SINKKULUUKKU

19,912 posts, 996 pages, 7,807,893 views

KooKie

Posts: 4,338

#13721 • • KooKie aka. Petress Pan

Tuikkari, 3.9.2007 12:28:
Jos ei ole mitään selkeetä aikataulua, jolla kaukosuhde päättyy onnellisesti



Mä olen puolestani sitä mieltä, että jos on tällainen "expiring date" -jolloin osapuolet palaavat yhteen, niin kaukosuhde voi kestää ja jopa lujittaa jo valmiiksi hyvällä pohjalla ollutta suhdetta (varmasti tietyin ikävästä ja erosta johtuvin riidoin kuitenkin). Itse ihmettelen, miten kaukosuhteeseen voi ryhtyä a) valmiiksi erossa* b) siten, että kaukosuhde nimenomaan kestää määrittelemättömän ajan. Itse en voisi ryhtyä "a" suhteeseen, jonka arkipäivän kokemuksista ei ole minkäänlaista käsitystä. En myöskään haluaisi sellaisessa "b" odottavan epätietoisuudessa elää, mielestäni odottaisin lähinnä vain sitä, että "tiet vievät erilleen", mutta erilaisia ihmisiähän tässä ollaan.

* Esimerkiksi kaverini, joka tapasi Kreikan reissullaan mukavan ruotsalaispojan ja päätyi seurustelemaan tämän kanssa. Mun ihmettelystä huolimatta tämä suhde on kestänyt jo yli vuoden tapaamisilla kuukauden tai parin väliajoin ja tyttöhän hakee Ruotsiin opiskelemaan kultansa tykö.

--
To wake into the neverending grace,
to see the sounds and to feel the light.
Paradise aint a place, it is a state of mind.

Here I come - as good as always and always better than ever!

hemuz

Posts: 2,178

#13722 • • Edited hemuz kätevä emäntä
Itsehän olen sitä mieltä, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla toimii kaukosuhde ja toisilla taas ei. Asenteesta se on kiinni. Ei se helppoa ole. Ollaan alusta asti kaukoiltu ja tultu siihen pisteeseen, että nyt laitetaan ne pöytähopeat yhteen. Vaikkakin muutonkin jälkeen näillä näkymin joutuu hetken vielä kaukoilla, kun ei ole toiselta paikkakunnalta löytynyt vielä työpaikkaa.
Miinapiina

Posts: 3,494

#13723 • • Miinapiina ULEUS / lyllykkä

hemuz, 3.9.2007 13:11:
Itsehän olen sitä mieltä, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla toimii kaukosuhde ja toisilla taas ei. Asenteesta se on kiinni. Ei se helppoa ole.



*joo* *joo*

en mäkä tolla mun kommentilla ihan sitä tarkoittanut et voisin koko elämäni elää jonkun kanssa kaukosuhteessa, mutta voisin alottaa kaukosuhteen vaikka en tietäiskään koska se päättyy, se kaukoilu nimittäin.

esim tapailuvaiheessa musta on ihanaa et mulla on ne omat jutut ja se oma arki lasten kanssa.
siinä vaiheessa sit ku on tarpeeks kauan kaukoiltu/tapailtu, et molemmat haluis nähä enempi ja alkaa tuntuu siltä et ois kiva ihan tosissaan olla ja asuu yhessä, ni sit pitää kattoo uudelleen tilannetta. jos kumpikaan ei suostu muuttaa omalta paikkakunnaltaan, ni sit pitää pohtii sitä suhdetta uudestaan.
et toimiiko se vielä kaukona ja jos toimii ni mikäs sit mut jos ei ni sit varmaan kannattaa miettii muita ratkasuja.

mut musta nää on sellassia et ajan kanssa (ja tapauskohtasia)... koska eihän sitä voi aluks tietää et tuleeko olee mitään vakavampaa tms...
mut ymmärrän et kaikki ei haluu kaukosuhdetta, jotku on sellassia et haluu olla koko ajan yhessä tms... jolloin kaukosuhde ei sit ehkä sovi.

mut siis et jos on jo valmiiks hyvä suhde, joka muuttuu hetkeks kaukosuhteeks, ni kyllä sellai pitäis sen suhteen kestää jos niin on tarkotettu...

että sellasta... *hihu* *piis*

--
pinkki on pop!!!

anniharha

Posts: 1,937

#13724 • • anniharha

Miinapiina, 3.9.2007 14:32:

-ylempi teksti-



Ja taas voisin allekirjoittaa samat ajatukset, lukuunottamatta sitä "arki lasten kanssa" kohtaa *nauru*

Ei kaukosuhde tietenkään kaikille sovi, mutta jos molemmat osapuolet ovat tarpeeksi "itsenäisiä" ja samalla valmiita joustamaan aikatauluissaan toisen vuoksi, niin en näe mitään syytä, miksi se ei voisi toimia. Varsinkin jos on tiedossa tulevaisuudesta aika, jolloin välimatka jää historiaan. Tahtoahan se vaatii että sen kestää, mutta tahdon asioitahan nämä ovat. Ei ketään voi pakottaa.

