Jotta me ollaan samalla aaltopituudella niin kerrottakoon että kun puhutaan musikkiteollisuudesta niin se käsittää koko musiikkiteollisuuden. Siten kun puhun myynnistä puhun siitä mitä koko musiikkiteollisuus myy.
Jone:
Myönnän. "Pieni määrä" ei kuitenkaan ole mikään absoluuttinen lukumäärä, vaan eri artisteille pientä ja isoa myyntiä edustavat aivan eri asiat. Mainitsemisen arvoista on myöskin se, että esim. tällä hetkellä käsittelyn alla olevaa trackkiä ei ole käsittääkseni edes saatavissa kuin sellaisessa formaatissa, jonka soittamiseen useimmilla edes meistä (saati sitten konemusiikkipiirien ulkopuolelta) ei löydy soitinta.
Proteuksen nouseminen listalla on kiva juttu ja sinänsä historiallinen. Kuitenkin muutaman kymmenen levyn myyminen on myyntisaavutuksena hyvin pieni, sillä nyt puhumme musiikkibisneksestä kokonaisuudessaan.
Sen sijaan jos proteuksen sijoittumista ajatellaan polkkagenren sisällä, niin tämä saavutus on jo huomattavasti suurempi. Sinä olet nähtävästi puhunut koko ajan tästä?
tää whinettäminen kertoo susta kuin toi listasija Protskun ja Kevinin levymyynnistä. ![*justjoo* *justjoo*](/smiley/justjoo.gif)
Jees jees, tähän leikkiin on aina helppo lähteä mukaan:
Tekisipä mieli sanoa, että pata kattilaa soimaan. Äijä whinettää tässä forumissa about jokaisessa topicissa mihin kirjoittaa ja usein whinetyksen syy on toinen henkilö, joka ei täytä sun "ajattelevan kirjoittajan kriteeriä". Mitä tämä kertoo sinusta?
Hyvä tietää, että sä olet se kuriositeetti, joka määrittelee "kovan saavutuksen" tällä saralla. Itse taas katson olevani pääsääntöisesti bilevalokuvaajana ja erilaisen graffan vääntäjänä vähän kehnossa asemassa määrittelemään "kovia saavutuksia" musiikin tuottamisen saralla suhteellisen pienen tietouteni näistä asioista takia. Paljastan nyt "epäskeneyteni" ja oon sitä mieltä, että jo jonkun suomalaisen konemusiikkituottajan biisin signaaminen jollekin levylafkalle on onnittelun arvoinen juttu. Tosin oon varmaan väärässä, koska näköjään se on lähinnä juttu jota tulee vähätellä tappiaan hivellen.
Olenko sanonut että sanani on lakini? Oleko julistanut itseni klubituksen auktoriteetiksi joka määriittää mikä on kova saavutus ja mikä ei ole?
Kun tää sua nyt oikein paljon mietityttää niin tee itsellesi palvelus ja soita vaikka kaikki levy-yhtiöt läpi. Kysy heiltä, onko muutaman kymmenen sinkun myynti kova saavutus. He ovat alan ammattilaisia ja siten varmaan kuuntelet heidän mielipitetään enemmän. Tee samalla palvelus minulle ja kerro tänne forumiin mitä mieltä he ovat asiasta. Heidän mielipiteensä olisi oikeesti kiva kuulla.
Ja kolmannen kerran:
Oma mielipiteeni on, että tuo parinkymmen sinkun myynti ei ole
myyntisaavutuksena kovin erikoinen. Pitäisikö vielä kirjoittaa tuo neljännen kerran, jotta varmasti ymmärrät mistä puhun?
Aikaisemmin sä olet ollut vahvasti sitä mieltä, että luetun oikeanlaisesta tulkinnasta on vastuu kirjoittajalla, ei lukijalla. Mites tuulen suunta on nyt täysin vaihtunut? Siksikö, että tällä kertaa näin päin on sulle sopivampaa?
Kirjoittajalla se onkin. Miksi muuten yrittäisin kirjoittaa asioita perinpohjaisemmin kuten teen nyt?
Se, että käytän välissä alatyylistä kieltä ja syyttelevää sävyä johtuu vaan siitä, että usein tässä forumissa joutuu selittämään asioita perinpohjaisemmin kuin muualla ja suoraan sanottuna se ottaa päähän. Tämän olet varmaan myös itse huomannut ....