Melko yksityiskohtainen sepustus, lukekoon ken jaksaa... ja tämähän on vasta alkua, jatkuu kunhan saan aikaiseksi:
Matka alkaa
ma 31.8.2004
Odotukset olivat korkealla matkaan lähdettäessä. Tiedossa oli lämpöä, bileitä, kuuluisi dj:tä, lomailua. Bussi Lappeenrannasta Helsinki-Vantaalle lähti yhdeltätoista maanantaina 31.8.2004. Huristelimme kaikki mahdolliset perähörölät läpi. Eka bussin vaihto oli Karhulassa, jossa kävin ostamassa uudet kuusikorvatulpat bileissä hävinneiden tilalle. Seuraava bussin vaihto oli Östersundomissa. Kentälle saavuimme hyvissä ajoin ennen klo 15, jolloin lähtöselvitys alkoi. Koneen lähtöaika oli 17.00. Vitkastelimme kuitenkin lähtöselvitykseen menossa, ja jo ennen neljää melkein kaikki muut olivat menneet selvityksestä läpi, joten saimme matkakumppanini kanssa vierekkäisen paikat, mutta käytävän eri puolilta. Great.
Air Finlandin koneessa oli jokseenkin täyttä. Ajattelin kuitenkin kysäistä, josko meille löytyisi viereiset paikat. Ystävällinen lentoemo neuvoikin, että nousun jälkeen voimme siirtyä koneen takaosaan, jossa ainakin viimeinen rivi on tyhjä. Hyvä kiva bra. Mieli parani kummasti. Lennon aikana katselimme tylsiä elokuvia ja söimme mautonta safkaa. Kumosimme ihan muodon vuoksi myös pari olutta/siideriä. Ei paha hinta ollenkaan. Taisi 0,33 kalja maksaa 2,5 euroa. Sidukka oli samoissa hinnoissa. Lennon lopuksi Jookoskookoksen Mikko jakoi meidät hotelleihin. Meidät majoitettiin hotelli Tarbaan. Kaikkien matkalaisten majoitus oli San Antoniossa.
Koneesta ulos tullessamme ilma oli kuin lehmän löyhäys. Onneksi busseissa, joilla meidät vietiin majapaikkoihimme, oli ilmastointi. Perille San Antonioon pääsimme illalla kymmenen maissa paikallista aikaa, joka on tunnin jäljessä Suomen ajasta.
Hotelli ei ollut kovin kummoinen. Huone oli pieni ja kuuma. Meille tosin selvisi viimeisenä iltana, että lisämaksusta 7 euroa/yö olisi saanut ilmastoinnin. Huoh, olisinpa tiennyt ajoissa. Pahimmillaan päiväunet täytyi nukkua lattialla, kun sänky oli liian kuuma auringon paistaessa aamusta iltapäivään suoraan huoneeseemme.
Hotellissa oli kuitenkin uima-allas ja henkilökunta oli ystävällistä + palvelualtista. Palvelualttiudesta sen verran, että yhtenä yönä onnistuimme - ilman suurempaa väkivaltaa - rikkomaan huoneemme oven lukon, eikä ovi suostunut enää menemään kiinni ollenkaan. Ajattelimme, että se siitä illasta, korjaaja tulee huomenna, jos silloinkaan. Kului kymmenen minuuttia siitä, kun portieeri oli tarkistanut ovemme lukon, ja korjausmies tuli paikalle. Muutamassa minuutissa hän vaihtoi lukon uuteen. Ovea ei tarvinnut jäädä siis vartioimaan.
Jookoskookos suositteli tallelokeroa, mutta jäi ottamatta. Mitään meiltä ei kuitenkaan viety. Parvekkeen ovea ei saanut lukkoon, mutta olimme kolmannessa kerroksessa, joten emme pitäneet sitä hillittömänä turvallisuusriskinä. Ja loppujen lopuksi säilytimme huoneessa lähinnä vaatteitamme; tarpeeseen olisi mennyt, jos joku ne sieltä olisi nussinut.