Kertaalleen olen itsekin välimatkan takia luovuttanut. Yhdeksän tunnin junamatka suuntaansa ja mm-tason kilpaurheilijan aikataulut sovitettavissa mun seuraavan ikuisuuden täynnä olleeseen kalenteriin ei olleet helppo yhdistelmä. Kumpikaan ei myöskään olis ainakaan viiteen vuoteen ollut siirtämässään osoitettaan toista lähemmäs, niin aika suuruudenhullua olis ollut kummankaan kärsivällisyydellä enempää yrittää. Järkiperäinen päätös, mutta sydänkin on kiittänyt jälkeenpäin, kun ei turhaan jäänyt ikävöimään.

Että ymmärrän kyllä molemmat puolet kaukosuhdekriiseistä, mutta silti olen sitä mieltä, että varsinkin jos väliaikainen välimatka tulee pidemmän seurustelun jälkeen, niin se on vaan hyvä testi suhteen tilasta.

--
and though my words could save the world they never come out right

Miinapiina

Posts: 3,494

#13725 • • Miinapiina ULEUS / lyllykkä

anniharha, 3.9.2007 15:47:

Ja taas voisin allekirjoittaa samat ajatukset, lukuunottamatta sitä "arki lasten kanssa" kohtaa *nauru*



*tirsk*

ja vähän me ollaan samiksii, alaks olee? *tirsk* *nauru*

--
pinkki on pop!!!

Garo

Posts: 446

#13726 • • Edited Garo #jake
Taidanpa siirtyä tuohon toiseen luukkuun *sydän*

- Garo =)
Piia

Posts: 110

#13727 • • Piia
Tälleen maanantaina huomaa aina, et kyl tää sinkkuilu on ihan P:stä!*grr* taustalla soi vielä joku uniklubin karsee nyyhky biisi...*igor* ja suklaatkin on syöty! *hymy* Jospa se siitä... huomenna on päivä uus!
Lyylikki

Posts: 2,975

#13728 • • Lyylikki Ei she ole nnin nöbönuukhaa.

Tuikkari, 3.9.2007 12:28:
Mä oon tästä kans samaa mieltä. Jos ei ole mitään selkeetä aikataulua, jolla kaukosuhde päättyy onnellisesti, niin sitten se todellakin jossain vaiheessa päättyy surullisesti. Jos osapuolet juurtuu eri paikkoihin, niin hiljalleen se tapailu tuottaa aina vaan enemmän töitä ja aletaan etääntyä kun huomataan ettei raiteet menekkään samaan suuntaan. Kokemusta on, mutta uutta ei tule sen oon päättäny.



Tiedän erään pariskunnan (uskonnonopettajia molemmat *tirsk*), jotka elävät kaukosuhteessa. Välimatkaa ei ole kuitenkaan määrättömästi (HKI-TRE). He eivät kumpikaan aio muuttaa osoitettaan ja kimpsujaan toisen luokse, sillä heille molemmille kaukosuhde sopii oikein mainiosti. Se antaa tilaa kummankin omille jutuille, mutta silti elämässä on joku, josta välittää ja joka välittää.

Asiaan saattaa toki vaikuttaa se, että suhteen osapuolet ovat molemmat yli 40-vuotiaita, eikä kummallakaan ei ole mitään perheen perustamishaluja, saatika yhteisen pesän rakennusviettiä. Muutenkin tuntuu, että hieman vanhemmat uusiosinkut tai muuten vain ensimmäisellä kierroksella voitotta jääneet voivat erittäin hyvin pitää yllä kaukosuhteita. Tämä ei nimittäin ole ainoa tapaus jonka tiedän. Ehkä kun elämää on kertynyt eletyksi yksikseen, saattaisi toisen 24/7 integroiminen siihen olla hankalaa, ellei peräti mahdotonta, mutta ei se poista kuitenkaan rakkauden nälkää, joka isona osana ihmisyyteen kuuluu.

Meille nuorille aikuisille kuitenkin suhde tarkoittaa useimmiten juuri sitä, että suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta, lapsia, autoja ja taloja, ja niin sen toki pitää ollakkin. Ei välittäminen, rakastaminen tai tykkääminen missään tapauksessa vähene tai ole vähempiarvoista, vaikka välimatkaa olisikin enemmän. Omissa kannaotoissaan kannattaa aina miettiä asiaa myös oman katsantokannan ulkopuolelta, eikä asioita kannata torpata ihan suoralta kädeltä.

Heh, tulipas nyt syvällisesti sitäkin sitten luodattua *hikoil*
Sand3

Posts: 1,157

#13729 • • Sand3 satuolento
*uuh* jotenkin tuli nyt taas sellai helvetin yksinäinen olo. Nyt arvostais ihan helvetisti sitä kun joku tulis, sulkis syliinsä ja ruttais lujaa. Nyt tää sinkkuilu on enemmän kuin perseestä *eiei*

--
Neiti ruuvimeisseli. Kiero kuin korkkiruuvi.

