Mikä jännittää?

Mä jännitän maailman tyhmintä juttua. Junaan menemistä :D Mulla on siis lippu, paikkalippu ja kaikki, ja silti jännittää etsiä sitä paikkaa..Entäs jos ei löydy? Entäs jos siinä istuu joku, ja joudun pyytämään häntä siirtymään? Entäs jos olen väärässä? :D:D:D Aika outoa. Mutta..Se menee aina ohi, kun nousen junaan. Samantien, humpsis vaan, jännitys on poissa.

Esiintymisiä, työhaastatteluja ja muita en oo jännänny koskaan, enkä hampilääkäriä, enkä lävistämistä/tatuointia sillee pahemmin.

mua jännittää vähän vaikka mikä :D
tosin ei se jännitys yleensä mitenkään
negatiivista ole.

Mä jännitän kanssa kaikkea, ja yleensä mun vatsa on se, joka "reagoi" siihen jännitykseen. Tossa muutama kuukaus takaperin jännitin yksiä "treffejä" niin paljon, etten lounaan jälkeen pystynyt syömään mitään

Töissä jännitän ihan hirveesti jos joudun johonkin tapaamiseen kirjuriksi, erityisesti jos se menee osastopäällikkötasolle tai sen yläpuolelle. Jännitän sitä, että kättelenkö vierasta, esitelläänkö mut vieraalle, istunko oikeassa paikassa, kaadanko kahvia vai en.

Oon myös huomannu, että mun jännittäminen on aika epäloogista. En esim. halua mennä täällä uuteen paikkaan ensimmäistä kertaa yksin, mutta ulkomaille muutto ei ikinä jännitä. Outoa.

Kaupat, metrot, virastot, kassat, ihmiset, junat, esiintymiset, ryhmätilanteet, matkat, puhelimella soittaminen, raflat, baaritkin joskus yms. yms. Pahin jännitys tulee yleensä kaupassa ja etenkin kassalla. Eli kaikki julkiset/sosiaaliset jutut jännittää. Joskus jännittää muuten vaan. Saatan jännittää päiviä tai viikkoja etukäteen jotain juttua.

Noh hammaslääkäreitä, lääkäreitä, tenttejä tms. en jännitä ainakaan ihan hirveästi.

Töissä jännittää joskus asiakaskohtaamiset, mutta eipä juuri muuten hirveästi mikään.

tällä hetkellä jännitän hieman sitä, että jatkuuko mun työsopimus ensi vuonnakin...

yks sana: esiintyminen pelkkä kiertävä puheenvuoro kaheksan hengen ryhmissä saa hyperventilaation aikaseks

Ainaki työhaastattelut*nauru*..

Ensimmäinen työpäivä aina jännittää. Esiintyminen pistää kans jännittämään. Muuten aika rennosti loput asiat :)

Mua jännittää saanko dippatyöpaikkaa vai en. Tällä viikolla lupasivat ilmoittaa eikä vielä ainakaan mitään ole kuulunut. Varmaan soittavat huomenna kun olen tentissä ja lähtevät pois töistä ennen kuin kerkeän soittamaan takaisin ja sit saa stressata viikonlopun yli .

Eipä toi muuten niin jännittäis, mutta se määrää aika pitkälti mun elämää tammikuusta eteenpäin jos sen saan, kun olisi ulkomaille muutto ja kaikkea.

Näin yleisesti jännittää tietyt sosiaaliset tilanteet. Esiintymiskammo ei ole enää kovin paha onneks, valmistautuu vaan kunnolla niin hyvin se menee :)

pupuTupuna, 14.12.2006 13:37:
Joo, noi kiertävät puheenvuorot vaikka luokassa oli aina yhtä pahoja, varsinkin kielten tunneilla. Sitä kävi moneen kertaan läpi mielessä, mitä aikoo sanoa ja laski edelläolijoita niiden vähentyessä ja oman vuoron lähestyessä...Huh, en edes muistanut tota.

Joo, kiertävät puheenvuorot on totaalisen syvältä Ihan pahimpia on kyitenkin nää tilanteet, joissa pitää mennä luokan/luentosalin eteen selittämään jotain. Meen niin lukkoon, etten muista mitä piti sanoa, en kykene paniikissa lukemaan paperista, jalat ei kanna, sydän hakkaa, meinaa taju lähtee jne. Menee elämä hankalaks O__o

Varsinaisesti mä en ole mikään jännittäjätyyppi tai ainakaan ulkoisesti en sitä ole. Sisäisesti sitten saatankin jännittää, mutta kuitenkin uudet asiat on yleensä huomattavasti kivampia, kuin mitä jännittäminen on inhottavaa. Eikä jännittäminen edes ole itse asiassa inhottavaa, se luo tilanteeseen semmoista sähköä.

