Minkä leffan katsoit viimeksi ?

7,277 posts, 364 pages, 2,292,453 views

akir0

Posts: 2,554

#7241 • • akir0 idleRPG champion 2009
Teemalta tuli kaikki Palmu-elokuvat ja tässä pienet arvostelut.

Komisario Palmun erehdys
Sarjan selvästi paras elokuva, tiukka paketti, hienoa dialogia eikä liikaa henkilöhahmoja. Ainoat miinukset vähän lässähtävästä lopusta.

4,5/5

Kaasua, Komisario Palmu
Juoneltaan ehkä mielenkiintoisin elokuvista, mutta valitettavasti lähtee huitelemaan erilaisille sivureiteille, eikä pidä jännitystä ja tunnelmaa yllä koko leffan loppuun asti. Dialogi on kuitenkin niin loistavaa, että toimii.

4/5

Tähdet kertovat, Komisario Palmu
Sarjan ehdottomasti kehnoin elokuva. Perusjuoni ei jaksa kantaa ja sen lisäksi juonenkuljetus on vähintäänkin haparointia. Komisario Palmukaan ei loista tässä ja saa aivan liian vähän aikaa kuvassa tai puheessa. Lisäksi loppu on melkolailla hirveä kun murhaaja löytyy vähän hatusta ihan uutena hahmona. Helge Herala kunnon natsina kuitenkin jaksaa naurattaa.

1,5/5

Vodkaa, Komisario Palmu
Näin 70-luvun lopulla syntyneelle tää oli kovin hämmentävä elokuva. Tässä oli selvästi vahvoja viittauksia kommunismiin ja neuvostoliitto-suhteisiin, mutta allekirjoittaneen oli niitä vaikea ymmärtää. Lisäksi koko leffa tuntui omituiselta Yleisradion mainokselta, lisättynä vekkuleilla musiikkivideo-numeroilla.

Koko juoni on täynnä omituisia käänteitä ja sen lisäksi loppuratkaisu tuntuu todella halvalta katsojia kohtaan. Henkilöhahmoja on aivan liiaksi ja Palmua ei taaskaan nähdä ruudussa kuin harvakseltaan. Mutta tunnelmassa on kokonaisuudessa kuitenkin jotain maagista.

2/5
anqqa

Posts: 4,032

#7242 • • anqqa tirehtööri
Il était une forêt - Sademetsän tarina (2013)
*tähti**tähti**tähti*

Dokumentti sademetsän elinkaaresta. Videon päälle piirrettyjä animaatioita, drone-kameroita, makro-otoksia, mehukas äänimaailma, hidastuksia jne - kaikki herkut käytössä, mutta silti jää jotenkin vajaaksi.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

anqqa

Posts: 4,032

#7243 • • Edited anqqa tirehtööri
Magic Magic (2013)
*tähti**tähti*½

Kaveriporukka lähtee lomailemaan Chilen maaseudulle, mutta sitten yhdeltä alkaa kadota ote todellisuudesta.. Synkkä draama siitä, miten helppoa on ärsyttää toisia ihmisiä, etenkin jos on jo valmliiksi hieman herkässä tilassa.

Traileri on täysin erilaisesta elokuvasta..

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

lopez

Posts: 1,972

#7244 • • Edited lopez pahan päivän pakkasukko!
SHOWDOWN IN LITTLE TOKYO - Taistelu Pikku-Tokiossa
(1991)
*tähti**tähti*

Useimmissa maissa suoraan videolle julkaistu toimintapelleily on älyvapaudessaan edelleen oudolla tavalla viehättävä, mutta kaiken kaikkiaan elokuvana koko touhussa ei ole järjen hiventä. Jenkkimiljööseen ankkuroitu, stereotypioita suoltava yakuza-maailma on kaikkea paitsi vakuuttavasti luotu. Sivuhahmojen draamaelementit vain ärsyttävät, koko roolitus on lähinnä vitsi, jossa konetuliteurastus vaihtaa paikkaa ranteita rusikoivan täyskontaktiaktin kanssa kohtauksesta toiseen juonen vilistessä epäloogisuuksia ja one linereiden synnyttäessä myötähäpeän tsunameja, jossa efektit edustaa lähinnä irtojäseniä, mutta pääosassa on: Dolph Lundgren! Miehen sädekehää tietyssä määrin himmentää tämän sidekickinä nähtävä edesmennyt Brandon Lee, jolle on kirjoitettu hävettävän noloja rimmaavia puheenparsia, joita edes muutoin verkkaiseksi rytmitetty editiointi ei ehdi pelastaa. Sensuuri Suomen hartaudella harjoittama haista paska -politiikka oli syöstä ysärimyllyilyn täyskieltoon kotimaan kamaralla ilmestymisajankohtana, joskin julisti leffalle kaikesta huolimatta langettavan tuomion massiivisella leikkauksilla, mutta mitä muutakaan voi odottaa Commandon ohjaajan elokuvalta?

