yleinen yhteiskuntafilosofia, kelailu ja maailmanparannustop

1,317 posts, 66 pages, 346,965 views

Avatar
#221 • • vaavu Guest
Arksi, mäkin arvostan sun analyyttista ja perustelevaa otetta, ja olet ihan hyvin tuonut mielipiteitäsi esille. Yksi asia kuitenkin voimakkaana nousee esille...

On äärimmäisen helppoa turvautua nihilistiseen asenteeseen, tai väittää, että sellaiset asiat kuin "hyvä" ja "oikeudenmukainen" on vain määrittelykysymyksiä. On helppoa todeta että ihminen on syöpä, ja kohauttaa olkaansa ja olla välittämättä. Yksinkertaisesti olla välittämättä - sitä tekee ihminen joka on henkisesti laiska. "Being genious is easy. All you gotta say is everything stinks and then you're never wrong."

Tiedostan, että kaikki yllä kirjoittamasi on tietyllä tavalla totta. Että ei ihmisiä kiinnosta, ja että on ongelmallista tarkastella ihmislajin vaikutuksia näillä aivoilla jotka kuitenkin ovat kiinteästi osa sitä lajia. Ymmärrän, että olen itse tämän materialistisen yhteiskunnan kasvatti ja riippuvainen siitä mitä suurimmassa määrin. Mutta olennainen kysymys onkin, onko minun silti oltava nihilisti, voinko silti välittää, tuntea myötätuntoa ja halua auttaa, rakastaa maailmaa? Paljon vaikeampaa on, sen lisäksi että myöntää oman erheellisyytensä, yrittää silti toimia sillä tavalla jonka parhaiten näkee edistävän hyvää.

Ihminen on varustettu tietoisuudella ja ominaisuudella jota me kutsumme älykkyydeksi. Ja älykkyydestä seuraa vastuu, ja mahdollisuus vaikuttaa voimakkaasti omaan elinympäristöön. Me voimme pysähtyä, ryhtyä filosofiseen ja moraaliseen keskusteluun luonnonsuojelun oikeutuksesta ja tarkoitusperistä, halkoa hiuksia ja taittaa sanan säilää vaikka maailman loppuun asti. Tai sitten me voimme todella käyttää sitä älykkyyttä, yrittää edes vaikka tietäisimme että tehtävä on äärimmäisen vaikea ellei mahdoton.

Ja Arksi, tuosta pitämisestä. Meidät kaksi erottaa juuri suhtautuminen muihin ihmisiin (ja ehkä elämään ylipäätään) - sinun ennakkoasenteesi on negatiivinen ja minun positiivinen. Ja kun mietin tässä kummankin luonteiden ja elämien välisiä eroja, en siltikään osaa sanoa millä tavoin olisin elämässäni kärsinyt omasta pollyannamaisesta asenteestani. Henkilökohtainen mielipiteeni jopa on, että juuri vastoinkäymisten yhteydessä siitä positiivisesta ennakkoasenteesta on hyötyä.

On helppoa olla kova, paljon haastavampaa olla pehmeä ja avoin vaikka tietää että maailma on epätäydellinen paikka.
Avatar
#222 • • pakana Guest

Tres:
"Myös tärkeyden.

Perustelu:

Elämä voittaa.

Joo, okei.
Mutta kiistäpä tämä
väite vaikkapa sen tiedon
pohjalta, joka meillä on
viimeisten muutaman
miljardin vuoden ajalta."



Eipä käy kiistäminen. (pakko tosin mainita et elämä ei oo ikinä saanu yhtä kovaa haastajaa ku ihminen ) Mut mua ei huoletakaan enssijaisesti elämän itsensä täydellinen loppuminen, vaan selviytyvän elämän olemus, tarpeeton kärsimys ja ihan vähän ihmislajin kauniin tarinan ruma loppu.

Ois mielenkiintosta nähdä, et mihin muotoon äly seuraavalla yrittämällä asettuu, mut jotenkin kuumottaa se mahdollisuus et se asettuu muotoon joka ei tartte rakkautta kehittyäkseen. Meissä on kuitenkin sisänrakennettuna tää yks piirre tai ominaisuus jota mä pidän evoluution suurimpana saavutuksena. Elämällä on taipumus levittäytyä uusiin lokeroihin, ja mun mielestä ois äärimmäisen ikävää jos muille planeetoille levittäytyvä äly ei kykeniskään rakastamaan. (Jätetään tästä keskustelusta nyt pois tänhetkinen asennoituminen rakkauteen- mä elän toivossa et se tulee muuttumaan.)


Eri mieltä saatamme olla siitä,
onko tuolla kärsimyksellä
silläkin ehkä oma merkityksensä.



Hyvä pointti...vahvat selviytyy jne.

Mä oon vaan tullu siihen tulokseen et sillä et me voitais tietosesti estää se kärsimys ja hallita omaamme ja koko lajin kohtaloa, ois vielä suurempi merkitys. Jonkunnäkönen ratkaseva askel. Mä kun olen edelleen taipuvainen uskomaan et nyt käsillä olevat koettelemukset on nimenomaan tän lajin lyhytnäkösestä toiminnasta johtuvia...mikä taas voi osottautua evolution uudeksi keinoksi. Mä en oo osannu tätä ratkasta, minkä takia mä oon luottanu intuitioon: kun meillä on mahdollisuus itsemääräämiseen, niin miksi tyytyä itsetuhoon. Ja kärjistin.

Muuttuisko muuten sun kanta jos sä näkisit, tai vielä pahempaa, kokisit tän itse itsellemme aiheutetun kärsimyksen?


Tuolin ilmentymä
todellisuudessa on
eri asia kuin se,
että kirjoitan
tähän 'tuoli'. Toki
nämä sanat nyt tähän
kirjoitettuna ovat
nekin todellisuutta,
mutta vaikka tuoli==tuoli,
niin tuoli tässä!=tuoli
todellisuudessa.



Sä perustat ton edelleen oletukselle että on olemassa jotakin muutakin kuin todellisuus.


Viittaan edelliseen viestiin
jossa kommentoin mekaanikon
kommenttia. Ehkä ongelma
on henkilökohtainen ja koskee
vain itseäni, mutta koen
kielen olevan hyvin rajallinen
keino välittää tiettyjä
asioita tyhjentävästi, niin
käytännölistä kuin se
onkin arkisemmassa kommuni-
koinnissa muiden ihmisten
kanssa.



Taidat olla oikeessa, viitaten mun "keskusteluun" aan kanssa, viestintä epäonnistuu kohtuuttoman usein. Ois nastaa jos joku keksis nopeesti tehokkaampia keinoja... sunkin päähän tuntuu jäävän sangen mielenkiintosia asioita.

