eeci, 24.1.2006 01:55:
Mihis sä vetäisit rajan (vaikkapa prosentteina), että kuinka paljon omistajat saa pitää yrityksen tuottamasta voitosta ja kuinka paljon pitää jakaa työntekijöille?
En minä voi tuota rajaa vetää muiden puolesta. Se on henkilökohtaisesta moraalista kiiinni.
Kuinka kauan luulet työntekijöiden, huomaa sanan syvempi merkitys, siis ihmisten, jotka tekevät ne
työt, viihtyvän yrityksessä, joka voittoa takoessa ei sitouta työnsä tekijöitä itseensä? Esimerkiksi vuosittainen bonus perustuen yrityksen tulokseen, on erinomainen keino motivoida työntekijöitä oikeasti panostamaan yrityksen tulokseen.
Oletko huomioinut sitä, että kun firmalla menee huonosti, työntekijä saa edelleen palkkansa sovitun suuruisena, mutta omistajat eivät mitään?
Jos omistaja itse työskentelee yrityksessä, niin kai hänkin saa palkkaa? Jos tulot otetaan vain osinkoina, niin siinä on riskinsä.
Jos duunarin pitäisi tienata enemmän sillon kun firmalla menee hyvin, niin eikö olisi oikeudenmukaista, että tämä tienaisi vähemmän sillon kun firmalla menee huonosti? Jos ei, niin miksi ei? Onko niin, että omistajien tulisi ottaa kaikki paska niskaansa, mutta eivät saisi ottaa kuitenkaan kaikkea hyötyä?
Kuten sanoin, yksipuolisesti ei palkkaa voi laskea, tämä on kai itsestään selvää ja kuten aiemmin totesin, ei ole mikään ihme, että työntekijä työpaikkansa säilyttääkseen voi antaa vaikka puolen kuun palkan yrittäjälle. Tämä vain vaatii sitä, että yritys on sitoutunut työntekijöihinsä.
Ja monilla aloilla on tulospalkkaus, joka reagoi yrityksen menestykseen heti.
Yrittäjyys on riski ja valinta. Jos menee huonosti, niin sitten menee huonosti. Jos mielestäsi yrittäjien sosiaaliturvassa on korjaamisen varaa, niin sen parantamista saa ja pitääkin ajaa.
En tiedä tiedätkö yhtään mitään osakesijoittamisesta, mutta voin kertoa että se on melkosta riskipeliä. Ei se homma toimi niin, että ostetaanpa tuosta yrityksen x osakkeita miljoonalla ja katsotaan kun pankkitili paisuu. Jos yritys x meneekin nurin, niin menetät koko miljoonas. Ehkä sen kurssi putoo 20% ja menetit vaan 200 000€.
Heh, en minä sentään noin urpo ole :-)
Mutta kuka käskee ottamaan sen riskin? Jos ei ole varaa menettää niitä rahoja joita osakkeisiin sijoittaa, niin sitten oikea adjektiivi kuvaamaan ko. henkilöä voisi olla uhkapelaaja.
Jos osakkeet tuottais vähemmän voittoo, mutta riskit pysyis samana, ei niihin sijotettais yhtä paljon rahaa. Jos ei niihin sijoteta rahaa, ei firmat pysty yhtä hyvin investoimaan. Jos ei ne voi investoida, niin ei ne voi myöskään työllistää ihmisiä.
Kyllä minä ymmärrän sen, että sijoitetulle rahalle odotetaan tuottoa. Joskus nämä tuottovaatimukset vain ovat kovin hurjia ja niihin päästäkseen on yrityksen on sitten "tehostettava" ja "leikattava kulurakennetta". Se ei ole kovin mukavaa, että työmäärä pysyy samana, mutta tekijöiden määrä vähenee. Been there, done that, didn't buy a t-shirt.
Pieni esimerkki: Red Hat 6.2 sisältää noin 17 miljoonaa riviä lähdekoodia. Sen kirjottamiseen on tarvittu noin 4500 miestyövuotta. Jos ton olis tehny kaupallinen yritys, olis ton lähdekoodin kirjottamiseen työllistetty 4500 henkee vuodeksi. Oletetaanpa että firmalla ei oliskaan varaa ton projektin toteutukseen, koska kukaan ei halua investoida siihen rahaa. Hups, jäi juuri kustantamatta 4500 ihmisen vuoden elämä. Noh, kerrotaan niille 4500 työttömälle, että JOS ne olis töissä ja JOS toi projekti olis tuottanu voittoo, niin ne olis VARMASTI tienannu aika hyvin. Kyllä varmaan lämmittää!
Tämähän on aivan järjetön esimerkki. Kuka aloittaa tuon kokoisen projektin laskematta kustannuksia ja kun kustannukset on laskettu, yleensä huomataan, että jos tähän ei ole varaa, eikä kukaan ole tehnyt ostosopimusta projektin lopputuloksena olevasta softasta, niin projektia ei varmasti toteuteta.
Kuka edes tulisi töihin yritykseen, jossa luvataan palkanmaksu vasta sitten kun projekti on valmis ja sillä ehdolla, että joku sijoittaa yritykseen projektin valmistuttua?