mun pahin pelko on, että mä kävelen ihan rauhallisin mielin kadulla ja sit törmään hampaat edellä sellaseen näkymättömään paksuun rautakankeen.. tekee pahaa vaikka tiedänkin ettei tule tapahtumaan..
kesäisin pelkään sudenkorentoja, hui että ne hyökkää nopeesti kimppuun
Oikeastaan nyt tarkemman miettimisen kautta, ma taidan kaikkein eniten pelata sita, etten ma saa toteutettua mun koko potentiaaliani - vaan etta valitsen jonkun helpomman tien elamassa, enka paady tekemaan sita mita kaikkein eniten haluan tehda. Siita kun on niin helppoa ja vaivatonta kulkea, missa aita on matalin. Vaikeampi kulkea sita tieta pitkin, mika palkitsee eniten, koska se samalla on kaikkein vaikeinta ja pelottavinta. Ehka ma siis lopulta pelkaan sita, etten uskalla! Pelkaan pelkoa itsessaan, niinkuin joku taalla jo sanoikin...
Kysymys on lopulta vain itsesta, ulkopuolisia vaikutteita on vaikeampi pelata - niille kun tuskin voi itse tehda yhtaan mitaan, niin miksi huolehtia.
Tai niinkuin arabit sanoivat: "Jos ongelman voi ratkaista, ratkaise se, jos sita ei voi ratkaista - miksi huolehtia?" (tai siis sinnepain
Konkreettisemmista asioista ma lopulta pelkaan vahan kolareita ja autossa olemista. Tahan on vaikuttanut se, etta on ollut itse mukana kolarissa ja sen jalkeen se kaikki tuntuu niin paljon voimakkaammalta ja kauhemmalta (kaikkein kauheinta on se vaistamaton tieto muutamaa sekunttia ennen tormaysta, etta kohta saattaa kayda hullusti ja sitten nahnyt tuulilasin pirstoutuvan edessaan, hetkeksi menettaen tajuntansa - se muisto siita tiedosta ei nimittain katoa, vaikkei mitaan hirvittavaa lopulta tapahtunutkaan, aina osaa kuvitella ja muistaa milta kuinka epamiellyttavalta se tuntuu).
Originally posted by caddy: Oikeastaan nyt tarkemman miettimisen kautta, ma taidan kaikkein eniten pelata sita, etten ma saa toteutettua mun koko potentiaaliani - vaan etta valitsen jonkun helpomman tien elamassa, enka paady tekemaan sita mita kaikkein eniten haluan tehda. Siita kun on niin helppoa ja vaivatonta kulkea, missa aita on matalin. Vaikeampi kulkea sita tieta pitkin, mika palkitsee eniten, koska se samalla on kaikkein vaikeinta ja pelottavinta.
mä pelkään hämppyjä!!!!! varsinkin niitä isoja, karvasia!!
ja sitte mä ehkä vähän pelkään sitä ett miten mä ikinä selviytyisin jos jotaa kauheeta tapahtuis mun rakkaille ihmisille ja pienelle kissanpennulleni...
mutt en mä hirveesti ajattele pelkäämistä, muutenhan mä varmasti keksisin miljoona syytä pelätä enkä ikinä lähtis ulos kotoonta!!!
Originally posted by Transistor: piripäiset kiksuteinit.
Ai tää on sun pahin pelko, huh huh... mä säälin sua. Kuinka sä pystyt elää tämän sun ns."pelon" kans. Taitaa olla painaijaista, kun menee bileisiin pitämään hauskaa mut sitte pitääkin pelätä piripäisiä kiksuteinejä
PLEASE!!
Olen pikkuhiljaa kovasti alkanut pelkäämään sitä että hyvistä lähtökohdista huolimatta päädyn loppuelämäkseni johonkin tappotylsään ammattiin ihan pelkkää laiskuuttani. Ööööh, pelkään että elämäni valuu viemäristä alas ja että olen kuitenkin jonkin sortin luuseri vaikka olen koko nuoruuteni koittanut itselleni vakuutella päinvastaista. Ähh, whatever.
Mietin pitkään mitä todella pelkään ja mitä vain kammoan.
Varsinaisesti pelkään kipua ja vakavasti sairastumista.
Pelkään myös kovia nopeuksia liikenteessä ja läheisteni kuolemaa. Oikeasti pelkään myös juopuneita....
Sitten kammotuksena oksennus. Se on kyllä ihan eräänlainen fobiakin. Vielä lukiossa oksennus ja oksentaminen sai minut hyppimään seinille pakokauhun vallassa. Oli muuten kiusallinen juttu... ja vaivaa se vieläkin vähän...