yleinen yhteiskuntafilosofia, kelailu ja maailmanparannustop

Ei valon nopeus ole ääretön! Se on tarkasti mitattu, noin
300 000 km/s.

Sorry...mun moka...olin vähän huolimaton.

Juu...pyrin välttämään. ;) ...kerro nyt kuitenkin vielä mielikuvasi äärettömästä suuruudesta, äärettömästä nopeudesta tai äärettömästä ajasta tai voimasta. En millään voi käsittää miten kykenet käsittämään nimetyn olion ääriä tai rajoja.

Hmm, minun ainakin on hyvin vaikea ymmärtää sitä että ennen alkuräjähdystä ei ollut olemassa niin aikaa kuin avaruuttakaan. Mieleeni ei mahdu ajatus siitä että kysymys "mitä oli ennen alkuräjähdystä" on nykytieteen valossa mahdoton.

Varsinkin ajan suhteen äärettömyys on mielestäni se kaikkein järkevin ja käsitettävin vaihtoehto. Ymmärrän hyvin että galaksit voisivat laajeta äärettömiin saakka niin ajan kuin avaruudenkin suhteen, ilman mitään loppua. Vielä paremmin kykenen ymmärtämään sen, että aine jossain välissä kasautuu takaisin yhteen pisteeseen ja tulee uusi alkuräjähdys. Ääretön kierto on se maailmankaikkeuden toimintamalli joka mielestäni kuulostaa kaikkein loogisimmalta.

Kysymykseen tieteen ja uskon suhteesta... en näe miksi tiedemies ei voisi uskoa että luonnonlakien ulkopuolella oleva olento, ts jumala, on luonut niin luonnon kuin luonnonlaitkin (eihän alkuräjähdyksen syylle ole edes esitetty vielä mitään järkeviä syitä), jotka olisivat siis tutkittavissa ja ihmismielen selitettävissä, toisin kuin jumala. Ristiriita syntyy ainoastaan siinä vaiheessa jos tiedemies alkaa uskomaan myös ihmisten keksimiä keinotekoisia määritteitä jumalalle, pyhät kirjoitukset kun yleensä ovat täynnä epäloogisuuksia ja tieteelliseen maailmankuvaan sopimattomia käsitteitä.

[quote="Felis [/i]
Ilman tunnetta taas päätöksiä ei voi tehdä lainkaan, tämähän on jo tutkittu ja todettu, esimerkiksi seuraamalla päähän iskun saaneita ihmisiä, joilta on tunne-elämä hävinnyt vamman seurauksena. Tällaiset ihmiset kertovat päätöksen teon olevan täysin mahdotonta, vaikka heillä ei rationaalisessa ajattelussa ole yhtään mitään vikaa, ja vaikka heillä on kaikki tarpeelliset faktat tiedossa. [/QUOTE]

Originally posted by Mrrshan"]
Tämä jäi kiinnostamaan. Löytyisikö asian tiimoilta jotain linkkejä?

Tämä tulee vähän myöhässä, mutta yksi varma tapa löytää aihetta suoraan koskevan / sivuavan kirjallisuuden viidakkoon;-) on kaivaa käsiinsä sellainen opus kuin A Companion to Cognitive Science (Ed. by William Bechtel & George Graham). Kyseessä on artikkelikokoelma, joka käsittelee kognitiotieteen historiaa, tutkimusalueita, metodologioita, teoreettisia paradigmoja/kiistoja sekä käytännön sovelluksia. Käsillä olevaan aiheeseen liittyen löytyy mm. sellaisia artikkeleita kuin "Brain Mapping", "Decision making", "Emotions", "Deficits and pathologies", "Neuroimaging"... Phineas Cage ja muut tapaukset ovat useaan otteeseen esillä. Artikkeleiden lopussa on sitten kirjallisuusviitteitä - näistä pääsee tarkemmin jäljille ja eteenpäin aiheessa kuin aiheessa.

