Ana (Espoo Massive) DRAM & BAAS

24 posts, 2 pages, 15,669 views

Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#1 • • Edited Aziz Combat Fighter
Ana, tyylinä synkeän ärtsy drum'n'bass.

Ana aloitti levyjen ja livejen soittamisen noin 17 vuoden herkässä iässä. Lähtökohtainen metelintuotantoporukka oli Telamurska, jonka riveissä Ana hoiti tuottajan ja soittajan virkaa. Viime aikoina Telamurska on esiintynyt satunnaisilla DJ-keikoilla, joissa pääpainona on ollut ysäri-anttilagabber. Myöhemmin Ana löysi Drum'n'Bassin ihmeellisen maailman ja onkin soittanut säännöllisen satunnaisesti helmiä vuosilta 1998 tähän päivään asti, lyöden liekkiä tanssikansan menojalkaan. Parhaiten Anan soittotyyliä kuvailee "reipas, suurpiirteinen" ja selektiota "mua alko sattuu jossain vaiheessa mut jotenki se tuntu aika hyvältä".

Ana on saanut runsaasti palautetta faneiltaan, mm. kämmeneniskujen ja huutamisen muodossa. Ana on tuottanut myös Telamurska-nimikkeen alla 7" sinkun "Turkish Lover / Drop The Bass" Lopsteri Produktiolle. Levy on myynyt sopivasti, ja sitä on nähty jopa The Speedfreakin kourassa ennen sen sujahtamista soittokelvottomien eurodemojen laatikkoon jossain studion nurkalla.

Lempilabeleita Violence, Tech Itch Recordings, BSE, Quarantine, Virus, Zero G, Freak recordings, Renegade Hardware, DNAudio, Metro recordings, Commercial Suicide, DSCI4, etc..

Menneitä keikkoja (ainakin osa niistä):

[ul][iso]2007[/iso][/ul]
Rave Against Drugs 6
Kulttuurikeskus Gloria
25.5.2007
SUNRISE: Waterfall
Highlight
25.8.2007
Club Elite
Rose Garden
29.8.2007

[ul][iso]2006[/iso][/ul]
Rave Against Drugs 5
Kulttuurikeskus Gloria
(oli niitä muitaki, mut en
kuallaksenikaa muista,
pitäs kai päivitellä tätä ahkerammin...)

[ul][iso]2005[/iso][/ul]
ZEN: D'n'B
Club Volume, Helsinki
Pluto 10 year anniversary
La Tour, Helsinki, 05.11
Kesätanssit
UKK, Tampere, 20.08
muodikkaat.net: breacking tekno shit!
Ravintola Super, 18.08.
Ambrosia & Solstice - Sunrise
Ravintola Premi, 13.08
Ropecon 2005
Konferenssikeskus Dipoli, Otaniemi, Espoo
DJST Presents: Saturdaybeats collective (16.7.2005)
MS Maria, Helsinki
Syntesia (8.7.2005)
Vastavirta-klubi, Tampere
Club Alternative (02.07.2005)
Premiere Nights, Helsinki
A.S.T.E
Premiere Nights, Helsinki
Rave Against Drugs 2
Kulttuurikeskus Gloria, Helsinki
Heartkoor
Factory, Helsinki
Club Schatten
Factory, Helsinki
Supercool
Premiere Nights, Helsinki

[ul][iso]2004[/iso][/ul]
Assembly 04
Hartwall Areena
MUST 18.2.
Premiere nights, helsinki
KAaos Terapia
Siperia, Helsinki
[ul][iso]2003[/iso][/ul]
Ever, Telamurska vs. Proteus
Ever club, Premiere nights, Helsinki
Ropecon 2003
Konferenssikeskus dipoli
Gravitaatio / Entropy room
Konferenssikeskus dipoli

[ul][iso]2002[/iso][/ul]
Palapeli Klubi (19.04.2002)
Maksim, Salo
Alternative Party (11.01.2002)
Kulttuuriareena Gloria, Helsinki
Bun:ka VII
Smökki, Otaniemi
Alternative Party (12.01.2002)
Kulttuuriareena Gloria, Helsinki
Paroni UG (03.03.2002)
Ravintola Paroni, Turku

[ul][iso]2001[/iso][/ul]
Neo-tokyo
HYTKY org, Domma, Helsinki
RopeCon 2001
RoPeCon Org, Konferenssikeskus Dipoli, Espoo
Kaste (09.06.2001)
Fiskarsin tehdas, Porvoo
Plan B: Forward
Club Gallery, Turku
Inkvisitio 6 (01.09.2001)
Kulttuuriareena Gloria, Helsinki
Ever, Inkvisitio org
Ravintola Premiere Nights, Helsinki
Selkäsauna
Entropy org, Otaniemen rantasauna, Otaniemi
Antaumus
eBola org, Lohja
RopeCon 2001
RoPeCon org, Konferenssikeskus Dipoli, Espoo
Factory
Theta Org, Telakka Studiot, Helsinki

[ul][iso]2000[/iso][/ul]
Fair Mom's
Soukan Nuorisotalo, Espoo
Inkvisitio 4 (06.10.2000)
Kulttuuriareena Gloria, Helsinki
Päiväkerho
Inkvisitio org, Kulttuurikulma, Helsinki
Changeling 4
Helsinki
tumpsi

Posts: 2,553

#2 • • tumpsi rekisteröitymätön
<3
kilobitti

Posts: 2,419

#3 • • kilobitti 1-2-3 techno
rok.

--
I´m serious as cancer, when I say rhythm is a dancer - Snap, 1993

Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#4 • • Edited Aziz Combat Fighter
5.11 taas keikkaa. Be there or be squeör.

edit: lol.
efo

Posts: 1,908

#5 • • efo Laserpoint

Ana-5000, 8.9.2005 13:38:
5.10 taas keikkaa. Be there or be squeör.


Oisit ny ees päivämäärän laittanu oikein*nyyh*

--
http://www.djefo.com/

The only thing neccessary for the triumph
of evil is for the good men to do nothing
-Edmund Burke

tumpsi

Posts: 2,553

#6 • • tumpsi rekisteröitymätön
i loves ana faiv thausand <3
naive

Posts: 26

#8 • • naive kapteeni kovaydin
en sit tiiä, mut se oli Parousia eikä Schatten... ;)

--
vaan omat jutut on siistejä

Femi

Posts: 651

#15 • • Femi
wtf takas keittiöön! *heiluttaa kaulinta* *vink*
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#19 • • Aziz Combat Fighter

Käenpoika, 5.12.2006 04:24:
Tee mixi! Ai miksi? No sixi... koska ei tipu muuten sexi!



Teenki jossain välis, mut toi mun mikseri on paskana.

Pitäs varmaa mennä tohon NUANCELLE (namedroppin') tekee miksaus. Sil on paremmat levytki ni ei tarvii omia käyttää <3<3 *vink*