Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012

30 posts, 2 pages, 22,598 views

alex kunnari

Posts: 604

#1 • • Edited alex kunnari
Alex Kunnari Ibiza Tour 2012

Oletko paikkakuntasi kovin bailaaja? Oletko käynyt Ibizalla?

Ensi kesänä dj Alex Kunnari isännöi ensimmäisenä suomalaisena omaa iltaansa Ibizan klubisaarella jonka tapahtumapaikkana on yksi saaren legendaarisimmista klubeista, vuodesta 1975 asti toiminut Es Paradis Terrenal. Kunnarin lisäksi tapahtumissa esiintyvät hänen valikoimansa huippuluokan DJ-tähdet. Juuri sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä Alexin mukaan bailaamaan maailman tunnetuimpaan bilekohteeseen sekä tapaamaan maailmankuuluja artisteja! Yli 20-vuotisen uran tehnyt Kunnari on esiintynyt Ibizan saaren klubeilla jo yli 200 kertaa niin dj Tiëston kanssa yli 10 000 hengelle maailman suurimassa clubissa nimeltään Privilege, Amnesian legendaarissa vaahtobileissä, Judge Julesin kuuluisassa Judgement Sundayssa kuin myös house maailman palvomassa Pachassa sekä monen bailaajan kohteena olevana Spacessa.

Keväällä 2012 Alex tekee Suomessa kiertueen, joka antaa juuri sinulle mahdollisuuden matkustaa maailman bailukeskukseen, Ibizalle. Saarelta löytyvät maailman suurimmat discot, tunnetuimmat dj:t, sekä maailmankuulut jet-set persoonat. Ibizalla bileet eivät koskaan lopu, etkä koskaan tiedä keneen tulet seuraavaksi törmäämään.

Alex esiintyy kiertueellaan viidellätoista paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Jokaisten bileiden tanssilatialta valitaan paras bailaaja, joka lähtee matkalle kohti Ibizan maagista bailusaarta. Älä siis missaa tilaisuutta, vaan kaiva vaatekaapista näyttävää päällepantavaa ja bailaa itsesi mukaan! Olemalla mukana tapahtumassa sekä nauttimalla musiikista olet askeleen lähempänä Ibizaa.. oletko se juuri sinä?

15:sta onnellista voittajaa pääsee nauttimaan sunnuntai-iltana Ibizan auringosta boat partyjen merkeissä. Maanantaina juhliminen jatkuu Colorsin warm-up partyjen merkeissä jossa hyvän musiikin tahdissa fiilistellään kuuluisaa Ibizan auringonlaskua jonka jälkeen suunta on Alexin kanssa kohti varsinaista tapahtumaa yhtä saaren legendaarisinta venuetta nimeltään Es Paradis Terrenaalia. Tiistaina sekä Keskiviikkona on vuorossa vierailut kahdessa kohteessa joiden tarkemmat infot päivittyvät myöhemmin. Voitko tämän hienommin kesää vietää?

Alex on kiertueelleen valinnut warm-up dj:ksi hyvässä nosteessa olevan Tamperelaisen DJ Probakerin jonka tehtävä on nostattaa tunnelmaa sopivalle tasolle ennen Kunnarin esiintymistä. Kiertueella nähdään sekä koetaan Ibizan teeman mukaisesti reilusti ääntä, valoa, videoa, Co2:sta sekä myös paikan salliessa Laaserit saapuvat kohteeseen. Musiikki kiertueella on Ibiza teeman mukaisesti valittua sekä suunniteltua eli tulette kuulemaan illan aikana matkan housesta trancen maailmaan.

Kunnari on viime vuoden aikana julkaissut lukuisia kansainvälisiä menestyssinglejä kuten Lost, Music, New Life, You and Me, Helsinki sekä Taste the Sun. Kunnarin tuottamat kappaleet päätyvät käytännössä poikkeuksetta Ison Britanian BBC 1:n radiosoittoon, ja maailman tunnetuimpien DJ:den kuten Tiëston, Judge Julesin, Armin van Buurenin ja Paul van Dykin soittolistoille. Hän on urallaan myös remiksannut muun muassa Tiëstoa, Paul van Dykia, sekä Chicanea. Tänä vuonna Kunnarin tähän saakka isoin menestysingle Lifter julkaistaan uudelleen uusien remixien kera.