Toki kannattaa muistaa, että kyseessä on amerikkalainen tieteenala (tai käytännössä eri tieteiden foorumi) joka tietenkin perustuu tietynlaisille perusideoille tieteenteosta (tietynlaiselle tieteenfilosofialle). Myös kirjallisuusviitteet ovat lähinnä samaan yhteisöön kuuluvien (saman tutkimusotteen tai -paradigman jakavien tutkijakavereiden teoksiin. Asioihin paremmin perehtyessä on edullista tutustua myös toisenlaiselta pohjalta lähteviin tutkimuksiin, joita on harjoitettu esimerkiksi Manner-Euroopassa. Tietoisuuden ja tiedostamattoman tutkimus on erityisen kiistanalainen ja hajanainen alue tieteellisessä tutkimuksessa; siksi laajemmat näkökulmat ja kyseenalaistaminen kasvavat arvossaan.

Pitääpä vielä sanoa, että Felis on oikeassa korostaessaan tunteiden roolia päätöksenteossa. Ei ihminen ole mikään tietokone, joka käy erilaisia toimintavaihtoehtoja läpi ja valitsee sitten niistä rationaalisesti "järkevimmän".

Arkijärjellä: Vaihtoehtojahan voidaan ajatella joka tilanteessa olevan ääretön. Äärimmäinen rationalismi johtaa tosiaan huolelliseen harkintaan, ihan kasviksi asti;>

Lähdetietoja ja tieteellisempää läppää aiheesta löytyy mainitusta teoksesta yllin kyllin.

Originally posted by Dani Cior
...erään 19 vuotiaan ex-mallin sanoin...

Siinäpä tätä aikaa hyvin kuvaava ilmiö: 19-vuotias ex-malli :001:
Vielä puuttuisi että hän olisi loppuunpalanut ex-malli.

Filosofian käsiteviidakkoon on helppo eksyä

Totta! Tulenpa minäkin vähän eksyilemään kanssanne. :)

metafyysinen realismi (joksi metafyysikon maailmankuvaa kutsutaan) edellyttää maailman tarkastelua jonkinlaisesta "jumalallisesta", an sich-näkökulmasta.

Tää ei nyt mennyt ihan oikein. Metafysiikan voidaan kyllä ajatella lähtevän useimmiten tuollaisesta an sich -katsantokannasta. Sen sijaan metafyysinen realismi ei ole yhtä kuin metafysiikka tai "metafyysikon maailmankuva". Metafyysinen realismi on eräs metafysiikan teoria tai kanta, hyvin yleinen mutta ei missään nimessä mikään ainoa "metafysiikka".

Metafyysisen realismin voisi perustavimmillaan, yleisimmin ja yksinkertaistettuna tekevän seuraavat oletukset:
1. On olemassa (ulkoinen) todellisuus.
2. Me olemme tietoisia tästä todellisuudesta (aistiemme välityksellä).
3. Tapamme tiedostaa todellisuus antaa meille jokseenkin oikeanlaista tietoa siitä.

Metafyysisen realismin äärimmäisenä vastakohtana nähdään yleensä metafyysinen idealismi, jonka mukaan mitään tiedostavasta subjektista riippumatonta ulkomaailmaa ei ole olemassakaan. Tämä esimerkkinä vaihtoehtoisesta metafyysisestä peruskatsantokannasta.

Sisäinen realisti kokee mielekkäänä ymmärtää maailman esittäytyvän riippuvaisena subjektin omasta käsitejärjestelmästä. Tämän takia "totuus" edellyttää empiiristä tietoa, tietoa joka sopii subjektin käsitejärjestelmään.

Näin. Huomaamme, että sisäinen realismi asettuu jonnekin edellä mainittujen metafyysisen realismin ja idealismin välille: tiedostavan subjektin ja ulkomaailman välinen rajanveto hälvenee. (Ollaan myös lähellä kantilaista transsendentaalifilosofiaa.)

