Mä oon ehdottomasti seurustelijaihminen mutta silti jatku-
vasti sinkkuna. Mikään ei oo ihanampaa kuin oma luotettu
kulta jonka tapaamista voi odottaa ja jonka kanssa voi
viettää aikaa tehden ihan mitä vaan. Ja se tuoksu kun pääse
käpertymään kultsin kainaloon illalla .. Mä oon ihan
ämmä tässä suhteessa mut mitkään sinkkuelämän hurjastelut
ei vie voittoa rauhalliselta kotohengailulta vinkkupullon
ja juttelun merkeissä.
Hmmm... mä taidan olla vähän sekä että... olis se niin ihanaa, jos olis se oma kulta ja lässyn lässyn lää... mut toisaalta vaik en harrasta sinkun yhdenillan rientoja, niin kun on ollu jo aikaa sinkku, nii kyl se ajatus seurustelusta kummastuttaa. Mut kuitenkin sitä toivoo, et sen jonkun speciaalin löytäs.. emmä kuitenkaa haluis vanhaksi piiaksi jäädä...
Musta on ihanaa, kun oma kulta, jonka kanssa voi olla täysin oma hullu itsensä ja joka on samalla aaltopituudella. Aina on se kainalo johon käpertyä ja ihminen joka todella ymmärtää ja rakastaa.
Tosin sinkkuelämästä ei pahemmin ole kokemusta, kun tapasin tämän ihannemieheni jo 15-vuotiaana. Ja kyllästymisestä ym. ei ole tietoakaan.
Niinpä niin. Olen aivan varmasti seurustelija ihminen... Olin silti aina sinkku. Kyllä mielelläni seurustelisin jos niitä kivoja tyttöjä löytyis! (Eli kaikki techno tytöt soitelkaa! ) On vaan jotenkin täyttynyt olo kun on yhdessä.
Vähän niinkuin nälkä on ihana asia mutta kun on täynnä niin on vieläkin parempi olla...Tai jotain.
Välillä voi tuntua hyvältä olla yksin, mutta pidemmän päälle alkaa helposti ahdistaa. Kun kohdalle sattuu ihminen jonka kanssa aallonpituus täsmää, voi seurustelu voi olla jotain aivan ihanaa. Elämäntilanteestani sen verran että enpä juuri onnellisempi osaisi olla kuin mitä tällä hetkellä olen.
Seurusteluihminen, mutta toistaiseksi sinkkuus on vaivannut kohta jo vuoden verran. Turvallisuus on varmaankin pääsyy tähän, se kun pääsee iltaisin (ja miksei aamuisinkin) halaamaan tyttöään ja käpertymään häntä vasten.
Sinkkuus ei sinänsä sovi minulle, kun olen juuri tätä "One Love" (<- kännykän nimikilpi ) -tyyppiä, eli yhdenyönsuhteet ja pikajutut eivät ole minun makuuni.
No, pitäisi varmaan tehdä asialle jotain, itsestähän se on kiinni. Toisaalta, kriteerit ovat kuitenkin jossainmäärin korkealla ja muutenkin olen huono puhumaan ihmisille joita en tunne. Tytön on kuitenkin oltava mielellään samanhenkinen kuin minun, noista ristiriidoista on jo tarpeeksi huonoja kokemuksia...
hmmm... mä luulisin et jokaisessa ihmisessä on ripaus noita kumpaakin.
Eri asia sit kenen kans oma elämä sopii yhteen, miten oman elämänsä sopeuttaa seurustelusuhteeseen / miten sopeuttaa seurustelusuhteen elämäänsä tai sitten miten asiat vaan sopii yksiin... Eivaan...
mä oon ainakin koen olevani aikalailla yhtä paljon molempia - seurusteli tai sitten ei
on takana pitkä seurustelu suhde ja kyllä sinkkuus tuntui tietyllä tavalla hyvältä sen jälkeen mutta silti niin kovin tyhjältä....
..oon kyllä ehkä jossain määrin seurustelu ihminen mutta en kyllä halua ihan niin tiivistä suhdetta kun edellinen oli... tarvitsen tilaa välillä..ja sillä lailla homma ehkä toimii paremmin..
aika positiivista(?) että ihmiset on suurin osa seurustelu ihmisiä vaikka tänä päivänä on vähän tollanen sinkku meininki, ei saa olla kenestäkään riippuvainen...jne..
Uhuu on enemmän sinkkuihminen....
seurustellessa täysin seurustelija, mutta lopulta aina näyttää sinkkuuuuuuus yllättävän.
pitkän seurustelusuhteen jälkeen nautin siitä, kun saa mennä ja tulla miten ikinä itse haluaa. ja pitää silmät auki, ja katsella ja koskea ja sitä rataa....
ehkä olisin enemmän seurusteluihminen, jos jaksaisin uskoa rakkauteen....
