Kolahtaako kirjat?

1,348 posts, 68 pages, 584,658 views

KeijoK

Posts: 1,495

#1241 • • KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Thomas Harrisin Nuori Hannibal luvussa

--
On myönnetty se että nämä mekanoidit ovat syntyneet valmiiseen maailmaan joka on katettu voittopositioilla

Hendryk

Posts: 510

#1242 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Jännäripuolelta olen jättänyt viime aikoina nelisen kirjaa ihan suosiolla kesken ennen puoltaväliä, kun ei vain ole yhtään kiinnostanut kynäilijän rahantahkoamispyrkimykset tai hänen kahdella sanalla luonnostelemiensa "henkilöiden" kohtalot. (Älkää sortuko sen Suomessa asuvan amerikkalaisen Johnsonin Kari Vaara -dekkareihin, ellette todella ole klisee-riippuvaisia!!!) Siksi olikin mukava napsaista uneliaan lähikirjastomme pikalainahyllystä Belinda Bauerin "Hautanummi" - imaiseva ja aihepiiristään huolimatta rento esikoisjännäri, jonka olisin imuroinut yhdellä istumalla, jos en olisi tyhmyyttäni aloittanut lukemista suunnilleen nukkumaanmenoaikaani.

Tarinan kaksi keskeistä henkilöä ovat 12-vuotias Steven, jonka eno on kadonnut tai joutunut sarjamurhaajan uhriksi - lainausmerkit saattaisivat tulla kyseeseen, sillä "eno" on kuollut poikaa nuorempana ennen tämän syntymää - sekä... Niin, se pedofiilisarjamurhaaja, Avery, joka istuu elinkautista monesta muusta lapsenmurhasta, mutta ei juuri tästä enon tapauksesta. Steven haluaisi löytää enonsa ruumiin syistä, jotka kirjassa perustellaan aika ylimalkaisesti, mutta kuitenkin uskottavasti, ja niinpä hän lähettää kirjeen kyseiselle sarjamurhaajalle saadakseen hautapaikan selville. Sarjamurhaaja vastaa, ja näiden kahden keskushahmon välille sukeutuu niukkasanainen, vankilasensuuria uhmaava kirjeenvaihto.

Kirjailija Bauerin kuningasväläys on ollut säilyttää henkilöistä keskeisemmällä, Stevenillä esiteinin - ei siis nuoren taikka pikkulapsen - näkökulma asioihin ja ennen kaikkea seksiin. Pedofiili Avery ei sellissään muuta teekään päivät pitkät kuin ajattelee lasten seksuaalisuutta, kun taas Steven keskittyy mieluummin pysymään väleissä kotiväkensä ja kaverinsa Lewisin kanssa sekä välttelemään koulun ilkiöjengiä. Seksi on hänelle vielä jotain pelkästään puheista tuttua, mutta henkilökohtaisesti ja käytännön tasolla melko etäistä, vaikka sekin elämänalue aika ajoin ja yhä useammin tuppautuu muodossa jos toisessa hänenkin päivärutiineihinsa. Siksi onkin harmi, että kirjan ainoa kauneusvirhe on se, etteivät nämä kaksi maailmankatsomusta kohtaa lopussa niin dramaattisesti ja älykkäästi kuin tarinan kehittely antaisi odottaa. Mutta koskapa dekkareissa tai jännäreissä kliimaksi lunastaisi odotukset? Tärkeintä ja koukuttavintahan on usein juonen kehittely ja tarpeeksi samaistuttavat henkilöhahmot, ja tässä nopeasti luettavassa paketissa nämä osiot olivat totisesti mallillaan.