Onko kuvatunlainen sisäinen realismi metafysiikkaa? Mietitään. Jos sisäinen realisti sanoo totuuden tai tiedon olevan riippuvaista subjektin käsitejärjestelmästä, eikö hän silloin juuri sano jotakin kokonaisuudesta, nousten omasta sisäisestään sen yläpuolelle kuvailemaan sitä, kuvailemaan sekä subjektin ja maailman muodostamaa keskinäisriippuvaista yhteyttä an sich! Kyllä tämä on metafysiikkaa jos mikä.

Mistä päästäänkin siihen kammottavana aukeavaan näkymään:>, jonka mukaan tiede perustuu tietynlaiseen metafyysiseen teoriaan. Tiede on käsitteellinen viitekehys, diskurssi. Tieteilijöiden käytännön intresseihin todellakin kuuluu rajata tämä viitekehys, osoittaa tieteellisyyden rajat. Mutta näitä rajoja ei voida osoittaa käsitteellisesti tieteestä itsestään käsin ilman että diskurssi käsitteineen näin nimenomaan ulotetaan itsensä ulkopuolelle. Tämä tuli esiin edellä sisäisen realismin määritelmässä. Diskursiivisella tiedonhankinnalla (jota siis tiedekin edustaa) on aina lopulta tietyt perusolettamukset (ne rajat); se ei voi jatkua äärettömiin. Näitä ei voida perustella eikä edes lausua diskurssin sisällä, vaan ne ovat sen "perustava metafysiikka".

Siis lyhyesti - rationaalinen ajattelu ei poissulje tieteistä yliluonnollisia asioita, tämän rajanvedon suorittaa tieteentekijän maailmankuva, johon nykyään harvoin kuuluu vakava metafyysinen spekulointi.

Eipä kuulu ei. Toisaalta 'metafysiikka'-termin voisi katsoa korvautuneen 'tieteenfilosofialla', joka eri tieteenaloilla toimii enemmän tai vähemmän hedelmällisessä yhteistyössä itse käytännön tieteenharjoituksen kanssa, joissakin tapauksissa peräti sen erottamattomana osana. Tieteen edistyksen kannalta olisi tärkeää pystyä käsittelemään sen itsensä yhä perustavampia oletuksia. Niiden täydellinen problematisoimatta jättäminen ja jyrkkä metafysiikan kieltäminen taas on omiaan dogmatisoimaan ja jähmettämään tiedeinstituutiota, tekemään tieteestä (huonoa) uskontoa.

Juu...pyrin välttämään. ;) ...kerro nyt kuitenkin vielä mielikuvasi äärettömästä suuruudesta, äärettömästä nopeudesta tai äärettömästä ajasta tai voimasta. En millään voi käsittää miten kykenet käsittämään nimetyn olion ääriä tai rajoja.

No esimerkiksi olen samaa mieltä Funkatronikin kanssa siitä, että minulle ainakin äärellisen ajan kuvitteleminen tuottaa tuskia; ääretön sarja alkuja ja loppuja tuntuu paljon luontevammalta. Toisena esimerkkinä nuo lukusarjat: musta tuntuisi todella omituiselta ajatella, ettei kahden kokonaisluvun välissä ole mitään, ei puolikkaita, neljäsosia, sadasosia...

Mäkään en millään voi käsittää, miten sä et voi käsittää nimetyn olion rajoja, kun ainakin useimmat nimet ovat määriteltyjä tai määriteltävissä: hevonen on nelijalkainen eläin jolla on kaviot ja turpa ja häntä jne.

