Replying to päivän :(:
---
---
---
Neuvoja on helppo antaa, joten liikunta ja mahdollisimman monipuolinen ruokavalio kohottavat mielialaa. Ja ylläpitävät hyvää mielialaa. Samalla fyysinen kunto kohoaa. :)
---
Siinä vaiheessa kun on masennus ns.päällä, on aika turha edes haaveilla mistään liikunnasta, siihen ei yksinkertasesti pysty. Jos on aaltoilevaa masennusta tai kausittaista ja tunnistaa että masennus on puskemassa päälle, niin toi vielä on ihan käypä neuvo.
Jos on masentunu, ei sitä mielialaa nosta se et alkaa vetää porkkanaa.
---
Ei myöskään pelkkä lääkitys ja sängyn pohjalla makoilu. Hoidan päivittäin masentuneita ihmisiä, joiden hoitoon kuuluu lääkityksen lisäksi kannustaminen sopivaan, kevyeesee liikuntaan, esim kävely. Myös itsetunnon ja uusien näköalojen, asenteiden löytäminen masentuneen elämään. Siten, että masennuksesta toipuessaan, ihminen selviytyisi myös kotonaan. Myös masentuneella on vastuu omasta voinnistaan.
---
Tuo on kanssa ihan totta, mutta tarpeeksi pohjalla et näe enää mitään. Siellä ei näe ulospääsynä kuin kuoleman pahimmillaan ja tätä kautta ymmärrän itsemurhan tehneitä hyvin. Lääkkeet eivät tee muuta kuin tasaavat, ne eivät ole riittävä hoito. Kun kotiuduin sairaalasta tuumas lääkäri että jatkohoidoksi riittää hyvin terapia kerta viikossa ja psykiatrilla käynti max kerran kuussa. Aluksi puuhasivat päiväsairaalaa jne. Kelkka kääntyi kun jouduin vaihtamaan kuntaa. Nyt tilanne on se, ettei mitään päiväsairaalaa edes kannata harkita tai mitään muutakaan. En jaksa, ei kiinnosta, en jaksa kuin eristäytyä kotiin. koirat saan vielä hoidettua ja loppuvoimat menee itkukohtausten/itsetuho ajatusten hallintaan. Sairaalaan en jaksa edes mennä, kun ei se auta yhtään. Ihan sama olla kotona. Lastani en tapaa enää nykyään, kun ei ole varaa maksaa 70€/h tuetuista tapaamisista, eli se siitä sit kanssa. Äidillä rintasyöpä, joten en vanhemmillekaan jaksa puhua omasta olosta. Pidän siis kaiken sisällä ja käyn kerta viikkoon terapiassa, kun se kuulemma on riittävä jatkohoito. Kyllä elämä tosiaan on elämisen arvoista (not).
Mun mielestä tuo päiväsairaala kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Ehkä terveyskeskuksen järkkäämä "masennuskoulu"... Mutta elämäsi on omissa käsissäsi. Eli on oma valintasi miten päiväsi elät. Ainahan voi valittaa elämänsä kurjuutta hautaansa asti ja eristäytyä kotiovensa taakse. Ilman toivoa paremmasta, elämä ei tunnut elettävältä. Eikä mukavempien juttujen ja paremman voinnin tuleminen elämään ole mahdollista. Mun mielestä se lääkäri oli väärässä. Jos sinulla on itsetuhoajatuksia, niin silloin kannattaisi harkita sairaalahoitoa, Ehkä myös saisit parempaa hoitoa. Aattelen, kun pohjalle putoaa, niin sieltä on noustava ylös, eikä luovutettava. Tästä minullakin on kokemusta :) Itsensä ja muiden syyttely elämäntapahtumista ei kauhean pitkälle vie. Ja elämässä vastoinkäymisiltä ei voi välttyä.
Auringonpaistetta sinulle kuitenkin.