Mut toi Riku S. teki aivan loistavaa matskua. Viittaamasi musiikkipätkä löytyy levyhyllystä.
Kyllä! Also sprach Zarathustra on loisto viisu! (mutta myös Nietzschen "tärkeimmän" kirjan nimi, jota siis osoittelin...)
Mut topicciin... siis täyttä mitään! Kiire on myydä pyllyä... Joulupostia t(r)opikista kuitenkin luvassa Manan mailta... Can-can operetista R.Kuilu Manalassa (eli Voi-voi tykityksestä H.Abismo helvetissä!)
Taitaa musiikki olla aika lähellä punkkia, mutta taitavat itse sanoa tyyliä Skin-Rockiksi tms. Suuttuvat vielä, jos punkiksi menet sanomaan. Eli nämä fasistiset skin-head yhtyeet kun tekevät musiikkia, niin missään nimessä ei saa mennä sanomaan tyyliä punkiksi, vaikka se siltä kuulostaisikin.
kyllä madball itse kutsuu musiikkiaan hardcoreksi, ja on leimallisesti (n.y.) hc-bändi. näistä whitepower-natsi-bändeistä eroten madball ja vastaavat eivät messua kolmannesta valtakunnasta, kuulu ja/tai tue aryan nationin kaltaisia puljuja tms.
toisin sanoen, osin väkivaltaa ihannoivista ja kovan suvaitsematonta elämänkatsomusta ( kyseisessä orkesterissa minua on aina hämännyt se, ettei siitä tiedä, ovatko sanoitukset kieli poskella vai tosissaan tehtyjä) hehkuttavista lyriikoistaan huolimatta madball ei ole tunnustuksellinen natsipumppu. orkesterilla ei esim. tietääkseni ole ainuttakaan tunnustuksellisesti rasistista biisiä. osa nykyajan hc-bändeistä viljelee valitettavasti varsin suvaitsemattomia teemoja ja asenteita ja ihannoi agggressiota aggression vuoksi (aggressivisuus toisaalta on aina ollut kaikelle punk-pohjaiselle musiikille leimallinen piirre jo stooges ja mc5 -tyyppisistä esipunk-orkestereista alkaen). tästä huolimatta jopa aggressiivisimman suunnan hc-ryhmät a'la madball - joskin minun näkövinkkelistäni aika ahdasmielisiä ja fasistisia nekin - ovat supersuvaitsevaisia kukkaishippejä jos niitä verrataan varsinaisiin natsi-whitepower-ryhmiin.
Deodaton versio Zarahustrasta on kyllä porno. Itse etsin samasta aiheesta tehtyä elektroversiota, se on hieman samanlainen kuin VHB:n "Beethoven's Fifth (street) symphony", jostain 80-luvun alkupuolelta, en vain tiedä artistia...
Kuilu ei allekirjoittanut väitettäni että tekno olisi "järjetöntä" musiikkia. Haluaisin selventää mitä tarkoitan järjettömällä teknosta puhuttaessa.
Lähtökohta on, että kaikki musiikki on järjetöntä, sitä ei luonnossa ole sellaisenaan, se on siis luonnotonta. Uskon että kaikki (ihmisen soittama) musiikki on aikoinaan aina kuulostanut uskomattomalta ja järjettömältä, ihmeelliseltä, eikä sitä ole osattu mitenkään selittää. Aikojen kuluessa tietyt melodiarakenteet, äänet, sovitukset ja rytmit on kuitenkin omaksuttu musiikkiin niin perusteellisesti että ne ovat muuttuneet "normaaleiksi" arkipäivän ääniksi joka suhteessa. Kun sitten kuulee jotain "uutta" tai ennenkuulematonta, palataan alkuperäisen ihmetyksen piiriin, kuullaan jotain jota ei osata selittää, jotain joka kuulostaa täysin käsittämättömältä ja "out of this world".
Konemusiikissa tämä ilmiö oikein korostuu, koska sekvenssit, soundit ja tempo on niin järjettömän täsmällistä, "ei inhimillistä", että syntyy vaikutelma että se ei ole ihmisen tekemää musiikkia, vaan jotain TÄYSIN luonnotonta. Ihminen on tottakai aina ohjelmoinnin taustalla, mutta juuri soittajien virheiden ja inhimillisyyden puute, temmon tasaisuus ja järjetön toisto aiheuttavat sen, että musiikin alkuperäinen illuusio toteutuu täydellisesti. Ihminenhän on aina nimenomaan pyrkinyt soitossa täydellisyyteen, virheettömyyteen, kohti jotain täydellistä ideaalia, ja nimenomaan klassisessa musiikissa tuo filosofia on kaiken A ja O. Konemusiikissa tämä toteutuu ehdottomimmalla tavalla.
