SUN

7 posts, 1 page, 1,249 views

Avatar
#1 • • Tapi T Guest
Liekö rankalla mökkiviikonlopulla ollut osuutensa asiaan, mutta mua ei bileet nyt erityisemmin napanneet. Muuten DTM:ssä oli kyllä melkoinen fiilis, aivan niinkuin SUN:ssa kuuluukin.

Selkeästi illan parasta soundia irtosi tällä kertaa kimik:lta.
Avatar
#2 • • Mimako Guest
Muhun upposi Sun siksikin, että olen Unityn aikaan toisella paikkakunnalla. Fiilis oli jonkin verran erilainen kuin vanhassa Mamassa, jonka ainokainen tanssilattia oli pieni ja intensiivinen. Kahden lattian paikassa jengi jakautuu ja kuljeskelee enemmän, mutta tuttuja oli tupa puolillaan ja musiikki enimmäkseen hyvää. Ilmakin oli melkein yhtä kuuma kuin vanhassa DTM:ssä kesäisin, onneksi ei kummiskaan ihan (plussaa sekin).

Dallas Superstars ja Orkidea soittivat kumpikin saman biisin, jossa lauletaan "follow me". Onko kyseessä se ikivanha biisi vai kenties sen uusi versio? Toimi joka tapauksessa.

Ja taas kerran täytyy antaa täydet pisteet Mr A:lle illan parhaasta setistä.
Avatar
#3 • • Paarma Guest


Dallas Superstars ja Orkidea soittivat kumpikin saman biisin, jossa lauletaan "follow me". Onko kyseessä se ikivanha biisi vai kenties sen uusi versio? Toimi joka tapauksessa.



En enää tuolloin ollut mestoilla mutta veikkauksena heittäisin Eric Prydz: Call On Me.

Mitä itse kesteihin, tunnelma näytti olevan aika hyvin kohdallaan jo alkuillasta, kahvilassa oli mukava (ja helvetin kuuma) soittaa, mun osuuden tracklisti löytyy tuolta "charts, lists and new releases"-foorumista. Ens vuonna toivon mukaan uudestaan, jos vaikka sais maanantain sillä kertaa puhuttua duunista vapaaks, jäi hieman boolin passaaminen kaivelemaan :madskillz:
Avatar
#4 • • Jorz Guest
Call on me tuo Mimakon biisi tosiaan oli. Mielestäni Dallas Superstars ja Orkidea tosin soittivat kaksi samaa biisiä peräkkäin, joissa molemmissa oli samantyyppiset naisvokaalit. Biisilistoja odotellessa.
Avatar
#5 • • Hallaaa Guest
oon vieläkin ihan pähkinöinä sunnuntaista <3
orkidea, tab, nessi, kimik <3 <3 kiitos tunnelman kattoon paiskaamisesta!

toivottavasti kuullaan sun:sta vielä ja paljon

:excellent:
Avatar
#6 • • Aulis_G Guest


Dallas Superstars ja Orkidea soittivat kumpikin saman biisin, jossa lauletaan "follow me". Onko kyseessä se ikivanha biisi vai kenties sen uusi versio? Toimi joka tapauksessa.



En enää tuolloin ollut mestoilla mutta veikkauksena heittäisin Eric Prydz: Call On Me.



Eikös tuo biisi ole Dj Falcon & Thomas Bangalter - Call on me ( eric prydz remix ) ? Muistelisin että biisi on alunperin dj Falconin ja prydz olisi vain tekaissut mixin siitä...tosin olen kyllä varmaan väärässä :)
Avatar
#7 • • Paarma Guest
Huomasin joo että discogsissa biisi ainakin liikkuu bangalter/falcon-kaksikon nimellä joten voi hyvinkin pitää paikkansa..