Aihe 1.
Yksi yhteen ajattelutapa on aika turha tässä asiassa, eli "miksi rahaa annetaan musiikkitalolle muttei terveydenhuoltoon".
Juu. No mulla on ollu vastaavia dilemmoja, kun on pitäny miettiä, että maksanko vuokran vai lähdenkö bilettää. Kyllä mä kuitenkin ne välttämättömät eka maksan ja sitten jos jää rahaa, niin katon sen huvipuolen. Suomessa tietty voidaan karsia terveydenhuollon menoja, sillä Suomihan terveydenhuollon puolesta hakkaa minkä tahansa Afrikan maan. Muusikko voi tuoda hyvää mieltä ihmisille ja sitä kautta lievittää stressiä, mutta kyllä minä mieluummin verorahani käyttäisin terveydenhuoltoon. Suomessa kun tuo terveydenhuollon puoli ei ole mikään aivan loistava. Eikä varsinkaan ennaltaehkäisevä terveydenhuolto. Sitä käsitettä yksinkertaisesti ei ole. Varsinkaan mielenterveyspuolella.
No onneksi pääsen itse siihen yleiseen kategoriaan, että 45-vuotiaana burn-out, kun pitää tehdä töitä vähintään samalla tavalla, kun vastaavat parikymppiset. Siitä sitten sairaseläkkeelle, kun ei sitä hoitoa niin vanhalle. Ja sitten alkoholisoidun, vaimoni jättää ja vie lapset. Sukulaiset ei tuu käymään kattomassa sairaseläkkeellä olevaa juoppoa ja sitten siinä 49-vuotiaana erakkona teen
itsemurhan Prozaccia ja
etanolia suonissani Maunulan kerrostaloyksiössä.
Ei ihme, että
masentaa.
Toinen ongelma on lääkärien puuttuminen. Ei se raha auta yhtään nopeammin yksittäistä lääkäriä tai hoitajaa tekemään työtään.
Eipä ole ongelmana lääkäreiden puuttuminen. Tai siis on, mutta ei siksi, että lääkäreitä olisi liian vähän. Suomessa maksetaan palkkaa, joka lääkärimaailmassa kuuluu ihan
toiseen aiheeseen. Suomessa on työttömiä ja osa-aikaisia sairaanhoitajia varmaankin enemmän, kuin kokotyössä olevia. Hämeen lääni on pahinta työttömyysaluetta. Kouluista palkataan valmistuneita suoraan Ruotsiin. Miksi? Helppo vastaus. Suomessa ei todellakaan elä sairaanhoitoalan palkalla. Äiti Therapeuttina on varmasti jaloa olla, mutta ilman fyrkkaa ei makseta vuokraa, eikä osteta ruokaa.
"Forget about mortage payments - We gotta eat." - Tony / Series 7
Ja jos jotain kiinnostaa, niin tässä
Tilastokeskuksen lukuja.
Nimim: Neljäs syöpäleikkauksesta toipumassa ollut kolmen hengen huoneessa.
Oletko käynyt syöpähoidossa? Mikäli parannuit siitä -
onnitteluni. (
Mikäli et, niin osanottoni, sekä "parane-pian"-terveiset.)
Aihe 2.
Varvana kirjoitti
toisella topicilla salakatselusta. Ts. hän toi faktoja, joita kaipasimme. Luin
Finlexin sivuilta aiheesta, mutten sieltäkään löytänyt vastausta.
Eli jos olet käyttänyt jotain laitetta toisen kotiin katsomiseen, syyllistyt salakatseluun, joka on rangaistava teko. Entä jos kuvaat kameralla vaikka naapuriasi, joka valmistelee rikosta, tai suorittaa sitä? Oman oikeustajuni mukaan järkevää olisi, että rikoksen suorittaja tai valmistelija saatettaisiin todisteiden nojalla oikeuden eteen, mutta myös kuvaaja. Hän on ilman lupaa kuvannut. Mikäli kuvaus johti jäljille ja sitä kautta syyllisen löytämiseen, tulisi sen olla lieventävä asianhaara ja kuvaajalle minimirangaistus. Eli kyllä tämä naapurikin voi kuvaajaa vastaan nostaa syytteen. Tapaukset vain ovat irrallisia ja kuva toimii todisteena kummassakin tapauksessa. Toisessa naapuria vastaan ja toisessa kuvaajaa.