Mihinkäs jäinkään juu niin. Maanantai-iltana ohjelmassa olisi ollut paljon rummutettu Manumission. Toisena vaihtoehtona, parempana niistä, olisi ollut Sven Väth. Manumission ei kaikesta hypetyksestä huolimatta olisi kiinnostanut tarpeeksi, että olisimme vaivautuneet sinne. Loppujen lopuksi skippasimme ensimmäisen illan bileet kokonaan ja nukuimme matkauupumuksen pois ennen viikon rankkaa rupeamaa.
Ensimmäinen päivä saarella
ti 31.8.2004
Amnesia: Armin van Buuren, Markus Schulz
Aamulla selvisikin, että ainakin Manumission olisi ollut silkkaa turhuutta meille. Musiikki oli MTV-kamaa ja sisäänpääsy 45 euroa. Näin kertoivat alakerran naapurimme, jotka tapasimme aamiaispöydässä. Aamiaispöydässä tapasimme myös 30-asteista maitoa, jota oli tarkoitus pistää murojen päälle sekä voita, joka oli sulanut lähes öljymäiseen muotoon. Paahtoleipä oli ihan jees hillon kanssa. Lisäksi oli kitkerää appelsiinimehua. Missä kaikki hedelmät ja kasvikset? Niitä ei saarella viikon aikana muutenkaan pahemmin näkynyt
Aamiaisen jälkeen lähdimme katselemaan San Antoniota. Oli aivan helevetin kuuma ilma. Onneksi suurimmassa osassa kauppoja oli ilmastointi. Muutenkin shoppaaminen viileissä kaupoissa oli varsin miellyttävää; oikeastaan kaikkialla soi konemusiikki, eikä se puuduttavaa hissimusiikkia, mitä Suomen marketeissa ja putiikeissa.
Mukaani kaupunkikierrokselta lähti aurinkolasit, olivat puoleen hintaa, maksoivat kuusi euroa. Tuskin ne kovasti suojaavat auringolta, mutta imagolaseina buenot kyllä. Jotain muutakin pöpelöä ostelin: pinkit käsihikipannat, diskokimalletta yms. Paljon siellä oli tarjolla kaikenlaista klubikamaa, uv-jutskia yms. Hinnatkaan eivät olleet ihan kamalat, mutta kyllä rahaa sai menemään kiitettävästi. Seuraavien päivien aikana selvisikin, että jokseenkin samat pöpelöt saa Eivissasta (Ibiza City) huomattavasti halvemmalla. Klubien kaupat (klubeilla on nimikkokauppoja, josta saa hankkia mm. vermeitä kyseisen klubin painatuksilla) tosin ovat aivan saman hintaisia koko saarella.
Seuraavaksi tapasimme matkaoppaamme Iikan, joka vieraili hotellissamme päivittäin. Suuri kiitos siitä hänelle. Iikalta sai liput bileisiin joko halvemmalla tai vähintäänkin samaan hintaan kuin ennakkoon ostettuna muualta. Iikka antoi myös hyviä vinkkejä lomalaisille, hän neuvoi mm. shoppailumestoja, ruokapaikkoja, kuinka päästä minnekin, mitä tehdä missäkin yms. Hyvä tyyppi. Kiitos Iikka. Ostimme Iikalta liput illaksi Amnesiaan. Esiintyjinä mm. Armin van Buuren ja Markus Schulz. Taisimme maksaa 24 euroa per lippu.
Ihan vinkkinä muuten, että liput kannattaa aina hommata ennakkoon; ovelta niistä joutuu maksamaan kohtuuttoman suolaisen hinnan ennakkoon verrattuna. Ja jos ei ole ennakkolippua, kannattaa klubille mennä ennen yhtä, koska sen jälkeen hinta nousee taas. Toinen erikoinen piirre on, että klubeilta ei pääse ulos jäähdyttelemään ennen neljää yleensä tai no pääsee, muttei enää takaisin. Joissain paikoissa, kuten Edenissä, pystyi lunastamaan maksullisen leiman jo aikaisemmin, jolla pääsi sitten uudelleen sisään. Maksuttoman leiman sai tosiaan vasta sitten neljältä. Poikkeuksia kuitenkin tehtiin, koska me saimme eräänä iltana Edenistä ilmaiset leimat jo varsin varhain. Kaverimme maksoi juuri ennen meitä leimasta kolme euroa.
