Rakkaus on Jumala ja me olemme hänen lapsiaan. Jumala on Gaia, Aurinko, Kosmos tai se outo heppu, joka hiippailee sydämiimme valkeassa kaavussa ja jonka pojan synttäreillä kaikki saa lahjoja.
En tiedä vielä mitään, se on tullut vastaan taas tässä kerran jos useamman, mutta näin meillä tunnetaan just tällä hetkellä.
Elän tällä hetkellä elämäni mielenkiintoisinta aikaa, kun allani ensimmäinen aikuisiällä saavutettu parisuhde. Takana on koettuna teini-ihastus-vihastus-rakastus jutut joista sai vähän hajua ko asiasta.
Aivokemia? No se on koettu puhtaasti reivaamalla ja rankasti douppaamalla. Tajuntaa on kasvatettu sienillä ja pienennetty liemillä, mutta mikään koskaan tai joskaan ei ole saavuttanut sellaista tasoa
-lumoa
millä olen puolisoni kanssa loitsinut juhannusiltaan taikaa iki-aikaista. Tää on niin diippii shittii että sitä luulee olevansa välillä ihan lastenkirjassa, paras tapa kuvailla on runosuonta ruuvailla ja tuumailla mä diggaan rakastaa. Ja Ne fiilikset ei oo mitään käytännön sovellutuksien rinnalla ja käytännön sovellutukset menettävät arvonsa, kun vain makaat rakkaasi kanssa kuunnellen Snow Patrolin - Eyes Wide Open:a. Viimeksi kun jengi rakasti näin paljon, tuli 1980-luku -and THAT's the power of love!
Rakkaus = Jumala , siitä mä en poistu. Tässä maailmassa on niin paljon sellaista miltä vain ei kannata silmiään ummistaa, muuten saattaa ruveta ummettamaan.
ps. ja onhan se myöskin aivokemiaa, viimeksi kun jouduin eroon tytöstäni olo oli kuin muutaman nakkulan jäljiltä, vitutti, vitutti ja vitutti, sekä teki vaan mieli istua poterossaan poltellen pilveään, sotien yhden miehen sotaansa maailmaa ja sen pahuutta vastaan. Toisaalta taas, kyynikolta loppuu ryynit pahasti kesken, kun muu maailma porskuttaa mikä-mikä-viidakkokirjaseikkailussa täyttä häkää...