En osaa ihan sanoa mikä Kar-Wain leffoissa vetää, mutta jotenkin ne vaan toimii jollain maagisella tasolla. Jokainen kohtaus on kuin oma taideteos? Soundtrackit täynnä fiilistä? Klassikko.
½
Posts: 1,495
#7082
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Just ku luulin, että sukellusveneleffat oli ja meni niin tässähän sitten samantien pamahti heti yksi! Äärimmäisen tylsä paketti. Täysin ennalta-arvattava. Eiköhän nää ole jo nähty. Oli niin puisevaa, että lopetin katsomisen kesken!
Texasilaisen tuppukylän terrorisointi kohottaa kierroslukua saha-saagan uusimmalla tulokkaalla, joka jättää laipanmitalla jälkeensä mm. alkuperäisen moottorisahamurhaajan käsikirjoituksesta vastanneen Kim Henkel'n esikoisohjauksen The Return of the Texas Chainsaw Massacre (1994), jota yleisesti pidetään sarjan surullisimpana henkiinherättäjänä. Tästäkin huolimatta paikoin yli odotusten yltävä tuotanto jää (yllätys-yllätys) kauas ensimmäisen osan infernaalisesta sykkeestä kuin kaupungin sivistys sitä primitiivisestä miljöstä turhaan haikailevista tyhmistä parikymppisistä, joiden parasta ennen päiväys on sinetöity jo ennen toisen näytöksen alkua. Jos unohdetaan vuosikymmenen kenties surkein soundtrack sekä suhteellisen löyhät henkilökemiat ja kehystarinan matalaotsaisuus, on jäljelle jäävä veripalttu muutakin kuin uusi alku jälleen yhdelle jatko-osalle. Turha analysointi on syytä sivuuttaa heti ensialkuun, ja keskittyä nauttimaan tunnelmasta, joka osoittautunee (ainakin genreläisille) elokuvan ehkä onnistuneimmaksi yksittäiseksi yllättäjäksi.
Pitkästä aikaa tuli teatterissa käytyä ja huh huh mikä kokemus tää olikaan. Tää manaus/demoni/haunted house-homma on periaatteessa aika loppuunkaluttu aihe mutta tämä leffa onnistui kyllä tekemään siitä huolimatta ainakin minuun todella suuren vaikutuksen. Jotenkin ilmapiiri ja yleinen fiilis tässä oli todella kylmäävä ja pelottava, niinku kauhuleffassa pitääkin. Vaikka kauhuleffoja on tullu nähtyä aikas paljon niin itse aidosti säikähdin todella monta kertaa ja niin tuntu yleisössä moni muukin :D Ehkä just siks että tässä ne säikyttelyt ja muu meininki ei ollu niin ennalta-arvattavia ja tyypillisiä kuin yleensä, ja mukana oli myös ripaus huumoria, joka kevensi tunnelmaa hetkeksi, kunnes se muuttui taas entistä ahdistavammaksi. Itse annan tälle täydet 5/5, en vaan enää tiedä miten kauhuleffan voisi tehdä pelottavammaksi ja paremmaksi, ainakaan tästä aiheesta. Näyttelijöiden suoritukset, kameratyöskentely ja oikeastaa kaikki tässä leffassa toimi aivan mielettömän hyvin. Plus että tämän perustuessa tositarinaan, tuo sekin omat jännitteensä. Mielestäni jossain arvostelussa oli hyvin sanottu, että tällästen manausleffojen peruskaura eli se, kun henki vetelee jotain ihmistä lattiaa ja seiniä pitkin hiuksista, on usein jopa huvittavaa (ja siksipä siitä tehdään myös pilaa paljon). Tässä se ei todellakaan ollut. Niinkun ei mikään muukaan.