Kaikki kiertue tapahtumat klo: 22-04
Liput: 8 Euroa
Warm - UP DJ: PROBAKER
VJ: ACA
Tekniikka: Jamboree

Tsekkaa lisää infoa Ibiza Tour 2012 -infot:
www.facebook.com/djalexkunnari

Kiertueen tapahtumapaikat ja päivämäärät:

Maaliskuu/March:
PE 2.3. Ibiza Tour 2012 @ Komia, Seinäjoki, Finland
LA 3.3. Ibiza Tour 2012 @ Komia, Kokkola, Finland
PE 16.3. Ibiza Tour 2012 @ Onnela, Rollo, Finland
LA 17.3. Ibiza Tour 2012 @ Tivoli, Oulu, Finland
PE 30.3. Ibiza Tour 2012 @ Onnela, Kajaani, Finland
LA 31.3. Ibiza Tour 2012 @ Onnela, Kuopio, Finland

Huhtikuu/Abril:
PE 13.4. Ibiza Tour 2012 @ Tivoli, Salo, Finland
LA 14.4. Ibiza Tour 2012 @ Tivoli, Lahti, Finland
PE 20.4. Ibiza Tour 2012 @ Giggling Marlin, Lappeenranta, Finland
LA 21.4. Ibiza Tour 2012 @ Giggling Marlin, Jyväskylä, Finland

Toukokuu/May:
PE 25.5. Ibiza Tour 2012 @ Cabaret, Pori, Finland, Finland
LA 26.5. Ibiza Tour 2012 @ Tivoli, Tampere, Finland
PE 27.4 Ibiza Tour 2012 @ Onnela, Helsinki, Finland

Kesäkuu/June:
PE 8.6. Ibiza Tour 2012 @ Onnela, Rauma, Finland
LA 9.6. Ibiza Tour 2012 @ Cabaret, Valkeakoski, Finland

IBIZA SUMMER 2012
Kesäkuu/June:

5.6 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
12.6 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
19.6 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
26.6 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.

Heinäkuu/July:
3.7 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
10.7 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
17.7 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
31.7 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.

Elokuu/August:
7.8 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
14.8 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
21.8 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
28.8 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.

Syyskuu/September:

4.9 Alex Kunnari presents. Colors @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
11.9 Alex Kunnari presents. Colors Closing party @ Es Paradis Terrenal, Ibiza, Spain.
Apo

Posts: 1,574

#2 • • Apo Asiallisen Profeetallinen Oppinut
Aika mehukas kesäloma, kesäkuusta syyskuuhun :)
Wozz

Posts: 21

#3 • • Wozz
Mitä muuten herra Kunnari tekee päivä duuninaan? :P
Jil

Posts: 682

#4 • • Edited Jil
kyllä ison respectin kunnarille annan jos asia tosiaan näin on. Laskeskelin vaan et 15 x ibizan reissu tekee noin 400e/ nuppi lennoista =5800e + majoitukset ilmeisesti hotellissa tekee joku 5000/7000e jos parista päivästä puhutaan. Eli ne sponssit esiin kiitos. Ja joo, kävin viime kesänä ibizalla mut jännästi toi el paradis ei ollut yhenkään meidän mielessä vaikka oli se 12 kaveria huvilalla.
Sä et itse ole tota tekstiä kirjoittanut vaan sun promootios, mutta hienoa toki aina saada jotain suomiverta saarelle. Arvostan osaltani kyllä, kunhan lyöt ne sponsorit kehiin ketkä sua tässä tukee
Funktion

Posts: 1,720

#5 • • Edited Funktion over 9000

Replying to Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012 :

Mistä sä päättelit että herra lentää sinne 15 kertaa? Mitäs jos se vaan majailee siellä sen aikaa? Ja sit, mikä oikeus sulla on vaatia "eli ne sponssit esiin kiitos"? :D

--
Mä taas oon kyllä aina sanonut että pilkku vaan nauttii siitä. se on kuitenkin pohjimmiltaan aika irstas pikku välimerkki..