Ihmisen soittaessa musiikki ja sen aiheuttamat tunteet vaikuttavat tottakai myös soittajiin, ja nämä mukauttavat soittonsa tunteisiinsa. Joskus se on hyvä asia, mutta jos pyritään täydellisyyden ja jumalallisen illuusioon, on kaikki "inhimillinen" karsittava taiteesta pois, koska inhimillinen ei ole täydellistä, se ei ole tarpeeksi kova itseään kohtaan. Hyvä taide ja musiikki on sillä tavalla armotonta, että se ei mukauta itseään kokijan tunteisiin, ei edes välitä niistä, vaan loistaa täydellisenä samalla kauhistuttaen ja ihastuttaen, kuin jokin Platonin määrittelemä täydellisyys jollain toisella tasolla. Hyvä musiikki on ikään kuin heijastus jostain paremmasta maailmasta.
Kun vaikka punklaulaja karjuu ja huutaa henkensä hädässä angstiaan, voi ihminen samaistua ja tuntea ne vihan ja aggression tunteet joita laulajalla on, ne aiheuttavat tunteita ja reaktion, tietynlaisen samaistumisen. Konemusiikki taas tulee koneesta, vailla ennakkoasenteita tai inhimillistä painolastia, siksi se vaikuttaa enemmän "ulkoapäin annetulta", ehdottomammalta ja armottomammalta. Siksi se on "järjetöntä" musiikkia, jos järjellinen käsitetään samana kuin inhimillinen. Sama täydellisyyden idea pätee myös alkuperäiseen konemusiikkiin: jo edellämainittuun klassiseen musiikkiin. Siinähän ei ole mitään inhimillistä, samalla se kuitenkin on "inhimillistä, liian inhimillistä" kuten eräskin mies aikoinaan totesi.
Kapinaa ei teknossa sinänsä ole koskaan ollut, koska kapinointi on inhimillistä. Tekijöillä on joskus saattanut olla motiiveja kapinoida kaupallista musiikkikulttuuria vastaan, se nyt lähinnä tulee mieleen.
Konemusiikissa tämä ilmiö oikein korostuu, koska sekvenssit, soundit ja tempo on niin järjettömän täsmällistä, "ei inhimillistä", että syntyy vaikutelma että se ei ole ihmisen tekemää musiikkia, vaan jotain TÄYSIN luonnotonta.
Semantiikan metsässä. Eikös tällä perusteella tekno nimen
omaan ole äärimmäisen järkevää musiikkia, koska sen
rakenne on mahdollisimman täsmällinen ja looginen -
vastakohtana järjetön / ei-järkiperäinen luonnonääni.
Tietyllä tavalla kyllä, Tekno on erittäin järkevää musiikkia.
Katson kuitenkin että "ihmisen järkevä" on lähes aina irrationaalista ja epäloogista, toisin sanoen usein ei niinkään järkevää "järjellä ajateltuna". Mutta kohtuullinen ihmisen epäjärkevyys on hyvä asia, ja ihmiselle itselleen erittäin olennainen & tärkeä asia.
Lähden aina ihmisen perusteista, niinkuin tässä kun puhun järkevästä :)
Jatkoa Ryvonin ja Tresin filosofoinnille ilman varsinaista kantaa puolesta tahi vastaan:
Semantiikan metsässä. Eikös tällä perusteella tekno nimen
omaan ole äärimmäisen järkevää musiikkia, koska sen
rakenne on mahdollisimman täsmällinen ja looginen -
vastakohtana järjetön / ei-järkiperäinen luonnonääni.
On väitetty että Mozartin tuotanto on erittäin loogista =>
melodiat, sekvenssit ym. on jopa matemaattisesti "harmoniassa"
tjsp. Mielestäni siis klassista musiikkia ei voi tuomita ei-
järkiperäiseksi luontoääneksi.
Teknon voisi nähdä niinkin, että se on epäluonnollista koska siinä
ei melodiapuolella ole juurikaan luonnon omia soundeja
(tarkoitan tässä sähköttömiä, ns. akustisia ääniä).