Oikeastaan tuo äärellisen/äärettömän hahmottaminen on hyvin paljon kiinni niistä käsitteistä, joiden avulla maailmaa on alun perin oppinut hahmottamaan. Filmer Northropin teorian mukaan ihmisillä voi olla joko intuitiivisia tai postuloituja (siis tehtyjä) käsitteitä. Postuloidut käsitteen ovat luonnollisesti äärellisiä, koska ne luodaan määrittelemällä niille merkitys eli rajat. Länsimainen tiede ja filosofia on täynnä tällaisia määriteltyjä käsitteitä, niinpä meillä on taipumus lokeroida kaikki vastaantulevat asiat. Se, mikä ei mahdu lokeroihin on vierasta, arvaamatonta ja pelottavaa. Toisaalta on selvää, ettei ääretöntä voi ymmärtää samalla tavoin kuin äärellisiä asioita, koska äärettömälle ei voi laatia rajoja. Äärettömän ymmärtäminen lähtee nöyryydestä ja sen myöntämisestä, ettei koskaan voi tietää kaikkea.

No mä veikkaan, et aikas moni entisajan "tiedemies" on uskonut "kummituksiin". Ja siitä syystä heidän "tieteensä" on mennyt vituiksi.

Ja miettikääpä mitä tulevaisuudessa tullaankaan ajattelemaan meidän aikamme "tieteilijöiden" tutkimuksista ja heidän "kummituksistaan" (joita me emme siis vielä kykene osoittamaan, koska se tehtävä "on annettu" jälkipolville)!!

Originally posted by Dani Cior
Silti tieteen itseäänkorjaavat mekanismit ovat paljon vahvempia ja lujempia kuin muutama epärehellinen tai politisoitunut tiedemies, sen kyky korjata itsensä ja sen intersubjektiivinen kieli tekevät siitä melko neutraalin ja luotettavan metodin maailman ymmärtämiseksi.

Mitä tuolla "neutraalilla ja luotettavalla" sitten tarkoitetaankin... Kuitenkin tiede on inhimillistä (sosiaalista) toimintaa, jonka prosessit ovat omanlaisiaan ja esimerkiksi sosiologian tutkittavissa. Millaiset tutkimusprojektit saavat rahoitusta -> mitä tutkitaan? Mitkä tahot rahoituksesta päättävät? Miten tieteilijät tosiasiallisesti määrittelevät oman toimintansa ja sen rajat eri tilanteissa erottaessaan sitä "epätieteestä" ja ovatko nämä erilaiset luonnehdinnat yhteensopivia? Kenen tutkijan sana painaa minkäkin verran, kenellä on eniten tukijoita? Kenen tuloksiin viitataan omissa julkaisuissa, niille näin painoarvoa antaen? Tieteestä löytyy siis paljon muutakin "mätää" kuin noita oikeanlaisen tieteen etiikan toteutumisen ongelmia.

Nykyään näitä ilmiöitä tutkitaan kovassa nosteessa olevan Tieteentutkimuksen (Science and Technology Studies) toimesta, yhdistellen tieteen historiaa, tieteen sosiologiaa, tieteenfilosofiaa, psykologiaa jne. ja siis suunnaten nämä erilaiset tieteelliset metodologiat tieteeseen itseensä. Tämä empiirinen tieteentutkimus on pitkälti syrjäyttämässä perinteistä tieteenfilosofiaa, joka nähdään yksipuolisena ja lähinnä toimintana, joka muodostaa tiedettä koskevia mainoslauseita eikä niinkään tutki sitä.

Kaikille johdonmukaisille empiristeille ja tieteellisesti ajatteleville ihmisille tieteentutkimuksen tuloksiin tutustuminen olisi siis erittäin suositeltavaa muodostettaessa käsityksiä tieteenteon luonteesta ja tulosten luotettavuudesta. ;)

Se miten usein ja voimakkaasti noita substansseja käytetään ko. kulttuureissa, siitä pitäisi olla enemmän tutkittua tietoa. Voihan olla, että edellämainituissa kulttuureissa ihmiset saavat jo sikiöasteella äidiltään sen verran erinäisiä ulkopuolisia myrkkyjä kehoonsa, että heille kehittyy parempi resistanssi noita aineita kohtaan, ja käyttö ei ehkä vaikuta niin voimakkaasti kuin vaikka länsimaiseen ihmiseen...

