tosin en osannut päättää mihin saliin jään, joten tuli ravattua edes takas kahden salin välillä 
Vierailevat dj't soittivat menevää kamaa, harmittaa vaan et ne kaikki soittivat lähes yhtä aikaa eri saleissa, joten ei kunnolla ehtinyt syventyä mihinkään settiin

mutta ihanaa aikaa tuli vietettyä siellä
Lisää tällaisia bileitä
. Puristamo ja valssaamo kiinni ja merikaapelihallista käytössä ehkä puolet
Olisi kyllä kaivannut vähän isompaa stagea, mutta kyllähän toi 5 areenaa sijoiteltuna peräkkäin toimi jotenkuten myös. Siirtymäreitit ym kärsivät hieman valaistuksen puutteesta, mutta so not.
Oi oi, hieno ilta! Ei kyllä ollut ihan paras vaihtoehto, että Merikaapelihalli oli jaettu. Tila pääsee paremmin esiin kokonaisena ja se tuo fiilistä, kun näkee enemmän ihmisiä samassa tilassa. Tallan setti maistui parhaiten 
), kun oli niin hyvää musiikkia joka puolella. Erityisesti psykehuone oli