---
Kumpikaan ei ole toista enemmän tosi ennen kuin olet löytänyt sen tien jota aiot kulkea.
Pystyn toki selittämään itselleni toisen olevan enemmän tosi, kun olen tehnyt päätöksen elää sen mukaisesti, ja vilpittömästi uskoa siihen, mutta siinä vaiheessa totuuteni voi jo olla toinen, kuin se alunperin oli. Pystyisin varmasti kummasta tahansa muovaamaan itselleni oikeamman totuuden.
Mutta kuinka päättää kumpaa tietä haluan kulkea? Vai voisiko niiden väliltä löytää kultaisen keskitien jollain tapaa?
Jos etenkin tunteita herättävien asioiden suhteen ei puhuessaan mieti mitä haluaa tarkoittaa, voi herkästi sortua käyttämään harkitsemattomia ilmauksia, jotka tunteen puuskassa lipsahtavat huulilta. Nämä harkitsemattomat sanat saattavat sittemmin alkaa edustaa ajatuksia. Silloin siitä mitä sanot, tulee se, mitä ajattelet, sen sijaan että siitä mitä ajattelet, tulisi se, mitä sanot.
Toki joskus tunteiden vahvasti värittämästä tajunnanvirrasta voi löytää sellaisia sisäisiä totuuksia, joita ei ollut itsekään huomannut olevan olemassa. Tulevatko ne tosiksi verbalisoinnin kautta ja hakevatko ne muotonsa juuri siitä, miten olet sattunut ne silloin ilmaisemaan pitäytyen sitten kiinni niissä raameissaan, jotka ovat kerran ympärilleen saaneet, ja onko tuo raami juuri se Totuus™ jonka sisältäsi löysit, vai kenties sen ylle hajamielisesti pukemasi vaate?
Toisaalta jos ennen puhumaan ryhtymistä pureskelet ajatuksiasi ja tunteitasi pitkään harkiten ja asettelet ne sujuviksi verbaalikokonaisuuksiksi edustamaan sisimpiä horisonttejasi, kuinka läheelle alkuperäistä puhtauttaan ne voivat päästä? Eikö silloinkin kertomasi ole vain sisuksistasi tekemäsi tulkinta, joka on vain muodostettu eri metodein kuin ylempänä maalailtu selkäydinreaktio?
Kumpi on enemmän tosi?
Onko parempi viestiä tunteella vai harkinnalla?
Tää on sellanen asia minkä takia oon aina ensin yrittäny käsitellä isot asiat oman pään sisällä ennenkun puhun niistä ulospäin. Pelkästään se ajatusten ja tunteiden verbalisointi asettaa niille ajatuksille ja tunteille rajat.
Verbalisointi itselleen ja sitten toisille auttaa myös käsittelyssä, mutta eritavalla. Pitää pystyä sanomaan myös asioita, joita ei ehkä tarkoita. Ehkä olennaista oisikin, että sen tekee sellaisessa tilassa, että muistat sen seuraavana päivänä, jotta pystyt viellä käsittelemään asioita eteenpäin nyt kun olet saanut "uutta tietoa". Tällä uudella tiedolla tarkoitan juuri sitä millaisia sammakoita sieltä suusta tuli. Seuraavana päivänä voi miettiä kuinka paljon niitä oikeesti tarkoitti ja kuinka paljon niistä sanoista kuvastaa sitä todellista ajatusta.
Sosiaalinen ihminen aina peilaa samalla myös toista. Se vahingossa alitajuisesti jättää sanomatta jotain, koska tietää, että juuri tämä ihminen ei siihen ehkä reagoisi oikein. Sen asian ehkä verbalisoi jollekkin muulle. Kaikkea ei verbalisoida kenellekkään. Ihminen myös auttaessaan samalla usein alitajuisesti manipuloi toista omaan maailmankatsomukseen. Kysymällä juuri oikeita asiota(ja jättämällä kysymättä joitain muita asioita) ihminen voi ohjaa toisen ajatuksia.