Epäluonnollinen taas ei ole välttämättä kovin järjenomaista,
koska se on hyvin kaukana niistä äänistä, joita alkuihminen
kuvitteli päässään. Vai osasiko alkuihminen haaveilla 303:sen
narinasta?:D
Toisaalta taas rytmi on aina ollut osa ihmistä, ja rummut ovat
usein tärkeässä osassa jo alkukantaisimmissakin kulttuureissa
niin työnteossa, juhlissa kuin uskonnollisissa riiteissäkin. Esim.
afrikkalaisen rumpuryhmän yhteissoitto voi olla yllättävänkin
lähellä teknoa niin junnaavassa fiiliksessä kuin asteittain
kehittyvässä rakenteessakin. Teknon rytmin voitaisiin siis ainakin
kuvitella olevan hyvinkin lähellä ihmisen alkulähdettä. Tai jotain.
Teknossa on myös aika usein jotain ei-niin-tarkkoja (inhimillisiä?)
elementtejä, jotka itse asiassa lopulta antaa musiikille sen
lopullisen svengin ja iskevyyden yhdessä kellontarkan kickin
kanssa.
Toisaalta klassinenkin musiikki on aika lähellä teknoa tavassa,
miten teemoja esitellään, kuinka edetään seuravaan tai seuraviin
osiin ja palataan takaisin alkuperäiseen teemaan.
PERTTI "SPEDE" PASANEN IN MEMORIAM
- eli läppää ilmiöstä nimeltä ug
Mitä on ug? Avantgarde, uusi aalto, ja sitten, underground. Elikä jotain uutta, jotakin joka syntyi juuri eilen, kuulemme siitä tänään ja huomenna se on kansakunnan kalupakissa, noin karkeasti asettaen leikkisän mittakaavan. Tietenkin "kopiokin" saattaa olla ug, jos se asettuu tunteeseen, joka vielä on lähellä syntyhetkeään, ensimmäistä preesensiään. Mitä enemmän tyyliä, tapaa tehdä, kopioidaan, sitä kauemmaksi se etääntyy tästä päivästä ja alkaa kallistua huomisensa puolelle. Mutta eilen se siis näki päivänvalon ensi kertaa, se on saattanut olla synnyttäjänsä kohdussa määräämättömän ajan, eilen se uskalsi julkiseksi ja sanoi:"Tässä minä nyt olen."
Tänään ug elää nousujaan, eittämättä riehakkain vaihe kaaressaan, se näyttäytyy kokijoilleen siinä hetkessä, ilman välikäsiä, syntymän ihme on yhä käsinkosketeltavissa. Itseasiassa se nimetään vasta tänään uugeeksi, vaikka syntyikin jo eilen. Tekijä ei ole enää ainoa näkijä. Kohta kokijoita saattaa olla satoja tai tuhansia, syntyy kollektiivi, jonka yhteys on teoksen tai tyylin samoin kokeminen, sen tunteminen omaksi. Mutta mitä useampi seuraaja, sitä enemmän tähän astinen mahdollinen ja samalla kaukainen sekundaarinen voitto alkaa haluta primaariseksi. Ei huomata menestymisen olleen seuraus, ei sallimus, ja uskotaan sen voivan toimia uutena kätilönä. Sattumalle sovitetaan suitsia, varsinainen kohtalo asetetaan kyytiläisen istuimelle ja kopioinnista tulee tuottoisa liiketoimi, ennen muuta.
Huomenna ug dissektoidaan, etsitään ne ulkoiset käsinkosketeltavat merkit, joilla uskotaan pystyttävän kopioimaan mennyttä preesensiä. Mylly jauhaa, huomisessa elävät ihmiset löytävät omansa. Toki tässä vaiheessa on myös mukana alkuperäisen idean kannattajiakin, he pyrkivät viemään uugeen uuteen absoluuttiin, hiovat sitä, jalostavat ja luovat uuttakin, samalla kollektiiville kirjataan säännöt, uskonnon siemen on laskettu. Mutta voi!, kopioiden kaiut täyttävät maailmaa ja samalla sumentavat kontrastia, joka tänään on ilmiselvä ja eilen tekijänsä ainoa, ja näin tekevät idealisteistakin näennäisen, ja vain näennäisen, naiveja prostituoituja, joiden hämmentyneet asiakkaat joutuvat valitsemaan alistumisen tai raivokkaan purismin väliltä. Rahahan on hyvä renki, mutta huono isäntä. Ruumista kalutaan loppuun, kunnes se ei enää ole "kannattavaa". Aina löytyy jokin uusi, erilaisuudesta turpea isäntä parasiitille.