Mekaanikon kommentti
oli perusteltu, ja
osoitti jälleen että
tapani hahmottaa asioita
ja esittää niitä
kirjallisessa muodossa
on ajoittain hätiköity ja
puutteellinen.



...esitän eriävän mielipiteeni sun tavoista.


Ei mitään tai Porsche?
Hmmm. Ääripäitä kolistellaan
taas.

Kohautan olkapäitäni, jos
joku tulee minulle sanomaan:
"Nyt on tartuttava toimeen,
sillä kaikki on menossa
päin helvettiä" yhtä lailla
kuin silloinkin, jos
joku tulee maalailemaan
ruusunpunaisia tulevaisuuden-
visioita, vaikka perusteet
olisivat miten loogisen
tuntuisia tahansa.



Mä en kaipaa sisäistä rauhaa. Ainoo mitä mä toivoisin ois et mun ääripäät ei muodostais muille ongelmaa.

Tää ei varsinaisesti liity aiheeseen (???), mut mua kiinnostais tietää mikä sut saa pyrkimään tohon tasapainoon?



Hiukan sivuun keskustelusta:
Tuli mieleen, että
sen asemesta että
tuhannet ihmiset
kerääntyvät kadulle
banderollien kanssa,
voisi olla tehokkaampaa
jos sama massa lähtisi
istuttamaan puita.
Jos siis kannattaa massa-
liikehdintää ylipäätään.



Todellakin.

Snadisti harmittaa vaan se et puita tarvittais eniten alueilla mihin pitäs matkustaa.

Kerrotko mullekin
jos käyt sen johonkin
laittamassa.



Kun.


:jii:
Avatar
#223 • • a Guest
varvana:

mina en "turvaudu" nihilistiseen asenteeseen. pikemminkin se on aikojen saatossa kehittynyt toimintatapa, jonka perusteita ja oikeutusta joudun jatkuvasti lihansyonnista tai musiikkimaustani lahtien puolustamaan, kun ulkopuoliset niita kyseenalaistavat.

kaikki mainitsemasi "hyvat" asiat ovat edelleenkin pelkkia maarittelykysymyksia. koska periaatteeni kuitenkin perustuvat etiikan estetiikalle vastoin sinun moraalietikkaasi, et ole asemassa ymmartaa tai arvostella tarkoitusperiani, kuten en minakaan omiasi. painvasotoin, leimaamalla "nihilismini" "henkiseksi koyhyydeksi", syyllistyt itse nihilismiin ja kuvittelet ilmeisesti, etta minun toimintatapani leimaaminen jollain tapaa mukamas tekisi sinun tavastasi "oikeamman", kuin omastani. omasta nakokulmastasi tama saattaakin pitaa paikkansa, mutta olen itse jo esittanyt, etta jokainen yksilo toimii omasta nakokulmastaan oikealla tavalla. niin mina, niin pakana, niin sinakin.

teen paljon toita sen eteen, etta ymparistoni pysyy sellaisena, minkalaiseksi sen itse haluan. en pakota ketaan noudattamaan omaa toimintatapaani, ja vaikka valilla suhtaudunkin sarkastisesti esim. pakanaan, en ole asemassa muuttaa hanenkaan perusteitaan. debaatti on pikemmin saanut minut paremmin ymmartamaan hanen tarkoitusperiaan ja suhtautumaan niihin vahemman ylimielisella kannalla.

jotta voimme toimia "oikein", meidan on ensin ymmarrettava. ymmarrys itsessaan saattaa jo tuoda perusteen sille, etta toiminta onkin tarpeetonta. sen sijaan, etta toistaisit ulkomuistista suurten filosofien mielipiteita, voisin minakin pyytaa sinua ensin ymmartamaan, ja tuomitsemaan vasta sitten. sormen heristelylla saat ehka paivakahvit seurakunnan illanistujaisissa, mutta minun toimintatapaani se ei muuta, eika omaasi kehita.

tarttuen viela loppulauseeseesi "on helppoa olla kova, paljon haastavampaa olla pehmeä ja avoin vaikka tietää että maailma on epätäydellinen paikka": kyseenalaistan vaitteesi siita, etta pehmeys on vaikeampaa, koska yhteiskunnassahan pehmeys ja harmittomuus saa huomattavasti enemman hyvaksyntaa, kuin kriittisyys ja lahjomattomuus. ja jos kehtaat vaittaa, etten olisi avoin, niin mina en tieda pitaako mun antaa sulle vai mita kasitat avoimuudeksi, mutta tuo oli jo aikamoista paskanjauhantaa.

.a
Avatar
#224 • • Saskia Guest

Originally posted by Varvana:
Mutta olennainen kysymys onkin, onko minun silti oltava nihilisti, voinko silti välittää, tuntea myötätuntoa ja halua auttaa, rakastaa maailmaa? Paljon vaikeampaa on, sen lisäksi että myöntää oman erheellisyytensä, yrittää silti toimia sillä tavalla jonka parhaiten näkee edistävän hyvää.



"Miksi kierrättää kun maailmassa on 5 miljardia ihmistä jotka ei kuitenkaan tee niin?" Mun ala-asteen opettaja (josta en muuten kauheasti pitänyt) opetti viisaan jutun: mitään omaa tekoaa ei koskaan saanut perustella sillä "että kun toikin teki niin". Se pakotti oikeasti pohtimaan, mitä ja miksi oli tehnyt. Mun mielestä jokaisen ihmisen tekemisillä on väliä, ja siksi mä jatkan taistelua hyvän puolesta hamaan loppuuni asti.



Ihminen on varustettu tietoisuudella ja ominaisuudella jota me kutsumme älykkyydeksi. Ja älykkyydestä seuraa vastuu, ja mahdollisuus vaikuttaa voimakkaasti omaan elinympäristöön.



Tässä on juuri se pointti miksi pitäisi välittää. Välinpitämättömyys on ihmisen (aivo)kapasiteetin alikäyttöä.


On helppoa olla kova, paljon haastavampaa olla pehmeä ja avoin vaikka tietää että maailma on epätäydellinen paikka



Aivan. Joskus mietin että miksi *ssa jaksan välittää kun sillä ei näytä olevan mitään vaikutusta, sillä avoimuudessa ja huolenpidossa on se huono puoli että siinä ottaa riskin saada siipeensä (aivan kuten silloin kun rakastuu). Mutta sitten taas mietin että jos kaikki ihmiset tekis samoin, tapahtuis paljon ihmeitä.
Avatar
#225 • • vaavu Guest
Hmm, ehkä keskustelua tosiaan liikaa rajoittaa se että jokainen puhuu omista lähtökohdistaan käsin, ja että kumpikin meistä kahdesta on niistä lähtökohdistaan ihan yhtä oikeassa tai väärässä. Mutta se ei silti estä minua toimimasta niinkuin näen parhaaksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Parempi ehkä jatkaa privana tästä...
Avatar
#226 • • Edited Saskia Guest
Plinks.
Avatar
#227 • • Tres Guest


Pakana:
Ois mielenkiintosta nähdä, et mihin muotoon äly seuraavalla yrittämällä asettuu, mut jotenkin kuumottaa se mahdollisuus et se asettuu muotoon joka ei tartte rakkautta kehittyäkseen.



