Kolahtaako kirjat?

1,348 posts, 68 pages, 581,477 views

tommib

Posts: 3,204

#1321 • • tommib
Nyt taisi löytyä todellinen helmi! Glen Duncan: Minä, Lucifer

A brilliantly written portrait of Lucifer encountering the world of the senses, telling his version of the Bible, and discovering what it's like to be human - in Clerkenwell. 'Now, Your million questions. All, in the end, resolvable into one: What's it like being me? What, for heaven's sake, is it like being me? In a nutshell (which, thanks to me, is the way you like it in these hurrying and fragmented times), it's hard.' Finally, the other side of the story. The Prince of Darkness has been given one last chance: he will be readmitted to the company of his fellow angels if he agrees to live out a human life. Highly sceptical (naturally), the Old Deal-maker negotiates a trial period - a summer holiday in a human body, with all the delights of the flesh. The body, though, turns out to be that of Declan Gunn, a depressed writer living in Clerkenwell, interrupted mid-suicide. Making the best of a bad situation, Luce himself takes to writing - to explain, to strip back the Biblical spin, to help us see the whole thing from his point of view. And to knock that Jesus off his perch. Beset by distractions, miscalculations and all the natural shocks that flesh is heir to, Lucifer slowly begins to learn what it's like to be us. Glen Duncan's brilliantly written new novel is an investigation of the world of the senses - the seductiveness of evil, and the affection which keeps us human.
Avatar
#1322 • • Annakins Guest
Oon kohta lukenu kaikki Harlan Cobenin Myron Bolitar -sarjan kirjat. Ihan jees dekkariviihdetta, mut kaikkien lukeminen putkeen on ehka vahan vaara valinta...
Aurinkoneiti

Posts: 4,793

#1323 • • Aurinkoneiti
Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia sekä
Shafica Karagulla - D. K: Tsakrat ja ihmisen energiakentät nyt juuri :)
Hendryk

Posts: 510

#1324 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
JUSSI ADLER-OLSEN: VANKI

Alussa tuli sellainen tunne, että jaahas, taas yksi skandinaavinen moniongelmainen körmy poliisinraakki painii yksityiselämänsä kanssa rikoksia ratkoessaan. Semmoisen päähenkilön kelkassa suurimmaksi jännitysmomentiksi uhkaa nousta se, että millähän sivulla päästään ensimmäistä kertaa kuuntelemaan hänen nojatuoliinsa ooppera-aarioita viskihuuruissa.

Ei tämä onneksi ole semmoinen kirja, eikä päähenkilö edes läträä viinan kanssa. Eikä hänen (mikä yleensä tarkoittaa dekkaristin itsensä) musiikkimausta sanota onneksi halaistua sanaa. Eikä kerronta ole ollenkaan äijänkörmyä, vaan aika letkeää ja kielikuvissaan aika nasevaakin.

Oletan, että tämä on osa kirjasarjaa, ja tässä ensimmäisessä osassa tietysti esitellään päähenkilöt. Ainakaan kenestäkään keskeisestä eikä jokaisesta sivullisemmastakaan hahmosta lypsetä vielä kaikkia taustoja ja piirteitä irti, joten varmaan jatkoa on luvassa. Päähenkilö, kööpenhaminalainen etsivä Carl Mörck on melko perus-komisario, joka saa poliittisten lehmänkauppojen ja oman työhistoriansa ansiosta johdettavakseen uuden Osasto Q:n: yksikön jonka tehtävä on kokeilla josko vanhoista ratkaisemattomista jutuista saisi vielä jotain irti ennen kuin ne julistetaan lopullisesti selvittämättömiksi. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että Mörck on itse hankala tapaus, ja hänet halutaan vähän niin kuin siivota kellariin muiden silmistä.

Osasto Q:n ainoa toinen työntekijä on siivoojaksi ja kahvinkeittäjäksi pestattu Assad, jolla kuitenkin osoittautuu olevan vähintään yhtä paljon etsivän vikaa kuin esimiehellään. Hän on henkilögallerian näppärimmin kehitelty hahmo, ja myös se, jonka menneisyydestä uskoisin löytyvän uutta ja mielenkiintoista paljastettavaa vielä suunnilleen sarjan seitsemännessäkin osassa. Ennustaisin myös, että ammuskelussa halvaantunut, hyvähoksottiminen kollega Hardy säilyy sarjan vakiohahmona rikoksia ratkomassa.

