siveys, 14.12.2008 21:33:
(omien huonojen taipumusteni mukaisesti tämä viesti on nyt jo liian pitkä, joten laitan loput ajatukseni seuraavaan, että tämän edes joku jaksaisi tämän lukea :D)
Tämä ilmiö on mielestäni varsin kiehtova myös laajemmassa kontekstissa, eikä eritoten sen takia, että se loistaa nykykulttuurissamme pääosin poissaolollaan. Onhan tietenkin ihan ymmärrettävää, että monogamisessa parisuhdekeskittyneessä kulttuurissamme monet eivät koskaan tällaista tilaisuutta päädy edes miettimään, sillä pää laitetaan piiloon edelliseltä suhteelta heti kun uusi rakas liihottaa vaaleanpunaisia sateenkaaria pursuavana sydämen avoimista ovista sisään - ja useinhan tämä tapahtuu jo reilusti ennen kuin ensimmäistä erosta kulunutta vuotta ehtii edes loppuun näkemään.
Henkilökohtaisesti en kuitenkaan näe mitään ongelmaa siinä, että uuden rakkaansakin kanssa pyhitettäisiin hetki entisen eron vuosipäivälle, sillä onhan se ollut yksi merkittävimmistä nykyisen suhteen mahdollistavista kulmakivistä. Tämä tarjoaisi varmasti hyvän tilaisuuden esim. hiljentyä ja käydä läpi nykyisen suhteen tilannetta ja tavoitteita vähän normaalista poikkeavalla näkökulmalla, joka on harvemmin hirveän huono asia parisuhteessa, mikäli keskusteluyhteys ei ole jo ihan lahtökohtaisestikin tuhoon tuomittu.
Erinomainen kysymys lienee myös kannattaisiko kaikkia päättyneitä suhteitaan juhlistaa vai pitäisikö pidättäytyä vain siinä viimeisimmässä kokemuksessa? Allekirjoittanut on helposti taipuvainen sille kannalle, että jokaista suhteen päättymistä kannattaa juhlistaa, mutta luonnollisesti suhteilla on paljon eroja, ja juhlistamisen määrän tai intensiteetin voi suhteuttaa haluamallaan tavalla itse suhteeseen. Sitä takavuosien teini-Liisan kanssa kännikiksautuksista alkaneen kahden viikon draamaputken päättymistä ei nyt ehkä ihan hirveästi tarvitse vanhoilla päivillään enää pohdiskella, mutta eiköhän meistä jokainen itse tunnista ne suhteet, joista irrottautuminen on lopulta avannut maailmamme uuteen kukoistukseen?
(ok, täytyy myöntää, että se on ennenkin osunut aika pahasti omaan nilkkaan kun on tehnyt oletuksia "meistä jokaisen" kyvyistä yhtään mihinkään, but let me hope, will ya? :D)
Minusta tuntuu kovasti siltä, että tällaisen juhlan vakinaistaminen olisi ihmisten henkiselle kasvulle ja kehittymiselle huomattavasti hyödyllisempi kuin mitkään nykypäivän kissanristiäiset, syntymäpäivät tai mitkä lienee kristilliset juhlapyhät. Eihän se aina hirveän hauskaa ole, mutta harvemminpa sitä ilon ja riemun takia hautajaisiakaan pidetään.
Mitäpä siis kanssasinkut (ja ex-sinkutkin) olette asiasta mieltä? Vaahtoanko taas tapani mukaan irtonaisen ajatuksen perässä kuin vesikauhuinen rakki vai onko tässä jotain perää, jonka olemme onnistuneet valtakulttuurissa sivuuttamaan?