Tästä tuli mieleen kaksi seikkaa:

1. Jostain syystä juuri tässä oletetun (en ole evoluutio-
teorian kannattaja sen kummemmin kuin luomisteoriankaan)
evoluution vaiheessa rakkaus on astunut kuvioon,
vaikka ainakaan näennäisesti se ei ole ollut merkittävä
tekijä minkään lajin kehityksessä. Kiintymys, rakkaus,
jne. saattavat olla joko syy tai seuraus joihinkin
asioihin, kuten kärsimykseen, olemisen tuskaan jne.
Pohdittavaa, ehkä.

2. Jos mahdollisesti olettamallasi/pelkäämälläsi
tavalla älyllisen elämän muoto saavuttaa pisteen
jossa rakkautta ei tarvita, en näe syytä sille
miksi sama äly sitä myöskään kaipaisi. Minä en esim.
suuremmin kaipaa ominaisuuksia joita minulla ei
ole.

Everything you cherish
Throws you over in the end
Thorns will grab your ankles
From the gardens that you tend.

- Robert Hunter


Hyvä pointti...vahvat selviytyy jne.



Se, joka selviytyy, ei aina ole vahvin, vaan
sopeutumiskykyisin. Näin siis Darwinin
mukaan, ja kuten jo edellä totesin, en hänen
evoluutioteoriaansa (edes jälkikäteen tehtyine
tarkennuksineen) allekirjoita.

Kärsimyksellä on omassa elämässäni ollut useita
funktioita näin jälkikäteen ajateltuna. Se luo
kontrastia niille ajoille, jolloin asiat etenevät
oman subjektiivisen näkemykseni mukaan paremmin,
ja toisaalta epäsuotuisiksi kokemistani olosuhteista
selviytyminen vahvistaa luonnetta. Ääripäiden tarkastelu
saattaa olla tarpeen tasapainon löytämiseksi.


Mä oon vaan tullu siihen tulokseen et sillä et me voitais tietosesti estää se kärsimys ja hallita omaamme ja koko lajin kohtaloa, ois vielä suurempi merkitys. Jonkunnäkönen ratkaseva askel. Mä kun olen edelleen taipuvainen uskomaan et nyt käsillä olevat koettelemukset on nimenomaan tän lajin lyhytnäkösestä toiminnasta johtuvia...



Kaikki vastoinkäymiset eivät ole ihmisen omasta
toiminnasta johtuvaa, ja tapahtumat, jotka tapahtuma-
hetkellään saattavat tuntua vastoinkäymisiltä, saattavat
pitkällä aikavälillä olla yksilölle ja/tai yhteisölle
eduksi. Kaikkia olosuhteita ei kyetä koskaan hallitsemaan.


Muuttuisko muuten sun kanta jos sä näkisit, tai vielä pahempaa, kokisit tän itse itsellemme aiheutetun kärsimyksen?



Sanotaan näin, että kantani on muotoutunut tähän suuntaan
juuri siksi, että olen kokenut jotkin tapahtumat kärsimystä
aiheuttaneiksi. Olen käynyt läpi tuskallisiksi
kokemiani omakohtaisia kokemuksia, seurannut läheltä
minulle läheisten ihmisten kärsimystä, ja tutustunut
ihmisten toisille aiheuttamiin kärsimyksiin ulkopuolisena
tarkkailijana.

Ja kuitenkin, voimatta ulkopuolisena täysin analysoida muiden kokemuksia ja sitä, miten heidän kokemansa kärsimys
on heihin vaikuttanut, omalta kohdaltani olen huomannut
että tuskallisimmista kokemuksista olen oppinut eniten.


Sä perustat ton edelleen oletukselle että on olemassa jotakin muutakin kuin todellisuus.



Mahdollisesti viittaamme käsitteellä 'todellisuus'
hiukan eri asioihin.


Mä en kaipaa sisäistä rauhaa. Ainoo mitä mä toivoisin ois et mun ääripäät ei muodostais muille ongelmaa.
Tää ei varsinaisesti liity aiheeseen (???), mut mua kiinnostais tietää mikä sut saa pyrkimään tohon tasapainoon?



Olet huolissasi muista, mutta et itsestäsi?
Kuka siis toivoo mielenrauhaa sinulle jos sinäkin toivot
sitä vain kaikille muille? Oma maailmankuvani pitää
sisällään oletuksen, että sisäinen rauha ja harmonia muiden
olentojen kanssa kulkevat käsi kädessä. Kumpikaan
ei ole seurausta toisesta, mutta ne edustavat
samaa tasapainoa itsen ja ympäröivän todellisuuden kanssa.
Tämä ehkä jollain tasolla vastaa myös tuohon jälkimmäiseen
kysymykseesi, joskin pyrkimys tasapainoon on ainakin
omalla kohdallani lähinnä intuitiivista, ei niinkään
rationaalista.


Kerrotko mullekin
jos käyt sen johonkin
laittamassa.

Kun.

Avatar
#228 • • a Guest

Aivan. Joskus mietin että miksi *ssa jaksan välittää kun sillä ei näytä olevan mitään vaikutusta, sillä avoimuudessa ja huolenpidossa on se huono puoli että siinä ottaa riskin saada siipeensä (aivan kuten silloin kun rakastuu). Mutta sitten taas mietin että jos kaikki ihmiset tekis samoin, tapahtuis paljon ihmeitä.


tsk. koska varvanan viesti oli lahinna toimintatapojeni arvostelua, katson asiakseni vastata tahankin.

mina en ole valinpitamaton. kenties toisinaan välitän jopa enemman kuin esim. varvana, tietyissa tapauksissa fyysisen pahoinvoinnin partaalle asti. se ei muuta sita, mita omasta nakokulmastani katson tarpeelliseksi, "oikeudenmukaiseksi" ja tarkeaksi toteuttaa.

tuon toimintatavan leimaaminen laiskuudeksi tai valinpitamattomyydeksi silla perusteella, etta te sen toimintatavan piirteet ovat teille tuntemattomia, tekee nihilisteja myos teista. kuten jo sanoin, "kaikille" oikeaa tapaa ei ole olemassa. eika taman debaatin tarkoitus ole nahdakseni enaa pitkaan aikaan ollut kumota toisten mielipiteita, vaan ymmartaa toimintatapojen moninaisuutta ja ymmartaa niiden perusteita. noin halpa, yksinkertainen ja sinisilmainen "pehmeyden" puolustaminen on minun nakokulmastani hyvin perustelematonta ja lahestulkoon pintapuolista toimintaa, mutta olen valmis myontamaan myos sen positiiviset piirteet ja miten arvostettavaa on hammasta purren toteuttaa myos sita toimintatapaa silla hetkella, kun maailma onkin sita vastaan.