Uuteen kauppaan, baariin tai työpaikkaan meneminen yleensä jänskättää. Ehkä eniten se jännittäminen johtuu itsellä siitä, että ajattelee, että mitähän ne musta ajattelee. Siitä pääsee kyllä yli, kun vaan muistuttaa itseään, että mitä sen on väliä, että mitä ne ajattelee. Muutenkin kun on vähän vilkas mielikuvitus, niin kehittelee päässään jo vaikka millaisia tapahtumaketjuja, joita oikeasti ei sitten tapahdukaan.

Autolla ajo. Lienee kokemuksen puute. On mulla pysyvä korttikin mutta välttelen autolla ajamista kuin ruttoa.

Elämä.

Mulla jännittäminen on aina hetkellistä ja vaihtuu päivittäin. Olen pystynyt aivan tuosta vaan juontamaan tilaisuuksia 500-600 hengen edessä, vaikka välillä teki vaikeaa pitää tavallista esitelmää luokan edessä. Mitään sellaista en kuitenkaan nyt saa päähäni, mitä jännittäisin toistuvasti.

Jännittämisen sijaan harrastan hetkellistä pakokauhua tai muuten vaan epämiellyttävää oloa. Esimerkiksi kameran eteen en kovinkaan mielelläni mene, siinä on vaan jotain todella ahdistavaa. Muutaman läheltäpiti-tilanteen jälkeen tulee auton kyydissä istuessa hetkittäin purtua hampaat yhteen ettei huutaisi (ja niiden tilanteiden jälkeen varmistui, etten todellakaan tule ajamaan korttia vielä piiiitkään aikaan, hermot ei kestäisi sitä millään). Nyt oon ollut pari viikkoa kotona vainoharhaisena tavattuani seinälläni tarantellan pikkuserkun, tulee jatkuvasti tarve vilkuilla ympärilleen, josko jossain vaanii hämähäkkiarmeija kohteenaan minä.

Vahvin tänhetkinen jännitys liittyy kuitenkin pitkittyneeseen flunssaan. Edessä on pitkä, vastuuntäyteinen viikonloppu poissa kotikaupungista, ja jos olo vielä tästä pahenee niin sitten oon aikalailla kusessa. Mahtais olla mukava maata kuumekoomassa toimistolla ja yrittää saada joku hoitamaan tehtävät puolestani. Ja kun sitä jää miettimään, niin olo ei tunnu ainakaan paremmalta.

tällä hetkellä jännittää perjantain tentti ja maanantain eka päivä uudessa duunissa

eipä jännitä nykyään enää juuri mikään. julkinen esiintyminen (paitsi jos kyseessä esim. että pitäisi tehdä jotain mistä tietää että ei tosiaankaan tule kunnialla selviytymään) tai sosiaaliset tilanteet tai juuri mikään.
noh. kauhuleffat ja hurjat huvipuistolaitteet ja uimahypyt yms. ne jännittää.

sosiaaliset tilanteet, julkinen esiintyminen ja muut varmaan jossain määrin jännittää sitä kaikkein varminta kaveriakin. mutta kokemus poistaa jännitystä ja toisaalta se että osaako sen jännityksen kääntää voimavaraksi.

3stars, 14.12.2006 13:58:
kerran tosin kamalassa darrassa pidin esityksen aiheesta mihin olin perehtyny n.10 min ennen omaa puheenvuoroa - ja meni ihan loistavasti*tirsk*

ja se oliki ihan loistava esitys, sis. striptease*vink*
itse rakastan esiintymistä koska olen hyvä siinä ja tykkään olla huomion keskipisteenä, olen kuin sellainen minimissi*tirsk*mutta kuitenkin jännitän sitä aika paljon. mut kun pääsee vauhtiin niin ei malttais lopettaa.
jännitän ja pelkään lentämistä kuollakseni. en tiedä miksi, en muista miksi alkoi ja tulee joka kerta pahemmaksi.
noloo, jännitän myös uusien ihmisten tapaamista. monet on luullu tosi kylmäks tai nokkavaks ku en oo puhunu mitään (esim bileissä) mutta se on vaan ujoutta. sit muutaman näkemisen jälkeen uskaltaa jo puhua ja sittenhän siitä ja tyhmistä jutuista ei tuu loppua*hih*