Tiistaita juhlistimme etkoilemalla Orkidean allasbileissä suomalaisporukalla, aika absurdia kyllä. Mutta täytyy myöntää, että hauskaa oli. Iikka suositteli, ettei altaalle parane roudata hirveitä määriä omia juomia, koska altaalla toimii baari, mutta litran likööripullo meni kivasti kuitenkin mukana ja tuli juotuakin porukalla.
Allaskemujen jälkeen lähdimme syömään turistikadulle. Ruoka ei ollut hillittömän kallista. Porukastamme useampi otti pitsaa, joka oli roiskeläpän kokoista ja makuista. Olin melko pettynyt ruokakulttuuriin San Antoniossa yleensäkin. Terveellisetkin ruuat oli pilattu kuorruttamalla tai upporasvassa paistamalla. Ranskalaisia kuului jokaiseen annokseen, mutta onko kukaan siinä mestassa kuullut salaatista...? Siis sellaisesta, jossa olisi enemmän kasviksia kuin yksi kurkun ja tomaatin viipale sekä purkkimaissia.
Yöllä otimme taksin Amnesiaan. Meitä oli kuusi, eikä taksi huolinut millään sellaista lössiä kyytiin. Jouduimme jakautumaan siis kahteen pirssiin. Kamalan kallista lystiä se ei kuitenkaan ollut. Taisi maksaa noin 13 euroa per taksi, ja matka oli kuitenkin kohtuullisen pitkä. Matka meni kyllä varsin joutuisasti; parhaimmillaan mittarissa oli 147km/h tässä vaiheessa takapenkki käski minun lopettaa ajonopeudesta raportoinnin.
Amnesia näytti melko massiiviselta ulkoapäin. Jonoa ei ollut. Laukkua tms. ei tutkittu sisään mennessä. Narikkaakaan ei ensihätään näkynyt, joten lähdimme vaeltelemaan. Toisella puolella soi poppis. Vaihdoimme salia ja Andainin Beautiful Things biisin sulosoinnut hellivät korviamme. Tosin sellaisella volyymillä, että ensi-ihastuksesta toivuttuani laitoin tulpat heti korviin. Markus Schulz oli puikoissa.
Armin van Buuren oli jonkin sortin pettymys tai ainakin melkoinen yllätys. Missä olivat takuuvarmat Armin-hitit? Odotimme paljon kiksumpaa. Screeneillä oli niinkin mielenkiintoista katsottavaa kuin herra-Arminin naama koko setin ajan. Nooh, tamppailimme siinä suunnilleen eturivissä siihen asti, että kuumuus ja jano uuvuttivat.
Ja sitten shokki: pieni vesi maksoi kahdeksan euroa. Eikä edes ollut kallein vesi, jonka reissulla join; kymmenen euron veden (0,33l) pääsin nauttimaan Privilegessä seuraavana iltana. Amnesiaan kyllä sai omat vedet laukussa mukana ihan helposti, kun tajusi vain viedä. Seuraavissa bileissä minulla olikin kaksi litraa vettä käsilaukussani. Kannattaa ottaa mukaan jäädytettyä vettä, jota myydään useissa kaupoissa, koska se sulaa hiljalleen ja pysyy koko ajan siis kylmänä.
Edeniin vein myös yhtenä iltana vettä, kun eivät katsoneet ollenkaan laukkua, mutta toisen kerran sisään tullessamme vilkaisivat sen verran, että takavarikoivat toisen puolen litran pulloistani, mutteivät toista arvanneet edes etsiä ;) Kuulostaa hassulta, että vettä pitää salakuljettaa sisään, mutta oikeasti, ilman vettä siellä ei selviä ja viinaa ei tee mieli juoda janoonsa. Viina maksoi shottina 5 euroa, kuten Suomessakin. Melkoinen rahansäästö omilla vesillä, kun kaksi litraa vettä voi tulla maksamaan 60 euroa. Edenissä oli vielä sellainen käytäntö kaiken lisäksi, ettei vessaan saanut mennään pullojen tai lasien kanssa, ettei vaan ottaisi sitä herkullista suolavettä hanasta pulloonsa. Mummo keräsi pullot ovella koriinsa ja antoi takaisin, kun tultiin vessasta. Kyllä siellä osataan tämä homma.