R.I.P.? Ehei, jokainen teos, aate jättää jälkensä, analogiaa seuratakseni koittaa uugeen ylihuominen. Kun tautofonian kumu on hälvennyt, jäljellä ovat ne, jotka vieläkin viehättyvät syntyhetken preesensistä, sen viattomuudesta ja avoimuudesta; uskolliset. Tässä vaiheessa piilee ikuinen uhka, kokemisesta tulee lopullisesti uskonto, ainoa absoluutti, uskollisesta sakramentteja vaaliva saarnaaja, eikä enää nähdä sen hetkistä preesensiä, jossa on tilaa kaikille, aivan kaikille. Unohdetaan Nyt ja tässä, aletaan elää vain eilisen menetetyssä paratiisissa. Eilen, tänään, huomenna, nyt on nyt. Eikä tällä hetkellä ole mitään tekemistä hyvän ja huonon kanssa, ug ei arvota. Ug ei ole stabiili olotila, siitä ei voi pitää kiinni hyväksymättä kuolematonta muutosta ympärillä.
Ug tuntuu kuitenkin noudattavan yhtä säännönmukaisuutta; se ei nimeä itse itseään, koska tekijälleen, ainoana, ug ei ole juuri sitä, vaan jokapäiväistä tunnetta, tekemisen pakkoa. Tekijän suhde teokseensa on erilailla jakautunut, se on siinä hetkessä, kun teos on valmis, tekijälle eilinen ja huominen viimein lakkasivat olemasta. Se kuinka monta ihmistä siitä nauttii, ei voi vaikuttaa tähän suhteeseen, siihen vaikuttavat ainoastaan aika ja tekijän itsensä mahdollinen muuttuminen. Hän kuitenkin oli se, joka pelkäämättä oli tosissaan itselleen, ei vesittänyt sappeaan, vaikka huomasikin sen tuskaiseksi sulattaa. Tuskaiseksi? Tuo taiteen kuuluisa kärsimys? Ei, taide ei ole sinällään kärsimystä, eikä luominen ahdistusta; se on osa "tiineenä" olemista, synnyttämistä ja aikaa sen jälkeen, taide on tuskaa niille, joille elämäkin on sitä. Mitä suuremman palan uutta maailmaa ulostaa, sitä enemmän se repii ja raastaa, sen pitää viime hetkiin sisällään, pelkää sitä mitä se on, jotain johon ei ole olemassa suhtautumisen malleja, jotain johon pitää muodostaa mielipide ja suhde, nyt ja tässä. Kirkas ja neitseellinen aihe on muhinut niin pitkälle, että tarve synnyttää se menee ohi oman itsensä pelon: "Tämä on minua, annanko sen muille tulkittavaksi, uskallanko olla tältä osin todellinen, tosi?" Kerran synnytettyään, sen toistaminen helpottuu kerta kerralta, kunnes se ei tunnu enää miltään, silloin on aika siittää jälleen, ellei sitten aio kopiokoneeksi, hiipuvaksi kaiuksi. Tällöin tekijälläkin koittaa huomisensa.
Tärkeää on siis ymmärtää uugeen olevan myös suhteellista, se määrittyy aikajanalla, määrällä, älyllä ja tunteella. Kaksi ensimmäistä, koska ovat mitattavissa, suhteellistavat, ja kaksi viimeistä subjektiivisina luovat abstraktin, joillekin absurdin. Ajan suhteellisuus painottuu kaikkeen, mikä oli ennen kun nimenomainen ug syntyy ja mitä tuli sen jälkeen. Volyymin merkitys on kaikkein vaikein, kuinka monta monistetta tukahduttaa originaalin alleen? Näiden kahden mittausarvon käsitteellistämisessä kuvaan tulevat äly ja tunne, jotka lopullisesti asettavat kokijan subjektin yleiseen myllerrykseen ja kontrastien kaaokseen. Kaiken minkä voi määrittää näin, voi olettaa olleen jossain vaiheessa ug, eli lähes kaikki, tai ei, paremmin, jokainen on joskus ollut tai yhä on ug, sanan laajimmassa merkityksessä.