kuten jo olen esittanyt, ihmiset toimivat joka tapauksessa tietyn kasvatus- ja kokemuspohjan perusteella. jos toimintatavasta on kehittynyt tietynlainen, ei sita toisen osapuolen halveksinta muuta mihinkaan. sen sijaan usko siihen, etta olisi vain yksi "oikeus" tai yksi "hyva", osoittaa hyvin sulkeutunutta ja kapeakatseista maailmankuvaa. ellei meilla ole kontrasta, emme voi tehda vertailua, ja juuri siita syysta individualismi ei ole vain tarpeen, vaan myos ensisijaisen tarkeaa.

se, kuinka vaikeaa on olla kova ja sulkeutunut tai pehmea ja avoin (mita karjistysta kukaan ei tassa threadissa ole vielakaan toteuttanut ennakkoluuloista huolimatta), riippuu jalleen kerran lahiympariston asettamista ennakko-oletuksista ja maaritelmista. vertailuja voi toki tehda myos noin alkeellisella tasolla, mutta noin mustavalkoista vastakkainasettelua ei kukaan voi ottaa vakavasti.

zen opettaa meille harmonian loytyvan aarimmaisyyksista, tama keskustelu nayttaa yhtakkia keskittyneen lansimaiseen paatokseen ja leimaamiseen, joka on - paitsi yksinkertainen, myos yleistava ja moukkamainen tapa katsoa mitaan asiaa. mina osallistuin tahan keskusteluun sen hedelmallisyyden johdosta, en nahdakseni kasaa lapsia, jotka yrittavat kumota toisten mielipiteita. ja haukkukaa vain nihilistiseksi, mutta vastahan mina aikaisemmissa viesteissani paasin toteamasta, kuinka jokainen ihminen yksinkertaisuudessaan pyrkii toimimaan kuten itse nakee oikeaksi, ja jonka nakokulmasta kaikki eriavan mielipiteen omaavat ovat siis vaarassa.

jalleen kerran: mina en eroa tasta mitenkaan ja kritiikki kohdistuu myos itseeni, mutta sentaan uskallan myontaa tietyt realiteetit, jotka eivat toiminnan perusteista riippumatta muutu mihinkaan. se ei ole nihilismia, se on kaytosta, joka yrittaa olla vahemman tekopyhaa idealistisen paatoksen keskella.

.a
Avatar
#229 • • vaavu Guest

Originally posted by a:
tsk. koska varvanan viesti oli lahinna toimintatapojeni arvostelua, katson asiakseni vastata tahankin.



Hmmh. Kai se nyt on pakko vastata tänne foorumiin ja oikoa hieman. Kirjoittani teksti ei ollut nimenomaisesti toimintatapojasi vastaan hyökkäys, vaan pikemminkin ajatuksia jotka heräsivät lukiessani postejasi. Etenkin tämän kohdan vuoksi kirjoitin ne tänne julki.

pakana:
Tässäpä taitaa olla a meidän välinen ero. Mä en arvosta enkä ymmärrä kaikkien tekoja tai niiden syitä, mut mä pidän ihan tasan jokaisesta ihmisestä.

a:
noin sinisilmaiset kommentit kostautuvat ennen pitkaa :)



Tämä jos mikä on suoraa arvottamista ja arvostelua. Nuo sanat kuitenkin sisältävät hyvinkin eksplisiittisesti sen oletuksen, että ihminen joka olettaa kaikista hyvää, joutuu kärsimään siitä elämässään (ja implisiittisesti ajatuksen siitä että tämänkaltainen sinisilmäisyys on typerää). Yritin hieman valottaa niitä syitä, miksi uskon että asia ei näin ole. Siksi puhuin siitä pehmeänä pysymisen vaikeudesta. Kun joku lyö sinua, on paljon helpompaa ryhtyä vihaamaan kuin jatkaa uskomistaan siihen että maailma on hyvä. Kovettuminen tapahtuu liian helposti, ja sitä vastaan on aktiivisesti taisteltava. Mutta onko sitten vihaaminenkaan (tai ei-pitäminen) oikea vaihtoehto? Minä uskon vakaasti, oman 22 vuoden elämänkokemuksen pohjalta, että oman itsensä kannalta on parempi rakastaa kuin vihata, pitää kuin olla pitämättä. Kyse ei ole mistään lällystä PLUR-jutusta, vaan todella syvälle ajattelutapoihin yltävästä asiasta. Viha syövyttää pahiten sen kantajaa. Minä en halua enkä kykene siihen.

Toivottavasti tämä poisti nyt edes muutaman herneen nenästä. Ymmärrän näkökohtasi, enkä ole niitä tuomitsemassa, mutta toivoisin ettet tekisi sitä itsekään...

edit: hymiöt pois a:n mieliksi

[ 10 August 2001: Message edited by: Varvana ]
Avatar
#230 • • vaavu Guest

Originally posted by Varvana:
Minä uskon vakaasti, oman 22 vuoden elämänkokemuksen pohjalta, että oman itsensä kannalta on parempi rakastaa kuin vihata, pitää kuin olla pitämättä. Kyse ei ole mistään lällystä PLUR-jutusta, vaan todella syvälle ajattelutapoihin yltävästä asiasta.



Tästä esimerkiksi johtuu hyvinkin tiukka kantani dissaukseen, jota varmasti muissa topikeissa olen tuonut esille ihan tarpeeksi. Dissaaminenkin on helppoa, siitä erossa pysytteleminen paljon vaikeampaa.
Avatar
#231 • • Tres Guest
'Rakastan rakastamista, vihaan vihaamista' on käsittääkseni
ainakin jälkimmäisen toteamuksen osalta paradoksi.
Avatar
#232 • • a Guest

Tämä jos mikä on suoraa arvottamista ja arvostelua. Nuo sanat kuitenkin sisältävät hyvinkin eksplisiittisesti sen oletuksen, että ihminen joka olettaa kaikista hyvää, joutuu kärsimään siitä elämässään (ja implisiittisesti ajatuksen siitä että tämänkaltainen sinisilmäisyys on typerää).



vaarin. se sisaltaa oletuksen siita, ettei koskaan voi sanoa ei koskaan, mika on myos sisaltynyt jokaiseen viestiini. mina en usko, etta pakana voi ja tulee pitamaan _kaikista_ ihmisista. eika pakana, etka sina voi myoskaan todistaa, etta juuri nain olisi.

