Tron: Legacy
Ei viimeksi katsottu, mutta aivan perkeleen kova! Helvetin komee, kun käytiin 3D:nä katsomassa (vaikka ei ihan hirveästi 3D:tä ollutkaan)
Ei voi muuta sanoo, kun et törkeen komee ja ihan vitun hyvät leffamusiikit. Niin jumputuksetkin kuin sinfoniatkin! Suosittelen ehdottomasti käymään katsomassa!
John Websterin klassikoksi kohonnut PÖLYNIMURIKAUPPIAAT on karttanut minua kuin pölypunkkia. Näin voi käydä, kun ei omista televisiota. Olisin lopulta saanut katsottua sen tulevilla Docpoint-festareilla, mutta onneksi Ylen Areena-palvelu ehti hätiin ja sain tsekattua kuuluisan, ellei jopa legendaarisen dokumentin sieltä. (Tosin nyt-sit täytyy valita Docpointin kartalta vielä yksi esitys, että kahdeksan näytännön sarjakortti tulee hyödynnettyä kokonaan. Tuskin tuottaa tuskaa.)
Mitään lisättävää kehuihin ja kommentteihin minulla ei yleisellä tasolla ole, mutta henkilökohtaisesta eläytymisestäni voin paljastaa, että suunnilleen seitsemän minuutin kohdalla minulla oli jo paita märkänä tuskanhiestä ja vaikeroin mielessäni, että minä en kestä katsoa tätä loppuun. Onneksi dokumentin keskiöön nousi pian muitakin hahmoja kuin se väärään ammattiin eksynyt roku, jonka ympäriltä valotkin sammui - määrätietoisen-kylmän myyntitykin kieltäytyminen näkemästä asiakkaitaan inhimillisinä lompakk... eikun, ihmisinä salli minun kiristellä hampaitani ja kiemurrella raivosta, ja siltä lupsakalta itärajan souvarilta olisin saattanut itsekin haksahtaa ostamaan monen tuhannen markan Elektroluxin. (Tai ei, enhän nyt minä!) Ilman heitä, eli pelkällä rockia rumpaloivalla ex-autonasentajalla, jonka törpöt myyntityrkytykset saivat koiratkin pitkästymään kaikki olisi jäänyt pelkän myötähäpeän varaan, ja silloin oltaisi oltu heikoilla jäillä.
Tällaisesta "human interest"-dokkarissa on paha sanoa mikä on ohjauksen osuus lopputulokseen ja mikä leikkauksen, varsinkin kun Webster oli itse tehnyt kummankin. Ehkä dokumenteissa leikkauksn merkitys korostuu, koska etukäteissuunnittelu on kuitenkin näytelmäelokuvaa haastavampaa - mutta ei missään nimessä vähemmän tärkeää. Niin tai näin, minulle Pölynimurikauppiaat oli ennen kaikkea nappiin menneen leikkauksen työnäyte. Jopa se muuten niin vastenmielinen tiukkaihoinen myyntipokaaleja havitteleva numero-Nellikin onnistuttiin tekemään inhimilliseksi ja ymmärrettäväksi olennoksi hyvin vähäisin leikkauksellisin keinoin, itse asiassa yhdellä sanalla: "Syöpä."
Leikkauksen jäntevyys ja suoraselkäisyys paljastui myös kokonaiskestossa: Piirua vaille tunnissa kaikki tuli tarpeeksi selväksi, mutta ei liian pureskelluksi. John Webster, oletko ajatellut sivu-uraa fiktioelokuvien leikkaajana? Kysyy nimimerkki "Elokuvan jättämä muistijälki kertaa elokuvan kesto on vakio".
Ekan Vareksen oon tainnu nähdä, mut en muista pahemmin siitä mitään. Tää uusin tuntus kyl ihan hyvältä, ainakin suomalaiseksi leffaksi. Tosin juoni ei ollu mikään kummallinen. Antti Reini sopis mun mielest hyvin Vareksen rooliin ja Pääkkönenkin teki hyvän suorituksen. Sen stnan leppilammen ois voinu vaihtaa johonkin toiseen. Mutsiis, ihan hyvä leffa.. sai naurahtaa muutamaan otteeseen.
Katoin sen jonkun uuden piranha leffan joka oli niin järkyttävää paskaa että ei hyvää päivää. Toki jos tykkää tekoverimässäilystä, meressä kelluvista peniksistä ja muutamasta closeup silarikuvasta niin nauttii tuosta. Mä en.
Salt http://www.imdb.com/title/tt0944835/
Jolien misu CIA agenttina. oikein hyvä kylmäsota-teemainen leffa :) ja ihan jees actionia..
kantsii kyylää pois.