Kenen on ug? Vaikkakin kaiken voi jäljittää alkuunsa, se ei tarkoita, että sinne pitäisi jäädä. Ug on niiden kaikkien, jotka elävät tänään. Mitä suurempi muutos on, sitä pidempi tästä päivästä tulee. Jos katsotaan ideaa prenataalista postuumiin ja voimme ajatella ihmistenkin mieltymysten toteuttavan suurempaa kuviota, niin jos kopioita ihailevat elävät röyhkeästi huomisessa ja uskossa elävät katsovat salaa eiliseen, niin tämä päivä on kapinoivan ihmisen, joka sanoo ettei ole vain yhtä huomista tai ainoaa eilistä, on vain yksi ja sama, nyt. Ug on kapinoiva ihminen.
Van Goghin Auringonkukat maljakossa. Ehkä kopioiduin maalaus maailmassa. Kun se aikoinaan valmistui, se oli todellinen ug-teos. Järisyttävää, uutta ja erilaista tyyliä, joka hätäkastettiinkin vasta äitinsä, joka ei koskaan saanut tietää jäikö lapsensa edes henkiin, kuoleman jälkeen. Tänään se on lukemattomien kotien olohuoneen tai mökin keittiön seinällä. Sen huominen ja ylihuominen ovat yhdistyneet sadoiksi vuosiksi, ja teoksen tämä päivä on yhä läsnä, sen aistimiseen tarvitsee vain älyä ja tunnetta, päivänselvyyttä ja runollisuutta, se elää tänäänkin, vielä minunkin jälkeenkin sen preesens tulee jatkumaan. Minulle se on yhä ja vastakin ug, varsinkin nyt. Aivan kuten Spedekin.
Voi kiesus! Niin no niille ihmisille jotka väittää ja huutaa täällä kiven kovaan että bileet pitäis kieltää tumma ihoisilta, venäläisiltä, kotkalaisilta ja humalaisilta ym. Niin Fuck You!!!!! :mad: Ensinnäkin on kivaa että bileissäö on kaikenlaisia ihmisiä. Eikä riidoilta voi bileissäkään välttyä. Elämä on täynnä yllätyksiä ja antaa sen olla niin. Eikä mulla ole ollut ongelmia... Noh! öö... oon mä kerran itse pillastunut yhdelle humalaiselle ja suhauttanut nyrkin leukaan... Mutta elämä opn tälläistä ja olen onnellinen että bileitä on moneen menoon. On varaa valita mistä tyylistä tykkää ja mihin mennään. Ei kaikki kemut ole pinnallisia vaan Ihmisiä on moneen junaan. On hienoa katsella kauniita ihmisiä... itse kun tavallinen pulliainen kun olenkin. Ne rohkeat vaatteet ym... Niin wau! Uskaltaa olla erilaisia. Olisko hieman tylsää jos olisi kaikki samanlaisia? Itsekkin olen ollut humalassa monesti ja ei alkoholin juominen ole kiellettyä. Jumankauta jos olen duunia painanut tiuhaan tahtiin niin silloin mulla on oikeus olla humalassa silloin kun huvittaa! Ei bileet ole pinnallisia jos on niin katsokaa itseennekin ja mietikkää onko parantamisen varaa jos noin auliisti kielläätte ihmisiä tulemasta kemuihin. Prk:leen rasistit :mad: Haleja :004:
Nääh! Oli vai? Kyllä mua suututtaa että pitää ihmisiä haukkua tommosilla nimityksillä. Siistikää suunne tommosista. Mua loukkas toi ihmisten ns. ryhmittäminen ja varmaan monia muitakin. En ole paha ihminen ja siksi haleja. :004: Kuhan sanoin että toi loukkas. mua. :(
Voi kiesus! Niin no niille ihmisille jotka väittää ja huutaa täällä kiven kovaan että bileet pitäis kieltää tumma ihoisilta, venäläisiltä, kotkalaisilta ja humalaisilta ym. Niin Fuck You!!!!! :mad:
Nääh! Oli vai? Kyllä mua suututtaa että pitää ihmisiä haukkua tommosilla nimityksillä. Siistikää suunne tommosista. Mua loukkas toi ihmisten ns. ryhmittäminen ja varmaan monia muitakin. En ole paha ihminen ja siksi haleja. :004: Kuhan sanoin että toi loukkas. mua. :(
Ai että osoitat oikein henkilökohtaista sympatiaa meitä syrjättyjä kohti.;)
Ai on vai? No... niin kai sitten. Enhänhän mä muutenkaan tajua mitään :003: Pitäis varmaan vaihtaa hiusten väriä ja olla tyhmä. :D Taidanpa vielä kirjoittaa sen otsaanikin :D
Originally posted by Olivia Jokainen kokee bileet omalla tavallaan. - - Tästä johtuen on mielestäni vaikeaa alkaa yleistämään onko yleinen suuntaus sitä tai tätä, tai onko kulttuuri muuttumassa siksi tai täksi.
