kyse ei siis ole hyvistä ja parhaista elokuvista vaan elokuvista jotka on jollain tavalla vaikuttanut lähtemättömästi, ne voi olla huonojakin.
tässä muutamia mitkä tuli äkkiseltään mieleen(ei missään järjestyksessä):
alien
terminator 1 ja 2
saving private ryan
suuri pakoretki
narc
isän nimeen
schindlerin lista
starship troopers
star wars trilogia
evil dead trilogia
veteen piirretty viiva
city of god
fresh
battle royale
häjyt
apinoiden planeetta ja kaikki jatko-osat
rocky
kolmannen asteen yhteys
atlantin valli murtuu
Listaanpa tähän siltä istumalta mieleen nousevat henkilökohtaisella tasolla vaikuttaneet leffat (eli joiden avulla olen ns. oppinut jotain itsestäni tai jotka ovat muuten vaan painuneet vuosikausiksi mieleen). Jos muistan, laitan myöhemmin vielä lyhyen selityksen kustakin.
David Fincher: Se7en
- häkellyttävä matka psykopaatin mielen sisälle
David Fincher: Fight Club
- matka psykopaatin mielen sisälle osa II
Lars von Trier: The Idiots
- monitasoinen, psykologinen, yhteiskunnallinen kannanotto, josta voisi kirjoittaa kokonaisia esseitä
Milos Forman: One Flew over the Cuckoo's Nest
- klassinen järjestelmä järjestelmässä -tarina
Gaspar Noé: Irréversible
- syy- ja seuraussuhteita case-esimerkin kautta pohdiskeleva tunnelmallinen vuoristorata. Lopussa ehkä voimakkain wtf-fiilis koskaan
Kim Ki-Duk: The Isle
- en muista koskaan nähneeni toista elokuvaa, joka olisi samanaikaisesti lumonnut ja pistänyt mahassa suolet fyysisesti liikkeelle.
Andrei Tarkovski: Solaris
- ei oikein tyydyttänyt Lemiä eikä Tarkovskia, mutta hyödyntää kuitenkin molempien parhaat puolet
Alejandro González Iñárritu: 21 Grams
- Ehkä parhaat näyttelijäsuoritukset pitkään aikaan. Leikkaus havainnollistaa tekojen motiivejä hiukan Irreversiblen tapaan.
David Lynch: Lost Highway
- kuumottava möbiuksen renkaan muotoinen fantasia, joka aika ajoin vilauttaa renkaan toista puolta.
Tim Burton: Ed Wood
- liikuttava tarina auteurista, joka uskoo asiaansa eikä anna pikku mokien häiritä luovaa työtään
okei, menee hieman siirappiseksi, mutta pakko kai lisätä nämäkin:
Sam Mendes: American Beauty
- sisältää opettavaisen tarinan meille kaikille keski-ikään joskus ehtiville miehille
Jean-Pierre Jeunet: Amélie
- söpö elokuva, joka kulkee veitsenterällä eikä kuitenkaan kaadu imelän romanssin puolelle
...ja sokerina pohjalla:
Edward D. Wood Jr.: Plan 9 from Outer Space
- kestää äärettömän monta katselukertaa; uusia goofeja löytyy joka kerralla. Paras "huono" sci-fileffa ever.
Eyes Wide Shut
Zombie Flesh Eaters
Ichi The Killer
The Exorcist
Lost In Translation
The Shining
Saw
Romeo+Juliet
Aliens
Viime vuonna Marienbadissa (vai mikä vtu se olikaan, ihme 'klassikko')
Toi on kyl yks.
Muit:
Full-Metal Jacket
American Beauty
Cubic
Forrest Gump
Pahuus
Matrixit
Star Warsit
Lord Of the Ringsit
....En varmast kaikkii muist kyl...
Sit just eilen saatiin editoitua meiän abileffa valmiiks... Aika vaikuttava, vakuuttava ja lähtemättömän vaikutuksen jättänyt tuotos :)
seuraavista rainoista jäänyt suhtkoht lähtemätön afterglow:
the thing
andromeda strain
the grudge
the ninth gate
jacob's ladder
jabberwocky
the exorcist
apocalypse now
event horizon
the abyss
hellraiser 2
the name of the rose
- Naisen tuoksu
- Carlito's Way
- Kummisetä 1
- I Like It Like That
- The Graduate
- Chaplinin Nykyaika, Kaupungin valot, Diktaattori, Kultakuume, Sirkus
- Das Boot
- Kaukana taivaasta
- Rumat, likaiset ja ilkeät
- Bully
- Tappajahaista tuli nähtyä vuosien ajan painajaisia...