Yritin hieman valottaa niitä syitä, miksi uskon että asia ei näin ole. Siksi puhuin siitä pehmeänä pysymisen vaikeudesta. Kun joku lyö sinua, on paljon helpompaa ryhtyä vihaamaan kuin jatkaa uskomistaan siihen että maailma on hyvä. Kovettuminen tapahtuu liian helposti, ja sitä vastaan on aktiivisesti taisteltava.



alkuunkin, kukaan ei vihaa eika ole myoskaan vihaamassa. toisekseen, etko itse juuri arvota asioita? on siis uskottava, etta maailma on hyva? taas kerran jatat maarittelematta, mika on hyva. puhut maailmasta jossa on yli viisi miljardia ihmista ja oletat, etta hyva on jonkinlainen ylimaallinen, konkreettinen kasite joka on yksilosta riippumaton? eihan moisesta fundamentalismista voi enaa edes keskustella :)

mina en ole missaan vaiheessa vaittanyt, etta maailma olisi hyva, tai paha, tai etta kumpikaan abstrakti maare olisi jotenkin toisen ylapuolella. sen sijaan olen vaittanyt lukuisin eri sanakaantein, etta maailmassa on yli viisi miljardia eri nakemysta siita, mika on maailma, mita on hyva ja mita on paha (mihin myos liitin nakemyksen siita, kuinka jokaisella ihmisella on alkeellinen toimintakaava, jota taas toteutetaan kulttuuripohjan ja sosiaalisen ympariston perusteella).

jalleen kerran sina vaitat itseasi pehmeaksi ja kerrot, kuinka kovuus on paljon helpompaa kuin sinun pehmeytesi, ja kovuutta vastaan on taisteltava. enta jos mina en olekaan kova vaan pehmea? enta jos olenkin kova? viedaanko minut keskitysleirille vai olenko mina nyt epaonnistunut ihminen, jos kovuutta vastaan on taisteltava?

mina kyseenalaistan toimintatapasi, jolle et kykene esittamaan muita perusteita kuin jotain vastakohtaa vastaan hyokkaamisen. sellainen toimintatapa ei edusta ainakaan minun kasitystani pehmeydesta. minun kasitykseni pehmeydesta on kyseenalaistava ymmartaminen halvan miellyttamisen sijaan. tama on myos se tapa mita toteutan. sinun nakokulmastasi mina olen kova, ja koska mielestasi osaat olla pehmea ja "ylemmalla tasolla" (?) voit siis leimata minut kovaksi ja paattaa, etta toimintatapani on helpompi kuin itsesi. ja sinahan et ollenkaan arvota mitaan.

noin. pyrkimykseni edellisessa oli lahinna osoittaa, etta leimaaminen onnistuu kaikin puolin ja jokaisesta nakokulmasta. se onnistuu syista, jotka olen luetellut jo varmaan viisi kertaa. me kaksi emme eroa toisistamme muuten kuin siina, etta mina kehtaan myontaa tiettyja asioita. jos uskot siihen, etta maailma on hyva, ja itse et ole ymmartavainen esim. dissausta tai minun nakokulmaani kohtaan, niin ethan sina silloin ainakaan minun nakokulmastani toimi kovinkaan "hyvin". itse asiassa, sinun "hyvasi" saattaisi tehda maailmasta sellaisen, jota mina pitaisin kovin "pahana". ja usko siihen, etta juuri sina voisit muka toimia "ihmiskunnan parhaaksi" on nimenomaisesti tekopyhaa yleistysta, jossa sina otat asiaksesi maaritella mika on hyvaa ja mika on pahaa, mika pehmeaa ja mika kovaa, ja mika vaikeaa ja mika helppoa kaikkien muiden puolesta.

ei. ei todellakaan. sina et maarittele sita minulle, mina maarittelin sen jo itselleni. ja kas kummaa, koska mina olen pehmea ja hyvaksyva, mina todellakin ilomielin annan sinun olla oma itsesi, mutta toivon ettet sanele minulle poliittisesti korrektia arvomaailmaa ja mita vastaan pitaa taistella ja mista syysta, koska me naemme asian taysin eri nakokohdista :)

Mutta onko sitten vihaaminenkaan (tai ei-pitäminen) oikea vaihtoehto? Minä uskon vakaasti, oman 22 vuoden elämänkokemuksen pohjalta, että oman itsensä kannalta on parempi rakastaa kuin vihata, pitää kuin olla pitämättä.



jalleen kerran, toki saat uskoa. yritatko siis arvottaa nakokulmasi ylemmaksi kuin niiden, joiden mielesta on parempi vihata ja olla pitamatta, kuin rakastaa ja pitaa?

tassa me paasemme keskustelemaan valinpitamattomyydesta. moni ihminen, joka ymmartaa mutta ei kiinnostu, on valinpitamaton. ei heille voi sanoa, etta nyt pitaa alkaa pitamaan asioista joista he eivat valita silla perusteella, etta sinun elamankokemuksesi pohjalta on parempi pitaa kuin olla pitamatta. kun asiaa viedaan viela pitemmalle, mina en oikein jaksa hysterisoida turhia asioita, ja olen valinpitamaton esimerkiksi omaa ideologiaasi kohtaan. sen sijaan sina, jonka mielesta on parempi pitaa kuin olla pitamatta, valitset suoraan asenteen, ettet pida minun toiminnastani tai vaikka dissauksesta. missas se elamankokemuksesi nyt piilee?

puhut jatkuvasti ennakkoluuloista edes nakematta sita, ja syyllistyt samalla samaan nihilismiin kuin minakin. tamako on se "hyva maailma" johon uskot? silloinhan se on samanlainen kuin se maailma, minka minakin naen, ja jota en pida pahana, mutten erityisen hyvanakaan jo siita syysta, etta koko kasitteet ovat minulle merkityksettomia.

Kyse ei ole mistään lällystä PLUR-jutusta, vaan todella syvälle ajattelutapoihin yltävästä asiasta. Viha syövyttää pahiten sen kantajaa. Minä en halua enkä kykene siihen.



mutta etko juuri sanonut, etta on vaikeampaa olla pehmea, kuin kova. nythan taas kerrot, etta sinulle on vaikeampaa olla kova, kuin pehmea? etko siis itse ole valinnut helpomman tien?

Toivottavasti tämä poisti nyt edes muutaman herneen nenästä. Ymmärrän näkökohtasi, enkä ole niitä tuomitsemassa, mutta toivoisin ettet tekisi sitä itsekään...



minulla ei ole hernetta nenassa, enka mina tuomitse. mina kyseenalaistan. ennakkoluuloisen ja herkan ihmisen nakokulmasta se saattaa toki leimautua tuomitsemiseksi, mutta vannon ja vakuutan olevani "hyvalla" asialla. ainakin jonkun ihmisen nakokulmasta.

jos sinusta tuntuu, etten ota sinua vakavasti, olet oikeassa. sovitaanko sen johtuvan siita etta olen valinpitamaton nihilisti, joka turvautuu aina helpoimpaan tiehen .)