Eikö liene aika selvää, että tässä tapauksessa uskonto erittäin voimakkaana henkilökohtaista kokemusta konstituoivana ja yhteisöä ylläpitävänä tekijänä vaikuttaa siihen, miten nämä ihmiset nuo kyseiset asiat kokevat ja miten "normaalia" se heille on. Uskonto ja yhteisö ikään kuin antavat kokemuksellisen pohjan ja merkityskehyksen, josta ponnistaa, toisin kuin olisi viidakkoon eksyneellä länsimaalaisella, joka siemaisee luonnonasukkien teekupista (-> erilainen vaikutus, erilainen "vääristymisen" taso..). Pyrin siis esimerkillä nimenomaan korostamaan tätä ympäristön, kokemuksen ja yhteisöllisyyden (ja näihin liittyvien ilmiöiden) vaikutusta siihen mikä on "normaalia".

Toki tarkempi tutkimus aina antaa tarkempia tuloksia, ja sitä voidaan jatkaa loputtomiin. Ilman keinotekoisia kokeitakin lienee kuitenkin selvää, että psykologiasta puhuttaessa ympäristö (kulttuuri, omat henkilökohtaiset kokemukset) on suuri vaikutin suhteessa siihen, millaista toimintaa voi kuulua ihmisen tasapainoiseen elämään.

Ei pidä ylikorostaa perinnöllisyyttä ja lajityypillistä fysiologiaa, vaikka se onkin muotia. Synnynnäisen ja kokemuksesta saadun jyrkkä erottaminen taas on ongelmallista ja pelkästään metodologisestikin suoritettuna täynnä karikoita. Ei pidä unohtaa ympäristöä, vaikka sen vaikutusten tieteellinen tutkiminen onkin vaikeaa.

Muusta tarkentamastasi olisin jokseenkin samaa mieltä.

Originally posted by Lilac camel
Totta! Tulenpa minäkin vähän eksyilemään kanssanne. :)

Tervetuloa, arvon Kameli! Taisit oppaa kartan ja kompassin mukaan ;).

Tää ei nyt mennyt ihan oikein. Metafysiikan voidaan kyllä ajatella lähtevän useimmiten tuollaisesta an sich -katsantokannasta. Sen sijaan metafyysinen realismi ei ole yhtä kuin metafysiikka tai "metafyysikon maailmankuva". Metafyysinen realismi on eräs metafysiikan teoria tai kanta, hyvin yleinen mutta ei missään nimessä mikään ainoa "metafysiikka".
...
Metafyysisen realismin äärimmäisenä vastakohtana nähdään yleensä metafyysinen idealismi, jonka mukaan mitään tiedostavasta subjektista riippumatonta ulkomaailmaa ei ole olemassakaan. Tämä esimerkkinä vaihtoehtoisesta metafyysisestä peruskatsantokannasta.

Totta. Taisin taas oikoa mutkia oman näkemykseni eduksi. Ton tyyppinen idealismi unohtuu multa usein... jotenkin vaikea suhtautua vakavasti. Mutta kun päästiin näin syvälle saniasten sekaan, niin osaisitko selventää miten metafyysinen idealismi eroaa vaikkapa fenomenalismistä?

Onko kuvatunlainen sisäinen realismi metafysiikkaa? Mietitään. Jos sisäinen realisti sanoo totuuden tai tiedon olevan riippuvaista subjektin käsitejärjestelmästä, eikö hän silloin juuri sano jotakin kokonaisuudesta, nousten omasta sisäisestään sen yläpuolelle kuvailemaan sitä, kuvailemaan sekä subjektin ja maailman muodostamaa keskinäisriippuvaista yhteyttä an sich! Kyllä tämä on metafysiikkaa jos mikä.