Harmittaa kun kaveripiirissä on niin vähän (kts. ei yhtään) ihmisiä, jotka omaisivatt samantyylisen musiikkimaun, että haluaisivat lähteä keikoille. "Perus" trance ja proge mestoille saa yleensä kyllä kaverin, mutta sitten kun itse haluaisi mennä kuuntelemaan hardia tai muuta vast. niin ei sitten tule lähdettyä kun ei ole seuraa. Tänäkin vuonna missattu vaikka kuin monet tapahtumat ja keikat tämän takia 8<
Pitää pystyä sanomaan myös asioita, joita ei ehkä tarkoita. Ehkä olennaista oisikin, että sen tekee sellaisessa tilassa, että muistat sen seuraavana päivänä, jotta pystyt viellä käsittelemään asioita eteenpäin nyt kun olet saanut "uutta tietoa". Tällä uudella tiedolla tarkoitan juuri sitä millaisia sammakoita sieltä suusta tuli. Seuraavana päivänä voi miettiä kuinka paljon niitä oikeesti tarkoitti ja kuinka paljon niistä sanoista kuvastaa sitä todellista ajatusta.
Tää on muuten tosi hyvä pointti, tätä voisi itsekin opetella.
Tosta jäi se sanomatta se, että sen verbalisaation kohde kannattaa myös ensi olla itse. Pelkästään se, että sanoo ääneen jotain auttaa omallalaillaan asiaa. Joissain asioissa ainakin vähän niinkuin stating a fact.
Sen jälkeen vasta puhua asioista joko kavereille tai sille toiselle ihmiselle.
Sammakoilla en nimenomaan tarkoittanu loukkauksia. Ne ei rakenna mitään. Sensijaan ne voi tuhota paljonkin.
Itte oon joskus huomannut että kerron mitä musta tuntuu tai mitä ajattelen johonkin liittyen ja samalla tai sen jälkeen huomaan, että ei asiat ollutkaan oman pään sisällä sittenkään ihan niinkuin ne kerkesin sanoa. Sellasia sammakoita tarkoitan.
Harmittaa kun kaveripiirissä on niin vähän (kts. ei yhtään) ihmisiä, jotka omaisivatt samantyylisen musiikkimaun, että haluaisivat lähteä keikoille. "Perus" trance ja proge mestoille saa yleensä kyllä kaverin, mutta sitten kun itse haluaisi mennä kuuntelemaan hardia tai muuta vast. niin ei sitten tule lähdettyä kun ei ole seuraa. Tänäkin vuonna missattu vaikka kuin monet tapahtumat ja keikat tämän takia 8<
Onko lasten edun mukaista vaihtaa toisen lapsen ja äidin sukunimi, kun ei toisen lapsen sukunimeä saa vaihdettua?!
Yleensäottaen nimenmuutos, jota ne ei oo itsehalunnut erotilanteessa, joka muutenkin on lapsille vaikee varmaan vaan pahentaa tilannetta, koska nimeen liittyy osa identiteetistä
---
Harmittaa kun kaveripiirissä on niin vähän (kts. ei yhtään) ihmisiä, jotka omaisivatt samantyylisen musiikkimaun, että haluaisivat lähteä keikoille. "Perus" trance ja proge mestoille saa yleensä kyllä kaverin, mutta sitten kun itse haluaisi mennä kuuntelemaan hardia tai muuta vast. niin ei sitten tule lähdettyä kun ei ole seuraa. Tänäkin vuonna missattu vaikka kuin monet tapahtumat ja keikat tämän takia 8<
---
No mut bileistä saa aina kavereita :)
Juurikin näin. Itte oikeestaan aika harvoin kyselen kuka on bileissä valmiiks vaan meen vaan sinne ja katon mitä tapahtuu(tämä siis, jos en ole jo valmiiks etkoilemassa niitä)
---
Onko lasten edun mukaista vaihtaa toisen lapsen ja äidin sukunimi, kun ei toisen lapsen sukunimeä saa vaihdettua?!
---
Yleensäottaen nimenmuutos, jota ne ei oo itsehalunnut erotilanteessa, joka muutenkin on lapsille vaikee varmaan vaan pahentaa tilannetta, koska nimeen liittyy osa identiteetistä
Niinpä, eikä asiaa auta että kiitos lasten äidin, lapsilla on eri sukunimet. Ja tämä kuulemma on lapsen parasta ajatellen tehty ja olen syypää, kun en anna vaihtaa toisen sukunimeä. Ja nyt sit haukutaan ja kostetaan. Äly ohoi... toinen on 34v...
---
Onko lasten edun mukaista vaihtaa toisen lapsen ja äidin sukunimi, kun ei toisen lapsen sukunimeä saa vaihdettua?!
