Vitut nuoleskeluista, mutta here goes:
Vuosien saatossa olen rontannut lukemattomat määrät fyrkkaa (omaani sekä muiden) kyseiselle baaritiskille - milloin on mennyt koko keikkaliksa, milloin keikkaliksat ja tili tyhjäksi. Pääsääntöisesti olen myöskin käyttäynyt tiskillä asioidessani suhteellisen hyvin ja niitä kertoja, joina olen saattanut käyttäytyä huonosti en muista mitä todennäköisimmin siksi, että olin asioinut kyseisenä iltana baaritiskillä yhden tai kaksi kertaa liikaa.
Siskosten (tästä viittauksestani huomannette, että olen todellakin asioinut baaritiskillänne kerran jos toisenkin - satunnainen kävijä ei tätä pientä, sinänsä melko turhaa ja tarpeetonta knoppitiedon palasta omaa) iltaan kuuluu todennäköisesti asiointia myös melko ikävien vanhojen happojen kanssa. No, minä en ole sellainen vaan katson kuuluvani Säteiden ilmeiseen lähes yhtä kiinteästi kuin Eye of Terror. Kännipäissäni olen harvoin ikävää, hankalaa tai murjottavaa sorttia ja sen sijaan katson olevani humalaisessa typeryydessäni melko leppoisa, sosiaalinen, lystikäs, hyvällä tavalla ilkikurinen ja sopivasti syyntakeeton hahmo, jota ilman baaritiskin lähistö on kuin sirkus ilman pelleä.
Gloria on viimeisten kuluneen about viiden vuoden aikana muodostunut kaikista Helsingin biletiloista minulle tärkeimmäksi. Se on itseasiassa likipitäen toinen olohuoneeni, jossa tiedän voivani ottaa relasti ja olevani ystävieni keskellä. Näin siitä huolimatta, että ensimmäisiä kertoja paikassa käydessäni inhosin sitä sen kolkkouden takia. Glorian baaritiskiä en kuitenkaan silloinkaan inhonnut, vaan se oli mulle lämminhenkinen keidas vihamielisessä erämaassa, jonka turvaan hakeuduin juomaan kaiken itselleni ystävällisemmäksi.
Tälle keitaalle palaan aina vaikka käyntiväli onkin harmillisesti harventunut. Satunnaisesti olen yltynyt jopa epätoivoisiin tekoihin päästäkseni sinne jälleen. Olen istunut keskellä tanssilattiaa yhden biisin ajan drinkistä, tehnyt korttitemppuja saadakseni oluen ja lyöttäytynyt tuntemattomaan seurueeseen tequilarundille. Hieman karrikoidusti voidaan siis sanoa, että Glorian baaritiski on ajanut minut huoraamisen pariin ja sillä tiellähän tässä nytkin ollaan - drinkkilippuja vonkaamassa, hemmetti.
Olen saanut karvaasti elämässäni havaita, että monikaan asia ei lopulta ole kovin pysyvää. Valuutta on Gloria-urani aikana vaihtunut markoista euroihin ja sillä hetkellä tämä fabu lakkasin ymmärtämästä mitä tuoppi oikeasti maksaa. Työpaikat ovat vaihtuneet, parisuhdestatus on heitellyt, Valion jogurttipurkkien grafiikat "nykyaikaistettiin" (mitä helvetin vikaa niissä vanhoissa banaaneissa muka oli?), Yhdysvaltain ulkopolitiikka on muuttunut vittumaisesta sietämättömäksi, Dr. Pepperin makua vaihdettiin, internet meni pilalle kun ihmiset löysivät sen ja opiskelu alkoi nappaamaan sekä lakkasi nappaamasta. Ilokseni olen kuitenkin havainnut ettei Glorian baaritiski ole muuttunut aivan kauheasti - ulkoisesti ehkä, mutta fiilis on edelleen se sama. Jo pitkään olen siis pitänyt sitä elämäni kiintopisteenä, jonka varaan uskallan laskea luottoni.
Vaikka pyrinkin salaamaan tämän Stadin päheimmän nesteyttäjän olemassaolon hyvänpäiväntutuiltani ja sekalaisilta kylänmiehiltä olen pyrkinyt johdattamaan sen luokse hyviksi ystävikseni kokemiani ihmisiä. Ilman tätä UG-lähetyssaarnaajamaista "psst, täällä viihdytään"-asennetta olisi eräältäkin lahtelaiselta paukapääporukalta todennäköisesti kulunut ainakin 15 minuuttia kauemmin löytää se ja koska sen äärellä nautitut ravinteikkaat nesteet tekevät maailmasta vähemmän häijyn paikan olisi se joko heille tai muille ollut sitä tämän ajanjakson verran pidempään täysin tarpeettomasti.
Kiitos siis olohuoneeni baaritiskille menneistä vuosista, yllättävänkin vähäisistä muistoista ja palaamme varmasti asiaan piakkoin. Mikäli minut valitaan yhdeksi kolmesta drinkkilippujen vastaanottajasta lupaan juoda ne kaikki itse ja vetää perskännit. Mikäli minua taas ei valita, niin teen sen todennäköisesti silti.
Lopuksi haluaisin kirvoittaa ilmoille japanilaisinnoitteista runoutta aiheesta:
Ohrapirtelö,
Yläkerran lumossa,
Olen taas vapaa!