Jil

Posts: 682

#6 • • Edited Jil

Replying to Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012 :

---

Et vissiin lukenut ketjua alusta loppuun. Kunnari lupas lennättää 15 parasta tanssilattialla viihtyvää kaveria ibizalle. Ja just sillä oikeudella mulla on oikeus vaatia. Kunnari kun ei ole DJ kuka vetää 50 000 / keikka.
Funktion

Posts: 1,720

#7 • • Edited Funktion over 9000

Replying to Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012 :

---

---
kyllä ison respectin kunnarille annan jos asia tosiaan näin on. Laskeskelin vaan et 15 x ibizan reissu tekee noin 400e/ nuppi lennoista =5800e + majoitukset ilmeisesti hotellissa tekee joku 5000/7000e jos parista päivästä puhutaan. Eli ne sponssit esiin kiitos. Ja joo, kävin viime kesänä ibizalla mut jännästi toi el paradis ei ollut yhenkään meidän mielessä vaikka oli se 12 kaveria huvilalla.
Sä et itse ole tota tekstiä kirjoittanut vaan sun promootios, mutta hienoa toki aina saada jotain suomiverta saarelle. Arvostan osaltani kyllä, kunhan lyöt ne sponsorit kehiin ketkä sua tässä tukee
---

Mistä sä päättelit että herra lentää sinne 15 kertaa? Mitäs jos se vaan majailee siellä sen aikaa? Ja sit, mikä oikeus sulla on vaatia "eli ne sponssit esiin kiitos"? :D
---

Et vissiin lukenut ketjua alusta loppuun. Kunnari lupas lennättää 15 parasta tanssilattialla viihtyvää kaveria ibizalle

No enpä lukenut en, joten siitä pahottelut.

Mutta eipä toi 7000€ nyt mikään amerikan temppu ole. Kiertueessa on 15 tapahtumaa, ja liput maksaa 8€. Jos oletetaan vaikka että keskiverroin jokaisessa tapahtumassa, huomioiden venueiden kokoerot, olis 300 henkeä per tapahtuma, tulee noista lipputuloista jo 36k€.

Sit jos jokaisessa tapahtumassa ois vaikka 400 ihmistä, niin ollaan jo 48k€ lipputuloissa.

Noista toki miinustellaan yhtä jos toista, mutta eiköhän tosta nyt jo ihan helvetin hyvään markkinointikikkaan joka melko varmasti vetää tuvan täyteen irrota sen 7000€.

Ja ei, se että kunnari "ei ole DJ joka vetää 50 000 / keikka" ei anna sulle oikeutta esittää vaatimuksia kenenkään bisneksiä koskeviin asioihin :D

--
Mä taas oon kyllä aina sanonut että pilkku vaan nauttii siitä. se on kuitenkin pohjimmiltaan aika irstas pikku välimerkki..

Jil

Posts: 682

#8 • • Jil

Replying to Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012 :

---

---

---
kyllä ison respectin kunnarille annan jos asia tosiaan näin on. Laskeskelin vaan et 15 x ibizan reissu tekee noin 400e/ nuppi lennoista =5800e + majoitukset ilmeisesti hotellissa tekee joku 5000/7000e jos parista päivästä puhutaan. Eli ne sponssit esiin kiitos. Ja joo, kävin viime kesänä ibizalla mut jännästi toi el paradis ei ollut yhenkään meidän mielessä vaikka oli se 12 kaveria huvilalla.
Sä et itse ole tota tekstiä kirjoittanut vaan sun promootios, mutta hienoa toki aina saada jotain suomiverta saarelle. Arvostan osaltani kyllä, kunhan lyöt ne sponsorit kehiin ketkä sua tässä tukee
---

Mistä sä päättelit että herra lentää sinne 15 kertaa? Mitäs jos se vaan majailee siellä sen aikaa? Ja sit, mikä oikeus sulla on vaatia "eli ne sponssit esiin kiitos"? :D
---

Et vissiin lukenut ketjua alusta loppuun. Kunnari lupas lennättää 15 parasta tanssilattialla viihtyvää kaveria ibizalle
---

No enpä lukenut en, joten siitä pahottelut.

Mutta eipä toi 7000€ nyt mikään amerikan temppu ole. Kiertueessa on 15 tapahtumaa, ja liput maksaa 8€. Jos oletetaan vaikka nyt alakanttiin, keskiverroin että jokaisessa tapahtumassa ois 300 ihmistä, niin noista lipputuloista tulee jo 36k€.