Kun minusta tuntuu, että se kaikki nykyinen tulee parhaiten esille juuri näissä meidän loputtomissa erotteluissa ja spekulaatioissa. Erityisesti jo siinä, että niitä ylipäätään harrastetaan, sekä lisäksi tietenkin sisällöllisessä kirjavuudessa ja erimielisyydessä.
Originally posted by Pete Input Myydään tää teknokulttuuri pinnallisille ihmisille (halvalla)
Onko muuten kellään tietoa moneenko kertaan se on jo vaihtanut omistajaa? (Lieköhän liian arka aihe?-)
Vittu mä en osta ainakaa mitää enää, vähällä tais olla jo... (:
Originally posted by Ryvon DJ jossa ei ole inhimillisyyden pisaraakaan
Tätä se juuri parhaimmillaan on. Mutta vertaukset muihin genreihin ontuivat ehkä... Ne piirteet, joista tekno muuhun musiikkiin "x" verrattuna "vapautuu", ovat yleensä kääntäen juuri sen "x":n vahvuuksia. Eli rankasti yksinkertaistetaan, jos näistä tehdään jotain normatiivisia vertailukriteerejä. Poppi on vain - ja kuitenkin jopa - poppia.
Ironisesti ehkä juuri klassinen musiikki on henkisesti lähimpänä teknoa juuri siinä että sen ei tarvitse nuolla kuulijaa.
Ähh, ei kai tää oo mikään genrejen piirre. Pahimmillaan klassinen musiikki "nuolee kuulijaa" varmasti yhtä lailla kuin joku valtavirtapoppis. Kaikki huono musiikki tekee sitä. Myös huono tekno.
Jos klassisen musiikin olennaisina piirteinä nähdään vain tai ensisijaisesti tarkkuus ja tietynlainen pyrkimys täydellisyyteen, niin aika paljon jää pimentoon. Kehottaisin kaikkia arvon musiikkifilosofeja jo oman etunsa vuoksi kuuntelemaan sinfonioiden sijasta välillä vähän kamarimusiikkia, ja saksalaisten myyttinerojen teosmonumenttien sijasta
vaikkapa 1800-1900-l. vaihteen venäläistä klassista musiikkia. (:
Mun mielestä (huono[sti toteutettu]) klassinen musiikki menee metsään juuri liiallisessa täydellisyyden ja tarkkuuden tavoittelussaan. Tunnelmien kustannuksella. Kääntäen (huono) elektroninen musiikki menee usein metsään tarkoitushakuisessa tunnelmien tavoittelussaan. Mitäs niitä jousia/pianoja/torvia siellä jumputuksen/surinan seassa kaipaan, kun voi kuunnella ennemmin klassista tai jazzia, jos sille päälle sattuu. On varmasti "sielukasta" - ja ilman että sitä tarvii sanoa.
Tähän joku voisi mielellään väittää vastaankin(?) Mutta olenpas jaaritellut itseni vähintään tuonpuoleiseen asti topikistakin taas, joten...
Joo, tää oli taas tätä hömppää, mistä kanssa puuttuu kaikenmoista viisautta, mutta kyllä se näin vaan on.
Ne piirteet, joista tekno muuhun musiikkiin "x" verrattuna "vapautuu", ovat yleensä kääntäen juuri sen "x":n vahvuuksia.
Poppi on vain - ja kuitenkin jopa - poppia.
Joo, en mitenkään dissannut muita "inhimillisiä" genrejä niiden ominaisuuksien tai vahvuuksien takia.
Musiikki jossa kuuluu ihmisen soitto ja intensiivisyys, on usein juuri "halutuinta" musiikkia nykyään. Mutta hyvässä konemusiikissa juuri se tietynlainen konemaisuus, "ei inhimillinen piirre" on juuri se faktori mikä antaa sille sen ekstaattisen ja "jumalaisen" (yli ihmisen) luonteen. Ihminen on ikäänkuin voimaton täysillä puskevan sekvenssipulssin ja käsittämättömien äänien & rakenteiden edessä. Luulisin että siinä syntyy samanlainen tunne kuin silloin muinoin kun ihmiset ensimmäisen kerran kuulivat minkäänlaista musiikkia, samanaikaista ahdistusta ja kuitenkin voimakasta käsittämätöntä vapautumisen tunnetta.