Jos tykkäät kauhuleffoista, niin tee itsellesi palvelus ja käy katsomassa tämä, mieluiten teatterissa. Voin taata ettet tuu pettymään. Tämä pyyhkii pöytää kaiken maailman Paranormal Activityilla ja Kaunoilla. Ainoana miinuspuolena on se, et tuskin enää haluan katsoa yhtään elokuvaa tästä aiheesta, nimittäin tätä ei voi enää tehdä paremmin. Itelle tästä tuli ainakin joksikin aikaa referenssielokuva, johon vertaan muita kauhuleffoja.
edit: ja sinänsä myös harvinainen nykykauhu, että on kerännyt todella paljon hyviä arvosteluita myös kriitikoilta. Siihen aika harva kauhuleffa pystyy enää tänä päivänä.
edit2: niin tosiaan, jos et tykkää ollenkaan näistä manaus/haunted house-jutuista, niin ehkei sit kannata mennä. Nimittäin sinällään tää ei tuo siihen genreen mitään uutta, tämä vain tekee sen paremmin ku mikään sitten Manaajan.
tämänkin alku vaikutti hyvältä ja hyvin District 9 -henkiseltä,
mutta loppu olikin tyypillistä hollywoodäksöniä. silti parempi
ku esim. "Oblivion" tai se uus "Total Recall".
Matt Damon oli tässä uskottavampi narkkaritoyboyna kuin
toimintasankarina tuossa "Elysiumissa" :P ei nyt mikään
mestariteos tämäkään, mutta ihan jees parisuhdetragedia.
Onhan siinä muutamat (pikku) hetkensä ja pitää jokseenkin lievää terävyyttä, mutta toisaalta mitä sitä odottaakaan moiselta. Annistonilla on vielä aika vahva Frendit-leima otsassa, mutta pääsee sentäs pari senttiä eroon siitä..
Ei riittävän huono ollakseen yhtä hyvä kuin Starship Troopers, mutta sisäisen pikkupojan mielestä ne mechit oli kyllä aika siistejä. En edes muistanut olevan Guillermo del Toron pätkä, mutta olihan niissä Kaijuissa jotain tuttua näköä.
Posts: 1,495
#7089
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Feminismiprofessori vie "huippu"oppilaansa viidakkoon sovinistisen oppaan johdattamana etsimään pelättyä miehiä syövää piraijanaisten heimoa ja selvittämään kansallista uhkaa aiheuttavaa avokadopulaa.
Margo Hunt: "They're an ancient commune of feminists, so radical, so militant, so left of center they... they eat their men."
Bunny: "Oh, that. Well, if I like a guy, I usually start at..."
Margo Hunt: "They don't eat their men like that, Bunny."
Permiksiä, pastellisävyjä ja olkatopattuja bleisereitä, kaikki mitä ihmeellisellä 80-luvulla on tarjottavana.
Kahden parhaan kaveruksen kasvutarina kylmän sodan aikaisessa Englannisa. Leffan hehkutetaan olevan Fanning Juniorin läpimurtoelokuva, eikä ihme - loistava näyttelijäsuoritus.
Miiken kanssa ei koskaan tiedä mitä saa - romanttinen lukiomusikaali? WTF musiikkinumerot viihdyttää alussa mutta hupikerroin laskee loppua kohden, onneksi Miikemäinen verinen väkivalta paikkaa tilateen.
Kuten aikaisemmissakin, puolet ajasta ei hajuakaan mitä ruudulla tapahtuu - suunnattu enemmän sarjan tosifaneille ja ainakin aiempien leffojen näkeminen erittäin suositeltavaa ennen tätä tietääkseen vähän missä mennään, sarjasta toki saanee vielä enemmän irti.
Surrealistinen elokuva nuoresta parista joka joutuu kohtaamaan oudon sairauden. Pieni fantasiamaailma täynnä mielikuvituksekkaita ja hulvattomia kohtauksia, sekä paljon oldschool erikoisefektejä.
Järkyttävän kauniita ja ihastuttavan rumia pätkiä ympäri maailmaa.