Osasto Q:n ensimmäinen juttu on selvittää viisi vuotta aiemmin salaperäisesti kesken lauttamatkan kadonneen poliitikon kohtalo. Putosiko hän mereen vai työnnettiinkö hänet? Vai mitä hänelle tapahtui, kun ruumistakaan ei koskaan pullahtanut pintaan? Kovin katostrofaalista juonipaljastusta en tee, kun kerron että poliitikko on joutunut jonkun hullun psykopaatin vangiksi, sillä sen kertomisesta koko jännäri alkaa.

Jutun poliisitutkintapuoli on imevästi kerrottu, ja vankina viruvan naisen ahdinko on paikka paikoin kuvailtu juuri niin pirullisesti kuin vain voi. Lopullinen motiivi ja vankeuden olosuhteet ovat pikkuisen kaukaa haettuja, mutta sitä ehtii pohtia vasta kirjan lukemisen jälkeen, sillä kerronta houkuttaa ahmimaan tarinasta vielä yhden luvun, ja vielä yhden, ja vielä yhden, kunnes koko 400-sivuinen opus on imuroitu yhdellä istumalla. (Minulla on loma, joten se oli minulle mahdollista.)

Jännä mikä näissä "psykopaatin kellarissa" - tarinoissa pohjoismaisia kirjoittajia ja lukijoita kiehtoo. Inger Frimansson on kirjoittanut kaksikin sellaista juttua ja Karin Fossum tietysti kaikkein parhaan, jota suosittelisin, jos muistaisin sen nimen. (Hänen kirjojensa nimien perusteella ei aina pysty palauttamaan mieleensä mistä ne kertoivat.) Tietystihän tällaisia juttuja on putkahtanut esille uutisissakin - muistetaan nyt vaikka Natascha Kampusch - mutta mikäs niissä uutisissa sitten on niin kiehtovaa, että suunnilleen tsunamitkin jäävät palstamillimetrissä kakkoseksi? Varmaan siinä on takana jotain ymmärrettävää, alkukantaista pelkoa joutua ilman omaa syytään jonkun arvaamottoman hullun armoille.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

Aurinkoneiti

Posts: 4,793

#1326 • • Aurinkoneiti
Ihmistyminen - suhteisuusteoreettisia punoksia
SamHard

Posts: 2,098

#1327 • • SamHard
Sotahistoria, sotakertomukset, ja tieteiskirjallisuus, sekä elämänkerrat + henkilökuvat. Taidan olla aika outo lintu kun minkäänlainen fantasia kirjallisuus, tahi dekkarit ei kiinnosta sitten yhtään*justjoo**hymy*
hiphei

Posts: 493

#1328 • • hiphei
Mervi Koski- Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja :)

Herkullisia/hassuja tarinoita kansantaruston hahmoista jne.
hiphei

Posts: 493

#1329 • • hiphei
Zana Muhsen- Myyty!

Melko surullista luettavaa..
Hendryk

Posts: 510

#1332 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
JOHN LE CARRÉ: Hurmaava petturi

Mies on kirjoittanut saman kirjan nyt ainakin 20 kertaa, mutta täytyy myöntää, että se on aika hyvä kirja.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

tommib

Posts: 3,204

#1333 • • tommib
Rakastan kirjoja! Nyt menossa sivistävä Star Wars Darth Bane trilogia ja viikonloppuna tulee iso kasa lisää SW kirjoja, kun halvalla sai huutiksesta:) Toisaalta taas ostin Coco Chanelin Salainen Sota kirjan tuossa, mutten ole ehtinyt aloittaa vielä. Vaikutti mielenkiintoiselta.
Morpho

Posts: 24

#1334 • • Morpho
Tällä hetkellä menossa

The Complete Guide to Eco-Friendly Design :)

--
MiuMau

hiphei

Posts: 493

#1335 • • hiphei
Menossa Labyrintti- Kate mosse
Hendryk

Posts: 510

#1336 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
MIKAEL NIEMI: Veden viemää

Taitaa olla fakta, että kaikkein imevimmät ja ahmittavimmat jännityskirjat löytyvät varsinaisen jännitys-, rikos- tai toimintagenren ulkopuolelta, siis sieltä "tavallisesta" kirjallisuudesta. Sieltä missä sankareina eivät seikkaile ylinokkelat juristit, viskiä naukkailevat komisarionraakit tai asefetisistiset sosiopaatit (mutta hyvikset sellaiset), vaan tällaiset meikäläiset tavalliset pulliaiset. Niissä kirjoissa ei välttämättä virkavalta käy edes vilahtamassa, kaikentuhoavasta (sellaisesta hyvishenkisestä) kommandoryhmästä puhumattakaan, vaan kaikki koukuttava jännitys syntyy yllättävän maanläheisitä aineksista ja helposti samaistuttavista päähenkilöistä. Mutta niissä kirjoissa tavallisten pulliaisten turvallinen arki nyrjähtääkin sijoiltaan sitten toden teolla!