---
Yleensäottaen nimenmuutos, jota ne ei oo itsehalunnut erotilanteessa, joka muutenkin on lapsille vaikee varmaan vaan pahentaa tilannetta, koska nimeen liittyy osa identiteetistä
---
Niinpä, eikä asiaa auta että kiitos lasten äidin, lapsilla on eri sukunimet. Ja tämä kuulemma on lapsen parasta ajatellen tehty ja olen syypää, kun en anna vaihtaa toisen sukunimeä. Ja nyt sit haukutaan ja kostetaan. Äly ohoi... toinen on 34v...
Miten lapsilla voi olla eri sukunimet jos molemmat vanhemmat on samat? Mulla on aika ollu sellanen kasitys etta jos lapsilla on samat vanhemmat joilla ei ole yhteista sukunimea niin kaikilla lapsilla pitaa kuitenkin olla sama sukunimi?
---
Onko lasten edun mukaista vaihtaa toisen lapsen ja äidin sukunimi, kun ei toisen lapsen sukunimeä saa vaihdettua?!
---
Yleensäottaen nimenmuutos, jota ne ei oo itsehalunnut erotilanteessa, joka muutenkin on lapsille vaikee varmaan vaan pahentaa tilannetta, koska nimeen liittyy osa identiteetistä
---
Niinpä, eikä asiaa auta että kiitos lasten äidin, lapsilla on eri sukunimet. Ja tämä kuulemma on lapsen parasta ajatellen tehty ja olen syypää, kun en anna vaihtaa toisen sukunimeä. Ja nyt sit haukutaan ja kostetaan. Äly ohoi... toinen on 34v...
---
Miten lapsilla voi olla eri sukunimet jos molemmat vanhemmat on samat? Mulla on aika ollu sellanen kasitys etta jos lapsilla on samat vanhemmat joilla ei ole yhteista sukunimea niin kaikilla lapsilla pitaa kuitenkin olla sama sukunimi?
Hyvin näemmä, kun on avioero astunut voimaan. Ex-vaimolla on ikävä kyllä toiseen yksinhuoltajuus ja toisen lapsen kanssa on yhteishuoltajuus, joten hän ei saa tuosta noin vaan aina tahtoaan läpi. Ja sekös häntä sapettaa ja sitten kostetaan/haukutaan.
''Jos luulemme, että ihmiselämää voi ohjata järjellä, tuhoamme mahdollisuuden elämään.''
Niin paljon oon koittanut järkeillä elämässäni asioita. Olla järkevä, kunnollinen, kärsivällinen. Tehdä asioita, joita minulta odotetaan, joihin minut on kasvatettu, joita minäkin olen oppinut odottamaan itseltäni.
Järki on toki arvokas asia, mutta jos sen päästää syrjäyttämään sen, mikä on itselle oikeastaan tärkeintä, saattaa havahtua elämättömään elämään.
Oon aina aatellut, että rakkaus ja tunteet on oma valinta. Parisuhde oma valinta. Samoin parisuhteettomuus ja melkein kaikki. Taitaa kuitenkin olla niin, että rakkaus valitsee ja vie ihan täysiä ja sata lasissa juuri silloin, kun sitä ei ole itse valinnut. Se valitsee minut. Joskus ja joka päivä. Ja joskus jättää valitsematta. Olen onnellinen siitä, että kaikki ei olekaan järjellä päätettävissä. Kaikki ei olekaan minun hallinnassani. Se tuntuu hyvältä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Elämä yllättää ja on elämisen arvoista. Elämä on seikkailu.
Oon aina aatellut, että rakkaus ja tunteet on oma valinta. Parisuhde oma valinta. Samoin parisuhteettomuus ja melkein kaikki.
Mä sanoisin että rakkaus ja tunteet eivät ole valittavissa, mutta parisuhde on. (Okei, uskon että rakkauttakin on monenlaista - monia eri sävyjä niin sanotusti - mutta puhutaan nyt leikistä siitä perinteisestä romanttisesta parisuhderakkaudesta:) Aina rakkaus ei riitä yksinään pitämään parisuhdetta kasassa, ja toisaalta kahdella ihmisellä voi olla toimiva ja onnellinen parisuhde, vaikkei heidän välillään enää olisikaan sitä perinteistä rakkautta.
Toisaalta "kulissiparisuhde" ilman oikeaa tunnetta on vähän surullinen käsite, vaikka siinä olisikin kaksi yksinäistä ihmistä löytäneet toisistaan kumppanit. Joskus käy niin että kun ei uskalla kohdata suurta pelottavaa maailmaa (ja kaikkia sen rikkauksia), jää sitten nyhjöttämään kaksin toisen pelokkaan kanssa. Ei kai se väärinkään toisaalta ole, itselläkin sellainen olo näinä aikoina että kyllä ainakin vähäksi aikaa tuollainen kelpaisi oikein hyvin.
