Kun ajattelee niinkin yksinkertaista tapahtumaa, että näkisi oman klooninsa tulevan vastaan talvisella tiellä, niin siinä olisi samalla jotain uskomattoman surrealistista ja kuitenkin äärettömän todellista...
Itsensä kanssa puhuminen voisi kanssa olla kokemus sinänsä, olen miettinyt voisiko se olla tuskallista koska kumpikin tavallaan tietäisi mitä toinen mahtaa melko tarkkaan ajatella, ja koettaisi näin sovittaa repliikkejään johonkin muotoon, tai sitten dialogi voisi olla hedelmällistä ja yhteisymmärys voisi löytyä erittäin helposti.
Ja jos tekisi jotain yhteisprojektia kloonin kanssa, voisi itse mennä raskaan urakan jälkeen nukkumaan, ja hän jatkaisi siitä mihin itse jäi. Työn laatu tyydyttäisi varmasti kumpaakin ja olisi tasalaatuista, kun sen olisi tehnyt "sama mies".
Tulee mieleen ainakin yksi skenaario jossa klooni voisi kyllä sekoittaa arkipäivän aika pahasti, nimittäin jos henkilö kärsisi vaikka skitsofreniasta tai olisi muuten hullu, tällöin oman itsensä näkeminen kaupungilla kävelemässä ei varmasti auttaisi "todellisuudentajun" säilyttämisessä.