en oo mitenkään ihmeemmin miettiny. kylläkin sellasia asioita ku että mitä hautajaisissa laulettais/soitettais. sen verran tiedän valinnoista että Mogwain I know who you are but what am I olis aivan täydellinen biisi hautajaisii/muistotilaisuuteen
Mä haluun omiin hautajaisiin sellomusiikkia, vaikkapa Apocalyptican Faraway. Ja niissä pitää juhlia. Suomalaiset on niin vakavamielisiä noiden hautajaisten suhteen.
Jos siitä ei ole liikaa vaivaa niin saisivat haudata isoisän ja muun suvun viereen hautausmaalle.
Jos siitä koituisi liikaa vaivaa niin kyllä minulle myös sopii se että minun maalliset jäämistöni polttaen hävitettäisiin. Tärkeintä on kuitenkin ettei tuleville perillisille koidu liikaa vaivoja.
Olin eräissa ruotsalaisissa hautajaisissa keikalla vajaa vuosi sitten, ja oli todella mielenkiintoista nähdä millä tavalla sikäläisissä hautajaisissa käsiteltiin surua. Ero kokemiini suomalaisiin hautajaisiin oli valtava; kirkossa itkettiin avoimesti, kun taas sen jälkeisessä muistotilaisuudessa oli jo keventynyt ja iloisempi tunnelma - katse tulevaisuudessa, ja muistelu hengessä "oli se mieletön tyyppi*piis*" (vs. "hän ei ole enää täällä"*vollotus*). Tiedä sitten vaikuttiko asiaan se, että vainaa oli todella pidetty henkilö. Niin tai näin, hautajaisista jäi aidosti hyvä olo, sellainen, että jonkun ihmisen elämä sai arvoisensa päätösseremonian.
Kaippa se aika sama on siinä vaiheessa mitä ruumille tehdään kun on kuollut, kun eihän sitä itse ole näkemässä saatika pääse omiin hautajaisiinsa paikalle elävänä näkeen ketä siä hautajaisissa sillon on paikalla.
ps: Älkää kuitenkaan suoraan kaatopaikalle heittäkö.
Synkkien hautajaisten sijaan mukavat juhlat, hyvää musaa ja ruokaa ja ihmiset vois olla pukeutuneina johonkin muuhun kuin mustaan. Itkupillit nurkkaan häpeen
Mun näkökulmani kuolemaan on muuttunut vähän viime aikoina, ja oikeastaan mä en halua että mun hautajaiseni olis pelkät bileet tai pelkkää ilomielistä muistelua. Niin järjetöntä kuin se ehkä onkin, uskon että ihmisenä olemiseen kuuluu se että suree poismenneitä läheisiään, ja jos sitä yrittää estää teeskentelemällä onnellista (tai, kuten monella on tapana, hautaamalla surunsa tai kokematta sitä lainkaan tietoisesti), siitä seuraa vain haittaa myöhemmin.
Kun minä kuolen niin haluaisin että kaikille annetaan mahdollisuus surra sitä joko yksin tai muiden kanssa, ja sen jälkeen jotkin kotibileet ois kivat. Mitään isompia bileitä ei sais pitää samana päivänä (tai siis niitä ei sais yhdistää mun hautajaisiin) koska se vaan heikentäis niiden tunnelmaa tulevaisuudessa.
Mut, ne jotka mut hyvin tuntee tietää että mä en usko elämän loppuvan kuolemaan, joten kyllä me vielä senkin jälkeen tavataan.
Poikaystävälläni oli aikoinaan koira. Kun se kuoli, poltettiin se. Tuhkat poikaystäväni kävi sirottelemassa lähellä sijaitsevaan koirapuistoon, jotta se saisi juoksennella siellä vapaasti. Mielestäni kaunis teko.
mun tuhkat sais heittää jollekki kivalle mestalle mihin jengi sais mennä olemaan vaan. (ei mun takia olemaan, vaan se et ajatus siitä et mun muisto ois läsnä ois tärkeetä.) mä niin välitän ja rakastan lähimmäisiäni, ja tahtoisin silti jakaa kaikki heidän kanssa vaikkakin kaikki me täältä joskus poistutaa. haluan että rakkauteni muille säilyis senkin yli etten ole täällä.
uskon, että minua ei hirveästi kiinnosta, että mitä ruumiilleni tapahtuu kuoleman jälkeen. tehköön läheiset sille mitä katsovat parhaaksi - heile sillä varmaan on jotain merkitystä. olen allekirjoittanut elinluovutuskortin, jota kannan mukanani koska tällä hetkellä lähelläni olevat ihmiset niin toivovat. jos he olisivat esimerkiksi vahvasti uskonnollisia/vakaumuksellisia ja tällaista vastaan niin en tiedä täyttäisinkö ko. lappusta. pitäisi tällaisessa tilanteessa varmaan ottaa enemmän selvää siitä kuinka usein ja paljon noista kuoleman jälkeen luovutetuista elimistä yleisesti on hyötyä ihmisille jos sitä vertaisi siihen surun määrään joka aiheutuisi omaisilleni ja valita pahista pienin. onneksi ei tällä hetkellä tarvitse miettiä tällaista.
Mä haluaisin itseni poltettavan, koska ajatus siitä, että olisi jokin hautakivi muistuttamassa minusta vielä jälkikäteenkin, kuvottaa.
Tuhka ainakin kuulostaa minusta helpommin hävitettävältä, mutta miten mä pystyn järjestämään sen niin, ettei kukaan saisi selville mihin keltaiseen roskapussiin se kippo on kaadettu?
Vitut muistoista, se että on kärsinyt minusta minun elinaikana on jo kova rangaistus, joten miksi rangaista minulla vielä jälkikäteenkin..
Tuhkaaminen on karmeeta energian tuhlaamista. Marras vaan ketoon ja sillä hyvä. Kai siihen jonku kivimokkulan voi pistää missä tutut voi käydä kusella, mut auta armias jos joku alkaa paasaamaan herran karitsoista ja taivaan valtakunnasta mun hautajaisissani.. Ei niin. Ja turha arkkuun tuhlata rahaa, lankkulaatikko kelpaa hyvin. Ei sitä hienoa arkkua kukaan sieltä mullan alta näe.
Itse haluan mut poltettavaks, en suostuis menemään yksin makaamaan sinne kolmen metrin syvyyteen matojen syötäväks :o Ymmärrän kyllä että jotkut ihmiset haluaa tehdä niin, esim. mun iskä oli sitä toivonut sen takia, että se todella uskoi Jumalaan ja kaikkeen siihen liittyvään.. Ei sillä ettenkö mäkin uskois, mutten usko ehkä ihan samalla tavalla