Harder.fi 14.1.2012 @ Helsinki

23 posts, 2 pages, 4,999 views

harder.fi

Posts: 93

#1 • • Edited harder.fi
Kolmisen vuotta sitten joukko tuoreita elektronisen musiikin harrastajia löi kauniit ja vähemmän kauniit päänsä yhteen ja löysivät yhteisen sävelen Harder.fi:n riveistä. Kauas on tultu noista päivistä, mutta perusidea on Harder.fi:llä pysynyt samana: haluamme edelleen tuoda teille uusia tuulia rankemman elektronisen musiikin saralta ja nostaa esiin vähän marginaalisempiakin musiikki-ilmiöitä jo tuttujen genrejen rinnalle. Ja tietenkin pitää hauskaa siinä sivussa.

Kolmen vuoden aikana olemme järjestäneet parikymmentä ulkoilma- tai klubitapahtumaa sekä kasoittain erilaisia webradiotapahtumia. Samalla mallilla aiomme jatkaa myös tulevaisuudessa ja aloitammekin nyt neljännen vuotemme juhlistamalla Harder.fi:n syntymäpäiviä Club Playgroundissa Helsingissä 14.1.2012.

Kollektiivimme kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella, ja vaikka jotkut naamat ovatkin siirtyneet muihin kuvioihin, mukaan on tullut uutta verta. Harder.fi esittäytyykin tällä kertaa täysverisenä kollektiivina ja esiintyy teille yhdessä kollektiivisen setin muodossa koko illan ajan.

Illan musiikkitarjonnasta vastaa rakkaan kollektiivimme lisäksi uuden sukupolven dj:t, jotka valitaan mukaan kilpailun perusteella. Kilpailuun voit osallistua lähettämällä meille linkin mixtapeesi osoitteeseen [email protected] 31.12.2011 mennessä. HUOM! K-18 koska tapahtuma pidetään ravintolan normaalina aukioloaikana emme voi luistaa ikärajoista.

Tule siis kanssamme juhlistamaan kolmivuotista taivaltamme ja nauttimaan hyvästä musiikista hyvässä seurassa.

Tarkempaa tietoa tapahtumasta löydät osoitteesta http://harder.fi/3v

Tapahtuman Facebook-event: http://www.facebook.com/event.php?eid=303839249630548
Hendryk

Posts: 510

#3 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Tiedättekö sen mustaa huumoria pilapiirrelleen Gary Larsonin? Hänellä oli yksi sellainen juttu jonka otsikko oli Lupuslipsufobia. Se tarkoitti pelkoa siitä, että sudet ajavat takaa liukkaalla lattialla pöydän ympäri silloin kun jalassa on luikkaat sukat.

Jätetään ne sudet veks ja vaihdetaan ympäristöksi Helsingin talvi ja jalkoihin minun tanssikenkäni, joilla liukuu yhdellä yskäisyllä vaikka täältä Ivaloon. Omaa laiskuuttanihan se on, jos en viitsi hankkia liukustoppareita tai vaihtaa kenkiä narikassa, mutta joka tapauksessa minua vaivaa tanssikenkieni takia peruslipsufobia. Ajattelin lähteä liikenteeseen sen verran aikaisin, että jos tasapohjilla liukastellessa kuitenkin sattuu joku haaveri, niin ehdin kipsineni ja lastoineni paikalle vielä ennen kuin tanssiaiset loppuvat.

Ja kuka tietää millaisiin fiilareihin särkylääkkeet minut nostavat.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

ezzy

Posts: 8,060

#4 • • ezzy Droid-pappa
Hyvvee synttäriä!

...ja hyvveet synttärit olivat :) Päähuoneen setit eivät pettäneet hetkeksikään ja newbie-huoneen seteistä tuli eniten kuulosteltua Yayaa, joka soitti oikein namia soundia.
Hienointa oli myös ettei PA:ta revitelty ollenkaan ja soundi pysy raikkaana koko illan <3

Aina kun lähtee ulkoilemaan, niin jää harmittelemaan miten harvoin tulee käytyä. Pitänee skarpata...myöhästyneitä uv-lupauksia kehiin? :P
Hendryk

Posts: 510

#5 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Tarkoitukseni oli virota vasta parin tunnin päästä, kun Yle-netistä näkyisi suosikkitalviurheiluani naisten takaa-ajoa, mutta tukkoinen neessa herätti jo nyt, joten miksen saman tien ylistäisi tässä niistellessä ja kröhistellessä viime öisiä Harder-synttäreivejä.