Unrated -versio anamorfisella kuvaformaatilla lienee kohtalaista ajanvietettä erityisesti niille, joita kasettitelevisioperiodin traumat vielä ruokkii.

TRAILER

IMDb

--
My life fades.... the vision dims.
All that remains are memories.
I remember a time of chaos.
Ruined dreams. This wasted land.

VicTor miKe

Posts: 268

#7246 • • Edited VicTor miKe
The Raid (2011) *tähti**tähti**tähti**tähti* - suosittelen lajityypistä pitäville

indonesialainen kun-fu action leffa, kieli sopivasti poskessa

--
Bäng bäng!

anqqa

Posts: 4,032

#7247 • • anqqa tirehtööri
The Lost Boys (1987)
*tähti**tähti**tähti*

Jack Bauer coolina kasarimoottoripyörävanyyrina.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

lopez

Posts: 1,972

#7248 • • lopez pahan päivän pakkasukko!
DREDD
(2012)
*tähti**tähti**tähti**tähti*

Siinä missä Danny Cannon'in ohjaama Judge Dredd - Tuomari (1995) muistuttaa lopputulokseltaan varmasti joltain osin sarjakuvan jotain numeroa lähes puhtaan sattuman kautta ilman, että täysin draamasta, (aidosta) jännityksestä tai huumorista vapaata tuotosta kykenee kutsumaan toimivaksi elokuvaksi muutoin kuin tiukassa pillerihumalassa, onnistuu dystopiasheriffin uusin päivitys yllättämään useimmilla tasoilla. Jo alusta saakka kuolemaa kylvetään kierros kierrokselta, kunnes edessä on täysimittainen kaupunkisota, jossa satojen ruumiiden jälkeen slummikortteli itsessään on täysin raunioina ja lain ulottumattomissa. Hengästyttävä tekele, jonka arvioinnissa superlatiivit loppuvat ja jonka liioittelevuuteen useimmilla tekijöillä - rahoittajista puhumattakaan - ei rahkeet yksinkertaisesti riittäisi enenevässä määrin yhä nuoremmille suunnattujen ilottelujen ikeessä. Esimerkillisesti toteutettu kokonaisuus osoittaa selkeästi sen mitä voidaan saavuttaa, kun ohjaajan tyylitajua tuetaan kaikilta sektoreilta sata lasissa. Muiden muassa Dreddin alkuperäinen luoja John Wagner'n tiedetään konsultoineen elokuvan tuotantoa ja ilmaisseen tyytyväisyytensä filmauksen lopputulokseen. Toisaalla kulttuuririkos jo kytee, sillä elokuvalle ei yhäkään ole virallistettu jatkoa yhdeltäkään taholta. 2010-luvun ehdotonta parhaimmistoa!

TRAILER

IMDb

--
My life fades.... the vision dims.
All that remains are memories.
I remember a time of chaos.
Ruined dreams. This wasted land.

VicTor miKe

Posts: 268

#7249 • • Edited VicTor miKe
John Carter (2012)
*tähti**tähti*
- En suosittele, näyttävä, mutta kliseinen pläjäys. Katso vaikka eka Star Warssit uudelleen.

Disneyn toiminta sci-fi

--
Bäng bäng!

sunbeam

Posts: 205

#7250 • • sunbeam santa`s little helper
Walter mittyn ihmeellinen elämä

Oli kyllä sellanen raikas hyvän mielen leffa, voin suositella lämmöllä!