Ihan hyvä pätkä, mutta jotenkin ei ollut samaa sarjaa kuin aiemmat Varekset. Aika paljon synkempi. Ei siis huono ollenkaan mutta jotenkin en osannut käsitellä tätä Vareksena..
nojuuu ihan hömpsönlömpsöö mutta kattohan ton. Ei silleen mitään erikoista snöf snöfföttelyä paljon.... eän jälkeen ei kyl ymmärrä naisia ei mitenkään.. :D
Perinteinen Mooren 'dokumentti', hauskoja juttuja mutta jättää aina hieman mietityttämään kuinka paljon 'faktoista' on liioiteltuja ja toki positiiviset näkökulmat jätetään toisiin dokkareihin, varsin masentavaa paikallisten puolesta jos asiat on tosiaan siten miten leffa antaa ymmärtää :(
Silti mainio ja viihdyttävä pätkä, ei tosin vieläkään saanu kovin suurta hinkua aikaan muuttaa ko. maahan.
2,5 tuntia espanjalaista draamaa, joka kertoi kuolevasta miehestä ja miten se yrittää sovittaa asiat ennen kuolemaansa. Javier Bardem oli niin vakuuttava Menetetty Maa-leffassa, joten piti tääkin nähdä. Kertaakaan en katsonut kännystä kelloa leffan aikana, joka kertoo jo et ei ihan paska leffa ollut. Loppuosa leffasta ehkä oli liian tylsää, mut muuten ihan jees vaihtelua mun yleiseen leffamakuun. Jos tän olis kattonu kotona, olis ehkä helposti kelannu eteenpäin ni hyvä et menin kattoo leffaan sillä nyt sai kaiken irti.
kävin kattomassa pikkusiskon kanssa (13v) ja oli ihan mainiota arki-illan viihdettä. Jee. :)
dvd:ltä katsoin viimeksi sunnuntaina kaverin lainaamaan leffan "Merirosvoradio". Tykkäsin! Mulla oli aika paljon epäilyksiä, mutta ei se ollut yhtään sellanen tyhjäpääkomedia kun olin kuvitellut. Hyvää darrapäivän settiä ^^
Välillä tekee hyvää nähdä valkokankaalla sellaistakin Amerikkaa, jossa jupit eivät liihota design-kodista toiseen Armanin liepeet lepattaen eivätkä helikopterit osallistu tuhovimmaisesti loppuratkaisuun. Yhdysvalloissa kun kuitenkin riittää kotoperäistä kurjalistoa kokonaisväkilukuun suhteutettuna varmaan enemmän kuin missään muussa länsimaisessa demokratiassa - on mielenkiintoista päästä kurkistamaan myös heidän elämäänsä.
Kovin "piristäväksi" poikkeukseksi Winter´s Bonea ei voi sanoa, jos ihan kirjaimellisesti ottaa, sillä elokuvan maailma oli yhtä ankeutta alusta loppuun. Koko ajan oli syksy, koko ajan oli virttynyt pipo päässä eikä koskaan ollut kaapissa ruokaa. Takamaiden väki oli alakuloista ja hapanta ja oli alvariinsa toistensa kurkussa kiinni. Kaikki käyttivät päihteitä. Tällainen ei minua haitannut, sillä minähän olen arkisten ja vähäeleisten elokuvien ylin ystävä, mutta jotenkin pitemmän päälle apaattisuus ja minkään muuttumattomuus alkoi jo tökkiä, ja enimmäkseen se johtui siitä, että joka ikinen elokuvan näyttelijöistä taivalsi tilanteesta toiseen, alkukuvista loppumusiikkiin saakka täysin sama ilme naamallaan. Sikäli minua vähän mietityttää Sarah Lawrencen Oscar-ehdokkuus, ei hän ehkä kuitenkaan tehnyt sensaatiomaista pääroolidebyyttiä.
Winter´s Bone oli asenteiltaan ja tarinaltaan naisten elokuva, ja rivien välistä oli luettavissa jopa toiveikasta propagandaa naisten välisestä solidaarisuudesta. (Ajatelkaa vaikka sitä ratkaisukohtausta järvellä, ketkä olette elokuvan nähneet.) Mikäpä siinä, mutta tämän elokuvan raameissa ja miljöössä se ei ollut täysin uskottavaa. En myöskään täysin vakuuttunut 17-vuotiaan päähenkilön kaiken läpäisevästä päättäväisyydestä, sinnikkyydestä ja taipumattomuudesta. Peppi Pitkätossut voivat olla tarpeellinen lisä elokuvien sankarigalleriaan, mutta yhtään sen mielenkiintoisempia he eivät ole kuin muutkaan yhden ulottuvuuden urhot.
(Noin Oscareista muuten, niin ainoa asia mitä tänä vuonna mielenkiinnolla seuraan on se, riittääkö Elokuva-akatemialla rohkeutta myöntää parhaan animaatioelokuvan palkinto The Illusionist -elokuvalle.)
Säälimätön ja samalla kertaa kaikessa järkyttävyydessään yksi realistisimmista kuvauksista Sierra Leonen kansanmurhasta ja konfliktista, jonka jatkumo on siunattu suurvaltojen suosiollisella sekaantumisella syvälle luutuneisiin laittomuuksiin, huumattujen lapsisotilaitten, silvottujen ja erotettujen perheiden, raiskattujen ihmisoikeuksien ja kuolleitten unelmien maan päälliseen HELVETTIIN.