Sit jos jokaisessa tapahtumassa ois vaikka 400 ihmistä, niin ollaan jo 48k€ lipputuloissa.

Noista toki miinustellaan yhtä jos toista, mutta eiköhän tosta nyt jo ihan helvetin hyvään markkinointikikkaan joka melko varmasti vetää tuvan täyteen irrota sen 7000€.

:)

Sun laskukaavalla kaikki bileet on järkeviä pitää. Otetaan vaikka esiin prydzin tuleva suomen keikka. Cirkukseen mahtuu noin 1200. Eli 1200 x 18e (ennakkolipun hinta) = 21600e. Niin tietysti, artistihan ei halua mitään paikan vuokraajasta nyt puhumattakaan. :D Kiertueessa joo on 15 tapahtumaa, kaikki maksaa, mitään ei saa ilmaseks varsinkin kun kyse on Ibizasta. Siks kyselin sponsoreiden perään koska yhdelläkään suomalaisella DJ/tuottajalla ei ole varaa tuollaista toteuttaa
Funktion

Posts: 1,720

#9 • • Funktion over 9000

Siis hetkinen.. Mitähän sää nyt selvität :D

Mää just osotin sulle ihan selkeellä matikalla että Kunnari vois lennättää noi voittajat sinne ihan vaikka ton kiertueen lipputuloista.

En ymmärrä miten helvetissä toi sun Prydz vertaus nyt oikein liitty asiaan mitenkään? "Artistihan ei tietenkään halua mitään"... Öööh, niin, toi 36k€ - 7k€ = 0 ilmeisesti sun matikan mukaan? Kun artistille siitä ilmeisesti ei jää mitään.

Toi sun Prydz esimerkkiskin näyttää vaan sen että jos Prydz ottais vaikka sen 15k€ siitä keikastaan, siitä jäis vielä se reilu 6k€ yli, josta sitten miinus tapahtuman järjestäjän kulut jne.. eli jos se tapahtuman järjestäjä vaikka pari tonnia siitä nettos, niin.

Kerrotko ny mulle mikä se oli mitä yritit selvittää? :D

--
Mä taas oon kyllä aina sanonut että pilkku vaan nauttii siitä. se on kuitenkin pohjimmiltaan aika irstas pikku välimerkki..

Jil

Posts: 682

#10 • • Edited Jil

Lipputuloista juu jäis se 6k. Laske siitä pois vuokra ja muut kulut niin ollaanko niin hyvissä masseissa et on varaa lennättää 15 kaveria ibizalle? :D Katsos kun vaikka sä saisit jonkun residenssin joltain klubilta IBIZALLA, se ei vielä takaa sulle mitään miljoonatuloja millä vois lennättää 15 noobieta ibizalle ryyppäämään pariks päiväksi. Sen takia kysyin niitä sponsoreita. Kyse oli mitä ilmeisemmin mainoksesta ja tuskin kunnari omasta pussistaan noita makselee. Jos mä olisin joku Super DJ, en mä omasta pussista tälläsiä kampanjoita tekis. Kyllä kaipaisin siihen jotain sponsoria taakse. :D
Funktion

Posts: 1,720

#11 • • Edited Funktion over 9000

Lipputuloista juu jäis se 6k. Laske siitä pois vuokra ja muut kulut niin ollaanko niin hyvissä masseissa et on varaa lennättää 15 kaveria ibizalle? :D Katsos kun vaikka sä saisit jonkun residenssin joltain klubilta IBIZALLA (täs ei ole kyse residenssistä ainakaan aikataulun mukaan), se ei vielä takaa sulle mitään miljoonatuloja millä vois lennättää 15 noobieta ibizalle ryyppäämään pariks päiväksi. Sen takia kysyin niitä sponsoreita. Kyse oli mitä ilmeisemmin mainoksesta ja tuskin kunnari omasta pussistaan noita makselee. Jos mä olisin joku Super DJ, en mä omasta pussista tälläsiä kampanjoita tekis. Kyllä kaipaisin siihen jotain sponsoria taakse. :D

Ymmärrätkö sää ollenkaan millanen markkinointiarvo tolla on tolla tempulla? Lennot on varmasti ensinnäkin halvimmat mahdolliset, ja majotus myös. Tuskin se mikään kaikki kulut katettu reissu on, lennot ja majotus vaan..

