KARTIO w/ Leftover LIVE (Styrax Leaves, Statik Entertainment, Ba

  From until   Age limit: 20  
mbar, Helsinki   Show map  
, house, techno

Leftover LIVE (Styrax Leaves, Statik Entertainment, Baum Records)
J.Kusti

Jussi Lindblad a.k.a. Leftover on suomalainen dubtechno-tuottaja Helsingistä, jonka kiinostus dubtechnoon alkoi 2000-luvun alussa hänen kuultuaan ensimmäistä kertaa legendaarisen Maurizio-duon tuotoksia. Alkujaan drum&bassista joskus 1997 tuottamisen aloittaneena, hän löysi vähitellen oman soundinsa samalla kehittäen pikkuhiljaa omaa studiotaan. Vuoden 2007 alussa työ alkoi kantaa hedelmää paljon hehkutusta osakseen saaneen Response EP:n tullessa ulos Statik Entertainment-yhtiöltä. Jonkin verran Leftoverin noususta tuntemattomuudesta tähtiin kertoo sekin, että herran uudempaa materiaalia on tulossa ulos mm. erittäin kovassa nosteessa olevalta Berliini-lafkalta Styrax Leavesilta sekä uudelta deeptechnoon ja dubtechnoon omistautuvalta Baum Recordsilta.
Leftover saapuu mbaariin heittämään ensimmäisen livekeikkansa koskaan, joten odotetavissa on koko kansan deep/dubtechno-juhla, jota alan harrastajat ovat odottaneet jo kauemman aikaa.
Supporttina soittaa Kartio-klubin resident dj J.Kusti deep/house/techno-setillään ja tapahtumaa voi kuunnella suorana klo 22-24 Basso Radion taajuudella 102,8 Mhz tai netissä osoitteesta www.basso.fi. TULE TODISTAMAAN!