Noin ajatellen kaikki suuntaukset on loppupeleissä metafysiikan alueilla. Mikä on kyllä melko looginen päätelmä, puhutaan kuitenkin varsin alkeellisten olioiden epätoivosista yrityksistä saada kaikesta jotain tolkkua :)

Tieteen edistyksen kannalta olisi tärkeää pystyä käsittelemään sen itsensä yhä perustavampia oletuksia. Niiden täydellinen problematisoimatta jättäminen ja jyrkkä metafysiikan kieltäminen taas on omiaan dogmatisoimaan ja jähmettämään tiedeinstituutiota, tekemään tieteestä (huonoa) uskontoa.

Amen. Pojilla taitaa vaan nykyään olla niin hienot lelut et niitä ei enää leluiksi osaa mieltääkään.

Ryvon: "Se miten usein ja voimakkaasti noita substansseja käytetään ko. kulttuureissa, siitä pitäisi olla enemmän tutkittua tietoa. Voihan olla, että edellämainituissa kulttuureissa ihmiset saavat jo sikiöasteella äidiltään sen verran erinäisiä ulkopuolisia myrkkyjä kehoonsa, että heille kehittyy parempi resistanssi noita aineita kohtaan, ja käyttö ei ehkä vaikuta niin voimakkaasti kuin vaikka länsimaiseen ihmiseen... "

Lilac camel: "Ei pidä ylikorostaa perinnöllisyyttä ja lajityypillistä fysiologiaa, vaikka se onkin muotia. Synnynnäisen ja kokemuksesta saadun jyrkkä erottaminen taas on ongelmallista ja pelkästään metodologisestikin suoritettuna täynnä karikoita. Ei pidä unohtaa ympäristöä, vaikka sen vaikutusten tieteellinen tutkiminen onkin vaikeaa."

Mun ymmärtääkseni Ryvon sanaili tuossa toleranssista, eli juuri siitä ympäristöstä eikä niinkään perinnöllisyydestä. Toleranssi lienee todellinen fysiologinen ilmiö, joka heikentää nautitun aineen vaikutuksia käyttöasteen edetessä, enkä tiedä onko se periytyvää sorttia.

Lilac camel, kuka lienetkin, nastaa että koet keskustelun kiinnostavaksi. Aina on tilaa yhdelle joka tietääkin jostain jotain :)

Hetkinen. Mä koitin saada tästä topicista kiinni mut menin vaa enemmän sekasin. Siis esmes tuo toleranssijuttu mitä Ryvoni kirjoitteli, niin onko se nyt tämän vai sen toisen palstan keskinen juttu ja mitkä aiheet hyppii palstalta toiselle ja mitkä ei? Mä nyt en saa tosta koko jutusta yhtään kiinni...

Vai onko tuplapostaukset kahdelle palstalle kyseessä vai mikä on meininki?

Kyllä, kirjoitin alunperin tuosta toleranssijutusta drug-topikkiin, siihen oli vastattu jostain syystä täällä.

Kyllä, kirjoitin alunperin tuosta toleranssijutusta drug-topikkiin, siihen oli vastattu jostain syystä täällä.

Oijjoi! Se oli minun mokani, kun väsyneenä (kuin nytkin:-) vastailin vuoron perään näihin kahteen topicciin notepadin ja selainten kanssa sekoillen. Pahoittelen.

Originally posted by pakana
Mutta kun päästiin näin syvälle saniasten sekaan, niin osaisitko selventää miten metafyysinen idealismi eroaa vaikkapa fenomenalismistä?

