The Barefoot Party 2006 @ metsä, Ristijärvi

10 posts, 1 page, 4,125 views

Tuakko

Posts: 60

#1 • • Edited Tuakko metsiemme työmyyrä
Alla on vanha viesti, joista ajoista homma on kehittynyt roimasti. Ketjun loppupuolella alkaa olla suunnilleen paikkansa pitävää tietoa.

Heinäkuun lopulla kuuluu kummia laajan järvenselän yli. Naamat hyökkäävät jälleen ja meiningiltä ei ole lupa odottaa vähempää kuin viime elokuussa.

Kyseessä ovat siis mökkibileet, joihin kaivataan ennen kaikkea levyjä pyörittäviä ihmisiä joita myös DJ:ksi sanotaan. Myös dekoista ja valojutuista perillä olevat ihmiset ovat tervetulleita auttamaan. Bileet ovat täysin epäkaupalliset, eikä kenelläkään ole intressinä netota mitään, vaan pelkästään tehdä paikallishistoriaa muuttotappioalueelle. Kustannukset sosialisoidaan osallistuneiden kesken; levynvänkääjille maksamme toki matkat, ylöspidon ja muruset rinnan alle.

Bileille ei olla keksitty vielä teemaa, mutta musiikin olisi määrä kattaa ainakin goaa, teknoa, kovempaa trancejytkettä ja mahdollisesti jotain nuujazz tsippailua illan alkajaisiksi. Edellisistä kemuista koetamme löytää kuvamateriaalia, jos otoksista saa yhtään mitään selvää ;)

Yksityiskohtia tipahtelee sitä mukaa, kuin projekti etenee. Ajankohta viilataan jengin tarpeiden mukaiseksi.

IRC: Tuakko @ IRCnet
Tuakko @ IRC-galleria

--
Hauskaa pitää olla ja paukkuakin saa.
- Katto-Kassinen

peepe

Posts: 904

#2 • • peepe
Hih, hauskaa. Toivotaan sellasta ajankohtaa, et itsekin pääsis tsekkailemaan menoa :)
Tuakko

Posts: 60

#3 • • Edited Tuakko metsiemme työmyyrä
Ajankohta olisi 21. Heinäkuuta.

Alustavasti lavalle eli terassille olisivat nousemassa JNKS, Neutropy (live!!!), Thunderst Benson, Joni Karonen ja Aki Karppinen. Mukaan mahtuu vieä soittajia, joten rohkeasti vaan privaviestiä, mikäli hyvät bileet ja keikkakokemuksen hakeminen kiinnostavat. Menevää teknopauketta, goaa tai rikottua biittiä vielä uupuu.

Lisäksi olen ollut yhteydessä Suomen ykkösdekotiimi Flowers of Lifeen, josko hommaisimme uv-somistukset heiltä, jos hinnasta päästään sopuun.

Bileisiin on tulossa osallistumismaksu, jolla katetaan noutopöytä, soppa, tiskijukkien ylläpito, pieni liksa "järkkäreille" eli kaveripiiristäni reväistyille yleismies-Jantusille, dekotiimin palkkio sekä bussikuljetus paikalle. Hintaa ei olla todellakaan vielä lyöty lukkoon, mutta uskallan melkein luvata, että tulee poikkeuksellisen halvat ravet ainakin jos läheltä tulee. Maksuliikenne hoidetaan tilisiirrolla, kun budjetti on suunniteltu.

Minun ja muiden järjestäjien lisäksi populaa mahtunee mukaan noin 50, että siihen katsoen.

Kotisivut tulevat jos ovat tullakseen. Odotettavissa huimaa flash-animaation juhlaa ja loistavaa javaa. Tai sit ei.

--
Hauskaa pitää olla ja paukkuakin saa.
- Katto-Kassinen

Tuakko

Posts: 60

#6 • • Edited Tuakko metsiemme työmyyrä
Vähän päivitystä.

Ajatuksena on nyt heruttaa kaupungin uimaranta käyttöön 21 - 22.7. väliseksi yöksi. Se sijaitsee Kajaanin Paltaniemellä. Asia on kunnan virkamiesten käsittelyssä parhaillaan. Lisäksi pitää vielä olla Paltaniemen kylätoimikunnan hyväksyntä (joka on "hieman" konservatiivinen), joka toivon mukaan saadaan, sillä ranta on suuri mutta upea. Tämä porukka kokoustaa 23. tätä kuuta, joten siihen asti joudutaan odottelemaan.