Sen lisäks, mistä sä tiedät paljonko esim Colorsit on miehelle netonnu sinä aikana kun niitä on järjestetty? Tai paljonko mies on tuotannoillaan netonnu, tai jos sillä on jotain muita bisneksiä?

Päälimmäisenä tässä on kuitenkin se, että ton tempun markkinointiarvo tolle kiertueelle on luultavasti sen arvonen.. Voihan siinä jotain sponsseja olla, tai voi olla että saa jonkun ryhmäalen lentoyhtiöltä ja hotellilta, niinkun varmasti saakin.. Monta asiaa mitä et huomioi tossa.

Ja tolla sun Prydz vertauksellas ei vieläkään ole mitään vertailukohtaa tähän. Se on yks ilta, josta jos promoottori nettoaa pari tonnia niin aika hyvin on! Toista se 15 kertaa, niin sitten on varaa, eihän toi Kunnarikaan niitä yhden tapahtuman tuloista ois lennättämässä, jos siis lipputuloilla sen meinais toteuttaa.

--
Mä taas oon kyllä aina sanonut että pilkku vaan nauttii siitä. se on kuitenkin pohjimmiltaan aika irstas pikku välimerkki..

UzU

Posts: 2,361

#12 • • Edited UzU [33100]

Voi MORJES! Tuommoista soopaa en olekaan pitkään aikaan lukenut.

Kyseessähän oli nimenomaan mainos. Alexi aloittaa OMAN Club Colors iltansa Ibizalla.
Sen lisäksi hänellä on Suomessa kiertue mistä voi voittaa reissun Ibizalle. Ja koska Alex on fiksu bilejärjestäjä niin hän tuskin on tehnyt kovin huonoa diiliä ravintoloiden kanssa, vaan saa niistä hilloo vaikka mestoil ei olis ketään. Hän on kuitenkin yksi suosituimpia dj:tä tässä maassa tällä hetkellä. Luultavasti monessa paikkaa se suosituin.

Sun "logiikalla" ja vertauksilla ei oo kyl mitään tekemistä tän asian kans.

ps. jos pystyt lupaan että tuot talon täyteen (2000 ihmistä) niin et sä välttämättä siitä kuppilasta tilavuokraa maksa. Kaapelit yms tilaustilat sitten erikseen.

Mut kiitos nauruista. Eipä oo hetkeen kyl tullut tämmöistä wtf voiks toi olla tosissaan fiilistä klapparis.

pps. miks sä et ole vaatinut sponsseja esille Colorssin monista Suomen tapahtumista? Mun matematiikalla (ja kyllä, olen ollut näissä aika paljon mukana) kovinkaan moni ei ole lähtökohtaisesti älyttömän kannattavan näköinen isolla line-upilla + halvoilla lipuilla, mut eipä ole Alexin jutuissa paljon sponsseja näkynyt. Ja sulla ei ole yhtään mitään oikeutta vaatia mitään sponsseja esiin. Nää ei ole mitkään presidentinvaalit, joissa on tilivelvollinen tukijoistaan.

Eri mieltä ollaan ja se omn tervettä. Hyvä niin. Mun mielestä vaan suomalainen klubitusgenre ei ole niin suurta jotta sen turvin lennätetään 15 kaveria ibizalle. Voin toki aina olla myös väärässä. Jos joku suomessa pystyy konemusiikin avulla tienaamaan niin enempi kun hattua taas nostan. Ei ole mielestäni mahdollista mut sun mielestä on. Makuasioista on turha kiistellä joten peace ja katotaan mihin kunnari-topic vie. :)

Kyllä mä tiedän useita, jotka tässäkin maassa elää "klubitusgenren" avulla. Osa vielä oikein hyvinkin. Useimmat yksittäiset tapahtumat eivät ole kannattavia mutta on tahoja jotka ovat osanneet tehdä oikeita asioita.

