Hyvin nukuttu yö takana ja kerkes tekee yllättävän paljo vielä koulun jälkeenki; urheiltua, paljo koulutöitä ja kerkes vielä makoilemaan sohvalla ja kattomaan leffanki.
Oikeen hyvä päivä*Hymy*
Eilen mietin vanhoja ikäviä juttuja ja itkeskelin, mutta lopulta se kuitenkin kääntyi ajatukseksi siitä, miten hyvin asiat on nyt. Paljon on ikävää sattunut, mutta kaikki on kasvattanut ja nyt olen onnellisempi kuin ikinä. Välillä toki itkettää kun menneitä muistelee, mutta sellaistahan elämä on.
Äsken tulin töihin ja selvisi, että meille tulee tänään kolme uutta potilasta. Tarkoittaa aivan helvetin kiireistä iltaa, mutta jotenkin kuitenkin ajattelen sen niin, että eipähän tule tylsää :P
Itse asiassa eka niistä tuli just, taidanpa lähteä sisäänkirjaamaan.. :)
Tänään kävin vihdoin ostamassa Pacifiqueen liput pitkän jahkailun jälkee. Vaikka viikonlopusta on tulossa aika rankka (Serena + Goom), niin silti en malttais odottaa! Kivaa
Tein tutkimusmatkan vaatekaappiin..
Ja VOI HARMI,en saakkaan laittaa sitä kokonaan uusiks.. Nimittäin mun KAIKKI housut menee päälle ja kiinni
Enpä osannu edes kuvitella näin käyvän
olipa ihana vierustoveri tänää bussissa.. Harvinainen ilmiö suomessa julkisissa liikennevälineissä: tuntematon ihminen alko jututtaa - ja oli tosi mukava naishenkilö. Sai oikeesti hymyn huulille.