Vinkeää oli vipatus, siksi liukasta lantioni lepatus. Alkuillasta tulin poukkoilleeksi herkkua ahnehtien huoneiden välillä, mutta aika pian huomasin kotiutuneeni Harder-hallin puolelle. Se johtui pelkästään vanhasta kunnon positiivisesta kahdesta-hyvästä-voi-valita-vain-toisen -probleemasta. Erityistä kiitosta annan Harder-populaation tavalle lomittaa settejään ja soittaa ne muutenkin niin, ettei musiikin keskeytymätön jatkumo häiriintynyt, vaan lattialla saattoi puksuttaa menemään kuin Orient Express.

Ja joo, tosiaan, ehkä omaankin tanssilliseen jatkumoon uppoamista edesauttoi se volyymien tarkkaan harkittu taso. Kyllä minä siitäkin tykkään, että gorbat shoi vielä tiistainakin, mutta kyllähän hyvän mielen bileet voivat piirtyä pysyvästi historiaan muutenkin.

Siispä paljon kiitoksia ja onnea pirtsakkaalle kolmivuotiaalle. Toivottavasti pääsen todistamaan energisiä kiukunpuuskianne jatkossakin.*sydän**jiihaa**piis*

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

Syntse

Posts: 1,652

#6 • • Syntse Hardstyle/Freeform DJ
Kiitos kaikille paikalle saapuneille. Oli kyllä mahtavat harderin synttärit ja oli niin mukava nähdä musiikista nauttivia ihmisiä paikalla. Yllätyin jopa hyvin positiivisesti ettei sillä vain oltu oluen perässä vaan porukkaa riitti tanssimassa loppuun asti. Jos joskus mietityttää että miksi näitä järjestellään niin te musiikin fanittajat ja juhlijat jälleen todistitte meille miksi tätä tehdään. Kiitos vielä paikalle saapuneille bilettäjille sekä soittajille. Seuraavissa kemuissa sitten taas ;)
yaya

Posts: 64

#7 • • yaya
tosi huippua ja hauskaa oli soitella, yaya kiittää ja hehkuu ilosta! *hihu*

jipiii *jiihaa*
Camfer

Posts: 259

#8 • • Camfer
Oli törkeen hienoa soittaa tällä porukalla ja sille yleisölle mikä veti mukana ihan sata-nolla! meno jatkui loppuun asti ja hyvää palautetta kuultiin pitkin iltaa.

talenttihuone paukkui niin pirusti että kaikkia heitä odottelen kuulevani lisää tulevaisuudessakin!

oon ihan sekaisin vieläkin mutta sitäkin iloisempi, siitä kiitos kaikille paikallaolijoille!!
Kolera

Posts: 4,256

#9 • • Kolera Rumaahinen/Höpötompsu/Mielikuvitukseton vittupää
tissit+penis

--
KESÄ TULEE JA KAIKKI KUOLEE!
Itsemurha lopettaa vittuilun!
no drugs, Im just kännissä

Djane J7

Posts: 307

#10 • • Djane J7 [FINRG,2Ibiza,Supercharged,Harder.fi]
Kiitos paikalla olleille, soittokavereille ja koko Harderin poppoolle! :)) Lahtelaisia kun on paikalla niin voiko odottaa muuta kuin esim. peukaloa perseeseen juuri kun teet biisivaihtoa :DD Hahahah, mutta loistoilta oli! *sydän*
aikkis

Posts: 102

#11 • • Edited aikkis
Harmitti ihan vietävästi, kun en päässyt paikalle hyvistä aikomuksista huolimatta *hmph*.
Onnittelut kolmivuotiaalle Harderille *sydän*, seuraaviin sitten mukaan vaikka toinen jalka haudassa :D *tanssittel*
Hendryk

Posts: 510

#12 • • Hendryk Sen verran, että sapiens

Replying to Harder.fi 14.1.2012 @ Helsinki:

Harmitti ihan vietävästi, kun en päässyt paikalle hyvistä aikomuksista huolimatta *hmph*.
Onnittelut kolmivuotiaalle Harderille *sydän*, seuraaviin sitten mukaan vaikka toinen jalka haudassa :D *tanssittel*



Näin hyviin bileisiin palataan vaikka haudan takaa, kuten Paavo Väy! sanoo suorassa presidentinvaalitentissä vuonna 2060.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

Tornadoz

Posts: 121

#13 • • Tornadoz
Kiitos ja kumarrus kaikille *sydän**sydän**sydän* Tansilattialla tuntui olevan virtaa koko illan ja muutenkin ihan mahtava meno molemmilla puolilla *tanssittel* alusta loppuun! Tästä on hyvä jatkaa ja kiitos kaikille ketkä tulitte juhlimaan meidän 3v taivaltamme! *hihu*
D-Shark

Posts: 89

#14 • • D-Shark Thin n crispy
Paras mahollinen paikka oli kyllä näin ensimmäiselle live dj-mixille. Iha mahtava ilta oli, tykkäsin todella! Toivottavasti pääsis jatkossaki soittaa, pitää vaan opetella lisää näitä DJ-hommia, ku oon enemmän painottanu tuonne tuottamiseen nii on jääny dj:eily vähemmälle! Ja erityis kiitos tornadokselle!
xl8r

Posts: 2,227

#15 • • xl8r synkistelyä suu korvasta korvaan
Puuh, vieläkin ihan loppu kovin aktiivisesta viikonlopusta, musta alkaa selvästi tulla vanha, kun kaksi päivää (selvinpäinkin) bileissä tuntuu olevan niin raskasta, että maanantaina (eli nyt) tuntuu lähinnä piestyltä töissä.