Ja kuvitteletko sä että se on jotain klubitusgenreä mitä tonne lennätetään? Eiköhän se Seinäjoen komiassa ole ihan sitä perus-disco-anttia ja annamaijaa joka siellä joraa. Ja niitähän se Ibizakin on pullollaan. Ei kaikki ihmiset sielläkään ole todellakaan mitään hc-reivaajia.
Jil

Posts: 682

#13 • • Jil

Replying to Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012 :

---

---

---

---

---

---

---
kyllä ison respectin kunnarille annan jos asia tosiaan näin on. Laskeskelin vaan et 15 x ibizan reissu tekee noin 400e/ nuppi lennoista =5800e + majoitukset ilmeisesti hotellissa tekee joku 5000/7000e jos parista päivästä puhutaan. Eli ne sponssit esiin kiitos. Ja joo, kävin viime kesänä ibizalla mut jännästi toi el paradis ei ollut yhenkään meidän mielessä vaikka oli se 12 kaveria huvilalla.
Sä et itse ole tota tekstiä kirjoittanut vaan sun promootios, mutta hienoa toki aina saada jotain suomiverta saarelle. Arvostan osaltani kyllä, kunhan lyöt ne sponsorit kehiin ketkä sua tässä tukee
---

Mistä sä päättelit että herra lentää sinne 15 kertaa? Mitäs jos se vaan majailee siellä sen aikaa? Ja sit, mikä oikeus sulla on vaatia "eli ne sponssit esiin kiitos"? :D
---

Et vissiin lukenut ketjua alusta loppuun. Kunnari lupas lennättää 15 parasta tanssilattialla viihtyvää kaveria ibizalle
---

No enpä lukenut en, joten siitä pahottelut.

Mutta eipä toi 7000€ nyt mikään amerikan temppu ole. Kiertueessa on 15 tapahtumaa, ja liput maksaa 8€. Jos oletetaan vaikka nyt alakanttiin, keskiverroin että jokaisessa tapahtumassa ois 300 ihmistä, niin noista lipputuloista tulee jo 36k€.

Sit jos jokaisessa tapahtumassa ois vaikka 400 ihmistä, niin ollaan jo 48k€ lipputuloissa.

Noista toki miinustellaan yhtä jos toista, mutta eiköhän tosta nyt jo ihan helvetin hyvään markkinointikikkaan joka melko varmasti vetää tuvan täyteen irrota sen 7000€.

:)
---

Sun laskukaavalla kaikki bileet on järkeviä pitää. Otetaan vaikka esiin prydzin tuleva suomen keikka. Cirkukseen mahtuu noin 1200. Eli 1200 x 18e (ennakkolipun hinta) = 21600e. Niin tietysti, artistihan ei halua mitään paikan vuokraajasta nyt puhumattakaan. :D Kiertueessa joo on 15 tapahtumaa, kaikki maksaa, mitään ei saa ilmaseks varsinkin kun kyse on Ibizasta. Siks kyselin sponsoreiden perään koska yhdelläkään suomalaisella DJ/tuottajalla ei ole varaa tuollaista toteuttaa
---

Siis hetkinen.. Mitähän sää nyt selvität :D

Mää just osotin sulle ihan selkeellä matikalla että Kunnari vois lennättää noi voittajat sinne ihan vaikka ton kiertueen lipputuloista.

En ymmärrä miten helvetissä toi sun Prydz vertaus nyt oikein liitty asiaan mitenkään? "Artistihan ei tietenkään halua mitään"... Öööh, niin, toi 36k€ - 7k€ = 0 ilmeisesti sun matikan mukaan? Kun artistille siitä ilmeisesti ei jää mitään.

Toi sun Prydz esimerkkiskin näyttää vaan sen että jos Prydz ottais vaikka sen 15k€ siitä keikastaan, siitä jäis vielä se reilu 6k€ yli, josta sitten miinus tapahtuman järjestäjän kulut jne.. eli jos se tapahtuman järjestäjä vaikka pari tonnia siitä nettos, niin.

