Herranjestas.. miten kuvailisin eilisiä tähtilaivamme pikkuwarppikemuja.
Menimme Hermes -kannelle hissillä. Sinne oli projisoitu ja osittain oikeillakin huonekaluilla
sisustettu noin vuotta 2005 vastaava sisustus. Paikassa oli jotain todella viehättävää,
ei liian upeata krumeluuria tai häikäisevää kalleutta, mutta tyylikkyyttä ja perinnettä.
Ikkunoista "näki" Helsingin kaupungin yön, ravintola Tornin ja mieleeni jäivät
myös sinertävää valoa kajastavat hieman kasvihuonemaiset kattoikkunat.
Tarjoilu alkoi normaaliin tapaan, ja nautimme talon antimista.
Sitten tilanne alkoi hiljalleen liukua omituiseksi. Huomasin että miespuolinen tarjoilija
nappasi jatkuvasti huikkaa pöydästä pois keräämiensä pullojen pohjista. Hän alkoi
silminnähden humaltua ja kämmätä tarjoilun sekä mm. musiikin säätämisen kanssa.
Ravintolaseurue oli puoliksi hämillään, puoliksi hilpeänä että kerrankin näin
päin; tässähän tuntee itsensä harvinaisen fiksuksi kun se ei olekaan juhlaseurua joka
ördää vaan henkilökunta.
To cut the long story short, talossa tapahtui pian erään seurueeseen kuuluvan
henkilön murha. Aloimme selvittää sitä, ja seuraavat 3 tuntia olivat aivan loistavaa fantasialeikkiä. Todella onnistunut tapahtuma!
Spock ei luonnollisestikaan ymmärtänyt ihmisten reaktiota kemuihin mutta kultaisen
herrasvulkaanin tavoin oli mukana toimien kuten kyseisen kaltaisessa rikostutkintatilanteessa
loogisesti kuuluisikin toimia. Ja arvatkaapa vain, kuka ratkaisi murhamysteerion...? :-)
Comments