Hankala saniaispuska, termit kun tulevat esiin yleensä lähinnä erilaisten filosofioiden tulkinnoissa. On siis hyvin erilaisia ajatusrakennelmia, joihin saatetaan viitata samalla termillä. Lisäksi on hyvin erilaisia käsityksiä eri tulkintojen (erilaisten "termeihin liittämisten") oikeutuksesta. "Ismeihinkin" kannattaa siis ehkä suhtautua sopivasti suhteellistaen, suolanjyvällä. "Määriteltyjä" ne eivät missään nimessä ole.

'Fenomenalismista' puhuttaessa esille nousevat usein George Berkeleyn filosofia ja toisaalta 1900-luvun alun looginen positivismi. Berkeleyn filosofiaa voisi pitää subjektiivisena idealismina: "Oleminen on havaituksi tulemista", eli puun kaatumisesta ei kuulu ääntä jos kukaan ei ole kuulemassa. Erilaisesta, objektiivisesta idealismista perusesimerkkinä on Hegel, joka puhuu Hengen itsetiedostusprosessista - ei siis vain yhden subjektin hengen vaan itsensä Weltgeistin;>

Toisaalta Berkeleykin oletti, että viime kädessä Jumala havainnoi ilmiöitä ja pitää ne olemassaolevina silloinkin, kun muut havainnoijat "nukkuvat" (mennään siis taas realismin suuntaan!). Tässä huomataan miten termit ja niiden soveltaminen alkavat käydä sitä kiistanalaisemmiksi, mitä tarkemmin eri filosofioiden erityispiirteitä otetaan huomioon. Loogiset positivistit puolestaan muotoilivat fenomenalisminsa filosofisen semantiikan kautta (selvästi erilainen painotus kuin Berkeleyn fenomenalismin muotoilussa, puhumattakaan kyseisten filosofioiden muista eroista).

Eli esittämäsi kysymys on erittäin hankala, itse asiassa luullakseni näitä klassisimpia määritelmällisiä pulmia. Vastauksen antaminen itsessään olisi jo aika kovaa tulkintaa ja filosofiaa, joten jätetään se itse kunkin omakohtaiseksi iloksi:>

Termeihin tarrautumista ei tosiaan suosittelisi, ainakaan yleisellä tasolla tai kovin aikaisessa vaiheessa filosofioihin tutustuttaessa. Niiden ymmärtäminen ja tarkentuva soveltaminen kasvaa kyllä sitten pikku hiljaa itsestään, kun tarkemmin syventyy joihinkin kysymyksenasetteluihin. Täällä on kuitenkin yksi tiivis paketti suomenkielisistä filosofian perusteoksista kerättyjä luonnehdintoja, joista voi tarpeen tullen tarkistella.

Lilac camel, kuka lienetkin, nastaa että koet keskustelun kiinnostavaksi. Aina on tilaa yhdelle joka tietääkin jostain jotain

Ei tässä nyt niin erityisesti "tiedellä":> Tärkeintähän on puhua rohkeasti "tyhmiä", eikä vain hymistä (muka) tietäväisenä. Oppii. Sen iän kaiken. On todella ilo tulla mukaan eksyilemään!

Originally posted by Dani Cior
Neutraali ja luotettava tarkoittavat tässä kontekstissa, että mitä tahansa tutkintankaan tulokset ovat aina kritisoitavissa ja toistettavissa uudestaan, jossakin muodossa.

Olet toki oikeassa siinä, että tieteellä on omat hyveensä ja tuossa tuli esille yksi tärkeimmistä. Usein vain tuntuu, että ihmisille ei muusta tieteen yhteydessä puhutakaan kuin niistä hyveistä ja "kaikkivoipaisuudesta". Ehkä olisi tärkeää tuoda yleiseen tietoisuuteen myös niitä kriittisempiä näkökulmia, ettei homma tosiaan mene ihan uudeksi, entistä ahtaammaksi "uskonnoksi", josta vain jumalat ja henkisyys on kokonaan poistettu (uhkakuva!;-). Mutta piti sanoa, että quotasin kun oli mielenkiintoinen puheenaihe - en niinkään vastaväitteitä kuin lisänäkökulmia esittääkseni.

