HYTKY 15V - ESINÄYTÖS

  From until   Age limit: 20  
Bassment, Helsinki  
techno

Canyin, TuomasG, Kitkatone

Hytkyn 15-vuotisjuhlavuotta lämmitellään Bassmentissa kolmen kovan dj:n voimin. Näkemyksensä teknon nykytilasta esittävät Hytkyn omat pojat Canyin, TuomasG ja Kitkatone.

Canyin
Jo pitkään Hytkyn etujoukoissa vaikuttanut Canyin on ehtinyt vuosien varrella soittaa lukuisissa underground-bileissä, järjestää klubeja ja julkaista omaa musiikkiaan muun muassa Poly Sone -aliaksella. Vaikka historiaa löytyy myös drum'n'bassin parista, tänä iltana Canyinin levylaukku on täytetty teknolla.


Kitkatone
Kitkatonen on aiemmin voinut bongata esimerkiksi Kotimaan Teknokatsauksesta ja erinäisistä underground-bileistä. Tämän dj:n ja tuottajan ominta aluetta on minimalistinen, suoraviivainen soundi jossa kuuluu rakkaus ehtaan teknoon.


TuomasG
Toistaiseksi suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon TuomasG on ehtinyt niittää mainetta maan alla viihtyvien teknon ystävien keskuudessa loistavan selektionsa ansiosta. TuomasG:lle ominta musiikkia on dubitekno ja deeppi mutta menevä soundi.

Tule.

Sisäänpääsy ilmainen ennen puoltayötä ja 5 euroa klo 00 jälkeen.