Näitä on aika pirusti, mutta koitin tähän nyt listata kymmenen tärkeintä.
Charles Chaplin : The Kid
- Allekirjoittaneelle ehdottomasti rakkain Chaplin -leffa. Kulkurihahmo liikuttavimmillaan, ja samalla hauskimmillaan. Naurattaa sekä itkettää yhä.
Alfred Hitchcock : The Birds
- Aikanaan vallakumouksellinen, joskin nykyajan vastaaville kalpeneva tekninen toteutus teki niinkin arkipäiväisistä eläimistä kuin linnuista huimalla tavalla pelottavan kokemuksen. Psychon suihkukohtaus kalpenee täysin Lintujen painostavalle epilogille.
Stanley Kubrick : 2001 - A Space Odyssey
- 10-vuotiaana en tajunnut tästä mitään. Tänäpäivänä noin 10 katselukerran jälkeen olen oppinut muodostamaan jonkinlaisen oman tulkintani siitä mistä 2001:ssä loppujenlopuksi on kyse ja mitä siinä tapahtuu. Huolimatta pitkästä kestosta ja esimerkiksi siitä seikasta että dialogia käydään yhteensä vain 40min, tämä mystinen avaruuseepos ei ole koskaan vaikuttanut tylsältä.
Francis Ford Coppola : Apocalypse Now!
- Sotaelokuvista nippanappa se parhain. Itselleni sodan kiehtovin aspekti on sen vaikutus ihmiseen yksilönä, ja tätä Ilmestyskirja kuvaa ainutlaatuisesti. Eversti Kurtzin hulluus, joka lopulta imaisee tarinan muutkin henkilöt mukaansa huipentuu viimeisen puolen tunnin psykedeeliseen kuvan ja äänen yhteisvirtaan.
Quentin Tarantino : Pulp Fiction
- Vaikka Kill Billit yhtenäisenä kokonaisuutena nähtynä ovat mielestäni Tarantinon paras elokuva, pidän Pulp Fictionia silti vaikuttavimpana. Reservoir Dogsissa Tarantinon todelliseksi vahvuudeksi kehuttu dialogi ei vielä ollut puhjennut kukkaan ja väkivaltakin vaikutti tarpeettomalta. Pulp Fiction korjasi nämä puutteet ja episodielokuvan tuomat mahdollisuudet veivät kerronnan astetta syvemmälle. Sisältää useita yksinkertaisia mutta tavattoman loistavia kohtauksia, yhtenä esimerkkinä Travoltan ja Thurmanin yhteinen illallinen.
Todd Solondz : Happiness
- Tämä jätti kyseisenä vuonna paljon hehkutetun American Beautyn täysin varjoonsa. Yhteiskunnan pohjasakasta ja toivottomista ihmiskohtaloista saatu upean surkuhupaisaa, kontrastien täytteistä elokuvaa. Kohtauksille hävettää nauraa, mutta on pakko.
Wachowski Brothers : The Matrix
- Scifielokuvan pelastajan vahvuudet olivat ennenkaikkea poikkeuksellisen mielenkiintoisessa tarinassa johon oli filosofisilla dilemmoilla tuotu juuri sitä syvyyttä jota tämänkaltainen elokuva tarvitsee ollakseen vakavasti otettava. Käsikirjoituksen idea ei toki ollut täysin uniikki, mutta missään muu vastaavista tarinoista ei onnistunut kerronassaan näin loistavasti. Teknisillä avuilla, kuten bullet time -efektillä ja näyttävillä taistelukohtauksilla oli luonnollisesti iso osa Matrixin loistossa.
Lars Von Trier : Dancer In The Dark
- Musikaalit ovat perinteisesti olleet meikäläiselle kirosana, mutta Dancer In The Darkista puuttui juuri ne muiden ko. genren teosten kompastuskivet. Tilalle oli sen sijaan tuotu synkkä ja surullinen tarina, joka tosin aluksi ei siltä vaikuta. Von Trierille ominainen lo-fi kuvaus ja ankea värimaailma tehostavat painostavaa tunnelmaa. Elokuvan loppu järkyttää edelleen, ja paljon.
