Originally posted by Lïna:
mä taidan rupee panikoimaan pikku hiljaa ku mul ei ole minkäänlaisia tulevaisuudensuunnitelmia ton opiskelun suhteen.
Harvalla sitä varmaan on todellakaan hajua siitä mitä haluaa / osaa / uskoo osaavansa / voi / jne. tehdä Itsellänikin on yksi tutkinto (sähköinsinööri) takana ja toista olen lukemassa TKK:lla (Tietoliikennetekniikka). Pääaineena on tietoliikennetekniikan käyttäjäksekeinen tuotekehitys ja sivuaineena organisaation johtaminen. Molemmat ovat hyvin ei-teknisiä ja enemmän humaaneja suuntauksia verrattuna yleiseen kuvaan siitä miksi tekniikan alan opiskelu ymmärretään. Tähän soppan voisi vielä lisätä sen, että olen töissä tietoliikennealalla tekemässä hommia, joihin minulla ei ole koulutusta. Ihan mielenkiintoisia asioita duunissa on tullut tehtyä, vaikka ei se aina herkkua olekaan.
Voin sanoa, että huolimatta 25 vuoden iästäni minulla ei ole todellakaan "varmaa" käsitystä siitä mitä haluan tehdä. Olen kuullut sanottavan, että "tuossa iässä pitäisi olla jo selvää". Miksiköhän? Tuntuisi tosiaankin karmealta asettaa itselleen jonkinlainen polku, jota kulkee eteenpäin vaikka päätä seinään hakkaamalla. Kiinnostavia asioita tulee ja menee, aistit ja ajatukset valppaina ja vapaina sitä on varmaan parasta olla liikkeellä ja poimia talteen kaikki vähänkään kiinnostavat jutut elämästä.
Kokemuksen hyvin syvällä rintaäänellä voin vielä sanoa, että paniikki, tulevaisuutensa murehtiminen, turha pohtiminen, asioiden vertailu ja muu sellainen saattaa sinut varmuudella lukkiutuneeseen tilaan, jossa mikään ei enää onnistu. Duunia on tehtävä, jotta saa asua, safkaa ja muuta kivaa. Ilman duunia saa vain asua ja safkaa, ja tuo muuta kivaa mitä rahalla saa on kuitenkin aika paljon elämästä.
Lopuksi kerron vielä parhaasta duunipaikastani. Insinööriopintojeni aikana olin yhden vuoden syyskuusta toukokuuhun kahtena kolmena iltana viikossa lajittelemassa postia Postin Ilmalan lajittelukeskuksessa Helsingissä. Homma oli yksinkertaista, työkavereina oli ikäisiäni opiskelijoita, pääosin tyttöjä yliopistolta. Duunivuorot olivat klo 18-22 ja palkkaa sai kahden viikon välein. Viimeisenä työpäivänäni odottaessani bussia lajittelukeskuksen pysäkillä katselin punaista taivaanrantaa ja kuuntelin korvalappustereoista Kentiä. Tuolloin ajattelin, että tämä on paras muisto mistään duunipaikasta minulla koskaan, ja toistaiseksi tuo nejän vuoden takainen kokemus on pitänyt täysin paikkansa.