Kerrotko ny mulle mikä se oli mitä yritit selvittää? :D
---

Lipputuloista juu jäis se 6k. Laske siitä pois vuokra ja muut kulut niin ollaanko niin hyvissä masseissa et on varaa lennättää 15 kaveria ibizalle? :D Katsos kun vaikka sä saisit jonkun residenssin joltain klubilta IBIZALLA (täs ei ole kyse residenssistä ainakaan aikataulun mukaan), se ei vielä takaa sulle mitään miljoonatuloja millä vois lennättää 15 noobieta ibizalle ryyppäämään pariks päiväksi. Sen takia kysyin niitä sponsoreita. Kyse oli mitä ilmeisemmin mainoksesta ja tuskin kunnari omasta pussistaan noita makselee. Jos mä olisin joku Super DJ, en mä omasta pussista tälläsiä kampanjoita tekis. Kyllä kaipaisin siihen jotain sponsoria taakse. :D
---

Ymmärrätkö sää ollenkaan millanen markkinointiarvo tolla on tolla tempulla? Lennot on varmasti ensinnäkin halvimmat mahdolliset, ja majotus myös. Tuskin se mikään kaikki kulut katettu reissu on, lennot ja majotus vaan..

Sen lisäks, mistä sä tiedät paljonko esim Colorsit on miehelle netonnu sinä aikana kun niitä on järjestetty? Tai paljonko mies on tuotannoillaan netonnu, tai jos sillä on jotain muita bisneksiä?

Päälimmäisenä tässä on kuitenkin se, että ton tempun markkinointiarvo tolle kiertueelle on luultavasti sen arvonen.. Voihan siinä jotain sponsseja olla, tai voi olla että saa jonkun ryhmäalen lentoyhtiöltä ja hotellilta, niinkun varmasti saakin.. Monta asiaa mitä et huomioi tossa.

Ja tolla sun Prydz vertauksellas ei vieläkään ole mitään vertailukohtaa tähän. Se on yks ilta, josta jos promoottori nettoaa pari tonnia niin aika hyvin on! Toista se 15 kertaa, niin sitten on varaa, eihän toi Kunnarikaan niitä yhden tapahtuman tuloista ois lennättämässä, jos siis lipputuloilla sen meinais toteuttaa.

Eri mieltä ollaan ja se omn tervettä. Hyvä niin. Mun mielestä vaan suomalainen klubitusgenre ei ole niin suurta jotta sen turvin lennätetään 15 kaveria ibizalle. Voin toki aina olla myös väärässä. Jos joku suomessa pystyy konemusiikin avulla tienaamaan niin enempi kun hattua taas nostan. Ei ole mielestäni mahdollista mut sun mielestä on. Makuasioista on turha kiistellä joten peace ja katotaan mihin kunnari-topic vie. :)
Funktion

Posts: 1,720

#14 • • Funktion over 9000

Jooei, siis, selvennetään nyt vielä sen verran että ihan puhtaasti klubideejiinä et varmasti Suomessa rikastu.. Kunnarilla on kuitenki ollu aika monta rautaa tulessa, että en ihmettelis jos sille ois jääny jotain pikkuhiluja taskun pohjallekin noista sedulakiertuista jne. :P

Enkä mä sitä sano että ei jotain sponsseja vois olla, hyvin suurella todennäkösyydellä jonkun näköstä sponssia esim. ryhmäalejen tms. muodossa on, toi sun eka viesti vaan oli sen verran hyökkäävä että oli pakko tarttua siihen :P

*piis*

--
Mä taas oon kyllä aina sanonut että pilkku vaan nauttii siitä. se on kuitenkin pohjimmiltaan aika irstas pikku välimerkki..

UzU

Posts: 2,361

#15 • • Edited UzU [33100]
Jil hei, miks sä poistit sun postauksen kesken mun vastaamisen?

Oon joo käynyt Ibizalla kiitos kysymästä. Kuten myös monessa muussakin mestassa "näiden rajojen ulkopuolella".

Samaa se on kaikkialla. Artisti soittaa, jengi dokaa ja jengi joraa. Thats it!
remotion

Posts: 5,283

#16 • • remotion nostatus guru

Replying to Alex Kunnari IBIZA TOUR 2012 :

kyllä ison respectin kunnarille annan jos asia tosiaan näin on. Laskeskelin vaan et 15 x ibizan reissu tekee noin 400e/ nuppi lennoista =5800e + majoitukset ilmeisesti hotellissa tekee joku 5000/7000e jos parista päivästä puhutaan. Eli ne sponssit esiin kiitos. Ja joo, kävin viime kesänä ibizalla mut jännästi toi el paradis ei ollut yhenkään meidän mielessä vaikka oli se 12 kaveria huvilalla.
Sä et itse ole tota tekstiä kirjoittanut vaan sun promootios, mutta hienoa toki aina saada jotain suomiverta saarelle. Arvostan osaltani kyllä, kunhan lyöt ne sponsorit kehiin ketkä sua tässä tukee

mitä vittua just luin?! xD Suomi kateellisten urpojen maa :DDD

Eiköhän se Paradis lennätä just niin monta uunoa ku haluavat ja mistälähtien on jonkun bilekiertuneen topikin tekstaajalla ollu väliä? :D

