Musiikki muistoissa

Asioilla on tapana kerääntyä. Kun tulee yksi, tulee perään useampia.

Toissayönä puhuin rakkaimman ystäväni kanssa puhelimessa tunnin. Mietittiin parin vuoden tuomalla perspektiivillä asioita ja ihmisiä, jotka ovat jääneet menneisyyteen, joista ei enää kuule ja jotka eivät enää vaikuta elämään tässä hetkessä vaan ainoastaan menneiden kautta. Aamulla sain puhelun toiselta ystävältäni, joka oli juuri törmännyt yhteen näistä entisen elämän ihmisistä. Pakko myöntää, että pasmat menivät sekaisin pariksi sekunniksi.

Illalla olin pitkästä aikaa Disco Ensemblen keikalla. Muistin hetken kaksi ja puoli vuotta sitten, kun viimeksi Lutakossa seisoin tutustumassa kyseisen bändin tuotantoon. En asunut vielä silloin täällä Jyväskylässä, mutta salaa etsin jo kämppää ja kämppäkaveria. Muistan illalta yhden biisin erityisen hyvin, You are the Dawn. Puoli vuotta myöhemmin Provinssirokissa seisoin kuuntelemassa samaa biisiä sen saman ihmisen kanssa, josta välillisesti eilen kuulin. Silloin olivat kyyneleet silmissä, ja niin meinasivat olla eilenkin, kun tunnistin jo ensimmäisestä iskusta, mikä biisi on tulossa. Se tunnelataus ja ne muistot mitkä tuohon biisiin ja koko levyyn liittyvät, ovat suurimpia kaikista musiikillisista muistoistani. First Aid Kit on kuulunut ja kulunut stereoissa aikoinaan niin runsaasti, että ihmettelen kuinka se toimii vieläkin, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.

Mulla ei todellakaan ole ikävä niitä aikoja, kun elämä oli vaikeimmillaan. Ei myöskään ole ikävä niitä ihmisiä, jotka siihen elämänvaiheeseen liittyivät. Levyn biisit eivät kuitenkaan tuo mieleen sitä tuskaa, vaan sen voiman, jolla tappelin masennusta vastaan ja pakotin itseäni tekemään elämästäni parempaa. Edellisen Viper Ethics -levyn avausraita Dynamite Days sai mut tekemään lopullisen päätöksen vaihtaa kaupunkia. I know your tired but run a little faster if you can. Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut. Kun mä selvisin niistä ajoista, selviän mistä vaan.


(PS: onneksi en jäänyt sinne )

Eräs yksi lämpimimmistä musiikillisista muistoistani liittyy kesään 2003, jolloin olin kesä-heinäkuun työharjoittelussa Helsingissä.

Olin ottanut tarkoituksella mukaani ison kasan vanhoja cd:itä, joita ei ollut tullut kuunneltua aikoihin ja mukaan sattui mm. BT:n Movement In Still Life -albumi. Muistan hetken, jolloin istuin huoneeni sängyllä kuunnellen haikeana biisiä Giving Up The Ghost ja ajatelleeni, etten koskaan enää todennäköisesti tule kuulemaan sitä yksissäkään bileissä. Biisi liittyy aikaan, jolloin tutustuin konemusiikkiin ja rakkaimpiin ystäviini.

Kesäkuussa koitti sitten elämäni ensimmäiset Unityt. Jossain vaiheessa iltaa salissa tulee hetki, jolloin aika vaan tuntuu pysähtyvän ja jäykistyn tapahtuneesta. Orkidea soittaa parhaillaan yllämainitsemaani biisiä ja vieressä tanssiva ystäväni hymyilee huvittuneena järkyttyneelle ilmeelleni. Tuon biisin lisäksi perään (vaiko ennen, en enää muista) tuli vielä toinen sen kevään ehdoton suosikkibiisini Backtrackin Float With The Ghosts. Tuo kahden biisin hetki on jäänyt mieleeni ehdottomasti yhtenä euforisimmista bilekokemuksistani ikinä.

Vaikka omaankin suht tieteellisen maailmankatsomuksen, tuon kokemuksen myötä olen valmis suomaan itselleni option kohtalonuskoon :)

Pekka Streng - Kanttorinpoika Max, Matkalaulu, Puutarhassa, Mutta minä lähden

Etenkin Matkalaulussa on kohtia jotka saa edelleen kylmät väreet kulkemaan.
"Miksi ihminen ei luontoon palata vois, vaan pakenee niin pitkälle kuin pääsee pois"

mulla musa nostaa monesti tunteet pintaan...
välillä tulee tosi haikee olo, ku kuulee näit ysäri herkkisliikkis biisei...
ja sit biisit, joita on kuunnellut sillon, ku alotti konemusaa kuuntelee ja kaikki ne ihanat hetket jotka niihin biiseihin liittyy
välillä jostain biisistä tulee joku tyyppi mieleen, ja sit on taas itku herkässä...

tällä hetkellä system f:n out of the blue on aikas pop, ku kuulin sen ekaa kertaa tossa muutama päivä sit, ni hyvä etten alkanut vollottaa, niin tuli elävästi mieleen hetkiä ja tilanteita, missä on tuon biisin kuullut.
nyt oon sitä kuunnellut ja koko ajan vaan hymyilyttää, niin hyvä fiilis siitä tulee, ja niistä muistoista

nyt on muutama sellanen biisi (herkkisliikkishitausmusaa), mitä en voi kuunnella ollenkaan, tai vollottaisin silmät päästäni. nuo kaks biisii liittyy yhteen ihmiseen, joka oli tosi tärkee... (on vieläkin) ei vaan voi...

ja oon muutenki sellai ylitunteellinen höhelö, vollotan muutenkin tosi helposti ja sit myös kaikki muutki tunteet tulee aina tosi voimakkaina, siks noi hyvätki muistot saa helposti vollottaan, ku tulee niiiiin haikee olo!!!

mulla musiikki liittyy vahvasti muistoihin, siis sen avulla tulee mieleen sellassii juttui mitä ei välttis muuten ehkis tulis... (tuoksut on melkee sama juttu, ku nenuun tulee joku tuttu tuoksu, ni sen tilanteen melkeen voi tuntee, missä sitä tuoksua on tuoksutellut )

Rujo Mutantti, 2.9.2007 13:23:
Pekka Streng - Kanttorinpoika Max, Matkalaulu, Puutarhassa, Mutta minä lähden

Etenkin Matkalaulussa on kohtia jotka saa edelleen kylmät väreet kulkemaan.
"Miksi ihminen ei luontoon palata vois, vaan pakenee niin pitkälle kuin pääsee pois"

"Matkalaulu" on kieltämättä nätti. "Puutarhassa" taitaa olla sitä jatsahtavaa jammailua... varsin hyvä sekin.

Muistoja nuo tosin eivät voi herättää, kun olen vasta melko äskettäin tutustunut herran musiikkiin.