yleinen yhteiskuntafilosofia, kelailu ja maailmanparannustop

Originally posted by Taedium

Kipu kasvattaa, tuska jalostaa.

Täytyy JÄLLEEN väittää vastaan tässä yhdessä kohdassa :)
Tuska ei automaattisesti tee ihmisestä jalompaa, kuten sanoin, jotkut ihmiset katkeroituvat, jotkut jättävät asian taakseen.
Katkera ihminen ei ole mielestäni jalo.

Ellei tilanne ole sellainen, että tarvitaan jokin vastaus. Silloin kyllä kannatan totuutta, vaikka siitä olisikin haittaa.

Kyllä, mutta ei totuuttakaan (tai oikeammin tiettyjä tosiasioita) kannata paiskata toisen naamaan kuin koiran paskaa, sillä vaikka henkilö sitten tunnustaisikin myös itselleen sen tosiasian, niin siinä tilanteessa koettu nöyryytys ja häpeä ovat yleensä ne, jotka saavat vihaamaan totuuden sanojaa, harvoin itse totuus. Totuus ei koskaan satuta ketään, vaan sen aiheuttama häpeä.

Viestin perille viemisessä kannattaa suosia ns. sanallista kung-fu-tekniikkaa, jossa totuus sanotaan kätketysti rivien välistä, piilo- tai ilmiselvänä vittuiluna, tai sitten tsoukkina. Mahdollista on myös puhua ikäänkuin kolmannesta henkilöstä, vaikka puhuisikin koko ajan nimenomaisesta ihmisestä jolle totuus pitää kertoa.

Tämä "piiloisku" ei vaikuta suoraan lihakseen, vaan murskaa allaolevia luita, vaikutus tuntuu syvemmällä, noin vertauskuvallisesti ilmaisten.
Sen sijaan että vastapuoli heti hyökkää reagoiden kimppuun, hän piilosanoman saatuaan saattaakin herätä yöllä hikoillen ja ajatellen: "se paskiainen on oikeassa, niinhän se on!".
Tai sitten viesti saattaa vaikuttaa pikkuhiljaa pitkänkin ajan kuluessa, niin että ihminen tavallaan kasvaa ajatukseen ja ymmärtää asioiden oikean laidan. Ajattelee sen sitten olleen aina hänen oma ajatuksensa.

Vaikka turhan usein olen totuuden kanssa saanut olla maksumiehenä.

Hyvä totuudenpuhuja osaakin ilmaista asian niin, ettei häntä koskaan syytetä sen sanomisesta, eivätkä ihmiset edes välttämättä ymmärrä kuka sen sanoi :D

Totuus on sata kertaa valheita vaarallisempaa. Kaikki haluavat siitä kunnian itselleen, mutta kukaan ei ota siitä vastuuta.

Täytyy JÄLLEEN väittää vastaan tässä yhdessä kohdassa :)

Kierrämme kehää. Täytyykö JÄLLEEN ottaa se autolla-ajoharjoitteluesimerkki *) esiin? Tuska ei ole itseisarvo, mutta per aspera ad astra...

"piiloisku"

Menee turhan helposti ylenpalttiseksi sarkasmiksi. (Tiedetään, tiedetään...)

Hyvä totuudenpuhuja osaakin ilmaista

Mistäs me sellanen löydetään tähän hätään?

*) Onko toi oikee sana?

Silmiin iski parikin juttua. 1. Autovarkaus (Google) ja 2. NBK:lle elinkautisia (Hesari).

Eilen, kun luin tuosta NBK tapauksesta, kuohahdin. Jos ei tiedetä kuka sitä asetta piti, ei voida murhasta laitta heistä ketään. Avunannosta vain. Ja avunannosta ei elinkautinen ole se normaali. Lisäksi tutkimusten häiritsemisestä tai yhteistyöstä kieltäytymisestä olisi voinut lasauttaa lisää. Mutta ei murhasta.

No nyt kun luin tarkemmin faktoja, niin melko siltähän se näyttää, että jokainen heistä oli valmis tämän murhan suorittamaan ja kaikki samassa tilassa olleet, että liipaisimen vetäjällä ei ole merkitystä.

Jää vielä yksi asia kaivamaan tuossa asiassa. Lauri oli lääkäreiden arvion mukaan "täyttä ymmärrystä vailla". Suomessa ei käsittääkseni mielenvikaisuudesta rangaista? Nyt sekin on todistettu vääräksi. Vaikka en uskokkaan, että Lauri oli "täyttä ymmärrystä vailla" tekohetkellä, silti elinkautista ei voida langettaa, mikäli ei ole ollut tietoinen tekemästään. Hoito olisi se oikea paikka.

Laki on tässä tapauksessa oman käsitykseni mukaan toiminut niin, että saadaan oikea lopputulos, mutta väärin metodein. Vankila on heidän toiminnastaan saamieni tietojen mukaan ihan oikea paikka. Laurihan on itse oikein televisiossa mainostanut, että hänen ammattinsa on rikollinen. Poliisi tekee omaa työtään, hän omaansa.

Tässä vaan tulee mieleeni Al Caponen tapaus. Häntäkään ei saatu rikoksista kiinni, joten hänet laitettiin (muistaakseni 40v kakku) veronkierrosta vankilaan. Tässä tulee mieleen sama juttu. Lauri oli paikalla, kun murha tapahtui ja kaikki tietää, että hän se on kumminkin ollut tapauksen takana. Tiedetään, että hän on harrastanut paljon muutakin, kuten se vauhdikas keikka Viroon, josta sai hieman aikaisemmin 8 vuotta. Ja onhan hän ollut ainakin kerran poliisin epäiltynä henkirikoksesta. Siltipä en pitänyt riittävänä syynä elinkautiseen sitä, että "kaikki kumminkin tietää, mitä hän tekee".

No nyt kun luin tapausta hieman enemmän, niin ehkä oikeuslaitos oli metodeineen oikeassa. Vaan silti tuntuu hämärältä, että he joutuvat elinkautiseen perustein: "Kyl me tiietään mitä te ootte tehny, ei vaan voida varmaksi näyttää kuka se teistä oli." Ja samalla tuo Autovarkaus jutun syyllinen kulkee vapaalla.