--
Oma minä on ainut vankila, joka pystyy kahlitsemaan sielun.
- Henry Van Dyke

anqqa

Posts: 4,032

#7251 • • Edited anqqa tirehtööri
Happiness - Parempi elämä (2014)
*tähti**tähti**tähti*½

Viimeiseenkin bhutanilaiseen kylään on tulossa sähkö ja sen myötä telkkari, jota 8-vuotias poika haluaisi päästä katsomaan. Hyväntuulinen dokumentti seuraa kylän vaatimattomaan luostariin munkkioppilaaksi lähetettävän pojan elämää, miten tämä esimerkiksi ensimmäistä kertaa kaupungissa käydessään näkee mallinuken, kadulla nukkuvan humalaisen, vilkkuvia valoja ja muita kaupunkielämän turmeluksia - moderni elämä hiljalleen ulottaa lonkeronsa syrjäisimpiinkin kolkkiin.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

anqqa

Posts: 4,032

#7252 • • anqqa tirehtööri
Shinjuku Boys (1995)
*tähti**tähti**tähti*

Shinjukun pojat ovat 3 onnabea (naisia, jotka ovat päättäneet elää miehenä) klubi-isäntää Shinjukulaisessa yökerhossa, asiakkaina naisia jotka pitävät heitä "ideaalipoikaystävinä".

Dokumentti haastattelee miehiä heidän työstä ja arjesta, kurkistaen myös hieman intiimeihin haasteisiin. Parhaita kohtauksia on, kun yksi heistä soittaa äidilleen 5 vuoden jälkeen ja kertoo tyttöystävästään, mieheksi syntyneestä naisesta, ja äiti kysyy "aikooko hän pysyä sellaisena aina?" "millaisena?" "transseksuaalina?".


The Ghosts in Our Machine (2013)
*tähti**tähti*½

Eläin- ja ihmisoikeusdokumentit usein sortuu liialliseen tunteellisuuteen itselle tärkeän asian kanssa, mikä helposti heikentää tärkeän sanoman saamista perille niille ketkä eivät ole jo samalla puolella. Onneksi tämä dokumentti (juuri ja juuri) pysyttelee sen yläpuolella.

Melko hyvin tehty pätkä kauniilla kuvilla, jotka kertovat enemmän kuin ne tuhat sanaa, tekevät enemmän kuin ne suoran toiminnan tihutyöt ja ilkivallat.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

thomas

Posts: 5,618

#7253 • • thomas

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

Happiness (2014)
*tähti**tähti**tähti*½

Viimeiseenkin bhutanilaiseen kylään on tulossa sähkö ja sen myötä telkkari, jota 8-vuotias poika haluaisi päästä katsomaan. Hyväntuulinen dokumentti seuraa kylän vaatimattomaan luostariin munkkioppilaaksi lähetettävän pojan elämää, miten tämä esimerkiksi ensimmäistä kertaa kaupungissa käydessään näkee mallinuken, kadulla nukkuvan humalaisen, vilkkuvia valoja ja muita kaupunkielämän turmeluksia - moderni elämä hiljalleen ulottaa lonkeronsa syrjäisimpiinkin kolkkiin.



mikäs tän leffan suomenkielinen nimi on?
anqqa

Posts: 4,032

#7254 • • anqqa tirehtööri

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

Happiness (2014)
*tähti**tähti**tähti*½

Viimeiseenkin bhutanilaiseen kylään on tulossa sähkö ja sen myötä telkkari, jota 8-vuotias poika haluaisi päästä katsomaan. Hyväntuulinen dokumentti seuraa kylän vaatimattomaan luostariin munkkioppilaaksi lähetettävän pojan elämää, miten tämä esimerkiksi ensimmäistä kertaa kaupungissa käydessään näkee mallinuken, kadulla nukkuvan humalaisen, vilkkuvia valoja ja muita kaupunkielämän turmeluksia - moderni elämä hiljalleen ulottaa lonkeronsa syrjäisimpiinkin kolkkiin.



mikäs tän leffan suomenkielinen nimi on?



Kas, jäi tosta.. eli Parempi elämä

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

anqqa

Posts: 4,032

#7255 • • anqqa tirehtööri
Alphée des étoiles - Alphée of the Stars (2013)
*tähti**tähti*½

Perhe Latulippe päättää lykätä 5v tyttärensä, Alphée, koulunalkua vuodella ja pakenee Quebecin kiireistä kaupunkieläämä pieneen kauniiseen vuoristokylään päästäkseen tämän omaan maailmaan - tytöllä on harvinainen mutaatio joka hidastaa fyysistä ja henkistä kehitystä. Dokumentti seuraa perheen rauhallista ja kärsivällistä tytön tahtiin kulkevaa elämää upeissa vuoristomaisemissa, ja lopulta tuntuu, että lykkäyspäätös oli oikea - Alphée pääsee aloittamaan tavallisessa koulussa älyllisesti haasteellisten erikoiskoulun sijaan.

