Arksi, mäkin arvostan sun analyyttista ja perustelevaa otetta, ja olet ihan hyvin tuonut mielipiteitäsi esille. Yksi asia kuitenkin voimakkaana nousee esille...
On äärimmäisen helppoa turvautua nihilistiseen asenteeseen, tai väittää, että sellaiset asiat kuin "hyvä" ja "oikeudenmukainen" on vain määrittelykysymyksiä. On helppoa todeta että ihminen on syöpä, ja kohauttaa olkaansa ja olla välittämättä. Yksinkertaisesti olla välittämättä - sitä tekee ihminen joka on henkisesti laiska. "Being genious is easy. All you gotta say is everything stinks and then you're never wrong."
Tiedostan, että kaikki yllä kirjoittamasi on tietyllä tavalla totta. Että ei ihmisiä kiinnosta, ja että on ongelmallista tarkastella ihmislajin vaikutuksia näillä aivoilla jotka kuitenkin ovat kiinteästi osa sitä lajia. Ymmärrän, että olen itse tämän materialistisen yhteiskunnan kasvatti ja riippuvainen siitä mitä suurimmassa määrin. Mutta olennainen kysymys onkin, onko minun silti oltava nihilisti, voinko silti välittää, tuntea myötätuntoa ja halua auttaa, rakastaa maailmaa? Paljon vaikeampaa on, sen lisäksi että myöntää oman erheellisyytensä, yrittää silti toimia sillä tavalla jonka parhaiten näkee edistävän hyvää.
Ihminen on varustettu tietoisuudella ja ominaisuudella jota me kutsumme älykkyydeksi. Ja älykkyydestä seuraa vastuu, ja mahdollisuus vaikuttaa voimakkaasti omaan elinympäristöön. Me voimme pysähtyä, ryhtyä filosofiseen ja moraaliseen keskusteluun luonnonsuojelun oikeutuksesta ja tarkoitusperistä, halkoa hiuksia ja taittaa sanan säilää vaikka maailman loppuun asti. Tai sitten me voimme todella käyttää sitä älykkyyttä, yrittää edes vaikka tietäisimme että tehtävä on äärimmäisen vaikea ellei mahdoton.
Ja Arksi, tuosta pitämisestä. Meidät kaksi erottaa juuri suhtautuminen muihin ihmisiin (ja ehkä elämään ylipäätään) - sinun ennakkoasenteesi on negatiivinen ja minun positiivinen. Ja kun mietin tässä kummankin luonteiden ja elämien välisiä eroja, en siltikään osaa sanoa millä tavoin olisin elämässäni kärsinyt omasta pollyannamaisesta asenteestani. Henkilökohtainen mielipiteeni jopa on, että juuri vastoinkäymisten yhteydessä siitä positiivisesta ennakkoasenteesta on hyötyä.
On helppoa olla kova, paljon haastavampaa olla pehmeä ja avoin vaikka tietää että maailma on epätäydellinen paikka.
On äärimmäisen helppoa turvautua nihilistiseen asenteeseen, tai väittää, että sellaiset asiat kuin "hyvä" ja "oikeudenmukainen" on vain määrittelykysymyksiä. On helppoa todeta että ihminen on syöpä, ja kohauttaa olkaansa ja olla välittämättä. Yksinkertaisesti olla välittämättä - sitä tekee ihminen joka on henkisesti laiska. "Being genious is easy. All you gotta say is everything stinks and then you're never wrong."
Tiedostan, että kaikki yllä kirjoittamasi on tietyllä tavalla totta. Että ei ihmisiä kiinnosta, ja että on ongelmallista tarkastella ihmislajin vaikutuksia näillä aivoilla jotka kuitenkin ovat kiinteästi osa sitä lajia. Ymmärrän, että olen itse tämän materialistisen yhteiskunnan kasvatti ja riippuvainen siitä mitä suurimmassa määrin. Mutta olennainen kysymys onkin, onko minun silti oltava nihilisti, voinko silti välittää, tuntea myötätuntoa ja halua auttaa, rakastaa maailmaa? Paljon vaikeampaa on, sen lisäksi että myöntää oman erheellisyytensä, yrittää silti toimia sillä tavalla jonka parhaiten näkee edistävän hyvää.
Ihminen on varustettu tietoisuudella ja ominaisuudella jota me kutsumme älykkyydeksi. Ja älykkyydestä seuraa vastuu, ja mahdollisuus vaikuttaa voimakkaasti omaan elinympäristöön. Me voimme pysähtyä, ryhtyä filosofiseen ja moraaliseen keskusteluun luonnonsuojelun oikeutuksesta ja tarkoitusperistä, halkoa hiuksia ja taittaa sanan säilää vaikka maailman loppuun asti. Tai sitten me voimme todella käyttää sitä älykkyyttä, yrittää edes vaikka tietäisimme että tehtävä on äärimmäisen vaikea ellei mahdoton.
Ja Arksi, tuosta pitämisestä. Meidät kaksi erottaa juuri suhtautuminen muihin ihmisiin (ja ehkä elämään ylipäätään) - sinun ennakkoasenteesi on negatiivinen ja minun positiivinen. Ja kun mietin tässä kummankin luonteiden ja elämien välisiä eroja, en siltikään osaa sanoa millä tavoin olisin elämässäni kärsinyt omasta pollyannamaisesta asenteestani. Henkilökohtainen mielipiteeni jopa on, että juuri vastoinkäymisten yhteydessä siitä positiivisesta ennakkoasenteesta on hyötyä.
On helppoa olla kova, paljon haastavampaa olla pehmeä ja avoin vaikka tietää että maailma on epätäydellinen paikka.