Muistatko vielä ajan, jolloin tanssimusiikki kuullosti lämpimältä, sielukkaalta, luonnollisen rosoiselta ja paikoin myös hämyiseltä? Se oli elävää, kaunista ja selkäpiitä ravisuttavaa. Juuri sellaista näissä bileissä on luvassa alkuillan letkeistä rytmeistä aina loppuillan reippaaseen poljentoon saakka.
Kello 23.30 avautuva MIDNIGHT CLUB tarjoilee vanhaa kunnon klubimusaa vinyyliltä soitettuna aivan kuin silloin ennen. Parhaita house, trance ja acid levyjä pyörittävät vinyylivelhot DJ THOMAS (Supersaha) ja KARI AHLSKOG (StayUpForever, Triple A UK). Molemmat ovat aloittaneet uransa klubimusiikin parissa jo viime vuosituhannella, joten luvassa on todella rautaista ammattitaitoa.
Niille, jotka rakastavat myös muutakin vanhaa musiikkia on samalla lipulla tarjolla FLASHBACK DISCO jo klo 19 alkaen. DJ IDÄN SHAMAANI tarjoilee samassa tilassa järjestettävässä discossa hyvällä maulla valikoituja partybängereitä genrevapaasti 80- ja 90-luvuilta.
Tapahtumassa on 40-vuoden ikäraja sillä poikkeuksella, että myös samaan seurueeseen kuuluvat nuoremmatkin aikuiset pääsevät liittymään näihin upeisiin bileisiin. Myös ennakkolipulla ikäraja on hievenen matalampi: 35 vuotta.
Huom! Bileet jatkuvat aina niin myöhään kuin porukkaa riittää - korkeintaan klo 05 saakka kuitenkin. Ei tämä sentään mikään Berliini ole ;)