Jos siis aamulla autosi tilalla on lappu, jossa on jonkun henkilön nimi, osoite, sotu, ... kaikki mahdollinen, auto löytyy purettuna tämän lapun omistajan pihalta ja naapurit sanoo, että kyllä hän sitä tuossa eilen purki ja on purkanut useampiakin autoja, jotka kaikki on ilmoitettu varastetuiksi, niin ei mielestäni jää hirveästi arvailujen varaan. Mutta kun syyllinen ei tunnustanut, niin ei voi poliisi tehdä mitään. Ei ole riittävästi näyttöä tai jotain... :rolleyes:

Tässäpä tuleekin esiin yksi lakimme porsaanreikä. Jos et jää ihan suoraan housut nilkoissa rysän päältä lahnan kanssa kiinni, niin tunnustamatta selviät, vaikka todisteitakin löytyy. Ei siis kannata tunnustaa. Jos haluavat laittaa vankilaan, sen tekevät riippumatta siitä tunnustatko vai nou, ja tunnustamalla vain vaikeutat omaa tilannettasi. Hyvä oikeusjärjestelmä!

(BTW. Lause: "murhasivat liigan jäsenyydestä eroon pyrkineen Sami Huhtimon tahallaan ja vakaasti harkiten " ... murha jo käsitteenä määrittelee, että teko on tahallinen ja harkittu. Muussa tapauksessa se olisi tappo tai kuolemantuottamus. "I will kill you until you are dead." - Saddam / Hot Shots II)

...Mitähän NBK:n tyypit täyttää veroilmoitukseen? Kun jos on tuloja, ne tulee näyttää mistä ne on tullut ja rikollisin keinoin saatuja tuloja on vähän hankala laittaa veroilmoitukseen...

Veronica Pimenoffin loistava artikkeli Helsingin Sanomissa 29.12.2002. Kannattaa lukea.

Valitettavasti, jos halutaan oikeuden jossain määrin toteutuvan, joudutaan vähän aina pelailla todennäköisyyksillä.

Loppu peleissä, jos vaikka mies X ampuu (tappaa) metsässä naisen Y, niin koko tapahtuman kulku on tallennettuna X:n päähän. Jos hän ei kerro asiasta mitään, niin koko tapahtuman selvittäminen on yhtä "mitä-ilmeisimmin-näin-tapahtui" -veikkailua. Ei ikinä pystytä varmuudella sanoa, kaikkia faktoja. Jos Hr. X olisikin vaikka tehnyt murhan yksissä tuumin Hr. D:n kanssa, eikä pystytä sanoamaan kumpi paino liipasinta, mielestäni on oikein syyttää murhasta molempia kuin ei kumpaakaan (niiku jossain CSI:n jaksossa> päättyy muuten siihen kun ne syylliset lähtivät vaan menee kuulusteluhuoneesta. "Emme voi tehdä muuta, oikeus ei ole täydellinen").

Oikeudenmukaisuus olisi täydellinen viimeiseen kirjaimeen asti, jos joku kaikkivoipa Jumala toimisi tuomarina, syyttäjänä, puolustajana ja todistajana. :p

Totuus on sata kertaa valheita vaarallisempaa. Kaikki haluavat siitä kunnian itselleen, mutta kukaan ei ota siitä vastuuta.

Kyllä ne valheet ovat vaarallisempia, mutta mielestäni totuus on sata kertaa vaikeammin hallittavissa.
Kai se on sitä, että valheet vetävät meidät mukaansa, koska niiden tarkoitusperät palvelevat meidän voimakkaita perusaisteja/-tuntoja, jotka ovat niitä pahoja kateus/etc. jutzkia.

Vaikka totuuden tie on vaikea ja risuinen, niin pitemmällä tähtäimellä se kannattaa.

Oon muuten samaa mieltä siitä piiloiskusta. Itseoivaltamisessa on voimaa!

Siirtyi kulttuurin viime rippeet -topikista...

Originally posted by Mrrshan
Tuli vain mieleen, että mitä kummallisimpia asioita perustellaan sillä että se on taidetta, mutta kukaan ei tunnu osaavan sanoa mitä taide on. Taiteen päämäärätkin ovat hämäriä, useinkaan tarkoituksena ei ole tuottaa hyviä fiiliksiä vaan mahdollisesti shokeerata tms... Taidetta tehdään koska se on taidetta (kaikkienhan pitäisi perkele tajuta että maailmassa tarvitaan taidetta!) ja se on aina arvokasta koska se on taidetta, eikä sitä voi kritisoida muut kuin taiteen asiantuntijat, jotka ovat kehittäneet niin monimutkaisen kielen etteivät sitä ymmärrä muut kuin taiteen asiantuntijat.

Tärkeä ja ajankohtainen huomio. Taide tuntuisi todellakin olevan huolestuttavasti luisumassa pois tavallisilta ihmisiltä. Mun-aina-niin-pirun-vaatimattoman-mielipiteeni-blaa-blaa (manpvmbb) mukaan ei pitäisi ihmisiltä taidetta viedä. Määritelköön sen sitten jokainen vaikka itse, joka tapauksessa se kuuluu jokaisen kokemukseen ja tästä on tärkeää pitää kiinni. Eksperteillä ei ole mitään yksinoikeutta määritellä tällaista yleistä kokemuksen aluetta, ja jos he siihen pyrkivät niin me saamme (manpvmbb) heitä vapaasti kritisoida ja tarvittaessa nauraa heille.

Artefakti, intressitön, esteettisen elämyksen antava... Onhan näitä usein olennaisiksi esitettyjä piirteitä, joista viisastella taiteen suhteen. Minusta kyllä riittää ihan hyvin, kun jokaisella on "hallussa" sana 'taide' ja kyky, oikeus ja uskallus sanoa "tämä on taidetta" tai "tämä ei ole taidetta" tai "on kyseenalaista onko tämä mitään taidetta".