Mutta mitäs jos rikos on esmes järjestäytynyttä rikollisuutta tahi rituaalimurha tms.? Tällöinhän kuvaaja voi odottaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta tai rituaalimurhaajalta kostotoimentpiteitä. Eli miten käy? Naapuri ei voi syyttää kuvan ottajaa salakatselusta, mikäli tämä pysyy anonyyminä. Ja jos laki siinä takana seisoo. (Todistajan henkilösuoja) Onko tuo porsaanreikä lailliseen salakatseluun?
Sen tiedän, että mikäli hän valmistelisi jotain suurta, esmes pommi-iskua vaikkapa yhteen Suomen suurimmista ostoskeskuksista, menee yhteisön etu yksilön edun edelle. Mutta miten on vaikkapa TV-Luvan kanssa?
Aihe 3.
Tämä aihe tuli vain mieleen moraalista. Siis kun minulla on tuossa ollut erään kirjoittajan kanssa ymmärryksessä aikamoinen kuilu.
(Tämä siis vain sitä, että ajatusmallilla ei ole niinkään suurta merkitystä, kunhan päästään oikeaan lopputulokseen.)
Jos ystäväsi suunnittelee hirmutekoa. Vaikkapa pommin räjäyttämistä julkisella paikalla. Mitä teet?
Vaihtoehtoina esmes
- A - En mitään. Asia ei kuulu minulle
- B - Pyrin käännyttämään kaverini mielen.
- C - Pyrin estämään kaveriani itse
- D - Pyydän ystäviäni tms. apuun kaverini käännyttämisessä.
- E - Kavallan ystäväni virkavallalle
Itse en hyväksy kohtaa A. Olisin osasyyllinen rikokseen ja joutuisin elämään kuolleiden henget omallatunnollani. Ei käy. (Mukaankaan en halua, siksi se vaihtoehto jätettiin pois.) D vaihtoehto on aika hankala. Ehkä ystäviäkin voisi pyytää mukaan, mutta uskon, että joukko voisi olla jopa haitaksi tässä asiassa. Eli ystäväni menettäisi luottamuksen minuun, mikäli lörpöttelisin hänen aikeista muille. Pelkäisin todennäköisesti vielä omaakin henkeäni siinä tilanteessa. Itse tekisin niin, että pyrkisin puhumaan ystävälleni, jotta tämä lopettaisi aikeensa. Mikäli tämä ei auta, niin olen pakotettu kavaltamaan ystäväni. Eli jos hän ei puhetta usko, niin itse estämällä voin aiheuttaa lisätuhoa. Tai jos en pystykkään estämään, niin poliisin ensimmäinen kysymys olisi: "Miksi yritit itse? Poliisi tekee tätä työkseen."
Siis lyhykäisyydessään: Yrittäisin puhua, mikäli se ei onnistu soittaisin 10022 numeroon. Jos taas määrittelisin niin, että vain yhden vastauksen voi antaa, olisi se kohta E.
Kaikkiin näihin vaihtoehtoihin laskisin sen, mikä on minun funktioni. Mitä hyötyä ja haittaa tästä on minulle ja sen jälkeen miten yhteisölle tai ystävälleni. Tämän kysymys on siinä mielessä helppo, että minun ei tarvitse oikeastaan laskea yhteisön etua tähän ollenkaan, vaan vastaukseni saan pelkästään omaa nahkaakin ajattelemalla. Eli kohdassa A olisin osasyyllinen. Kohta B jos ei auta, enkä tee muuta olen edelleen osasyyllinen. Kohta C voi aiheuttaa enemmän tuhoa, jolloin olisin syyllinen. D voi vaarantaa oman terveyteni ja ystäväni luottamuksen. Ystäväni voi hylätä tämän suunitelman ja toteuttaa seuraavan, vielä hirveämmän tempauksen salassa. - Syyllinen olisin. Vaihtoehto E on yksiselitteisesti se kaikkein luotettavin ja suositeltavin vaihtoehto, mutta silti pyrkisin ensin käyttämään vaihtoehtoa B, mikäli siihen on mahdollisuus. Tokihan kohta B voi aiheuttaa vastaavan reaktion, kuin pelkäämäni reaktio kohdassa D.
Ja kun itse pääsin tähän tulokseen pelkästään omaa nahkaa katsomalla, ei minun tarvitse edes miettiä asiaa yleisön kannalta. Mikäli itselläni jäisi epäilys esmes kohtien A ja C välille, niin tällöinhän voisin joutua miettimään myös muita. Nyt sitä ei tarvittu.