haluaisin kuulla mielipiteitä 320 mp3 ja wav filen eroista, onko niitä (siis totta kai niissä on) mutta onko sillä mitään merkitystä.
esim. jos soitetaan todella hyvästä ja isosta pa:sta.
henkilökohtaisesti en näe mitään eroa siinä onko file jonka saan 320 mp3 vai wav molemmat ovat aivan yhtä soittokelpoisia ja hyviä.
ja vaikuttaako esimerkiksi pakattu musiikki siis musiikki tyyli siihen kuinka paljon eroja syntyy
Hyvillä monitori-kuulokkeilla ja skobeilla (hyvässä ympäristössä) kyl huomaa monasti noissakin erot, vaikka on 320kbps. Ja mun mielestä eri biiseissä noi korostuu eri tasoilla. Siis meinaan, että joissakin erot aika minimaalisia ja joissakin sit menee se ääni välillävähän "tukkoon", kun on pakattu. Muusta ei itsellä ole kokemusta, eli viisaammat vastatkoon siihen pa-kysymykseen.
Vois varmaan yleistyksenä sanoa että mitä enemmän tavaraa biisissä > sitä enemmän se vaatii tilaa informaatiolle.
Erot ei kyllä bileissä esiinny käytännössä millään tasolla kun tila tai äänentoisto ole optimaalinen.
Itse voi todeta bittien vaikutusta vbr (variable bitrate) pakatulla mp3:sella.
Meikäläisen mieliaihe. Eroja on tietenkin kun tiedosto pakataan 1/4:aan alkuperäisestä. Sanoisin että bileissä et kuule mitään eroa, tämähän on itsestään selvää koska häiriötekijöitä on niin paljon. Kotona etenkin luurit päässä ja normaalisti kuuntelemallakin erot kyllä huomaa korkeissa äänissä. MP3-pakatussa on hieman suttua ja kirkkauden puutetta ylä-äänissä. Lisäksi tilantunto paikoin kaventuu pakatussa musassa mutta tämä lienee harvinaisempaa ja biisikohtaista. Jokainen tallaa tavallaan, mutta minä ainakin olen lähtenyt sille linjalle jo alusta asti että ostan digimusaa vain wav-formaatissa. Vastaavasti häviötön pakkausformaatti kuten FLAC toki myös sopii.
wavi on häviötön äänitiedosto ja 24 bit wavissa voidaan saavuttaa 144db dynaaminen alue ja 96db 16 bittisellä äänitiedostolla. Riippuen äänitiedoston näytteenottotaajuudesta wavilla voidaan päästä vaihtoehtoisesti 20khz tai 22khz äänialaan, kun mp3 vastaava ääniala rajoittuu 16khz:iin. Wavilla on siis mahdollista saavuttaa suurempi dynaaminen ääniala ja laajempi äänikaista. Mp3 niin poistaa ääniaineksesta niin sanottuja masking taajuuksia, pienentäen näin siis tiedostokokoa, vähän samaan tapaan kuin MD toimi aikoinaan. Eroa mp3:n ja wavin välillä voisi kuvailla vähän samanlaiseksi kuin video codec puolella, pakattu kuva näyttää mosaiikkiselta ja epätarkalta(digi tv vs. HD-tv), mutta kuvasta saa kuitenkin selvää.
Koska nykyaikainen musiikki masteroidaan nykyään todella lyttyyn, laajan dynaamisen alueen edut tulevat esiin lähinnä musiikin tuotantovaiheessa. Lisäksi clubiympäristöstä syntyvät heijasteet ja voimakas noin 100db volyymi pitävät huolen siitä että käytännössä normaali kuluttaja saatika kokenut tuottaja ei pysty erottamaan mp3:n contra wavin eroja edellä mainitussa ympäristössä. Lisäksi ostaessani waveja olen myös huomannut että esim usein wav tiedostot on jossain välissä raiskattu jodenkin julkaisujen kohdalla niin pahoin että käytännön eroa mp3 ja wavin kanssa ei löydy muusta kuin hinnasta. Koska musiikki jaetaan nykyään digitaalisesti, hyvin pieni osa musiikista käy nykyisin enää masterointi pajalla.
Jos intoa riittää suosittelen ostamaan musiikin luonnollisesti wavina, mutta jos ostat musiikkisi perus dj käyttöön suosittelen säästämään pennoset ja ostamaan ne mp3:t, koska erot perus kuluttajan korvaan ovat niin pieniä että wavien paukuttaminen on oman näkemykseni mukaan turhaa perus klubiympäristössä.
Toivon että klubituksen perus hifisti kukkahattutädeillä ei mennyt kahvit väärään kurkkuun koska tämä on vain oma allekirjoittaneen näkemys asiasta ja en haluasi alkaa vääntämään peistä wav vs. mp3 aiheesta täällä klubituksen forumillakin.
