Tapi,
Sinäpä sen sanoit! Nitkussa kun jotain random-suhinoita, rahinaa ja napsahduksia on laitettu jollain tavalla järjestykseen onton biitin päälle. Siinä ei ole mitään mihin tarttua ja mitä kuunnella. Vain vähän rytmiä, ei melodiaa, ei groovea, ei sielua.
Musiikkia ilman musiikkia.
Ei pitäisi edes tarttua tähän, mutta tartun kuitenkin. Voitko selittää miten kappaleessa voi olla esimerkiksi "enemmän rytmiä"? Meinaatko, että tahtilajia vaihdetaan kesken biisin vai miten?
Tuota "sielukkuutta" hoettiin yhdessä vaiheessa niin paljon, että alkaa tulla jo korvista ulos koko sielukkuus. Jos sielukkuus tarkoittaa sitä, että laitetaan seiskasointu pohjalle ja sen jälkeen räpsitään jotain 909:lla päälle, niin kapealla alalla mennään silloinkin... Tällaisia wannabe-detroit -lättyjä ovat tehtailleet lähinnä eurooppalaiset deejiit ja tuottajat (kyllä, itsekin syyllistynyt tähän yhden levyn verran) - se ei vain ole uskottavaa. Jätetään musta musa mustille miehille, jotka ovat pentuna istuneet kirkossa ja kuunnelleet gospel-kuoroa. Sen musan täytyy myös tulla uskottavista lähtökohdista. Jos haluaa kuunnella valkoisen miehen sielukasta musaa, niin kannattaa kuunnella Bachia tai Mozartia.
Tämänhetkinen tekno on sellaista musaa, jota eurooppalaiset tuottajat voivat tehdä uskottavasti. Tämä on välittynyt myös yleisölle, sillä tekno ei ole tainnut esimerkiksi Saksassa olla ikinä vastaavanlaisessa suosiossa. "Sielukkuus" on heitetty menemään, kappaleet pyritään pelkistämään muutamaan elementtiin eikä käytössä ole syntsien preset-soundeja. Kyse on eräänlaisesta formatoinnista, jossa kaiken paisuttelun jälkeen yksinkertainen kuulostaa parhaalta. Tekno on aina ollut minimalistista musaa vaikkapa suhteessa pop-musiikkiin tai jazziin. Turhaa siis jeesustella minimalismista.
- Juho