Taiteen ja viihteen (tms.) rajan vetäminen on sitten oma juttunsa, ja senkin voi kai jokainen tehdä itse. Jos joku tulee sanomaan, että esim. tekno ei muka millään muotoa ole taidetta niin hänellähän on itsellään (manpvmbb) vain kamalan ahdas taidekäsitys! ;)

Koko aihepiiri on hyvin vaikea sen subjektiivisuuden ja abstraktiuden yms. piirteiden vuoksi. Tavallaan on helppo ymmärtää taidekriitikoiden ja -eksperttien pyrkimyksen jopa etäännyttää 'taidetta' tavallisten ihmisten ulottumattomiin; hehän haluavat tietenkin taata oman uskottavuutensa. Kriitikoita voi kuitenkin aivan hyvin arvostaa jo heidän kokemuksen muotoileman makunsa perusteella ja siitä syystä että he osaavat (toivottavasti) ilmaista teoksista asioita, joista on hyötyä muulle yleisölle sen lähestyessä näitä teoksia. Taidetta tulee kuitenkin jokaisen voida myös itse kritisoida - samoin kuin taidekriitikoita.

George Dickie esitti 1974 ns.
institutionalistisen teorian taiteesta, jonka mukaan (tiivistäen) taidetta on se, minkä "taideyhteisö" taiteena esille asettaa. Teoria on tietysti poikinut paljon kohua, kritiikkiä ja uudelleenmuotoiluja, olihan se jonkinlainen isku silmien väliin paljolle aiemmalle sofistikoituneelle spekulaatiolle. Uutena, outona aikanamme - kun esille asetettu pisuaarikin on nerokas taideteos - teoria on tietenkin myös ajankohtainen ihan puheenvuorona. Omat ongelmansa tietty siinäkin teoreettiselta kannalta, eikä niistä sen enempää. Ajattelinpahan mainita, kun tuntui aihe liippaavan lähimailta. Varmasti taiteesta löytyy jännempääkin kelaa, jos sitä haluaa hakea...

Wittgensteinkin on kuulemma niin vaikeaselkoista että vaatii jonkin verran filosofian lukeneisuutta pohjalle.

Ehkä, ehkä ei välttämättä... Joka tapauksessa W:n tärkeimmät ajatukset löytyvät ainakin ymmärrettävästi referoituna varmasti jokaisesta 1900-luvun filosofiaa käsittelevästä suomenkielisestä yleisteoksestakin.

Tässä yhteydessä ajatus on niin erityisen yksinkertainen, että sen voi vaikka heittää tähän: :)

Oletetaan, että meillä on viisi taideteosta (tai kulttuuria tai mitävaan), jotka nimeämme x, y, z, w ja v. Näillä on seuraavanlaiset ominaisuudet:

x:llä ominaisuudet A, B, C
y:llä ominaisuudet B, C, D
z:lla ominaisuudet C, D, E
w:llä ominaisuudet D, E, F
v:llä ominaisuudet E, F, G

Huomaamme, että kaikki taideteokset liittyvät selvästi jollakin tavalla yhteen (ovathan ne kaikki taidetta!=). Yhteisiä tekijöitä on nähtävissä (mm. x:llä ja y:llä yhteiset ominaisuudet B ja C; ne ovat hyvinkin samantyyppisiä taideteoksia). Kuitenkaan ei ole yhtäkään sellaista ominaisuutta, joka yhdistäisi kaikkia taideteoksia (esim. x:llä ja w:llä ei ole yhtään yhteistä ominaisuutta, vaikka ne ovat molemmat taideteoksia). Tästä johtuen on mahdotonta yksiselitteisesti määritellä, mitä 'taideteokset' tai 'taide' ovat. Käsitteet ovat "perheyhtäläisiä", eikä niiden viittausjoukoissa ole mitään yhtä määrittävää ominaisuutta, joka mahdollistaisi määritelmät. Näemme, että tämä voidaan myös yleistää kaikkiin tai ainakin useimpiin luonnollisen kielen käsitteisiin.

Yksinkertaistus on kivaa ja filosofia ja spekulaatio loppuu kanssa ehkä joskus, kuin aikakin... Mutta ehkä tästä nyt kuitenkin jokainen näkee, että loppupeleissä määritelmien tavoittelu ja niitä koskeva peitsenvääntely on aika turhaa ja tylsää jaarittelua. (: Tämä koskee niin 'taidetta' kuin 'kulttuuriakin'...jne...puhumattakaan erityisen kompleksisista 'dj:n' ja 'tiskijukan' käsitteistä. :P

Semmosta.

edit: hiomus.

Menipäs muuten vähän s-tanalliseksi kettingiksi, mutta tarkoitus oli kai herättää jotain keskusteluakin aiheesta(: Eli mitä mieltä muut ootte? Mikä teille on taidetta? Vai onko siitä jo tehty jotain niin hienoo ja kummallista että paskat välitätte koko jutusta? Ei kai sentään..?

Määritelmiin on silloin tällöin hyvä palasta. Eniten minua ehkä kiinnostaisi tietää että mitä on taide??

Ahh, taiteesta ja taiteen filosofiasta voisi mainiosti perustaa oman topikin mutta tässä yksi lyhyt vastaus kysymykseesi:

Taideteos on inhimillisen toiminnan tuote, jolla ei ole välinearvoa, tai sen välinearvo on toissijaisen sen taiteelliseen arvoon nähden. (Määriteltäväksi jää tietysti edelleen mm. välinearvo tai siis tarkemmin ko. määritelmään sisältyvä hyödyn käsite.)

Lainaan vielä Honouria ja Flemingiä:

Olemme [...] yrittäneet päästä eroon olettamuksesta, että taiteen tarkoitus on lähinnä tarjota visuaalista mielihyvää [...] Tämä ajattelutapa, joka on paljolti peräisin taidekaupan ja taiteenkeräilyn piiristä, on muokannut voimakkaasti nykyistä länsimaista taidekäsitystä. Aina ei ole helppoa pitää mielessä, että nämä käsitykset ovat ainoastaan länsimaille tyypillisiä ja täälläkin verraten myöhäsyntyisiä. Ennen 1800-lukua juuri ainoatakaan merkittävää taideteosta ei ollut tehty ripustettavaksi taidegallerian seinälle. Enimmät niistä oli tehty palvelemaan uskontoa, magiaa tai jotakin maallista ihannetta [...] Merkittävän taideteoksen viehätys ei koskaan ole pelkästään visuaalista [...]

