Jos joudutte rhodokselle, niin vuokratkaa auto. Käykää päivän aikana mahdollisimman monella beachilla mitä itärannikolta löytyy. Omat kokemukset noilta rannoilta ovat unohtumattomia.
Kävin muuten itse kans kyseisellä Suomi-Turisti -saarella keväällä ja aika ankeeta oli. Hemmetin hieno luontohan siellä sinänsä on, varsinkin noin keväällä kun aurinko ei ole päässyt vielä polttamaan kaikkee vihreetä pois...
Eli samaa mieltä Quu:n kanssa, ehdottomasti auto alle. Saaren ajaa päivässä kepeästi ympäri ja näkee tosiaan muutaman aika kivan beachin, varsinkin eteläpäässä oleva surffaajan paratiisi, joka on toodella hieno, pieni eteläpään saari on kahlaussyvyydessä pääsaarelta ja laskuveden aikaan pääsee kävellen toiselle puolelle. huh.
Käykää myös katsomassa "7 lähdettä" ja sen tunneli. Tuon tunnelin läpikäveleminen pilkkopimeässä pieksi kaikki lapsuuden kummitusjunat 6-0.
Errrriiiittäin totta. Tuo tunneli pistää selkävillat pystyyn...varsinkin jos edellä kulkevalta saksalais-turistilta loppuu paristo taskulampusta keskellä ja alkaa kiljumaan ja törmäilemään pitkin ja poikin :crybaby:
Muuten saari tuntuu olevan aika kuollutta klubielämän puitteissa. Pääkaupungista ei löydy juuri mitään ja taitaa olla että ei juuri muualtakaan. Humppabaaripaikka.
CJDaft