Jean Michel Jarre

  From onwards   Tickets 69€   www.menolippu.fi/…/showevent.asp?id=1515  
Hartwall Areena, Helsinki

Jean Michel Jarre

Elektronisen musiikin mestariksi kutsuttu Jean Michel Jarre saapuu konsertoimaan Helsinkiin toukokuussa osana World Arena Tour -kiertuettaan. Suomessa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten konsertoinut Jarre nähdään Helsingin Areenassa lauantaina 16. toukokuuta.

Jarren musiikki on valloittanut jo miljoonia ihmisiä ympäri mailman. World Arena Tour –konsertissaan Jarre kutsuu yleisönsä matkalle ajattoman musiikin pariin. Hän tarjoaa matkan syntetisaattorien, digitaalisen teknologian, suurten valkokankaiden, spektaakkelimaisten laserien ja valon koreografian maailmaan.

Vuonna 1948 syntyneen Jean Michel Jarren läpimurroksi nousi runsaat 30 vuotta sitten ilmestynyt Oxygene-albumi. Oxygene aiheutti kohua sekä edistyksellisellä musiikkityylillään että uhkarohkealla kuvituksella. Levyltä singlenä julkaistu Oxygene Part 4 on yksi Jarren tunnetuimmista melodioistaan. Jarren levyjä on myyty kaikkiaan jo yli 80 miljoonaa kappaletta.

Konsertti alkaa klo 20.00, ja ovet aukeavat klo 19.00.