Pedofiilit ovat taatusti vaikea aihe rikoskirjailijoille, siinä missä kenelle tahansa meistä. Ruotsalainen kirjailijakaksikko Roslund & Helström loivat uskottavamman ilmapiirin ja jämäkämmän lopun, mutta pakkomieltissään teennäisemmän pedofiilin romaaniinsa "Peto". Bauerin Avery taas on liian yksioikoinen ja viihteellinen, eikä "tarpeeksi vastenmielinen". Ja ehkei ihan kaikkia mielen pohjamutia ole tarpeen kenenkään penkoakaan, kirjailijoidenkaan.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

tommib

Posts: 3,204

#1243 • • tommib
Tuossa on tullut luettua Dean R. Koontzin Frankenstein sarjaa. Kirjasarja on ikäänkuin jatkoa Mary Shelleyn teokselle ja sijoittuu nykyaikaan. Viktor Frankenstein jatkaa yhä tuttuja puuhiaan Helios nimellä nykyään luoden uutta rotua, jonka on tarkoitus syrjäyttää vanha rotu.
KeijoK

Posts: 1,495

#1244 • • KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Seuraavaksi lähtee lukuseen H.P Lovecraftin Vaaniva Pelko Ja Muita Kertomuksia / Kootut Teokset III

--
On myönnetty se että nämä mekanoidit ovat syntyneet valmiiseen maailmaan joka on katettu voittopositioilla

Aurinkoneiti

Posts: 4,793

#1245 • • Aurinkoneiti
Tällä kertaa Antero Järvisen Käärme jumalattaresta paholaiseksi :)
Avatar
#1246 • • Annakins Guest
Constipated christ! Luin kesalomalla loppuun John Irvingin uusimman kirjan Last Night in Twisted River. Irvingin uusista kirjoista joka toinen on jaanyt kesken mut taa ei kylla jaanyt! Tarina oli tragikoomisen irvingmainen (sisaltaen tietysti karhut ja painin) ja henkilohahmot kiinnostavia.

Seuraavaks tais tulla lukaistua Paul Austerin Invisible joka oli kiinnostava mutta melko outo.

Viimesimpana sain loppuun Raymond Khouryn The Last Templar. Se on Da Vinci koodi -tyylinen seikkailu ja ihan OK lomalukemisena, mutta kuten Dan Browninkin kirjoissa, loppu oli totaalinen antikliimaksi.

Nyt on kesken Edward Conlonin Blue Blood, joka on omaelamankerta NYPD:n poliisityosta. Yllattavan mukaansa tempaava ja kiinnostava. Seuraavaksi lukuvuorossa (vihdoin) Sofi Oksasen Puhdistus.
Hendryk

Posts: 510

#1247 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Kohta kolahtaa takaisin kirjaston hyllylle Marc Eliotin huitaisema Clint Eastwoodin elämäkertarääpäle "Viimeinen kauboi". Enemmän minusta on kyse jostakin elokuva- kuin elämäkerrasta, sillä herra Itäpuun elämästä, henkilöhistoriasta ja taiteesta en opi tämän avulla mitään, mutta elokuvien kassatulot ja tuotantoportaan kähistelyt tulevat tutuksi (jos niihin jaksaa keskittyä). En opi kenestäkään muustakaan henkilöstä mitään - kirja vilisee nimiä kuin niitä kuuluisia vilkkilän kissoja, eikä kaiken maailman juristeja erota toisistaan niitä helpommin. Clintin isä tuossa yhdellä sivulla äkkiä kuoli ja se oli kuulema Clintille kova isku - siinäpä sensaatio! Suurta draaman kaarta on rakennettu pitkin kirjaa mainitsemalla suunnilleen joka sivulla, että Clint petti vaimoaan vastanäyttelijättäriensä kanssa, ja nyt ollaan lopulta Maggien kanssa asumuseropapereita rustaamassa.

Puolessa välissä kirjaa tuli vastaan pysäyttävä lause: "Tässä vaiheessa elokuva muuttuu surrealistiseksi yltämättä silti mihinkään potentiaalisesti redemptiiviseen transsendenssiin." Kun sillä kuvataan pyssyn paukuttelua bussissa, niin se on pysäyttävyydessään sitä luokkaa, että lukeminenkin taitaa pysähtyä siihen.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

tommib

Posts: 3,204

#1248 • • tommib
Kolisee ja kovaa! Nyt menossa Frankensteinin 4. osa ja sitten edessä viimeinen. On todella hyvä sarja Koontzilta. Tässä sitten voi odotella jo uutta Haruki Murakamia seuraavaksi
peikkolapsi