Ja nyt tekee mieli mennä puhaltelemaan saippuakuplia kuumailmapallosta..

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

anqqa

Posts: 4,032

#7256 • • anqqa tirehtööri
La plaga - The Plague (2013)
*tähti**tähti**tähti*

Moldvialainen painija, philippiiniläinen vanhustenhoitaja, luomufarmari, iäkäs prostutioitu ja vielä iäkkäämpi yksinäinen mummo, näiden 5 raskasta elämää seuraava puoliksi dokumentti, puoliksi fiktiivinen elokuva jossa ihmiset esittävät itseään omilla nimillään. Eikä elämä ole helppoa 40 astetta hipovan kuumana kesänä Barcelonan ulkoreunalla.

Kaunein - ja surullisin - kohtaus on, kun 88-vuotias saa philippiiniläishoitajaltaan suklaakonvehdin ja ottaa ensimmäisen haukun, kuin ei olisi koskaan saanut mitään niin hyvää. Ei siis kovin iloinen filmi.


Bettie Page Reveals All (2012)
*tähti**tähti**tähti**tähti*

"Haluaisin, että minut muistetaan sellaisena kuin kuvissa" päättyy kiehtova dokumentti kultti-ikonista nimeltä Bettie Mae Page.

Miesten eniten himoitsemasta pin-up/erotiikka/fetissimallista 50-luvulla yhdeksi suurimmaksi vaikuttajaksi monille nuorille naisille tänään, kaikki tuntee kuvat mutta kukaan ei tunne itse ihmistä kuvien takana. Dokumentti tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen vaatimattoman tähden haasteelliseen elämään, taustalla vahvalla etelän aksentilla kuuluu Bettien haastattelu ennen tämän kuolemaa 2008.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

isfnbojbbssn

Posts: 4,143

#7257 • • Edited isfnbojbbssn sdonvoinv
Side Effects
http://www.imdb.com/title/tt2053463/?ref_=fn_al_tt_1

aluksi tää vaikutti psykologiselta draamalta ja oli hyvinkin
kiinnostava, mutta sitten kaikki menikin 100% kliseiseksi
Hollywood-"trilleriksi". ihan paska!
--

Dallas Buyers Club
http://www.imdb.com/title/tt0790636/?ref_=fn_al_tt_1

todella pitkästä aikaa kaiken ennakohypen arvoinen leffa!
koskettava ja hauska... suosittelen!
--

Valhalla Rising
http://www.imdb.com/title/tt0862467/?ref_=fn_al_tt_1

ei tässä nyt oikein mitään pointtia ollut, mutta tunnelmallinen
ja tyylikkäästi kuvattu.
--

The Invention of Lying
http://www.imdb.com/title/tt1058017/?ref_=nv_sr_1

komedia maailmasta, jossa ei kukaan osaa valehdella... muutama
tosi hauska ja osuva oivallus, mutta väkisin mukaan ympätty
romanssi latistaa yleistunnelmaa. ihan ok viihdyttävä kumminkin.

--
dasinoaisnvs

anqqa

Posts: 4,032

#7258 • • anqqa tirehtööri
Faith Connections (2013)
*tähti**tähti**tähti*

Kolmen vuoden välein kymmenet miljoonat hindut kasaantuvat kylpemään pyhässä joessa. Viime vuonna Kumbh Melaan osallistui 55 päivän aikana yli 100 miljoonaa ihmistä, tämä dokumentti seuraa heistä muutamaa.

The Swenkas (2004)
*tähti**tähti*½

Johannesburgissa, yhdessä maailman vaarallisimmista kaupungeista, on pieni ryhmä Zulu-miehiä, jotka kilpailevat joka lauantai siitä, kuka pukeutuu tyylikkäimmin. Näitä pukumiehiä kutsutaan Swenkoiksi, ja Swenkana oleminen ei ole pelkästään hyvä puku, vaan myös millaisen kuvan antaa itsestään - puhdas, tyylikäs, kohtelias, selvä. Se on elämäntapa ja se antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!