Tiede on menetelmä tiedon keräämiseksi ja analysoinniksi. Olisi jokseenkin typerää tehdä sellaisesta uskontoa, ja on ihan järkevää poistaa siitä jumalat ja 'henget' kun ne eivät ainakaan vielä ole oikeastaan millään muotoa yhteensopivia tämän menetelmän analyysikeinojen ja työvälineiden kanssa.

Typeräähän se onkin, mutta nykyinen kehitys vaikuttaisi vievän tiedettä juuri sellaiseen suuntaan, jossa se alkaa enemmän ja enemmän muistuttaa nimenomaan näivettynyttä uskonnollista instituutiota, jossa vain ylistetään sen omia, merkityksettömiksi dogmeiksi surkastuneita hyveitä ja ollaan täysin kykenemättömiä ja haluttomia näkemään instituution negatiivisia puolia.

En minä toivo, että tiedeuskontoon otettaisiin mukaan jumalat ja henkisyys. Päinvastoin, kun ne eivät tiedeuskontoon kuulu ja se näin olisi jopa vielä ahtaampi kuin aiemmat uskonnolliset instituutiot, toivoisin sitä suuremmalla syyllä että siitä ei mitään uskontoa tehtäisikään. Ei vain näytä erityisen hyvältä juuri tällä hetkellä.

Ristiriita syntyy ainoastaan siinä vaiheessa jos tiedemies alkaa uskomaan myös ihmisten keksimiä keinotekoisia määritteitä jumalalle, pyhät kirjoitukset kun yleensä ovat täynnä epäloogisuuksia ja tieteelliseen maailmankuvaan sopimattomia käsitteitä.

Tästä lausahduksesta tuli vaan mieleen tuo "tieteelliseen maailmankuvaan sopimattomat käsiteet"


Profeetta Jesajan kirja Vanhan Testamentin puolelta.
Arvioitu kirjoitetuksi n. 600 eKr.

35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.



Jos oletusarvo=1 [true], miten tiede selittää tämän?
Messiaanista profetiaa löytyy käsittämätön määrä VT:n profeettojen kirjoista.
Mutta siis niin, tiedän kyllä että nämä asiat ovat uskonasioita.

Typeräähän se onkin, mutta nykyinen kehitys vaikuttaisi vievän tiedettä juuri sellaiseen suuntaan, jossa se alkaa enemmän ja enemmän muistuttaa nimenomaan näivettynyttä uskonnollista instituutiota, jossa vain ylistetään sen omia, merkityksettömiksi dogmeiksi surkastuneita hyveitä ja ollaan täysin kykenemättömiä ja haluttomia näkemään instituution negatiivisia puolia.

En minä toivo, että tiedeuskontoon otettaisiin mukaan jumalat ja henkisyys. Päinvastoin, kun ne eivät tiedeuskontoon kuulu ja se näin olisi jopa vielä ahtaampi kuin aiemmat uskonnolliset instituutiot, toivoisin sitä suuremmalla syyllä että siitä ei mitään uskontoa tehtäisikään. Ei vain näytä erityisen hyvältä juuri tällä hetkellä.

Nyt en käsitä. Mitä tarkoitat noilla merkityksettömillä dogmeilla? Viittaat negatiivisiin puoliin. Valaise, mitkä negatiiviset puolet juuri sinua huolestuttaa. Tämä teksti oli niin abstrakti, että en oikein ymmärtänyt mikä on tässä ongelmana, sillä itse en näe tieteen ja uskonnon välillä tätä yhtäläisyyttä.

Jos oletusarvo=1 [true], miten tiede selittää tämän?

Miten tiede selittää, että sodan jälkeen rakennetaan maa uuteen uskoon? ...Olet oikeassa, en osaa selittää. Tiede ei pysty tuota selittämään.