[Taide] on osa uskomusten ja rituaalien, moraalisten ja sosiaalisten sääntöjen, taikuuden ja tieteen, myyttien ja historian monisärmäistä rakennelmaa. Se sijoittuu tieteellisen tiedon ja maagisen tai myyttisen ajattelun välimaastoon, havaitun ja uskotun keskivaiheille ja myös ihmisen kykyjen ja tavoitteiden rajamaille. Kommunikaatiovälineenä taide on verrattavissa kieleen. Sen päämääränä on opettaa tai ohjata moraalisesti. Samalla se on usein vallan väline [...] Esitystapaa rajoittavat materiaalien ja työvälineiden saatavuus, sukupolvelta toiset ja jokin, jota voidaan kutsua vain "heimokantaiseksi" sovinnaissäännöstöksi [...] Taide uudistuu [jatkuvasti] [...] Länsimaisilla käsityksillä "edistyksestä" on ollut taipumus vääristää kuvaamme maailman taiteesta.

(Maailman taiteen historia, s. 13)

Tämäkin on toki vain yksi näkemys, johon en itse sataprosenttisesti yhdy, mutta se kuvaa varsin hyvin nykyistä taideyhteisössä tunnistettua taidekäsitystä. Tuon mainitun "taidetta on se mitä taideyhteisö taiteeksi sanoo" -määritelmän ohella siis.

Uutena, outona aikanamme - kun esille asetettu pisuaarikin on nerokas taideteos

Niin no, Marchel Duchamphan asetti tuon pisuaarin näytteille jo 1917 että kyllä taidemaailmassa sen jälkeen on ehtinyt kummallisempaakin tapahtumaan. Varsinkin postmoderni aika on tuonut tullessaan jos jonkinlaista sekopäistä touhua. Esimerkiksi performanssitaiteen puolella on tehty jo niin raffeja juttuja että pistää todella miettimään että pitäisikö jo pohdiskella jonkinlaista rajanvetoa vai vedätetäänkö hommaa niin pitkälle että joku performanssitaiteilija esim. päättää lahdata konekiväärillä kaikki katsojat osana performanssiaan.. =|

Ylipäänsä viime vuosikymmenten taiteen (puhun nyt siis lähinnä kuvataiteista) yksi keskeinen teema on tuntunut olevan (postmodernin sirpaleisuuden lisäksi tietty) taiteen rajojen hakeminen, mikä on pitemmän päälle aika tylsää. Mielenkiintoisena vastareaktiona voi mainita esim. minimalistit kuten Donald Judd (joiden duuneista itse lämpeän aika huolella), jotka ovat todellakin hylänneet kaikki teoksen viittaussuhteet itsensä ulkopuolelle ja tehneet teoksia puhtaasti esteettistä miellyttävyyttä kriteerinä käyttäen. Kiasman kokoelmiin muuten kuuluu aimo satsi minimalistien duuneja kiitos Pentti Kourin valtiolle ulosotossa joutuneen taidekokoelman.

Tämäkin on toki vain yksi näkemys, johon en itse sataprosenttisesti yhdy, mutta se kuvaa varsin hyvin nykyistä taideyhteisössä tunnistettua taidekäsitystä. Tuon mainitun "taidetta on se mitä taideyhteisö taiteeksi sanoo" -määritelmän ohella siis.

Hmm, mitenköhän pitkälle taiteilijat itse yhtyy tällaisiin tunnistettuihin käsityksiin? Vähän edelleen sellainen kutina, että nää on just näitä amerikkalaisten ja brittiläisten analyysinvääntäjien heiniä lähinnä (+ehkä kriitikoiden).

Mutta. Osaisiko joku kertoa hyviä saitteja tms., mistä löytyisi tietoa ajankohtaisista taidenäyttelyistä ja persformansseista; taustatietoja, arvosteluja ja sen sellaista..?? Itseäni kiinnostaa lähinnä pääkaupunkiseudun kahinat, mutta laittakaa vaan tasapuolisuuden vuoksi muitakin maanosia koskien.

- - - - -

303 + life (: (josko tällä kertaa onnistuisi oikeesti)

kiit. & ant.

Taideteos on inhimillisen toiminnan tuote, jolla ei ole välinearvoa, tai sen välinearvo on toissijaisen sen taiteelliseen arvoon nähden. (Määriteltäväksi jää tietysti edelleen mm. välinearvo tai siis tarkemmin ko. määritelmään sisältyvä hyödyn käsite.)

Jatketaan ajatusta... Tämän tulee myös toteutua ajassa (onhan myös esittävää taidetta), sillä lauluhan on laulettavaksi tarkoitettu ja näytelmä esitettäväksi (Turkan mukaan näytelmää ei edes voi lukea...), ja sillä tulee myös olla yleisönsä! Jos teksti luetaan ääneen metsässä, eikä ketään ole katsomassa, mistä tietää oliko se näytelmä? Tästä etiäppäi, ni kysyisin (so. provosoisin:p : onko mekaanikko taiteilija soittaessaan tallennettua musiikkia? Onko settisi taideteos?

Esimerkiksi performanssitaiteen puolella on tehty jo niin raffeja juttuja että pistää todella miettimään että pitäisikö jo pohdiskella jonkinlaista rajanvetoa vai vedätetäänkö hommaa niin pitkälle että joku performanssitaiteilija esim. päättää lahdata konekiväärillä kaikki katsojat osana performanssiaan..

Tai ajaa ruoskalla, vaahtosammuttimella ja omalla paskalla heitellen yleisö ulos salista... TJEU Jumalan tetatteri. Tuolloisessa keskustelussa muistaakseni Kari Kontio esitti seuraavaksi tasoksi oikean murhan esityksessä. Venäjällä oli vuosisadan alussa kirjailija joka promotoi kirjaansa tekemällä itsemurhan, sai toki huomiota, mutta kirja teilattiin kriitikoiden toimesta keskinkertaiseksi...:001:

Ylipäänsä viime vuosikymmenten taiteen (puhun nyt siis lähinnä kuvataiteista) yksi keskeinen teema on tuntunut olevan (postmodernin sirpaleisuuden lisäksi tietty) taiteen rajojen hakeminen, mikä on pitemmän päälle aika tylsää.