Hendryk

Posts: 510

#7259 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Tarkalleen ottaen ihan viimeksi katsoin mielenkiintoisen henkilödokumentin Betty Pagesta, mutta sitä ennen hämmästelin läpi toisen Docpoint-filmin, lento-onnettomuuksia simuloivan CHARLIE VICTOR ROMEON.

Elokuva oli ddd:nä kuvattu versio 15 vuotta sitten teatterimuodossa ensi-iltansa saaneesta ideasta, jossa lento-onnettomuuksien ääninauhoja oli avattu näyttelijöille näyteltäväksi - ilmeisesti tarkoituksena esittää kriisiilanteet lentokoneiden ohjaamoissa mahdollisimman autenttisesti. Ja hyvin ne oli näytelty tässä ddd-versiossakin: Katastrofin uhatessa matkustajalentokoneiden pilottien on vain yritettävä keskittyä olennaiseen vaikka häslinki tekniikan ja lennonjohdon kanssa olisi millainen.

Se nyt ei kauheasti ryppyjä aiheuttanut, että matkustajat ja matkustamot suljettiin kuvasta ja kokemuksesta täysin ulkopuolelle, ja lennonjohtokin piipahti kuvissa vain mikrofoniin papattavina lähikuvina huulista, mutta se oli jo kummaa, että kaikki näyteltäviksi valitut puolen tusinaa lento-onnettomuutta näyteltiin samalla suppealla näyttelijäjoukolla samoissa tiiviissä lavasteissa samat vermeet yllä. Teatterillinen lavastus olisi mahtunut melkein tähän huoneeseen, jossa nyt kirjoittelen.

Kaikkein kummallisinta olikin , että pienimuotoinen touhu oli kuvattu kkkooolllmmmeee---ddd:::nnnäää. Siis yksi ja sama lavastus, jossa muutama näyttelijä istui tuolilla ehkä 23 taalaa maksaneen simulaattorin edessä vaati 3D-toteutuksen?

Kriisitilanteiden intensiteetti olisi tullut selväksi muutenkin, ne oli hyvin näytelty, eli ehkä teatterielokuvien festivaali olisi ollut tälle osuvampi foorumi kuin dokkarifestari.

Se on tietysti myönnettävä, että jos elokuva panee katsojansa nakuttelenmaan kommenttia aamukahdelta klubituspalstalle, niin ei se ainakaan ole kylmäksi jättänyt.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

anqqa

Posts: 4,032

#7260 • • anqqa tirehtööri
Manakamana (2013)
*tähti**tähti*

Miten tämmöistä voi arvostella? 11 reilun 8 minuutin ottoa ihmisistä (ja vuohen anuksesta), jotka joko menevät kaapelivaunulla kohti nepalilaista temppeliä tai palaavat sieltä. Ja suurimman osan ajasta kaikki ovat hiljaa. Dokumentissa on toimintaa kuin autiolla saarella, mutta ei sinne saarelle toiminnan perässä mennäkään.. Ihmisten tarkkaileminen on mielenkiintoista, mutta olisi silti voinut kenties olla hieman lyhyempikin.

Ennen näytöstä teatterissa pidettiin lyhyt meditaatiosessio, joka melko hyvin asetti tunnelman seuraavalle 2 tunnille.


Everyday Rebellion (2013)
*tähti**tähti**tähti**tähti*

Mainio dokumentti väkivallattomasta aktivismista ja "kansalaistottelemattomuudesta", joka (etenkin nykyään) on huomattavasti tehokkaampi/parempi vaihtoehto taistelussa sortoa vastaan. Dokumentissa käydään läpi Occupy Wall Streetiä, Syyrian ja Egyptin tapahtumia, Femenin toimintaa, Espanjan häätöpolitiikan aiheuttamia mielenosoituksia yms.


Sacro GRA (2013)
*tähti**tähti*

Sacro GRA on Rooman ympäri kulkeva tie, ja dokumentti esittelee ihmisi jotka asuvat/työskentelevät sen varrella.

--
.___. .___.
(O,o) {ò,Ó}
(|;|) (|_|)
=´=`===´=`===
ORLY? YA RLY!