Sodan ja pelon alati alistava läsnäolo on niin vaikuttavan vakuuttavaa, että se saa katsojassa aikaan ansaittua pahoinvointia jopa siinä määrin, ettei selvää rajanvetoa toden ja todentuntuisen välillä vain yksinkertaisesti kykene kokemaltaan hahmottamaan.
Tapahtumat tuodaan silmille suorasukaisella anteeksiantamattomuudella, jonka ikeessä vain yleinen paskahalvaus peittoaa piilevän pilkahduksen paremmasta, johon vain harvat jaksavat uskoa.
Ihmisen kyky luoda mitä hirveimmistä painajaisista/an totisinta totta - kaiken elollisen kustannuksella - on verrattain varsin vaisua, kun huomioon ottaa yleisen haluttomuuden toimia oikein tiedostettujen epäkohtien saattamiseksi kaiken kansan tietoisuuteen aikana, jolloin turtunut yksilökeskeisyys yltää pyyteettömimpienkin päiväjärjestykseen ja sieltä pitopöytään.
Elokuvan kuvankaunis luonto luo luonnottomalle kärsimykselle kontrastin minkä huomassa heltiää hetkittäin havahtumaan myös kaikelle sille joka tekee elämästä vielä jotakuinkin elämisen arvoista.
Omissa sisäisissä ristiriidoissaan rypevät henkilöhahmot ajautuvat vääjäämättömästi törmäyskursille jossa jokaiselle alkaa valjeta toistensa tarpeellisuus, yhdenkään sitä enempää epäröimättä.
Kaikkien kohtalot koskettavat jääden taustalle kummittelemaan tekemällä nähdystä jotain suurempaa kuin pelkän elokuvan, kaukaa haettuna cinemaattisena käsitteenä.
Kokolailla täydellisen onnistunut tulkinta terrorista nimeltä ahneus.
Vaikka olen itse tosi koominen tapaus, niin minua on liki mahdoton saada nauramaan elokuvissa. Komediat varsinkaan eivät ole pätkän vertaa hauskoja. "Kuninkaan puhe", jota jossain sanottiin tapakomediaksi, kuitenkin sai nauruhermoni monessa kohtaa hersymään. Veikkaan sen johtuvan siitä, että siinä sanallinen huumori oli uskottavan kuuloista henkilöhahmojen suussa. Vertaan tässä vaan toiseen 1930-luvulle sijoittuvaan elokuvaan "Ennen aikojaan", jossa olisi muka pitänyt uskoa, että 40 vuotta erakkona asunut äijä rupeaa yhtä äkkiä heittämään perin nykyaikaisesti rytmitettyä läppää siinä missä kokonainen pikkukaupunki hänen ympärillään.
Olisin kuitenkin nauttinut kunkkuelokuvasta enemmän, jos sen muillakin henkilöhahmoilla kuin kuningas Yrjö VI:lla ja hänen puheterapeutillaan olisi ollut useampia ulottovuuksia kuin yksi. Kuninkaan puoliso oli pelkästään topakan toimelias, Yrjön vanhempi veli kuningas Edward pelkästään huikenteleva, tämän aateliton viettelijätär Wallis pelkästään häikäilemätön, vanha kuningas pelkästään äksy jne. No jaa, nämähän jäivät kaikki sivuhahmoiksi, mutta kuitenkin. Siinä ohjaaja oli kuitenkin onnistunut hyvin, ettei Yrjö-parkaa piinanneella änkytyksellä jääty mässäilemään: Koko tragedian painostavuus tuli selväksi jo avauskohtauksen hienosti nyansoidulla ääniraidalla, ja itse elokuva saattoi keskittyä kahden mielenkiintoisen pääpersoonansa kohtaamisille ja suhteen kehittymiselle. Jotka roolit oli muuten hienosti näytelty.
Paljon brittielokuvia nähneille tuottanee lisähupia bongailla rooleista monessa mukana olleita konkarinäyttelijöitä. Esimerkkinä voisin mainita jo "Näkemiin vaan, muru"-sarjasta tutuksi tulleen Timothy Spallin, joka esitti Winston Churchilliä tältä kuulostaen, mutta Timothy Spallilta näyttäen. Ja ai joo: Jos ehditte keskittyä musiikkiin, niin ainakin sen keskeisimmän puhekohtauksen taustalla soi mitä upein sinfoniamusiikki, joka kuulosti sillä lailla klassiselta, että on vaikea uskoa, ettei sitä ollut joku säveltänyt jo sata vuotta sitten.
Tuli katsottua tämä MacGruber. Eipä juuri säväyttänyt. Kaikki hauskat kohdat olivat jo trailereissa ja muuten leffa oli turhaakin turhempi. Muutama hauska juttu ei kanna koko leffaa ja suurin osa vitseistä oli vaisuja ja/tai mauttomia.
