edessä kasvaessaan yms. ei sitä sitten itsekään voi vain pelailla vapaa-aikanaan. huom aikahan suorastaan lentää siivillä kun tähän vaiheeseen jo joudutaan. kuulemma.
tämä ajatus ainakin pelästytti kultaseni perinpohjin ja päätettiin asian käsittelyä edes hypoteettisen ajatuksen tasolla lykätä muutaman vuoden verran.
Olisikin kiva tietää perheellisiltä ihmisiltä, että mitä asioita he pistäisivät vaakakupin toiselle puolelle jos mun vaakakupin puolella on tuo äsken toteamani 'oman menettäminen'.
Meidän kissat sitä paitsi on meille kuin lapsia, täydellisiä sellaisia, en haluaisi että mikään ikään kuin tulisi kissojen ja mun väliin. Tuntuu välillä ettei aikaa olisi tarpeeksi hengata kissojenkaan kanssa. Eikä vanhempi kissakaan välttis ois innoissaan jostain hännästä repivästä konttailijasta.
Minnekään ei myöskään voisi lähteä suht spontaanisti, mikä ahdistaa ehkä kaikkein eniten. Paljon on stressaantuneita vanhempia ketkä vain juoksee hoitopaikkojen, töitten, kauppojen ja kotien väliä kaikki päivät, että ihan miettii miten sitä voi tasapainottaa tän kaiken ehkä joskus tulevaisuudessa. Pienet arkirutiinit ihanan avopuolison kanssa on kivoja, mutta tollanen 150%rutinoituminen hoito-työ-kauppa-koti-akselille on voimakas ajatus.
mitäs tästä voi taas todeta, ei oo aika vielä, ei. harmi että se perhanan kliseinen biologinen kello tikittää. Ei kyllä hirveen kovaa mutta eipä olla kaukana siitä tilastollisesti todennäköisyydestä, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla ensimmäinen lapsi tehdään yleensä noin kolmekymppisenä. sinänsä ristiriitaista, että olen kuitenkin sitä mieltä että lapset kannattaisi mielellään hankkia ennen 30v.-40v. (tässä ei ole mitään suurta logiikkaa tai järkeilyä takana, ei tarvitse sitä yrittää penätä,fiilispohjalta).
Ei varmaan siinä suhteessa ole paljon mikää muuttunut, että en vain pääse ylitse siitä fiiliksestä että lapsi ikään kuin ottaa enemmän kuin antaa. Kömpelö sanonta, mutta ideana siis että omasta elämästä häviää niin paljon asioita mitä ei lapsen jälkeen enää voi (huom tärkeä sana SPONTAANISTI) tehdä :panic: eikä lapsen hankkimista oikein voi peruuttaa (enää 12rv:n jälkeen ainakaan).
Kun ensinnäkin olen sitä mieltä, ettei mahdollinen-joskus-tuleva-lapsi esimerkiksi _todellakaan_ tule istumaan pelikonsoleitten ja tietokoneitten edessä kasvaessaan yms. ei sitä sitten itsekään voi vain pelailla vapaa-aikanaan. huom aikahan suorastaan lentää siivillä kun tähän vaiheeseen jo joudutaan. kuulemma.
tämä ajatus ainakin pelästytti kultaseni perinpohjin ja päätettiin asian käsittelyä edes hypoteettisen ajatuksen tasolla lykätä muutaman vuoden verran.
Olisikin kiva tietää perheellisiltä ihmisiltä, että mitä asioita he pistäisivät vaakakupin toiselle puolelle jos mun vaakakupin puolella on tuo äsken toteamani 'oman menettäminen'.
Meidän kissat sitä paitsi on meille kuin lapsia, täydellisiä sellaisia, en haluaisi että mikään ikään kuin tulisi kissojen ja mun väliin. Tuntuu välillä ettei aikaa olisi tarpeeksi hengata kissojenkaan kanssa. Eikä vanhempi kissakaan välttis ois innoissaan jostain hännästä repivästä konttailijasta.
Minnekään ei myöskään voisi lähteä suht spontaanisti, mikä ahdistaa ehkä kaikkein eniten. Paljon on stressaantuneita vanhempia ketkä vain juoksee hoitopaikkojen, töitten, kauppojen ja kotien väliä kaikki päivät, että ihan miettii miten sitä voi tasapainottaa tän kaiken ehkä joskus tulevaisuudessa. Pienet arkirutiinit ihanan avopuolison kanssa on kivoja, mutta tollanen 150%rutinoituminen hoito-työ-kauppa-koti-akselille on voimakas ajatus.
mitäs tästä voi taas todeta, ei oo aika vielä, ei. harmi että se perhanan kliseinen biologinen kello tikittää. Ei kyllä hirveen kovaa mutta eipä olla kaukana siitä tilastollisesti todennäköisyydestä, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla ensimmäinen lapsi tehdään yleensä noin kolmekymppisenä. sinänsä ristiriitaista, että olen kuitenkin sitä mieltä että lapset kannattaisi mielellään hankkia ennen 30v.-40v. (tässä ei ole mitään suurta logiikkaa tai järkeilyä takana, ei tarvitse sitä yrittää penätä,fiilispohjalta).