Privilegessä jäitä tosin sai ilmaiseksi, hassua. Niillä selvisi pitkälle. Eivätkä ne edes olleet hanaveteen tehtyjä, koska eivät olleet suolaisia ja minunkaan herkkä vatsani ei pistänyt ranttaliksi. Ehkäpä tarjoilijat ajattelivat, että tarvitsimme drinkkeihimme lisää jäitä tms., koska muutenhan tuossa ovelassa vedellä rahastamissysteemissä olisi aukko.
(edit:)
Bileiden jälkeen ajattelimme mennä bussilla San Antonioon, koska bussit ovat edullisia ja ajavat läpi yön San Antoniosta klubeille ja takaisin. Aina tasatunnein lähtee bussi San Antoniosta, ja puolelta klubeilta takaisin San Antonioon. Olimme kuitenkin kohtuullisen poikki, ja kun bussipysäkkiä ei heti löytynyt, otimme taksin. Nopeasti ja helposti perille 13 eurolla. Bussi olisi tosin maksanut vain 1,75 euroa per lärvi. Taksilla ajaminen on siis jokseenkin turhaa tuhlailua, josta voisi tinkiä tarvittaessa.
Emme menneet kuitenkaan suoraan hotellille, vaan pysähdyimme Munan (maamerkki; keskellä risteystä oleva kivinen muna, jonka kaikki San Antoniossa tietävät) lähellä olevaan 24 h auki olevaan kuppilaan. Sieltä saa vettä edullisesti (1,5l/0,80 euroa) ja patonkeja, kuten salaattejakin, parilla eurolla. Otimme tonnikalasalaattia, vettä ja patonkia, ja menimme laiturille syömään. Tähän aikaan yöstä siinä rannan tienoissa tosin oli hieman jopa pelottavaa liikkua, kun aggressiiviset mustat huorat tyrkyttivät palveluksiaan. Siinä sitä ympäripäissään olevaa naapurin britti-Johnia varmasti viedään ja lujaa, vaikka väkisin.
Aamu sarasti jo aurinkoisena laiturilla istuessamme. Kuulo palaili hiljalleen. En muista, että korviini olisi ikinä koskenut niin kovasti bileiden jälkeen, vaikka minulla olikin melkein koko ajan korvatulpat päässäni klubilla.
Toinen päivä
ke 1.9.2004
Privilege: Picotto, Liebing
Keskiviikko valkeni kuumana, kuten muutkin päivät. Parina päivänä tosin satoi vettä ja illalla ukkostikin, mutta kuuma oli silti koko ajan. Aamiaiselle emme selvinneet, mutta se ei suuresti haitannut. Maito olisi saattanut kävellä vastaan jo aamiaishuoneen ovella, no thanks.
Lähdimme katselemaan San Antoniota. Tarkoituksenamme oli tulla takaisin hotellille Jookoskookoksen Iikkaa tapaamaan kolmelta. Halusimme ostaa liput illaksi Privilegeen ja kysellä lääkärikäytännöistä, nimittäin matkaseurallani ei kuulo palautunutkaan toiseen korvaan aamun valjetessa, vaan korva jäi ihan tukkoon.
Kävimme syömässä taas pahamaineisella turistikadulla virhe. Emme ehtineet kauaksikaan hotelliltamme, emme edes Munalle, kun näimme houkuttelevan tarjouksen: valkosipulileipä tai salaatti + pasta tai pitsa + limu tai kalja = päivän menu. Hinta viisi euroa. Ei paha. Ja koska olen tottunut syömään Välimerellä melkoisen herkullista Frutti di Mare pastaa, ajattelin, että nyt koitti minun päiväni. Mutta eikä mitä; tarjoukseen kuului joko kinkku- tai bolognesepasta, tarjouspitsat olivat myös samoilla täytteillä. No juu, ajattelin investoida hieman enemmän ja ottaa haluamaani pastaa virhe. Pasta ei ollut nähnytkään hyvää ja herkullista. Se oli lautasellinen lähes pelkkää spagettia, jonka sekaan oli lorotettu rasvaista maitoa kai sitä kastikkeeksi kuuluisi nimittää seassa oli kolme katkarapua ja kolme simpukkaa. Ja tämä juttu on tosi.