:confused: Rajojen rikkominen = Uuden tekeminen! Tylsää se voikin olla jos ei ole intohimoa ja/tai pakkoa. Tässä se tuleekin, tekijä ei nimeä itseään taiteilijaksi, sen tekee ne teokset, ei edes kriitikot tai yleisö, vaan ne varsinaiset teokset. Tässä on viimein se taiteen ässä hihassa urheiluun nähden, siis kokemuksena. Sataa metriä ei voi ikinä juosta nollaan sekuntiin... muuten kuin taiteen avulla! Kaikki rajat ovat rikottavissa, mutta toki rikkoaksesi esim ikkunan, pitää sinun tietää ensin mikä on ikkuna, tai sitten heitellään umpimähkään!;)

Mielenkiintoisena vastareaktiona voi mainita esim. minimalistit, jotka ovat todellakin hylänneet kaikki teoksen viittaussuhteet itsensä ulkopuolelle ja tehneet teoksia puhtaasti esteettistä miellyttävyyttä kriteerinä käyttäen.

Tossa mun mielestä piilee enemmän se tylsyyden peikko... Siis esteettisyyden diktatuurissa.

- antihymiödogma -

Tästä etiäppäi, ni kysyisin (so. provosoisin:p : onko mekaanikko taiteilija soittaessaan tallennettua musiikkia? Onko settisi taideteos?

Tätä voi tarkastella näiden kahden eri teorian vinkkelistä esim. näin:

1) DJ:n setti on taidetta, mikäli taideyhteisö niin määrittelee. Jos DJ kuuluu taideyhteisöön ja sanoo: tämä on taidetta, silloin se on sitä.

2) Setti on taidetta, mikäli teoskynnys ylittyy. Eli onko DJ:n oma panos niin suuri, että voidaan puhua itsenäisestä taideteoksesta? Sanoisin, että useimmiten omat settini ovat enimmäkseen vain levyjen soittelua peräkkäin, duunin tekoa. Mutta ehkä yksi viidestä tai kymmenestä tai sitten vaikka sadasta setistä on sellainen, johon panostaa älyllisesti ja emotionaalisesti enemmän ja palasetkin naksuvat kohdalleen, jolloin voi jo puhua taideteoksesta. DJ Crazen jokainen setti on taideteos, no doubt. Meikäläisen kohdalla joku muu on parempi arvioimaan asiaa kuin "taiteilija" itse. =)

Tai ajaa ruoskalla, vaahtosammuttimella ja omalla paskalla heitellen yleisö ulos salista... TJEU Jumalan tetatteri. Tuolloisessa keskustelussa muistaakseni Kari Kontio esitti seuraavaksi tasoksi oikean murhan esityksessä.

Joo, 1970-luvulla Marina Abramovic duunaili kans aika hc:ita performansseja. Esimerkiksi:

In 1974, artist Marina Abramovic performed a work entitled "Rhythm O" in which "she permitted a roomful of spectators in a Naples gallery to abuse her at their will for six hours, using instruments of pain and pleasure that had been placed on a table for their convenience. By the third hour, her clothes had been cut from her body with razor blades, her skin slashed; a loaded gun held to her head finally caused a fight between her tormentors, bringing the proceeding to an unnerving halt." (lähde)

Rajojen rikkominen = Uuden tekeminen! Tylsää se voikin olla jos ei ole intohimoa ja/tai pakkoa. Tässä se tuleekin, tekijä ei nimeä itseään taiteilijaksi, sen tekee ne teokset, ei edes kriitikot tai yleisö, vaan ne varsinaiset teokset.

No, mä olen ehkä vähän konservatiivinen, mutta mun mielestä taideteoksella tulisi olla joku arvo itsessään, ei vain siinä kontekstissa jossa se esitetään. Siis: jos mä keksin ensimmäisenä heittää ämpärillisen paskaa Aleksi 13:n katolta jonkun ohikulkijaparan niskaan, se on vielä niinku tosi artsuu ja kokeellista, mutta sitten kun joku tekee saman jutun kymmenettä kertaa niin ketään ei enää kiinnosta, siis positiivisessa mielessä.

Rajojen rikkominen on kuitenkin aina sidoksissa siihen kontekstiin jossa se tehdään. Se, mikä oli sata vuotten radikaalia, ja vallankumouksellista taiteessa, kelpaa tänä päivänä postikorttien aiheeksi. Teoksista (ei toki kaikista, toiset rajat ovat kestäneet paukutusta pitempään kuin toiset) on kadonnut se radikaalisuuden aspekti joka niissä kenties on ollut, ja jäljelle ovat jääneet teoksen muut arvot: tekninen taitavuus, esteettisyys, sanoma, tunnelma..

Mun mielestä (hyvän) taideteoksen tulisi olla itsessään kiinnostava. Ei rajojen rikkominen ole itseisarvo. Mielestäni rajoja saa rikkoa mutta mikään pakko ei ole. Taide voi olla oikein hyvää vaikkei se rikkoisi mitään rajoja. Eikä niitä rajoja oikeasti taida edes riittää kaikkien rikottavaksi. =)

Tossa mun mielestä piilee enemmän se tylsyyden peikko... Siis esteettisyyden diktatuurissa.

No, diktatuurissa ja diktatuurissa.. Postmodernin ajan hienoin piirre taideskenen vinkkelistä mun mielestä on siinä, että ei enää ole muutamaa koulukuntaa joista on valittava, vaan taiteilija voi tehdä ja katsoja kokea teoksia pick&mix-tyyliin ihan niinkuin parhaaksi katsoo. Ei siis ole olemassa enää taiteellista pakkopaitaa joka väkisin suuntaisi tekemistä ja katsomista johonkin konventioon.

Tätä voi tarkastella näiden kahden eri teorian vinkkelistä...