Seriously nyt ruuvia löysemmälle.
Jago

Posts: 4,039

#17 • • Edited Jago un-trained monkee
Täytyy vaan sanoa että hienoa!! ja onnea Kunnarille!

Ymmärrän Jilin kiinnostuksen sponsseihin siinä mielessä, että onhan kyse aika isosta promosta.
Ibizalle lentää kuitenkin aika halvalla, jos ei haittaa vaihdot ja majotuskaan ei ole kallista, jos osaa mennä hakemaan oikeesta paikasta. Yrityksenä saa varmasti jonkun kimppadiilin järkättyä halvemmalla ja eikös nuo ole verovähennyskelpoisia?! Taitaa todelliset kustannukset olla siis hyvinkin kohtuulliset.

Mahtava tilaisuus kyllä monelle, eipä itteenikään haittais ollenkaan joutua matkustaa sinne =P

--
Sound is the origin of all form, with matter shaping itself in response to the vibration of the universe

sapeli

Posts: 11,768

#18 • • sapeli jokukukamikä?
Chillatkaapa vähän... *vink*

Mun mielestä tämä on hieno tapa promota kiertuetta ja omaa toimintaa, ja tarjota suomalaisille bilettäjille mahdollisuus päästä Ibizalle. Mulle henk. koht. on ainakin ihan sama että ketä sponsoreita tässä on takana (ja ainahan niitä on kun isoja bileitä järkätään).

--
Elämä ei ole pelkkää lasten leikkiä.

SamHard

Posts: 2,098

#19 • • SamHard
Hatun nosta siitä Kunnarille, että maksaa mukaansa myös bilekansaa noinkin monta ihmistä täältä pohjoisesta ibizalle! Ja hieno juttu että ibizalla näkyy kotimaisia dj:tä enemmänkin!
Caro²

Posts: 5,301

#20 • • Caro² Fiilis / SESSIONS2
Kylläpä täällä on taas tavan sankari aivan pihalla, kuutamolla, kuin yks lumiukko.

Elääkö klubikansa yleisesti kenties jonkinlaisessa haaveilevassa pilvilinnassa? Herätkää nyt pahvit. Ei näitä bileitä huvin ja urheilun vuoksi järjestetä - se on bisnestä. Bisneksen tarkoitus on tehdä rahaa vähintään sen verran, että saa omat ja muiden duunareiden palkat maksettua.

15:sta bilettäjän lennättäminen edestakaisin Ibizalle maksaa suurinpiirtein 3000euroa (omat lentoliput maksoi 160€ aikoinaan, edestakaisin) - ja jos on tehnyt sopivat sopparit, niin hinta on varmaan alle puolet tuosta. Viiden päivän hotellihuoneet Es Paradiksen vieressä (vaikkapa Es Mitjornissa) 68-87€/yö (2-3hlö), siitä viiden yön paketti on yhteensä 2472-2175€. Tuostakin hotellilaskusta saanee helposti 30% pois, joten paketti lienee noin 1600euron hintainen.

Jos nyt leikitään ihan vaan lonkalta, että kustannukset on kaikkineen päivineen noin 3500euroa, niin se tarkoittaa kaiken kaikkiaan 440maksavaa asiakasta noissa Suomen kiertueen tapahtumissa... Kuka tässä nyt tarvii minkäänlaista sponsoria yhtään mihinkään - tapahtumia on kuitenkin 15...

Kyllä oli taas sellasta FacePalm -osastoa nää tietyt postaukset tässä topikissa, että oksat pois.

Kyllä siellä saarella on yksi jos toinen viettänyt useamman hetken. Ite kyllä diggailin Es Paradiksen sisustuksesta ja niin tuntui diggailevan "pari kaveriakin" - majoittui ne sitten huvilalla tai hotellissa.