.a
Avatar
#233 • • vaavu Guest
Lähinnä vain ihmetyttää se, että oletat koko ajan että puhun sinusta ja siitä mitä sinä ajattelet. Jos yhtään luet sisälukuna tuota äskeistä postia jota quotesit, huomaat varmaan etten puhu siinä kertaakaan siitä mikä _sinulle_ on hyväksi, tai vertaa itseäni sinuun, tai sano mikä olisi paras ratkaisu jollekin muulle kuin itselleni. Kaikki mielipiteeni ovat siinä täysin subjektiivisia kokemuksia, kovuus ja pehmeys ja hyvyys asioita joita olen omassa elämässäni kokenut. Ja kuten aikaisemmin sanoin privana, en ole tuputtamassa kurkustasi (tai kenenkään muun kurkusta) alas omia näkökantojani. Silloin suurin osa yllä olevasta kilpistyy juuri siihen, etten minä todellakaan tiedä mikä on henkilökohtaisesti jollekin muulle paras tapa elää, enkä edes väitä tietäväni.

Mutta parempi varmaan etten rupea sen tarkemmin vastaamaan, koska tämä keskustelu on vähän jo levinnyt off-topic ja siitä tulisi vain sarja väärinlukemisia puolin ja toisin. Ehkä mieluummin sitten privaatisti. Kunhan nyt vain malttaisit uskoa että en ole arvottamassa tai tarjoamassa muille mitään pakettiratkaisuja elämään.
Avatar
#234 • • zander Guest
Maailmasta: Kun katsoo ympärilleen, on ainakin minulle helpompaa vajota pessimismiin kuin nähdä sen tulevaisuus valoisana. Ongelmien lakaiseminen mun päänsisäisen maton alle ei onnistu. Kumpikaan, niin maailman näkeminen "hyvänä" tai "pahana" ei ole muuta kuin oman todellisuuden heijastamista pään ulkopuolisiin asioihin. Olen arxin kanssa samoilla linjoilla siinä, että kaikki ihmiset eivät voi koskaan hahmottaa maailmaa samalla tavalla. Jokainen näkee sen omalla tavaallaan, ja samalla luo itselleen moraalin. Mikään ei ole niin kammottava kuin ajatus yhdestä yleisestä hyvästä. Tällaisia oppeja tarjoavat lähinnä fundamentalistiuskovaiset, jotka rakentavat maailmansa yhden ihmisen ylittävän moraalin varaan.

Ongelmana ihmislajin tulevaisuuden kannalta onkin nimenomaan jokaisen yksilön pyrkimys nykiä maailmaa haluamaansa suuntaan. Tuskin kukaan ihminen tietoisesti tekee asioita, jotka ovat hänen mielestään väärin.

Ainoan yhteisen moraalin pohja voi IMO löytyä vain biologiasta. Pohjimmiltaan oikein ovat teot, jotka edistävät lajimme (ja oman perimän)säilyvyyttä. Moraali on vain laajennus tästä perusperiaatteesta. Syy-seuraus -suhteiden hahmottamisen vaikeus kuitenkin tekee usein mahdottomaksi tietää, mikä on paras tapa toimia vaikkapa ympäristönsuojeluun liittyvissä kysymyksissä.

Ihmislajin kohtalo ei loppujen lopuksi liikuta mua kovinkaan paljoa. Voi olla, että olemme yhdenlaisen evoluutiosuunnan päätepiste ja että ydinsotaa kestävät ja vähemmän filosofoivat torakat pärjäävätkin elämisen kamppailussa paremmin.

Näin siis pitkällä aikavälillä. Yhteiskunnallisena muutoksena ihmisten kriittisyyden lisääminen voisi olla se tekijä, joka muuttaa kehityksen suuntaa. Monet nakkaavat niskojaan ongelmille, koska he eivät yksinkertaisesti kykene epäilemään esim. nykyjärjestelmän toimivuutta. Tämä ei välttämättä ole älykkyydestä kiinni. Suuren enemmistön potentiaali vain menee hukkaan kasvatuksen takia.
Avatar
#235 • • vaavu Guest

Originally posted by Tres:
'Rakastan rakastamista, vihaan vihaamista' on käsittääkseni ainakin jälkimmäisen toteamuksen osalta paradoksi.



Se että pyrin pitämään ihmisistä ja uskomaan että hekin näin tekevät, mutta en kuitenkaan voi omassa elämässäni hyväksyä dissausta, ei ole paradoksi sinällään, vaan hyvinkin looginen syy-seuraus -pari. En vihaa vihaamista, vaan koen sen elämääni turmelevaksi ilmiöksi jota pyrin välttämään kaikin keinoin. Ehkä vihan sijasta parempi sana olisi pelko. Pelkään dissausta ja vihaa, pelkään sitä mitä se tekee mielelleni.

Ja a:lle disclaimer turhien vastausten vähentämiseksi: kannattaa edelleen huomata etten ole puhu kenestäkään muusta kuin itsestäni.
Avatar
#236 • • Sampsa Guest
by H.Abismo: "Muotofriikki! Muoto vs. sisältö situaatio paistaa jälleen, paketin narut ovat tärkeitä...

Sellaiseen pakettiin en ole vielä törmännyt, jossa muoto ei merkitsisi mitään. Jos joku pystyy itselleen rehellisesti väittämään muodon olevan merkityksetön nostan hattua.

by Saskia: "Äh, en oikein saanut selvää mistä aiheista puhutte vaikka luinkin aiemmat postit, voisko joku siis kiltisti briiffaa keskustelun aiheet?"

Ei mitään ihmeempää. Kunhan vaan väännellään pilkkua ja keksitään parempia kielikuvia aikamme kuluksi...

by Varvana: "Dissaaminenkin on helppoa, siitä erossa pysytteleminen paljon vaikeampaa."

Niin no ainoa tapa olla dissaamatta lienee hiljaisuus. Aina kun jollekin jotain sanot joku toinen ottaa siitä nokkiinsa. Viimeistään kateus pitää tästä huolen, jollei ehto muutoin toteudu.

by pakana: "Kieli ei ole sopimuspohjainen järjestelmä vaan ajan kuluessa muodostunut tapa kommunikoida, jonka opettelun ja opettamisen helpottamiseksi siitä on johdettu lainalaisuuksia ja joiltain osin lainalaistettu, netti on pelkkä kielen jatke eli kommunikaatiota... joten sulle jäi valtio ja matematiikka."