David Lynch : Mulholland Drive
- Mestarillinen näyte siitä, kuinka elokuvan käsikirjoittaminen ja ohjaaminen voi todella olla taidetta puhtaimmillaan: Katsojalle jää ainoastaan oma subjektiivinen kokemus elokuvasta, joka ei vastaa herättämiinsä kysymyksiin selkeästi ja joka vaatii useamman katselukerran auetakseen. Tarina on kaikkea muuta kuin päätöntä hölynpölyä suoraan Lynchin tajunnanvirrasta. Jokainen elokuvassa oleva elementti tuntuu tarkoin harkitulta ja juuri oikealla tavalla esitetyltä. Lynch ei kerro mitään muuta kuin sen vähän mitä oikeasti tarvitsee.
Peter Jackson : The Lord Of The Rings -trilogia
- Rakkaussuhteeni LOTR-elokuviin pohjautuu luonnollisesti suurimmaksi osaksi Tolkien-faniuteen. Jos kyseiset kirjat eivät olisi minulle niin läheisiä, tuskin Jacksonin filmatisoinnitkaan herättäisivät läheskään näin voimakkaita tunteita. Kompromisseja on toki tehty, ja ohjaajan omaa näkemystä tuotu esiin niinkuin aina kirjafilmatisoinneissa kuuluukin. Hahmot, miljöö, tärkeät tapahtumat ja ennenkaikkea tunnelma ovat esikuvalleen orjallisia ja onnistuvat säväyttämään juuri oikealla tavalla.
Stanley Kubrick : 2001 - A Space Odyssey
- 10-vuotiaana en tajunnut tästä mitään. Tänäpäivänä noin 10 katselukerran jälkeen olen oppinut muodostamaan jonkinlaisen oman tulkintani siitä mistä 2001:ssä loppujenlopuksi on kyse ja mitä siinä tapahtuu.
Ootko lukenut kirjan? Siinä toi selitetään aika tarkkaan, että mitä helvettiä siinä lopussa oikein tapahtuu. Sanottakoon, että Kubrick teki loppuratkaisusta sata kertaa kiinnostavamman kuin minkä kirjan/käsiksen (nehän on kirjoitettu rinnakkain saman ihmisen toimesta eli ovat aika pitkälle sama teos) lukemalla olettaisi. Tai siis, homma toimii just siksi, että siinä jätetään katsojan tulkinnan varaan niin paljon.
Stanley Kubrick : 2001 - A Space Odyssey
- 10-vuotiaana en tajunnut tästä mitään. Tänäpäivänä noin 10 katselukerran jälkeen olen oppinut muodostamaan jonkinlaisen oman tulkintani siitä mistä 2001:ssä loppujenlopuksi on kyse ja mitä siinä tapahtuu.
Ootko lukenut kirjan? Siinä toi selitetään aika tarkkaan, että mitä helvettiä siinä lopussa oikein tapahtuu. Sanottakoon, että Kubrick teki loppuratkaisusta sata kertaa kiinnostavamman kuin minkä kirjan/käsiksen (nehän on kirjoitettu rinnakkain saman ihmisen toimesta eli ovat aika pitkälle sama teos) lukemalla olettaisi. Tai siis, homma toimii just siksi, että siinä jätetään katsojan tulkinnan varaan niin paljon.
http://www.kubrick2001.com/ - The space odyssey explained.
Tai ainakin sinne päin. Aina hyvä lähtökohta väittää jonkun elokuvan merkitsevän jotakin tiettyä, mutta aika samoja fiiliksiä oli alunperinkin.
Ootko lukenut kirjan? Siinä toi selitetään aika tarkkaan, että mitä helvettiä siinä lopussa oikein tapahtuu. Sanottakoon, että Kubrick teki loppuratkaisusta sata kertaa kiinnostavamman kuin minkä kirjan/käsiksen (nehän on kirjoitettu rinnakkain saman ihmisen toimesta eli ovat aika pitkälle sama teos) lukemalla olettaisi. Tai siis, homma toimii just siksi, että siinä jätetään katsojan tulkinnan varaan niin paljon.
Niin siis, just ton takia en oo lukenu kirjaa enkä lue. En mä halua tietää mitä siinä lopussa oikeasti tapahtuu, vaan pidän omaa tulkintaa arvokkaampana.. Tuolla nettisaitilla en ole myöskään viitsinyt vierailla.