Oli kyllä aivan uskomattoman kivaa koko illan, jengiäkin oli kivasti saapunut paikalle. New Talent huoneessa oli kyllä ihan mieletön meno koko illan, pahoittelemme vielä hieman ko. puolen aikataulusäätöä kesken iltaa teknisistä ongelmista johtuen.

Päästagen puolella tuo musiikkijatkumo tuntui toimivan, itseä jäi vähän harmittamaan oman soolo-osion viimeinen biisi ja naarmuinen levy, jolta se löytyi. Muuten oli kyllä mielettömän kiva soitella niin Jka:n kuin Tornadozinkin kanssa.

Molempien huoneiden koko musiikillinen anti nauhoitettiin ja kun saamme ne vaan siirrettyä ne tuonne palvelimellemme, tullaan uusimaan harder.fi radiossa kokonaisuudessaan tämän viikon aikana. Tarkempaa infoa tästä lisää Harder.fi Radio ryhmässä Facebookissa.

--
http://xl8r.com

perspektiiviä pitäisi voida ostaa ja nauttia suonensisäisesti -- Erlend Loe

Avatar
#16 • • Muussika Guest

Replying to Harder.fi 14.1.2012 @ Helsinki:

tosi huippua ja hauskaa oli soitella, yaya kiittää ja hehkuu ilosta! *hihu*

jipiii *jiihaa*



Olit iha liekeis senkin knääpijö! <3 Annin lovee!
Avatar
#17 • • Muussika Guest

Replying to Harder.fi 14.1.2012 @ Helsinki:

Kiitos paikalla olleille, soittokavereille ja koko Harderin poppoolle! :)) Lahtelaisia kun on paikalla niin voiko odottaa muuta kuin esim. peukaloa perseeseen juuri kun teet biisivaihtoa :DD Hahahah, mutta loistoilta oli! *sydän*



Peukku löys tiensä munkin perseeseen. ''Jukan vika'' sanoo lahtelainen apina. Ja apinahan se tekee kun käsketään!

Oli kyl vallan jännää käyä tämmösiis UMTS UMTS -kekkereissä vuosien tauon jälgee. Pakkoha se oli todistella ku Jermu stylettää. :D Käänteiswanha!

Ite oon peruswanha, joten jouduin pakenemaan paikalta kallioon jamittelee reggaeräppii kun ei enää korva taipunu UMTSeilulle, mut kiva nähä ihmisiä mehuissaan. :)

Ja yaya oli ässsshä! Joutu nostelee vähän jalkaa! Aye!

Etkot myös parhautta ihmisineen. Luv. <3
Djane J7

Posts: 307

#18 • • Djane J7 [FINRG,2Ibiza,Supercharged,Harder.fi]

Replying to Harder.fi 14.1.2012 @ Helsinki:



Oli kyl vallan jännää käyä tämmösiis UMTS UMTS -kekkereissä vuosien tauon jälgee. Pakkoha se oli todistella ku Jermu stylettää. :D Käänteiswanha!

Etkot myös parhautta ihmisineen. Luv. <3

Muussika


Hahahah, KÄÄNTEISWANHA :D muista varotella mua mummoutumisesta kun alkaa speedcore kiinnostaa :D

Kiitos sulle ja kaikille muillekin kanssaetkoilijoille, oli mahtavuutta *sydän*
Avatar
#19 • • Muussika Guest

Replying to Harder.fi 14.1.2012 @ Helsinki:


Hahahah, KÄÄNTEISWANHA :D muista varotella mua mummoutumisesta kun alkaa speedcore kiinnostaa :D

Kiitos sulle ja kaikille muillekin kanssaetkoilijoille, oli mahtavuutta *sydän*



Speedcore-mummoo on kyl sit kans pakko tulla ihmetteleen jos vielä henki pihisee siinä vaiheessa. :D Itsehän aion olla muskeli-mummo, semmoi tosi ällö ja epäkorrekti!

Mmmmmmau! *sydän*
hemuz

Posts: 2,178

#20 • • hemuz kätevä emäntä
Omaan makuun yaya kyl veti ihan 6-0 *jiihaa*