Ernesti ja Selestiini oli niin ihastuttava elokuva, että minä popsin sen poskeeni pois kuleksimasta, niin että kukaan teistä ei voi enää nähdä sitä! Lällällää!
Ei vainen, en popsinut, mutta tällaista elokuvaa katsoessa tulee sellainen tunne, että tätä pitäisi saada nähdäkseen 70 satsia lisää - eli sitä on siis ihan kuin Ernest karkkikaupan kellarissa! Meinaan vaan, että siinähän oli tarinallisia lankoja kerittäväksi vaikka millä mitalla, ja jo pikkuhiirulaisissa vilahteli semmoisia persoonallisuuksia, että niistä saisi kokoon jo omankin tarinansa. (Oma suosikkini oli se unisin karhunhampaiden kerääjä, ja olisihan siitä hiirimuoristakin saanut vaikka oman tv-sarjan.)
Hyvä - tai huono - vertailukohta edelliselle on toinen samana päivänä katsomani R&A -animaatio The Suicide Shop. Sekin oli ranskankielinen ja minuutilleen yhtä pitkä (eli 79 minuuttia). Sen ideat oli kuitenkin syöty jo puolen tunnin kohdalla, kun itsemurhavälineitä etsivien flegmaatikkojen kavalkadi vain jatkui ja jatkui. Tarina oli absurdi, mutta se ei pysynyt uskottavana edes omassa absurdissa maailmassaan. Se on aina paha virhe, mutta käsittämätöntä se on animaatiossa, jonka tekeminen on pitkä prosessi, ja joka siksi sallii myös tarinan pitkän kehittelyn. (E:n ja C:n remellyksessä karhu- ja hiirimaailman erot ja yhteneväisyydet oli loppuun asti mietitty, ja jos jotain hupsiksia löytyikin, ne voi laittaa sen piikkiin, että kyseessä oli aito lastenelokuva, jossa kaiken tarvitse olla viimeisen päälle halki-poikki-pinoon.)
Kamalinta Suicide Shopissa olivat loputtomat, innottomat musikaalinumerot. En muista niistä onneksi nuottiakaan. Sen sijaan Ernestin ja Selestiinin tunnuspilpatuksen kykenen näemmä palauttamaan mieleeni aina vaan. (Voi johtua siitä, että traileri on tullut katsottua parin viikon aikana n. 120 kertaa... )
aika tyypillinen (mutta ihan ok) tanskalainen
angstileffa perheväkivallasta. miinusta siitä, että kaikki kuolee lopussa, mutta mitään syitä
ei väkivaltaan oikein kerrota.
Pähkinä. Hyvä leffa mutta jotenkin vaikea sanoa miksi.. outo aavemainen ilmapiiri, epäsuoruus vai vaan leffan yleisfiilis? Jos diggailet Terrence Malickin filmeistä The Tree of Life ja To the Wonder niin luultavasti tääkin toimii, vaikkei yhtä hyvä ookaan.
Hieman ennakkoluuloinen miltä tuntuisi katsoa Chan Wook-Parkin leffa ilman tekstitysten tarvetta, mutta onneksi pelot oli turhia. Toimiva fiilis koko leffan, Nicole Kidman ja vanhat kartanot yhä toimiva kombo ja pianokohtauksia Phillip Glassin musiikilla, aww yiss.
Vaikka olenkin hieman kallellaan tuohon seutuun maapallolta (Laos/Thaimaa) pätkä silti tarjoaa palkitsevan ja koskettavan tarinan kulttuurista jota harvoin näkee filmillä. Toivottavasti leffa auttoi edes jollain tapaa myös paikallisia..
Vaikka käytössä ei olekaan kaikki tutut temput (jotka ei tän henkiseen leffaan niin toimisikaan) ja kerronnallisista haasteista huolimatta (esim. vaimo) silti häikäisevän kauins Wong Kar-Wai -elokuva Ip Manista, Wing Chun kung-fun isästä.
Kolmas Ip Manista kertova elokuva mitä nähnyt ja toistaiseksi kenties paras.