Kieltä voi käyttää hyvin monellla tavalla. Minulle henkilökohtaisesti jokainen lause on joukko eri asteisia ja tietynmuitoisia sopimuksia ja siten myös puhdasta logiikkaa. Tälläista kielen suodattamista helposti tulkitaan koviksi arvoiksi, mutta toisaalta kovat arvot ovat tärkeitä, sillä niillä aikaansaadaan liikettä. Liikkeen tärkeys on taasen perusteltavissa sillä, että sillä elää. Nykymaailmassa on tietysti joitakin poikkeuksia, joiden ei tarvitse ottaa kantaa sillä he istuvat tarpeeksi suuren rahakasan (lue perustarpeet tyydytetty pitkälle tulevaisuuteen) päällä.

Yleensä kannan ottaminen tulkitaan kovaksi (ja siten pahaksi) arvoksi ja "tarttis tehdä jotain mutta en tiedä mitä" pehmeäksi (ja hyväksi). Ei istu minun logiikkaani mistä moinen on tullut, mutta sellainen mielikuva on jäänyt.
Avatar
#237 • • pakana Guest
[replynä Tressille]

1. Jostain syystä juuri tässä oletetun (en ole evoluutio-
teorian kannattaja sen kummemmin kuin luomisteoriankaan)
evoluution vaiheessa rakkaus on astunut kuvioon,
vaikka ainakaan näennäisesti se ei ole ollut merkittävä
tekijä minkään lajin kehityksessä. Kiintymys, rakkaus,
jne. saattavat olla joko syy tai seuraus joihinkin
asioihin, kuten kärsimykseen, olemisen tuskaan jne.
Pohdittavaa, ehkä.



Kun mietit kaikkea sitä mitä olet saanut, niiden asioiden olemassaolon syitä ja syitä miksi ne ovat tulleet juuri sinun kohdallesi niin ymmärrät miksi mä pidän rakkautta niin suuressa arvossa. Jos se ei olekaan ollut ainoa merkittävä tekijä ihmislajin kehityksessä, niin se kuitenkin kilpailee tuottavuuden kanssa määräävästä asemasta yhteiskunnan toimintaa ja kehitystä ohjailevana tekijänä.

Negatiiviset tunteet, kokemukset ja tapahtumat tarvitsevat posiitivisia vastakohtia, jotta ne saavuttaisivat oman merkityksensä. On mahdotonta arvottaa rakkauden kaikkia seurauksia, mutta monet ovat sitä mieltä että siitä aiheutuu vähintään yhtä paljon "pahaa" kuin "hyvääkin". Tämä vain ei ole oleellista, sillä rakkauden aikaansaamaa "hyvää" on vaikea toteuttaa muiden tunteiden avulla.

2. Jos mahdollisesti olettamallasi/pelkäämälläsi
tavalla älyllisen elämän muoto saavuttaa pisteen
jossa rakkautta ei tarvita, en näe syytä sille
miksi sama äly sitä myöskään kaipaisi. Minä en esim.
suuremmin kaipaa ominaisuuksia joita minulla ei
ole.



Ei tietenkään, mutta tämän lajin muut mahdollisesti kohtaamat lajit saattaisivat sitä ja sen osoittamista kaivata. Ja sama pätee myös sinuun, muut saattaisivat kaivata sinussa ominaisuuksia joita ei tällä hetkellä ole.

Se, joka selviytyy, ei aina ole vahvin, vaan
sopeutumiskykyisin. Näin siis Darwinin
mukaan, ja kuten jo edellä totesin, en hänen
evoluutioteoriaansa (edes jälkikäteen tehtyine
tarkennuksineen) allekirjoita.



Luonnossa voima = sopeutumiskyky.

Oletko löytänyt jonkun pitävämmän lajien kehitystä selittävän teorian? Kysyn mielenkiinnosta.

Kärsimyksellä on omassa elämässäni ollut useita
funktioita näin jälkikäteen ajateltuna. Se luo
kontrastia niille ajoille, jolloin asiat etenevät
oman subjektiivisen näkemykseni mukaan paremmin,
ja toisaalta epäsuotuisiksi kokemistani olosuhteista
selviytyminen vahvistaa luonnetta. Ääripäiden tarkastelu
saattaa olla tarpeen tasapainon löytämiseksi.

Kaikki vastoinkäymiset eivät ole ihmisen omasta
toiminnasta johtuvaa, ja tapahtumat, jotka tapahtuma-
hetkellään saattavat tuntua vastoinkäymisiltä, saattavat
pitkällä aikavälillä olla yksilölle ja/tai yhteisölle
eduksi. Kaikkia olosuhteita ei kyetä koskaan hallitsemaan.

Sanotaan näin, että kantani on muotoutunut tähän suuntaan
juuri siksi, että olen kokenut jotkin tapahtumat kärsimystä
aiheuttaneiksi. Olen käynyt läpi tuskallisiksi
kokemiani omakohtaisia kokemuksia, seurannut läheltä
minulle läheisten ihmisten kärsimystä, ja tutustunut
ihmisten toisille aiheuttamiin kärsimyksiin ulkopuolisena
tarkkailijana.

Ja kuitenkin, voimatta ulkopuolisena täysin analysoida muiden kokemuksia ja sitä, miten heidän kokemansa kärsimys
on heihin vaikuttanut, omalta kohdaltani olen huomannut
että tuskallisimmista kokemuksista olen oppinut eniten.



Olen täysin samaa mieltä, kovat kokemukset kasvattavat, niin ne ovat tehneet itsellenikin.

Mut tässä vaiheessa ois paikallaan laittaa "kärsimykset" ja etenkin niiden tarpeellisuus inhimillisiin mittasuhteisiin. (Ja kyllä toimin tässä nyt itse inhimillisyyden määrittelijänä, mutta ennen kuin kukaan puuttuu siihen niin miettikäähän ihan oikeesti hetki.)

Kun mä puhun kärsimyksestä, niin en tarkota sitä kun tyttöystävä jättää, tulee pipi ja pitää mennä lääkäriin, perhe hajoaa tai edes että joku frendi kuolee onnettomuuden seurauksena- ylipäätään juuri mitään mikä meitä on kohdannu näiden pumpulielämien aikana- mä toivon et en enää joudu lukemaan sitä miten joku meistä toteaa janoon, nälkään, tauteihin, ja sotaan kuolevien viattomien lasten kärsimysten olevan "kasvattavaa".

Se, että sua kohtaa epäonni ei ole sama asia kuin se että meidän lyhytnäkönen elämäntapamme ja kulutustottumuksemme aiheuttavat koko maailman ilmastossa muutoksia, jotka johtavat siihen että pahiten nälänhädästä ja kuivuudesta kärsivillä alueilla on yhä vaikeampi kasvattaa ruokaa?

Se, että joku länsimainen yritys haluaa maksimoida voittonsa ja sillä oikeutuksella vaikeuttaa kohtuuttomasti nuoren kansakunnan kannalta terveen elinkeinoelämän rakentumista, ei ole kärsijän kannalta "kasvattavaa kärsimystä".

