Klabi:
Nuorempana jätin kyllä asioita kertomatta ja täytyy tunnustaa että kaduttaa.
Nykyään kertoisin kaiken elämästäni, jos pystyisin...
Valitettavasti aika jätti hänestä hieman yli 10v sitten...
Näin tarkemmin kun miettiin, antaisin mitä tahansa juttutuokiosta äitini kanssa. Mitä tahansa!! Edes pienestä sellaisesta, olisi niiiiii-iiin paljon sanottavaa ja kysyttävää.
Ikävä vaivaa joka ikinen päivä, mutta kymmenessä vuodessa asiaan on jo jotenkin tottunut, helppoa se ei ole koskaan ollut. Ajan sanotaan parantavan haavoja. Tässä tapauksessa voisi sanoa että tästä haavasta verentulo on jo lakannut....
Raskain asia minkä kukaan lapsi/nuori voi kokea on oman äidin menettäminen, minulle se tapahtui herkässä teini-iässä. Asia tuli lakaistua silloin maton alle, nyt hieman vanhempana on asia tullut otettua niin sanotusti takaisin pöydälle. Lähinnä omassa päässä, sekä Emilian kanssa käydyissä keskusteluissa. Puhuminen helpottaa, aina.
Sorry meni vähän vuodatukseksi sekä Off Topiciksi..
*iihhih*
Huh, olipas ajatukset kuin kopioitu mun päästä. Ite oon ainoastaan joutunu totuttelemaan vasta reilut 5 vuotta.