Aurinkoneiti

Posts: 4,793

#13730 • • Aurinkoneiti

Sand3, 5.9.2007 22:14:
*uuh* jotenkin tuli nyt taas sellai helvetin yksinäinen olo. Nyt arvostais ihan helvetisti sitä kun joku tulis, sulkis syliinsä ja ruttais lujaa. Nyt tää sinkkuilu on enemmän kuin perseestä *eiei*



Olen huomannut ,että tuollaiset ikävät tunteet tulee ja menee. Nyt tuntuu taas hyvältä.*hymy**lohduttel*
Sand3

Posts: 1,157

#13731 • • Sand3 satuolento

Anata, 7.9.2007 14:38:
---
Sand3, 5.9.2007 22:14:
*uuh* jotenkin tuli nyt taas sellai helvetin yksinäinen olo. Nyt arvostais ihan helvetisti sitä kun joku tulis, sulkis syliinsä ja ruttais lujaa. Nyt tää sinkkuilu on enemmän kuin perseestä *eiei*

---


Olen huomannut ,että tuollaiset ikävät tunteet tulee ja menee. Nyt tuntuu taas hyvältä.*hymy**lohduttel*



niinhän ne menee *hymy* oikeastaan nyt taas on kaikki hyvin *joo*

--
Neiti ruuvimeisseli. Kiero kuin korkkiruuvi.

Avatar
#13732 • • Equalizer Guest
täällä sitä vaan on ja pysyy...missähän vika*pökr*
Tukaanl

Posts: 139

#13733 • • Tukaanl I Dont Give a Flying Fudge!
Sama meininki jo vuodesta 2005 lähtien tunteella ja taidolla sinkkuillen *igor*

--
I Am Not Your Rolling Wheels, I Am The Highway.
I Am Not Your Carpet Ride, I Am The Sky.

Mönnä

Posts: 190

#13735 • • Mönnä
Kai sitä on taas yhen epäonnistuneen rävellyksen jälkeen pikkuhiljaa uskottava, että täälä sitä ollaan.

Siihen "ollaan-eipäs olla-ollaan" -sirkukseen en ainakaan enää ikinä lähe *eiei*

Parempi sitte näin!

--
Eniten ihminen katuu elämässään niitä hullutuksia, joita ei tehnyt, vaikka oli tilaisuus.

Janisa

Posts: 2,226

#13736 • • Janisa vaikeasti kesytettävä
Ma teen teille nyt paljastuksen (koska olen hoperolla paalla ja kadun tata varmasti myohemmin):

Jos olisin Suomessa, olisin mita luultavammin juuri tata luukkua hyvaksikayttaen, ottanut yhteytta eraaseen vapaaseen herraan. *vink*

Mites tan nyt haluis pukee sanoiksi ettei mua ihan vaarinymmarrettais... Taalla on vaan joku, jonka postauksia olen pitkaan lueskellut ja mita enemman niita lueskelen, sita enemman mua kutkuttaisi joskus ottaa haneen yhteytta, silla hanella vaan tuntuu olevan hirvean samanlaiset ajatukset, arvot seka kiinnostuksen kohteet.

Tama talla eraa. Joku ajattelee ehka juuri sinua. *hihu*

--
Maailma ei pelastu nalkuttamalla...

anniharha

Posts: 1,937

#13737 • • Edited anniharha

Janisa, 10.9.2007 21:59:
Ma teen teille nyt paljastuksen (koska olen hoperolla paalla ja kadun tata varmasti myohemmin):



Sä kadut sitä siinä vaiheessa kun sulle alkaa tulvimaan yksäreitä ja privakommentteja, joissa klubbarin miespuoliset sinkut kertovat varailleensa lentolippuja Atlantin yli. Tuskaa helpottaakses sun kantsii kysellä Finnairilta pääsisitkö osingoille niiden eksponentiaalisesti kasvavista lipputuloista.
*vink*

--
and though my words could save the world they never come out right

Janisa

Posts: 2,226

#13738 • • Janisa vaikeasti kesytettävä

anniharha, 10.9.2007 22:20:
---
Janisa, 10.9.2007 21:59:
Ma teen teille nyt paljastuksen (koska olen hoperolla paalla ja kadun tata varmasti myohemmin):


---


Sä kadut sitä siinä vaiheessa kun sulle alkaa tulvimaan yksäreitä ja privakommentteja, joissa klubbarin miespuoliset sinkut kertovat varailleensa lentolippuja Atlantin yli. Tuskaa helpottaakses sun kantsii kysellä Finnairilta pääsisitkö osingoille niiden eksponentiaalisesti kasvavista lipputuloista.
*vink*



Lupaan informoida kun ensimmainen kolli buukkaa tanne lentolipun. *lmao*

--
Maailma ei pelastu nalkuttamalla...

anniharha

Posts: 1,937

#13739 • • anniharha
Vedonlyönti käyntiin, kenen veikkaatte olevan eka? *iloinen*

--
and though my words could save the world they never come out right

_RixU_

Posts: 320

#13740 • • Edited _RixU_
Miä luulen et tää tytsinen vois tahtoa ihkis oman halinallen...superihkusen sellasen! ^__^ pistetään tilaukseen :P