Learning To Fly (90's progtrance)

22 posts, 2 pages, 2,487 views

Avatar
#21 • • poet Guest
Aivan käsittämätön mixaus!! Meinaa kyynel tipahtaa. Musiikillisesti _erittäin_ persoonallinen ja antoisa paketti. Ei ole nyt vastaavaa osunut just omaan korvaan. Kokonaisuus kestää todella monta kuuntelukertaa ja näinkin monen kerran jälkeen on kaikkia fiiliksiä ja assosiaatioita vaan niin vaikea pukea sanoiksi. Yleensä hyvä mixaus kertoo jonkun tarinan ja tämän tarinan rinnalla jopa Taru Sormusten Herrasta on pelkkää sunnuntai-saippuaa ;) Monet biiseistä oli nimeltään mulle täysin tuntemattomia, mutta nyt löytyi nimikin niille kauan varjossa olleille helmille.
Omaan mieleen parhaiten jäi Science department-Repercussions, Chris Zippel-Riders of the storm, Sunday Club-Healing dream, Pete Lazonby-Sacred Cycles, Jean Michel Jarre-Oxygene 8 ja tottakai Sven Väth-L'Esperanza. Toi Jarren Oxygene 8 on kyl sellainen syntikkahehkutus, että voin nähdä mielessäni melkein valmiin sankaritarinan ritareineen ja haarniskoineen. ;) I Luv' it! Mielenkiintoinen tiputus muuten tosta Blue Amazon-Never forget:sta Alanis Morrissetteen... Uninvitedin piano hiipii alta pehmeesti kuin kissanpentu lumessa ja yhtäkkiä mennäänkin jo Alaniksen vokaaleissa. Ahhh, tuli niin piristävä juonenkäänne pitkään settiin. Ainut biisi mikä ei mulle uponnu, oli Placebo-Every me, every you. Tekniikka oli muutamaa häröilyä lukuunottamatta erittäin hyvin hanskassa. Välillä vaihtoja oli jopa vaikea huomata ku osa biiseistä oli mulle vieraampia. Pituuttakin löytyy tässä setissä kiitettävästi. Hyvää kannattaa näköjään odottaa.. Tälläistä lisää!

Ei tästä voi muuta sanoa kuin:
4 5 6 7 8 9 10
Avatar
#22 • • Tapi T Guest
Tässä vaiheessa täytyy kyllä kiitellä kaikkia setin kuunnelleitä ja erityisesti palautteen antaneita. Oon tosi otettu ja yllättynyt siitä, että settiä on imutettu vähän alle kuukaudessa jo yli 500 kertaa.
:heart:

Ainut biisi mikä ei mulle uponnu, oli Placebo-Every me, every you.


Jo toinen, joka disauttaa Placeboa. Mikä teitä ihmisiä vaivaa? :D

Mun omasta mielestäni biisissä yhdistyy mahtavalla tavalla Brian Molkon persoonallinen lauluääni, sairaat lyriikat ja Brothers In Rhythmin aivan uskomattoman rokkaavat maailmanlopun saundit musertavine breakdowneineen. Kaikkien edellä mainittujen ylisanojen lisäksi biisissä on todella dj-ystävällinen rakenne, se sopii moneen väliin ja sitä on pirun hauska soittaa.