Ohessa vielä ruudun kaappaus paz analyysistä ja yhdestä kikistä jonka nauhoitimme Avaria studiolla. valkoinen 24 bit wavi, oranssi 320 mp3 ja vihreä 128 mp3.
edit: kickissä siis 4dBFS headroomia jäljellä, sit jos oltais menty tonne 0dB headroomin tienoille niin olis muuttunu tulokset varmaan aika radikaalisti
Pahiten ämpärin eron verrattuna waviin huomaa jossain järjettömästi lyttyynkompuroidussa matskussa, jossa on padia ja kaikua niin perkeleesti. Jossain vaiheessa se dynamiikan ilma loppuu. Käytännössä toi vaatii kuitenkin niin överiks vedetyt biisit, et eipä niitä kukaan tuotantolaadusta mitään tajuava dj soitakaan.
Yks ongelma, mistä moni puhuu mp3-soitossa on se, että ilmeisesti monet mp3-soitto-ohjelmat vetää soundin vituilleen kun mp3:sta aletaan pitchaamaan tai käsittelemään "vinyl-modessa". Itse en oo päässy testaileen ja huomaamaan eroja, mutta alan ammattilaisten mukaan noissa on soundeissa aika paljonkin ongelmia. Täähän ei siis oo mp3:n vika vaan softan. Äänimuotoon mp3:sta CD:lle poltettu matsku käyttäytyy ihan samoin kuin alkuperäinen CD, eli siinä huononnusta ei tule.
saan paljon biisejä eri artisteilta useimmin wav muodossa ja melkein aina biisit on ns. kotistudio kamaa eli loppupään masterointia ei ole tehty mutta silti monet dj:t soittavat näitä biisejä keikoillaan ja juurikin samat dj:t valittavat kun jotkut labelit jakavat promonsa kätevästi hyvin pakattuina 320 mp3 tiedostoina lähinnä varmaankin kaistan säästämiseksi.
vali vali miks ei voi antaa wav:ja, näillä ei tee mitään.... soitan mielummin suoraan artistilta saatua masteroimatonta wav biiisiä koska sen kehtaa soittaa isosta pa:sta :D
JussiS, 10.12.2008 21:21:
Yks ongelma, mistä moni puhuu mp3-soitossa on se, että ilmeisesti monet mp3-soitto-ohjelmat vetää soundin vituilleen kun mp3:sta aletaan pitchaamaan tai käsittelemään "vinyl-modessa". Itse en oo päässy testaileen ja huomaamaan eroja, mutta alan ammattilaisten mukaan noissa on soundeissa aika paljonkin ongelmia. Täähän ei siis oo mp3:n vika vaan softan. Äänimuotoon mp3:sta CD:lle poltettu matsku käyttäytyy ihan samoin kuin alkuperäinen CD, eli siinä huononnusta ei tule.
alkuperäinen ajatus ja kysymykseni oli juuri että mp3 convertoidaan takaisin wav:ksi eli ns. samalle viivalle ja mp3:n convertoinnissa on ihan järjettömän suuria eroja siis eri ohjelmien välillä, mut jos nyt puhutaan ideaali käännöksistä
polly, 10.12.2008 21:28:

No, kokemus on aina subjektiivinen, mutta kyllä mä väittäisin et turhaa hifistelyä nyt olis ilmassa ;)
Kyllähän näitä on, jotka väittää kuulevansa miksauksista vinyyli -> mikseri -> 10 metrin RCA-piuha -> äänikortti -> masterointi -> mp3 nauhoitusketjusta sen, onko alkuperäinen nauhoitus tehty 48kHz vai 44.1kHz laadulla.
polly, 10.12.2008 21:28:
--- JussiS, 10.12.2008 21:21:
Yks ongelma, mistä moni puhuu mp3-soitossa on se, että ilmeisesti monet mp3-soitto-ohjelmat vetää soundin vituilleen kun mp3:sta aletaan pitchaamaan tai käsittelemään "vinyl-modessa". Itse en oo päässy testaileen ja huomaamaan eroja, mutta alan ammattilaisten mukaan noissa on soundeissa aika paljonkin ongelmia. Täähän ei siis oo mp3:n vika vaan softan. Äänimuotoon mp3:sta CD:lle poltettu matsku käyttäytyy ihan samoin kuin alkuperäinen CD, eli siinä huononnusta ei tule.