Esiintyjistöä. Muutokset ovat edelleen mahdollisia. Jos kiinnostaa tulla soittamaan, etkä ole vielä listalla, niin rip rap privaa mulle.
- DIMP
- JNKS
- J Raninen
- Thomas
- Renell
- Snoxn
- Takyon
- Thunderst Benson
- Tyranoid vs Michael Strongstream (live)
- Yoni K
- Vertigo

Heti kun tapahtumapaikalle saadaan jonkinmoinen varmuus, laitan tämän häppeningin klubbarin kalenteriin.

EDIT: Taas vähän lisää soittajia.

EDIT: Lisäsin yhden soittajan.

EDIT: Galrav peruutti.

--
Hauskaa pitää olla ja paukkuakin saa.
- Katto-Kassinen

Tuakko

Posts: 60

#7 • • Edited Tuakko metsiemme työmyyrä
Muutin tapahtuman nimen, sillä Naamat-nimi on jo käytössä eräillä hämeessä pidettävillä rokkifestareilla, eikä tarkoituksemme ole astua heidän varpailleen. Naamat ei myöskään ole kauhean edustava, kun haetaan lupia ja yhteistyökumppaneita ;) Puheissa saa ja melkein pitääkin puhua Naamoista, sillä samaa bileiden jatkumoahan nämä ovat, mutta mainoksiin ja flyereihin nimi tulee aiheessa näkyvällä tavalla.

Soittajia on paljon, mutta jos olet halukas tulla soittamaan, niin kannattaa kysyä. Teknopuoli on tällä hetkellä vähintäänkin hyvin katettu. Goaa/psykeä mahtuisi soittamaan ihan kivasti toinenkin esittäjä. Pyrimme saamaan laajaa diversiteettiä kemuihin ja drum& bassia sun muuta rikotun biitin jutskaakin mahtuisi sekaan. Aivan ylihienoa olisi, jos saisimme samoille tulille toisenkin lavan, mutta yritetään pitää järjestämisessä kuitenkin järki mukana.

Kun tapahtumapaikka saadaan varmistetuksi, tulevat nämä kemut klubitus.orgin tapahtumakalenteriin.

--
Hauskaa pitää olla ja paukkuakin saa.
- Katto-Kassinen

Tuakko

Posts: 60

#8 • • Edited Tuakko metsiemme työmyyrä
Pidettiin tässä eilettäin kokous ja todettiin siinä seuraavanlaisia juttuja.
Ensinnäkään mitään ihmeellisiä valoja ei kannata laittaa. Ajelin pyörällä kotiin kymmenen jälkeen, eikä ollut juurikaan edes hämärää ja bileiden aikaan on vielä vähemmän pimeää. Eli suunnattomia valohärdellejä ei ole tulossa eikä UV-härpäkkeitä, kun ne eivät paljon loista. UV-putki kyllä tulee eli diskohilevaatteet kyllä näyttävät siltä miltä pitääkin. Pientä stroboa ja savukonetta vissiin ois tulossa. Mikäli saamme käyttöömme vanhoja videotykkejä, laitamme useita kankaita, joille heijastamme visualisointisälää tietokoneelta.

Tapahtuman alaikäraja on 16 vuotta.

Kannattaa kerätä kaveriporukoita ja rummuttaa sitä puskaradiota, niin saadaan hyvissä ajoin selville jotain kuvaa kävijämäärästä. Isomman porukan ilmoittaminen helpottaa meidän hommaa. P

Tuukka Kingelin
tuakko(miumau)dnainternet.net

--
Hauskaa pitää olla ja paukkuakin saa.
- Katto-Kassinen

Tuakko

Posts: 60

#9 • • Edited Tuakko metsiemme työmyyrä
Eli ollaan siis meikäläisen mökin vierellä olevalla lammenrantatontilla. Paikka on Ristijärvellä, joka on noin 50 km Kajaanista. Sinne puuhailemme karun lavasysteemin, bajamajan, tamppausalustan ja mahdollisesti jotain somistetta. OPM periaate on voimassa. Kylmälaukku on hyvä keksintö.

Mulle ilmoittautumisia vaan joko tekstarilla tai sähköpostilla. Ilmoita kuka tulee, mistä ja kenen kanssa. Jos välttämättä haluat varjella anonyymiyttäsi, anna edes lempinimet, niin saadaan joku käsitys osallistujistosta. Osallistuminen maksaa 7 per lärvi ja ikärajaa on 16 vuotta. Lähdetään porukalla Kajaanin rautatieasemalta klo 16 perstaina. Siellä voi vielä kyytejä heruttaa.

Tuukka Kingelin
0505264515
[email protected]

--
Hauskaa pitää olla ja paukkuakin saa.
- Katto-Kassinen

psymax

Posts: 283

#10 • • psymax
pohjois pohjanmaalta 2 kpl teknoseksuaaleja olis näillä näkymin tulossa myös... saas vaan nähä keretäänkö iltapäiväks kajaaniin...