Meikäläisen kohdalla joku muu on parempi arvioimaan asiaa kuin "taiteilija" itse. =)

Tätä ajoinkin takaa, mikä on oma analyysisi itsestäsi? Joo, en mäkää kyl sitä täällä alkais latelee, totta, mut se hankaluus mikä seuraa luomisesta. Kuinka olla nöyrä ja samalla julistaa syntymää? Taide sanana on kärsiny kovan inflaation, meepä sen kansan syvien rivien äärelle, ni törmäät heti semanttiseen puhukädellenaamaeikuuntele-asenteeseen; taide on automaattisesti korkeakulttuuria, herrojen hapatuksia. Mut nyt tässä meidän välisessä dialogissa taide onkin taas jotain muuta, yleistä luomista ja jokaiselle kuuluvaa.

Joo, 1970-luvulla Marina Abramovic duunaili kans aika hc:ita performansseja.

Anton Artaudilla oli kakskytluvulla esityksiä mis sato kaatamalla raajoja ja verisiä sisälmyksiä etc katosta näyttämölle monologi- ja huutovyöryjen päälle. Sinne menisin aikakoneella!

No, mä olen ehkä vähän konservatiivinen,

:) Ai jaa?!

mutta mun mielestä taideteoksella tulisi olla joku arvo itsessään, ei vain siinä kontekstissa jossa se esitetään. Siis: jos mä keksin ensimmäisenä heittää ämpärillisen paskaa Aleksi 13:n katolta jonkun ohikulkijaparan niskaan, se on vielä niinku tosi artsuu ja kokeellista, mutta sitten kun joku tekee saman jutun kymmenettä kertaa niin ketään ei enää kiinnosta, siis positiivisessa mielessä.

Totta, kopio on vain kopio. Se voi olla hyvä, jopa lähes täydellinen, mutta kopio.

Rajojen rikkominen on kuitenkin aina sidoksissa siihen kontekstiin jossa se tehdään. Se, mikä oli sata vuotten radikaalia, ja vallankumouksellista taiteessa, kelpaa tänä päivänä postikorttien aiheeksi. Teoksista (ei toki kaikista, toiset rajat ovat kestäneet paukutusta pitempään kuin toiset) on kadonnut se radikaalisuuden aspekti joka niissä kenties on ollut, ja jäljelle ovat jääneet teoksen muut arvot: tekninen taitavuus, esteettisyys, sanoma, tunnelma..

Alkuperäinen teos on luonut raamit, jossa nyt hiotaan ensimmäistä ideaa absoluuttiin. On löydetty tapa tehdä, juuri se konteksti.

Mun mielestä (hyvän) taideteoksen tulisi olla itsessään kiinnostava. Ei rajojen rikkominen ole itseisarvo. Mielestäni rajoja saa rikkoa mutta mikään pakko ei ole. Taide voi olla oikein hyvää vaikkei se rikkoisi mitään rajoja. Eikä niitä rajoja oikeasti taida edes riittää kaikkien rikottavaksi. =)

Ei tietenkään ole itseisarvo. Mutta taiteen kuluttajana itse olen havainnut syttyväni eniten teoksista, joihin minulla ei ole mitään kiinnekohtaa, jotain joka tulee arvottaa juuri siinä. Toki myös pystyn viehättymään jonkin osa-alueen äärimmilleen viennistä, ja koen myös sen taiteeksi, mutta siellä törmää usein puristeihin. Ja nyt vielä, purismissa ei ole sinällään mitään vikaa, ellei sitä tyrkytetä, ja jos se ei syö tekijäänsä. Häntä ei saa alkaa heiluttaa koiraa! Ja kyllä niitä rajoja riittää, ei maailma ole rajaton, se on ääretön!

No, diktatuurissa ja diktatuurissa.. Postmodernin ajan hienoin piirre taideskenen vinkkelistä mun mielestä on siinä, että ei enää ole muutamaa koulukuntaa joista on valittava, vaan taiteilija voi tehdä ja katsoja kokea teoksia pick&mix-tyyliin ihan niinkuin parhaaksi katsoo. Ei siis ole olemassa enää taiteellista pakkopaitaa joka väkisin suuntaisi tekemistä ja katsomista johonkin konventioon.

Vain esteettisyyden pakkopaita? Ei vainen, tää on just tota lähtökohtaista tekemistä. Mitä jos teet jotain poimimatta ja sekoittamatta. Ja silti teoksesi voidaan liittää johonkin suurempaan tyyliin? Tai vaikkapa keksisit laskuvarjon koskaan näkemättä ja kuulematta koko hökötyksestä? Kaikki sanoisivat sen olevan laskuvarjo, ja sinä olisit, et "ei ei, se on pudotuskangas!" Olet konventiossa ilman pakkoa. Minä väitän, että nykypäivän valkoiset alueet kartalla löytyvät mielestä ja vielä tutkimattomista avaruuksista, niin sisä- kuin ulkopuolellamme.

- arshymiölonga -

mmm... :

"Taide tuntuisi todellakin olevan huolestuttavasti luisumassa pois tavallisilta ihmisiltä. Mun-aina-niin-pirun-vaatimattoman-mielipiteeni-blaa-blaa (manpvmbb) mukaan ei pitäisi ihmisiltä taidetta viedä. Määritelköön sen sitten jokainen vaikka itse, joka tapauksessa se kuuluu jokaisen kokemukseen ja tästä on tärkeää pitää kiinni. Eksperteillä ei ole mitään yksinoikeutta määritellä tällaista yleistä kokemuksen aluetta, ja jos he siihen pyrkivät niin me saamme (manpvmbb) heitä vapaasti kritisoida ja tarvittaessa nauraa heille."

Amen. Ja mä syytän tosta luisumasta ekana viihdettä ja tokana elitistisöityneitä taiteen kuluttajapiirejä. Jokaisella on oikeus määritellä subjektiivisesti koettavat asiat miten haluaa, myös eksperteillä, mutta keinoja määritellä objektiivista kokemusta ei taida olla- siks niille saa ja pitää nauraa. Kuten tässäkin topikissa on saanu ;) Alla syyt miks määrittely ei toimi, ei o ikuna toiminu ja itku tulee jos koittaa saada toimimaan.

