Posts: 1,972
Posts: 1,972
Posts: 510
LUOLAJÄBIEN KEKSINNÖT
(Epäsäännöllisin päivämäärin TV2:lta.)
Syvällistä, tiedostavaa yhteiskuntakritiikkiä, jonka ohella tarjottava hienovarainen ja hitaasti avautuva huumori saattaa jäädä monelta havaitsematta. Käsikirjoitus ja -varakuvaus ovat ensiluokkaista ja antavat pontta tekijöiden rohkealle, uutta luovalle ja rajoja rikkovalle ilmaisulle.
(Epäsäännöllisin päivämäärin TV2:lta.)
Syvällistä, tiedostavaa yhteiskuntakritiikkiä, jonka ohella tarjottava hienovarainen ja hitaasti avautuva huumori saattaa jäädä monelta havaitsematta. Käsikirjoitus ja -varakuvaus ovat ensiluokkaista ja antavat pontta tekijöiden rohkealle, uutta luovalle ja rajoja rikkovalle ilmaisulle.
Posts: 510
THE HOUR
Sarja meille mysteerinhaluisille, joilta Silta lipesi Juutinrauman pohjaan suunnilleen siinä vaiheessa, kun ruumisröykkiössä oli 46,5 raatoa, eli ehkä ekan kauden jaksossa kolme.
Eli mitä me saamme tilalle? Saamme timmin käsikirjoituksen ja oivaltavaa ohjausta. Saamme huippuluokan kameratyötä. Saamme ehkä hiukkasen hitaan alun, ja vasta 25 minuutin kohdalla toistaiseksi ainoan ruumiin ja ensimmäisen viitteen mysteeristä, joka saattaa olla... Niin, kyseessä saattaa olla laaja...
SALALIITTO!
Saamme salaliiton selkänojaksi myös hieman historian tosiasioita. Saamme myös viitteitä siitä, ettei ihan kaikkia katsojan mieleen nousevia kysymyksiä avata lopussa päähenkilöiden keskusteluringissä, jossa kaikilla on pyssy ojossa ja liian vähän happea huutaa tuulta vasten. Meidän katsojien täytyy keskittyä, olla tarkkana, muistaa yksityiskohtia ja pistää omat aivomme raksuttamaan.
Näemme viimeisen päälle laitettuja 50-luvun kampauksia ja huoliteltua ajan muotia. Huomaamme harvinaisen tiukasti kipinöivät välit näyttelijöiden sisäistämien roolihahmojen kesken, emmekä pelkästään ns. pääparin välillä, vaan sivuhahmoja myöten.
Ennen kaikkea kohtaamme lopultakin tv-sarjan päähenkilön, jolla on häpeämättömästi liian paljon ilmaa paidankauluksen ja kaulanahkan välillä.
Sarja meille mysteerinhaluisille, joilta Silta lipesi Juutinrauman pohjaan suunnilleen siinä vaiheessa, kun ruumisröykkiössä oli 46,5 raatoa, eli ehkä ekan kauden jaksossa kolme.
Eli mitä me saamme tilalle? Saamme timmin käsikirjoituksen ja oivaltavaa ohjausta. Saamme huippuluokan kameratyötä. Saamme ehkä hiukkasen hitaan alun, ja vasta 25 minuutin kohdalla toistaiseksi ainoan ruumiin ja ensimmäisen viitteen mysteeristä, joka saattaa olla... Niin, kyseessä saattaa olla laaja...
SALALIITTO!
Saamme salaliiton selkänojaksi myös hieman historian tosiasioita. Saamme myös viitteitä siitä, ettei ihan kaikkia katsojan mieleen nousevia kysymyksiä avata lopussa päähenkilöiden keskusteluringissä, jossa kaikilla on pyssy ojossa ja liian vähän happea huutaa tuulta vasten. Meidän katsojien täytyy keskittyä, olla tarkkana, muistaa yksityiskohtia ja pistää omat aivomme raksuttamaan.
Näemme viimeisen päälle laitettuja 50-luvun kampauksia ja huoliteltua ajan muotia. Huomaamme harvinaisen tiukasti kipinöivät välit näyttelijöiden sisäistämien roolihahmojen kesken, emmekä pelkästään ns. pääparin välillä, vaan sivuhahmoja myöten.
Ennen kaikkea kohtaamme lopultakin tv-sarjan päähenkilön, jolla on häpeämättömästi liian paljon ilmaa paidankauluksen ja kaulanahkan välillä.
Posts: 510
Kylläpä minua lellitään.
Ensin meni pieni ikuisuus ennen kuin pääsin taas näkemään lempielokuvani Koyaanisqatsin, ja vieläpä valkokankaalta. Tämä tapahtui syssyllä Helsingin Juhlaviikoilla. Ja keskiviikkona se mokoma näytetään telkkarissa Docventuresin ohjelmapaikalla!!! (Ke 13. 11. Teemalla klo 22:25)
Ei se mikään maailman paras elokuva ole - aika on ajanut kuvastosta ja leikkauksesta ohi ja kokonaisuus on aika hajanainen ja hiukkasen päämäärätön. Mutta Philip Glassin musiikki on täyttä rautaa, ja elokuvan voi katsoa siinä mielessä myös pitkänä musiikkivideona.
Tämän juutuupiklikin kuvasto ei ole Koyaanisqatsista, mutta musiikki on:
Leffan näytöksen lisäksi kävin tietysti myös Glassin konsertissa Savoy-teatterissa, ja se oli kuulkaa fanille niin mahtava kokemus, etten pysty sanomaan siitä mitään.
edit: Öh, noh, tämä siis ei olekaan ihan se versio, joka elokuvassa soi, vaan myöhäisempi levytys, mutta biisihän nyt on hieno, joka taputuksessa.
Ensin meni pieni ikuisuus ennen kuin pääsin taas näkemään lempielokuvani Koyaanisqatsin, ja vieläpä valkokankaalta. Tämä tapahtui syssyllä Helsingin Juhlaviikoilla. Ja keskiviikkona se mokoma näytetään telkkarissa Docventuresin ohjelmapaikalla!!! (Ke 13. 11. Teemalla klo 22:25)
Ei se mikään maailman paras elokuva ole - aika on ajanut kuvastosta ja leikkauksesta ohi ja kokonaisuus on aika hajanainen ja hiukkasen päämäärätön. Mutta Philip Glassin musiikki on täyttä rautaa, ja elokuvan voi katsoa siinä mielessä myös pitkänä musiikkivideona.
Tämän juutuupiklikin kuvasto ei ole Koyaanisqatsista, mutta musiikki on:
Leffan näytöksen lisäksi kävin tietysti myös Glassin konsertissa Savoy-teatterissa, ja se oli kuulkaa fanille niin mahtava kokemus, etten pysty sanomaan siitä mitään.
edit: Öh, noh, tämä siis ei olekaan ihan se versio, joka elokuvassa soi, vaan myöhäisempi levytys, mutta biisihän nyt on hieno, joka taputuksessa.