Kuuntelen Laibachia ristiin rastiin. Orientoidun vähitellen siihen, että jossain vaiheessa naapuritontilla alkaa talonrakennus, ja paalutuskoneet tulevat hommiin.
Milan Frasin kärinä kuulostaa jännästi siltä kuin hän osaisi puhua ja oksentaa samaan aikaan, ja vaikka "laulu" olisi vedetty minkä filtterin läpi, niin aina sen tunnistaa.