Universaalin määritelmän ongelmat:

A) Taiteeksi voidaan tulkita vain universaalisti ymmärrettävä, muutoin määritelmäkin jää subjektiivikseksi.

B) Määritelmän muodon on oltava joustava. Jos määritelmästä tehdään lukittu, se lukitsee itse itsensä määrittämään vain sitä osaa taiteesta, joka ei muutu.

Onhan näitä muitakin mut kun toi ekakin riittää.

mmm... :

"Taiteen ja viihteen (tms.) rajan vetäminen on sitten oma juttunsa, ja senkin voi kai jokainen tehdä itse. Jos joku tulee sanomaan, että esim. tekno ei muka millään muotoa ole taidetta niin hänellähän on itsellään (manpvmbb) vain kamalan ahdas taidekäsitys!"

Tää oli muuten loistavan postisi ainokainen pikku huti - viihteen ja taiteen ero on helpompi vetää kuin uskoskaan: viihteen ensisijainen tehtävä on tuottaa tekijälleen rahaa viihdyttämällä kuluttajaa.

Mitä muuhun keskusteluun tulee, niin hupiahan siitä syntyy kun taiteesta keskustelee taiteilija & kirjanoppinut ;)

Ja mä syytän tosta luisumasta ekana viihdettä ja tokana elitistisöityneitä taiteen kuluttajapiirejä.

Auts... En hyväksy elitismiä osaltani, vaik omat prokkikset luisuuki pahasti marginaaliin.

viihteen ensisijainen tehtävä on tuottaa tekijälleen rahaa viihdyttämällä kuluttajaa.

Ääk... Mites koomikot, pellet, poliittinen satiiri... Esimerkkejä löytyy, Dario Fo on korkeakulttuuria ja nobelisti, mutta myös äärimmäisen tiukka viihdyttäjä. Viihteen avulla mesitsin voi pukea tuhansiin naamioihin. Sen primäärisen tehtävän toki tulisi olla viihdyttäminen, olla se sirkushupi itsessään, ei leivän lisuke. Mikäli se siihen menee, siis massan passivoimiseen ja/tai nousut ovat tärkeintä, silloin voidaan sanoa kaupalliseksi, siis voittoa tuottavaksi.

Mitä muuhun keskusteluun tulee, niin hupiahan siitä syntyy kun taiteesta keskustelee taiteilija & kirjanoppinut ;)

:D Hmmm... ensimmäisen substantiiviattribuutin myönnän (nykyisin helpostikin, vailla ylimielisyyden häivääkään) ja toisenkin (tässä jo hitunen ylpeilyä, elvis oli komea mies, enkä ole hävinnyt trivialeissa ainakaan 10 vuoteen:017: ...), mutta itseksenikö yksin eksyksissä yskiskelen? Jotta IMO tulisi rekisteröityä; mekaanikko on taiteilija, jopa sanan laajassa merkityksessä.

Van Goghin oma määritelmä taiteilijasta: "Joka ikuisesti etsii, koskaan sitä löytämättä."

- vitahymiöbrevis -

Auts... En hyväksy elitismiä osaltani, vaik omat prokkikset luisuuki pahasti marginaaliin.

Nii meinaatko niitä proggiksia, joita väijyt, vai niitä mitä pakerrat? En siis syyllistäny taiteen tuottajia, jotka lähtökohtaisesti pyrkii tekemään omaa juttuaan kaikille, vaan niitä taiteen kuluttajia, jotka pyrkii kiillottamaan omaa rumaa persettään tekemällä kuluttamastaan taiteesta jotain mitä kaikki ei muka ees pystyis ymmärtämään.

Ääk... Mites koomikot, pellet, poliittinen satiiri... Esimerkkejä löytyy, Dario Fo on korkeakulttuuria ja nobelisti, mutta myös äärimmäisen tiukka viihdyttäjä. Viihteen avulla mesitsin voi pukea tuhansiin naamioihin. Sen primäärisen tehtävän toki tulisi olla viihdyttäminen, olla se sirkushupi itsessään, ei leivän lisuke. Mikäli se siihen menee, siis massan passivoimiseen ja/tai nousut ovat tärkeintä, silloin voidaan sanoa kaupalliseksi, siis voittoa tuottavaksi.

Tietenkin taidekin voi olla viihdyttävää, (pitää olla!) ja koomikot & pellet on IMO tehny viihdyttämisestä taidetta, josta saattaa saada pennin, useimmiten puolikkaan. Mä käytin tota vaan erottamaan viihteen taiteesta- jos pyrit toiminnallasi viihdyttämään, niin sillonhan se muuttuu taiteeks... taiteella kun on sen sata tarkoitusta ja tapaa vaikuttaa ihmisiin, mutta sen primäärinen tehtävä ei ikinä ole tuottaa tekijälleen rahaa. Varaus : tääkin määritelmä luultavasti kusee :D

Mutta lopusta Tsot!

Enpä sanonut kumpi on kumpi :D

Ja tosiasiallisian asianlaidan tilan jo hoksasit itsekin... kukaan ei ole absoluuttisesti sitä taikka tätä, mutta vaan harvat ja uutterat on ees johonkin suuntaan vähän enemmän sitä sun tätä ;) ...näiden rivien välistä pitäis sokeemmankin löytää respektiä itse kullekin säädylle ja säätyläiselle.

Nii meinaatko niitä proggiksia, joita väijyt, vai niitä mitä pakerrat?

Joita luon... krhm. Joita LUON! Väijyn kaiken, laidasta laidan yli ja tuolle puolen.

taiteella kun on sen sata tarkoitusta ja tapaa vaikuttaa ihmisiin, mutta sen primäärinen tehtävä ei ikinä ole tuottaa tekijälleen rahaa. Varaus : tääkin määritelmä luultavasti kusee :D

Ei kuse eikä pissi. Deduktiivisellakin menetelmälläkin voi löytää... Allekirjoitan tämän bullan.