Tällaisia helmiä ovat esimerkiksi Karin Alvtegenin Petos (tai Alvtegenin mikä-vaan), Markus Nummen Karkkipäivä sekä tämä tuore Mikael Niemen teos.

Kaksi ensin mainittua etenevät kuitenkin suunnilleen kvartetin kokoisen päähenkilökatraan turvin ja pienissä puitteissa (aviorikos ensimmäisessä ja vieraaseen aikuiseen hädässään takertuva lapsi toisessa), kun taas Mikael Niemi vyöryttää Veden viemässään jo ensimmäisen 40 sivun aikana lukijalleen tusinan verran ihmiskohtaloita jännitettäväksi. Eivätkä raamitkaan ole ihan pikkuruiset: Kansikuvassa kovasti Hokusain kuuluisaa puupiirrosta muistuttava jättiaalto kohoaa Pohjois-Ruotsin ikikuusien ylle kuin, no, vettä vaan ja pistelee ne tulitikuiksi.

Eli tulvasta on kysymys: Vettä sataa koko syksyn, paineet voimaloiden yläjuoksulla kasaantuvat ja sitten padot pettävät. Vesi lähtee vyörymään alajuoksuun käsittämättömällä voimalla tilanteessa, jossa kaiken kukkuraksi kännykkäverkko on kaatunut. (Kaksinkertaista piikkiä teknologian kaikkivoipaisuutta kohtaan, siis.) Ja se voima on todella hurja: Niemi kuvailee sitä hyvin pitkin kirjaa, mutta tehokkaimmin hän tekee sen jo alussa. Se on fiksu veto: sen sijaan, että lukija jätettäisiin odottamaan jotain hurjaa kliimaksia, jossa suunnilleen Luulaja pyyhkiytyy maailmankartalta, hän saa jännittää ihmisyksilöiden selviytymiskamppailua kun katastrofin mittasuhteet ja puitteet on jo iskostettu takaraivoon.

Ainoa miinus lyhyin, nopsalukuisten kappalein kirjoitetusta kirjasta tuleekin hahmogalleriasta, joka on paitsi liiankin runsaslukuinen, sisältää myös liian paljon semmoisia vittumaisia tyyppejä, joiden toivoisi selviytyvän jättihyökyaallon syövereistä vain siksi, että viimeisellä sivulla heitä kaikkia kävisi joku vetäisemässä oikein kunnolla dunkkuun.

Veden viemää on käytännössä valmis elokuvakäsikirjoitus, ja ihmettelenpä, jos sitä ei nähdä valkokankaalla parin vuoden kuluttua kaikkien aikojen suureellisimpana skandinaavisena yhteistuotantona. Toivon vaan, että silloin pysytään linjassa kirjan kanssa, eikä keskushahmoksi nosteta ketään, jota esittää Mikael Persbrandt tai Noomi Rapace, vaan pitäydytään alkuperäisen tarinan hajautetussa jännityksessä.

*piis*

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

Morpho

Posts: 24

#1337 • • Morpho
Juhani Mattila: Ujoudesta, yksinäisyydestä

Jussi Kotkavirta (toim.): Persoonia vai ihmisiä

--
MiuMau

Overdrive

Posts: 15

#1338 • • Overdrive
Viimeisimpänä tullut luettua Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat! Mielenkiintoinen!
a

Posts: 1,480

#1339 • • a

Replying to Kolahtaako kirjat?:

Taitaa olla fakta, että kaikkein imevimmät ja ahmittavimmat jännityskirjat löytyvät varsinaisen jännitys-, rikos- tai toimintagenren ulkopuolelta, siis sieltä "tavallisesta" kirjallisuudesta.



Hirveä gravedig, mutta väitätkö ihan vakavissasi että jännärit ei ole "tavallista" kirjallisuutta, mutta kaikenlainen muu kirjallisuus kuten vaikka fantasia on? :D Lentoasemalla myydään kymmentä yksityisetsivää mutta yhtäkin ritaria saa etsiä ja sen löytää tuurilla Harlekiineista. Sci-fiä saa sitten etsiä koirienkin kanssa.
oooo

Posts: 1,249

#1340 • • oooo
Viimeiset hankinnat: Natascha Kampusch - 3096 päivää sekä Mary Letourneau / Vili Fualaau - Rikoksena rakkaus.