---
Oon aina aatellut, että rakkaus ja tunteet on oma valinta. Parisuhde oma valinta. Samoin parisuhteettomuus ja melkein kaikki.
-- Muussika
---
Mä sanoisin että rakkaus ja tunteet eivät ole valittavissa, mutta parisuhde on. ---
Toisaalta "kulissiparisuhde" ilman oikeaa tunnetta on vähän surullinen käsite, vaikka siinä olisikin kaksi yksinäistä ihmistä löytäneet toisistaan kumppanit. ---
Mun mielestäni "kulissiparisuhteessa", eli parisuhteessa ilman romanttista rakkautta, ei käsitteenä sinällään ole mitään surullista. Toki sellaisia järjestelyitä voi olla hyvin monenlaisia ja sapelin kuvailema kahden pelokkaan ihmisen epätoivoinen takertuminen toisiinsa kuulostaa toki surulliselta. Kuitenkin kysymys saattaa olla paljon muustakin kuin pelosta kohdata maailma. Laumaeläimenä ihminen voi olla taipuvainen tavoittelemaan maailman kohtaamista ja sen tarjoamien kokemusten jakamista jonkun kanssa, oli sitten sattunut kohtaamaan romanttista kumppanuutta tarjoavan ihmisen kulkemaan vierellään tai ei, voi kumppanuus itsessäänkin olla kaunis tavoite.
Tilanne saattaa toki olla hauras, niinkuin mikä tahansa muukin parisuhde. Yhtenä venettä keikuttavana tekijänä saattaa sattua niin, että toinen osapuoli äkkiä löytääkin romanttisen rakkauden toisaalta ja pitää sille suhteen perusteiden rakentamista tavoittelemisen arvoisena kokemuksena. Myös jo se että ihmiset muuttuvat eläessään elämäänsä voi vavisuttaa monia suhteita perusteiltaan, ja rakkaus, vaikka olisi romanttinenkin, ei aina riitä kannattelemaan yhteisiä tavoitteita muutosten keskellä.
En muista itse koskaan ajatelleeni, että tunteet olisivat valittavissa, vaikka mielestäni se kuinka paljon niille antaa päätösvaltaa teoissaan onkin. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että sillä, kuinka paljon säätelee toimintaansa tunteella ja kuinka paljon esim. järkisyillä, voi vaikuttaa tunteiden kehittymiseen ja kasvuun välillisesti sillä, kuinka paljon ne saavat tilaa. Voi kuitenkin olla hyvin vaikea ennustaa millaisia ne vaikutukset ovat. Jokin tunne vähällä huomiolla ajanoloon menettää merkitystään, kun taas toinen saattaa kerätä voimia syrjaytetystä asemastaan ja lisätä yllättäen merkitystään. Toki sillä, miten suhtautuu tunteen sivuuttamiseen, voi olla valtava vaikutus. Tunteen olemassaolon kieltäminen tuottanee hedelmättömämpiä tuloksia kuin sen käsitteleminen tavalla, joka antaa sille luvan olla olemassa, mutta pyrkii kiinnittämään huomiota siihen minkä verran se saa jalansijaa päätöksenteossa.
Miten mä nyt tästä jäin paasaamaan
Tarkoitus oli pohtia sitä, mille olen pohjannut ajatukseni siitä, että tunteet elävät omaa elämäänsä enkä voi vaikuttaa siihen miten tunteet syntyvät, muuttuvat ja katoavat, ja kuinka pitävä tuo pohja on. Olenko kuitenkin vain sentimentaalisista syistä taipuvainen pitämään tunteita niin merkityksellisinä, että en pysty motivoitumaan yrityksestä vaikuttaa niihin? Ja jos todella yrittäisin löytää keinoja vaikuttaa tunteisiini, voisiko niitä löytää?
Jo yritys päästä jonkinlaiseen selvyyteen omista alitajuisista automaatioistaan ja tavoistaan hahmottaa maailmaa tuntuu aika loputtomalta suolta, ja itsensä opettaminen kehittämään uusia tapoja olemassa olevien tilalle lienee vielä kauempana. Mutta pisinkin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta!
Nyt mä lopetan, ennenku tää lähtee ihan lopullisesti lapasesta!
Posts: 1,495
#3340
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Vittu että rupee taas stressaamaan!