Enpä sanonut kumpi on kumpi :D

Haa! Mut myönnät henkilöasettelun. Kampiakseli ja Elina voitti!;)

- mitähymiöhäh -

Kuinka olla nöyrä ja samalla julistaa syntymää?

Nöyrä, juu. Mutta on eri asia vähätellä itseään kuin
esittää toimintansa luonne ja päämäärä. Taiteilija
ei mielestäni voi nöyristellä taiteensa suhteen, tai muuten hän
asettuu asemaan jossa häntä ei voi ottaa vakavasti.

Kissoista ja niiden hännistä:


Who am I?
Where do I come from?
I am Antonin Artaud
and if I say it
as I know how to say it
immediately
you will see my present body
fly into pieces
and under ten thousand
notorious aspects
a new body
will be assembled
in which you will never again
be able
to forget me.

- Antonin Artaud


Itse pidän taidetta kommunikaation muotona: ihmiseltä ihmiselle -
tekijältä tulkitsijalle, eikä ole taidetta ilman tulkintaa. Tekijästä voi
tulla myös oman teoksensa tulkitsija: taide on puu joka kuulee
metsässä oman kaatumisensa.

Taiteilijan vilpittömyydestä:

Kaikki ei ole taidetta, mutta mistä tahansa voi tehdä taidetta.
Jos mielestäni paras tapa välittää se, mitä haluan välittää
on roiskia spermaa aseman vessan lavuaariin, minulla on
siihen oikeus, taiteen nimissä. Tämän jälkeen tekoni on
vapaa tulkinnalle, ja taidetta siitä tulee siinä vaiheessa kun
joku sen (taiteena) tulkitsee. Tämän takia mitään erillistä,
absoluuttista ja universaalia määritelmää taiteelle ei IMO voi
olla: vain tekijä tuntee motiiviensa vilpittömyyden, ja vain
tulkitsija tuntee oman tulkintansa. Sopimuksilla asiaa ei
voida ratkaista, jollei tekijää haluta asettaa valheenpaljastus-
laitteeseen tutkittavaksi. Vastaavasti on toki mahdollista, että
taiteena esitetty teos ei ole taidetta lainkaan. ;)

Mikä teille on taidetta?

No mun käsitys taiteesta on varmaan sellanen, että dadaistikin hämmästelee. Jaottelen sen raa'asti kolmeen osioon. Tarkoitukselliseen taiteeseen, vahinkotaiteeseen ja väkisinväännettyyn taiteeseen. Näitä voi yhdistellä. Lisäksi nämä voidaan jaoitella kahteen osioon. Hyötytaiteeseen ja hupitaiteeseen. Hyötytaidetta on esmes Fiskarsin uudet kirveet, jotka mielestäni ovat erittäin kauniita, mutta ne ovat käyttöön valmistettuja. Taulu seinällä ei ole hyötyyn, vaan hupiin. (Periaatteessa hupitaide on hyötytaidetta.)

Tarkoituksellinen taide käsittää kaiken, minkä jokin älykäs olio on luonut juurikin taideteokseksi. Taulut, veistokset, musiikkikappaleet, sarkahousut...
Vahinkotaide on jokin, jonka alkuperä ei ole taiteellinen, mutta on joka tapauksessa kaunis. Kaatuu maalipurkki vahingossa maahan ja siitähän tuli kivan näkönen läiskä, joka sopii siihen tilaan. Se on vahinkotaidetta.
Väkisinväännettyä taas näkee varsinkin koulujen kuviksentunneilla takarivin poikien papereissa. Ellei tarkoitus ole tehdä tarkoituksellisesti väkisinväännetyn näköistä, niin tämä taiteenmuoto on sellainen, josta en pidä.
Yhdistelmä voi olla vaikkapa tinan valaminen uutena vuotena. Randomisti saadaan erilaisia veistoksia, vaikkakin ne kaadetaan tarkoituksellisesti veteen. Jotkin niistä on ihan nättejä. Mutta koska patsaan muotoon ei juurikaan itse voi vaikuttaa on siinä vahinkotaiteen elementtejäkin. Ja luontokuvat. Itse nuorempana faijan kanssa Lapissa samoillessa harrastin sitä enemmänkin. Luonto on kaunis ja esmes puolukan varpu pienen kuusenkannon ja sammalmättään välissä on erittäinkin kaunis. Se on enemmän sitä vahinkotaidetta, mutta valokuvatessa siitä tulee tarkoituksellista. Eli yhdistelmä.

Eläinten tekemät taideteokset ovat aika suttuinen alue. Jostain naisesta luin, joka oli tutkinut kissoja. Joku kissa istui peilin edessä, katsoi itseään, kastoi tassunsa maaliin ja maalasi. Pysähtyi taas katsomaan itseään peilistä ja jatkoi maalaamista. Kissa siis maalasi omakuvaa, joka on tarkoituksellista taidetta. Toisaalta termiitit eivät taas tarkoituksellisesti tee upean näköisiä kekoja. Se on vahinkotaidetta.

Kaikesta taiteesta en pidä. Kuten siitä ehkä kuuluisimmasta dadaistisesta teoksesta, joka on maalattu Wall Streetillä. Se ei estä minua jaottelemasta jotain asiaa taiteeksi, vaikken siitä pidäkkään. Esmes kunnioitan Michael Jacksonin musiikkiuraa ja pidän häntä erittäin hyvänä taiteilijana. Samoin Madonnaa. En kumminkaan pidä kummankaan musiikista ja kanavaa vaihdan jos soivat. Michael Jacksonin oluturaa pidän myös jo taiteellisena. Myös moni olut on tarkoituksellista taidetta. Päärynä päärynäolutpullon sisällä on hyvä ja taiteellinen idea.

Tämän jälkeen tarkoituksellisesta taiteesta ja vahinkotaiteesta saa taiteen ystävät karsia ne mitä pitävät taiteena ja minkä suuntaisena taiteena.

Giotto di Bondone oli aika kova jannu maalaamaan. Jos kaikki olis yhtä tarkkoja, niin harppi olis aika turha.

Tres = TOSI! SANA!!! Asiaa ja tyhjentävästi.

- thehymiöend -