Se, että näillä alueilla on liikaa ihmisiä ei ratkea sillä että sinne sattumalta syntyneet ihmiset kuolevat ennen teini-ikää syihin joihin he eivät itse pysty vaikuttamaan.

Jokainen, joka ajattelee, että kehitysmaiden ongelmat ovat "kasvattavia" voi mun puolesta mennä vitun syvälle itteensä. Jokainen, joka ajettelee näin voi simuloida oman teoriansa ja ideologiansa toimivuutta poimimalla steissiltä ensimmäisen kymmenvuotiaan pikku neekerin ja tappaa hänet. Välillisen, mutta tiedostetun ja välittömän kuolemantuottamuksen ero on ainoastaan tuottajan päässä, ja sielläkin varsin keinotekoisesti tuottajan suojana ylläpidettynä.

Vaikka meitä on todellakin liikaa, niin se on MEITÄ eikä "niitä". Eikä kuolemantuottamus todellakaan ole oikea tapa ratkaista väestökysymyksiä, etenkään jos ei ole itse valmis kuolemaa tuottamaan. Ja voin huoletta kertoa että kukaan tähän keskusteluun osallistuneista ei sitä ole valmis tekemään.

Kun puhutaan tarpeettomasta kärsimyksestä, tarkoitetaan kärsimystä joko voidaan estää. Se että kärsimyksellä on jokin "tarkoitus" on mulle lähinnä mystiikkaa ja jotain omintakeista determinismiä. Se, Tres, että olet nyt (ilmeisesti ainakin) osittain tyytyväinen itseesi ja osaat suhtautua hyvin, vaikkakin jälkiviisaasti koettelemuksiisi ei todellakaan merkitse sitä ettetkö olisi vielä parempi/ehjempi kokonaisuus ilman niitä.

Mitä sä kuvittelet että yksilö oppii siitä kun se kuolee nälkään?

Mitä seuraa, kun kansakunta tajuaa oman elinalueensa muuttuvan elinkelvottomaksi jonkun muun toiminnan ansiosta?

"Kaikkia olosuhteita ei koskaan pidä hallitsemaan" on fakta joka vain ja ainoastaan korostaa sitä että meidän tulisi pyrkiä hallitsemaan niitä olosuhteita jotka ovat ulottuvillamme.

Oleellisinta on kuitenkin se, että me ei olla missään asemassa päättää siitä onko tuleva kärsimys tarpeellista vai ei, meidän tehtävämme on yrittää estää se "paha" mikä toiminnastamme viattomille aiheutuu. Piste.


Mahdollisesti viittaamme käsitteellä 'todellisuus'
hiukan eri asioihin.



Luultavasti... olen yksinkertaistanut tämän käsitteen itselleni: todellisuus = kaikki mikä on todellista. Olen toki avoin muillekin näkemyksille todellisuudesta.


Olet huolissasi muista, mutta et itsestäsi?
Kuka siis toivoo mielenrauhaa sinulle jos sinäkin toivot
sitä vain kaikille muille? Oma maailmankuvani pitää
sisällään oletuksen, että sisäinen rauha ja harmonia muiden
olentojen kanssa kulkevat käsi kädessä. Kumpikaan
ei ole seurausta toisesta, mutta ne edustavat
samaa tasapainoa itsen ja ympäröivän todellisuuden kanssa.
Tämä ehkä jollain tasolla vastaa myös tuohon jälkimmäiseen
kysymykseesi, joskin pyrkimys tasapainoon on ainakin
omalla kohdallani lähinnä intuitiivista, ei niinkään
rationaalista.



Miksi minusta pitäisi olla huolissaan? Ja mistä päättelet että toivon mielenrauhaa kenellekään?

Oma maailmankuvasi pitää myös sisällään oletuksen, että olet jossain määrin epäharmoniassa/tasapainossa... miksi sinusta tuntuu siltä?

Ja mistä arvelet tämän olettamasi epäharmonian johtuvan?

:jii:
Avatar
#238 • • Juba Guest

Originally posted by pakana:
Tressi kirjoitti:

Se, joka selviytyy, ei aina ole vahvin, vaan
sopeutumiskykyisin. Näin siis Darwinin
mukaan, ja kuten jo edellä totesin, en hänen
evoluutioteoriaansa (edes jälkikäteen tehtyine
tarkennuksineen) allekirjoita.

Ja pakana sitten:
Luonnossa voima = sopeutumiskyky

:jii:



Nyt täytyy kyllä korjata kun tulee tollainen väite. Luonnossa voima ja sopeutumiskyky eivät todellakaan ole sama asia. Jos näin olisi niin emme me ihmiset tällä hetkellä kävelisi täällä, vaan luultavasti dinosaurukset eläisivät edelleen ja tallustelisivat täällä. Luonnossa selviytyy ei siis voimakkain vaan sopeutuvin, Darwinin evoluutioteorianhan on kuviteltu sisältävän sen väitteen, että voimakkaimmat pärjäisivät, mutta hänen mukaansa sopeutivimmat pärjäävät, ja ainakin kun miettii maapallon nykyistä lajistoa niin tuo väite näyttää pitävän paikkansa.

[ 13 August 2001: Message edited by: Juba ]
Avatar
#239 • • pakana Guest

Originally posted by Juba:
Nyt täytyy kyllä korjata kun tulee tollainen väite. Luonnossa voima ja sopeutumiskyky eivät todellakaan ole sama asia. Jos näin olisi niin emme me ihmiset tällä hetkellä kävelisi täällä, vaan luultavasti dinosaurukset eläisivät edelleen ja tallustelisivat täällä. Luonnossa selviytyy ei siis voimakkain vaan sopeutuvin, Darwinin evoluutioteorianhan on kuviteltu sisältävän sen väitteen, että voimakkaimmat pärjäisivät, mutta hänen mukaansa sopeutivimmat pärjäävät, ja ainakin kun miettii maapallon nykyistä lajistoa niin tuo väite näyttää pitävän paikkansa.

[ 13 August 2001: Message edited by: Juba ]



sopeutumiskyky = voimaa

[biologiasaivartelua : lihasvoimakin on lihaksen sopeutumista muuttuvaan tilanteeseen, lihassolut supistuvat kun se on tarpeen. Kun supistumiselle esiintyy jatkuva tarve, lihas sopeutuu kokonaisuutena ja kasvattaa lisää lihassoluja]
Avatar
#240 • • 029 Guest

Originally posted by pakana:
sopeutumiskyky = voimaa

[biologiasaivartelua : lihasvoimakin on lihaksen sopeutumista muuttuvaan tilanteeseen, lihassolut supistuvat kun se on tarpeen. Kun supistumiselle esiintyy jatkuva tarve, lihas sopeutuu kokonaisuutena ja kasvattaa lisää lihassoluja]



Njoo, mun mielestä toi on kyl enemmänkin niin et sopeutumiskykyyn tarvitaan voimaa.