---
alkuperäinen ajatus ja kysymykseni oli juuri että mp3 convertoidaan takaisin wav:ksi eli ns. samalle viivalle ja mp3:n convertoinnissa on ihan järjettömän suuria eroja siis eri ohjelmien välillä, mut jos nyt puhutaan ideaali käännöksistä
kääntämällä mp3:n waviksi saat vain mp3:ssa olevan dynaamisen äänialan ja vasteen, lopputuloksena siis mp3 laadulla oleva wav tiedosto, konversiota parempaan resoluutioon ei siis voida tehdä sen jälkeen ku äänimateriaali on kertaalleen pakattu.

joo mut huomattavsti huonompaakin jälkeä on mahdollista saada aikaiseksi.
en siis tarkoittanut että se mitenkään paranisi mutta pysyisi edes samalla tasolla.
eli siis vertailtavana olisi samassa formaatissa olevia lähteitä jotta mp3 ohjelmassa olevat virheet vaikuttaisi tulokseen
kääntämällä mp3:n waviksi saat vain mp3:ssa olevan dynaamisen äänialan ja vasteen, lopputuloksena siis mp3 laadulla oleva wav tiedosto, konversiota parempaan resoluutioon ei siis voida tehdä sen jälkeen ku äänimateriaali on kertaalleen pakattu.
---
joo mut huomattavsti huonompaakin jälkeä on mahdollista saada aikaiseksi.
en siis tarkoittanut että se mitenkään paranisi mutta pysyisi edes samalla tasolla
jos mennään ihan bittitasolle niin äänenlaatu itseasiassa heikkenee jokaisen konversion yhteydessä, johtuen digitaalisen äänimateriaalin bittisyvyydestä sekä näytteenottotaajuuksista ja nykysen 01 järjestelmän heikkouksista. Jokaisen konversion yhteydessä kone kun arpoo keskiarvoja 1 tai 0 välillä, heikentäen näin alkuperäisen äänimateriaalin tarkkuutta. Asiasta olisi aika paljon sanottavaa mutta nyt ei jaksa alkaa tarkentamaan esittämääni väitettä, annan toki referenssiä osoitteeseen http://en.wikipedia.org/wiki/Audio_bit_depth jossa tarkemmin asiasta. Tossa nyt kumminkin asiaa hyvin kuvaava siniaalto digitaaliseen 01 muotoon käännettynä:
ostamalla musiikin vinyylinä tuet hyvää kulttuuria ja voit olla varma että audio on masteroitu lähestulkoon aina sellasen tyypin käsissä joka osaa hommansa.
näköradiomies, 10.12.2008 21:49:
ostamalla musiikin vinyylinä tuet hyvää kulttuuria ja voit olla varma että audio on masteroitu lähestulkoon aina sellasen tyypin käsissä joka osaa hommansa.
Mä en kyl tiedä mistä 90luvun kodekista on revitty 16khz suodatus. Ehkä
kantse käyttää Lamea pakkaamiseen kuitenkin. :( Jengi vois kyl päivittyä
2000 luvulle ton mp3 ajattelunsa kanssa.
Tein analyysin 16bit/44.1khz wav vs. 320kbps lame mp3. 16bit/44.1khz.
näköradiomies, 10.12.2008 21:49:
ostamalla musiikin vinyylinä tuet hyvää kulttuuria ja voit olla varma että audio on masteroitu lähestulkoon aina sellasen tyypin käsissä joka osaa hommansa.
ei pahal flamel, mut mites vinyyli liittyy mp3:n ja wavin eroihin?
:D, 10.12.2008 22:12:
Mä en kyl tiedä mistä 90luvun kodekista on revitty 16khz suodatus. Ehkä
kantse käyttää Lamea pakkaamiseen kuitenkin.
Onko hiukan eri asia enkoodata kickkiä kuin kohinaa... Kickissä ei saleen oo yhtään mitään käyttöö yli 16 kHz soundeille, joten tottakai niistä pakataan sit pois. Tolla alueella kun ei oo musiikin kans juur mitään tekemistä, toki se jostain noisesta löytyykin.
JussiS, 10.12.2008 22:21:
--- :D, 10.12.2008 22:12:
Mä en kyl tiedä mistä 90luvun kodekista on revitty 16khz suodatus. Ehkä
kantse käyttää Lamea pakkaamiseen kuitenkin.
---
Onko hiukan eri asia enkoodata kickkiä kuin kohinaa... Kickissä ei saleen oo yhtään mitään käyttöö yli 16 kHz soundeille, joten tottakai niistä pakataan sit pois. Tolla alueella kun ei oo musiikin kans juur mitään tekemistä, toki se jostain noisesta löytyykin.
No mitä vittua sä nyt urputat siinä? Sama se mikä signaali siinä on jos on tarkoitus
osoittaa, et se ei leikkaannu siinä 16khz kohdalla, kuten harhaiset on väittänyt.