Pahimmillaan klassinen musiikki "nuolee kuulijaa" varmasti yhtä lailla kuin joku valtavirtapoppis. Kaikki huono musiikki tekee sitä. Myös huono tekno.
Totta, totta, tuli yleistettyä taas liikaa.
Paljon on shaissea joka pyrkii kuulostamaan komealta ja mahtipontiselta, kaikkia klisheitä hyväksikäyttäen. Suurin osa Hollywood filmimusiikista on juuri tällaista menneiden maneerien uusiokäyttöä, toki siellä on hyvääkin. Filmimusiikki on pahimmillaan valitettavan usein tapettia siellä elokuvan taustalla, vailla suurempia draamallisia jännitetteitä.
Huono tekno -don't even get me started on that!!!
Jos klassisen musiikin olennaisina piirteinä nähdään vain tai ensisijaisesti tarkkuus ja tietynlainen pyrkimys täydellisyyteen, niin aika paljon jää pimentoon.
Tietysti olennaisia ovat myös erotteleva stereokuva, äänen balanssi ja eri instrumenttien tarkka erottuminen transparentisti toisistaan ;)
Ei vaiskaan, tottakai itse musiikki on tärkeintä, mutta koska soittajat ovat ihmisiä, ja ihmiset tekevät virheitä, on täydellisen illuusion luomisessa kaiken oltava täydellistä ja lähestulkoon virheetöntä. Puhun siis nyt soitosta, en itse musiikista.
Kun kaikki on kohdallaan: ajoitus, soitto, soundi, intesiivisyys ja läsnäolemisen tuntu, ollaan siirrytty ikäänkuin uudelle "tasolle" aistimisessa ja kokemisessa. Aivan sama jos katsot erittäin loistavaa elokuvaa, ja se on saanut sinut valtoihinsa, jos sitten tulee tökerö leikkaus tai klaffivirhe kesken elokuvan intensiivisen kohdan, se rikkoo tunnelman ja illuusion.
Mun mielestä (huono[sti toteutettu]) klassinen musiikki menee metsään juuri liiallisessa täydellisyyden ja tarkkuuden tavoittelussaan..
Hyvä säveltäjä osaa välttää kaikki epätäydellisyydet ja tehdä täydellistä musiikkia, mutta todellinen mestari osaa laittaa musiikkiin myös epätäydellisyyttä, ristiriitoja, jotka tekevät musiikista jumalallista...
Kääntäen (huono) elektroninen musiikki menee usein metsään tarkoitushakuisessa tunnelmien tavoittelussaan. Mitäs niitä jousia/pianoja/torvia siellä jumputuksen/surinan seassa kaipaan
Niin, elleivät ne ole samplattuja ja niitä trigata ihan helvetisti :D
Olen miettinyt että onko kaikenlaisten deejiitten musiikillinen kunnianhimo noussut sen verran ylös, että sinne tuotantoihin on pakko saada niitä "oikeita soittimia" mukaan keinolla millä hyvänsä, josko se musiikki siitä muuttuisi yhtään hovikelpoisemmaksi, vai mikä on? Tunnetaan ikäänkuin huonoa omaatuntoa pelkistä konesoittimista, synasoundeista jne.
Nääh! Oli vai? Kyllä mua suututtaa että pitää ihmisiä haukkua tommosilla nimityksillä. Siistikää suunne tommosista. Mua loukkas toi ihmisten ns. ryhmittäminen ja varmaan monia muitakin. En ole paha ihminen ja siksi haleja. :004: Kuhan sanoin että toi loukkas. mua. :(
Äh. sulla on sarkasmintaju nyt pahasti hukassa. Koko postailun
idea oli siinä että sitä ollaan kovasti muka suvaitsevaisia ja
ihania ja rakastetaan kaikkia, paitsi "niitä vitun neekereitä".
Tällästä kuulee helvetin usein. Siitä k.o. läppä. Kannattaa miettiä
ennenkuin liekkiä lyö onko viestin kirjoittaja ollut vakavissaan
vai ei. Sarkasmin voi yrittää lukea rivien väleistä.