Posts: 1,180

#1249 • • peikkolapsi miisa the maskotti
Nyt on menossa Ali Shaw - Tyttö joka muuttui lasiksi. Tähän mennessä todella hyvä, ehkä 1/4 jäljellä. Sitten taas paluu muumien kautta Dragonlanceen, josta skippasin suosiolla välistä Minotaurisodat-saagan/trilogian(?), hitto mitä kuraa ainakin kun luin siitä ekasta kirjasta jotain kolmasosan...
Sellasta se on kun sarjalla on monta kirjottajaa ja toisaalta myös suomentajaa; aina ei todellakaa onnistu.

--
mut hei, n'hrään nniinku, tanssitaan koloissa
taI sit mennää pikahissilla prahaan'
se on tanssilattialla

Hendryk

Posts: 510

#1250 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Imuroin tuossa eilen 200 ensimmäistä sivua Marko Kilven uutta poliisijuttua Elävien kirjoihin. Se edellinen Kadotetut oli aivan saamarin vetävä ja koukuttava, ja vaikka tämä on paljon arkisempi ja "vauhdittomampi", niin hyvin tuntuu ainakin minuun iskevän.

Kävi muuten sellainen hassu juttu, että kun olin tullut kirjastosta kotiin kyseisen opuksen kanssa, avasin netin ja pläräilin Yle Areenaa. Valitsin sieltä täysin summamutikasta vanhimman jakson sarjasta Toistaiseksi tuntemattomasta syystä, ja kukapas siellä puhuikaan työstään poliisin virkapuku päällään? No, Marko Kilpi tietenkin.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

Hendryk

Posts: 510

#1251 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Markus Nummi: KARKKIPÄIVÄ

Pieni poika, jolla on huonot kotiolot (jos kotioloja ollenkaan) ja vilkas mielikuvitus on vakuuttunut, että saman pihan talossa on tyttö vankina kotonaan. Kuinka hän saisi pelastettua tytön? Kannattaisiko ehkä liimautua helposti pompoteltavan kirjailijasedän peesiin? Toisaalla loppuun palanut uraäiti joutuu konsulttitehtäviin markettiin, jossa on vasta äsken jäänyt kiinni näpistyksestä.

Ensimmäiset kymmenen sivua vaikuttivat kirjalliselta kikkailulta, mutta sitten lähti, eikä todellakaan lapasesta! Vaikka olen tänäkin vuonna lukenut monta koukuttavaa ja mukaansa tempaavaa kirjaa, niin kyllä tämä oli imevin vuosikausiin. Lähin vertailukohta tässä tapauksessa lienee ruotsalainen Karin Alvtegen, joka myös kirjoittaa jännittäviä kirjoja tilanteista, joissa arkiset sattumukset riistäytyvät hallinnasta, mutta ainakin minun lähikirjastossani Alvtegenin kirjat on sijoitettu dekkarihyllyyn, kun taas tätä Nummen kirjaa ei. Jossain siellä harmaalla alueellahan kummatkin operoivat.

Erityinen vahvuus tiivistyvän ja vetävän juonen ohella Nummen kirjassa oli se millä määrällä ja miten hän annosteli näkökulmia eri henkilöiden pään sisältä. Keskeisin hahmo, kirjailija tuli pahimmankin härdellin keskellä ajatelleeksi, että tuon repliikin minä laitan kirjaani. Uraäidin sisäinen raivo ja myllerrys ryöppysivät äärien yli uskottavasti, vaikka hysterian raja oli ylittynyt jo ennen kirjan tapahtumien alkua. Ja parasta oli se pikkupoika: Liian usein aikuiset kirjailijat yrittävät tunkeutua lapsen nahkoihin nolostuttavin tuloksin, mutta Nummi antoi lapsen olla lapsi lapsen maailmankuvineen. "Määd Mäks pelastaa. Fiu vaan!"

Sossut eivät saaneet Karkkipäivässä lainkaan mairittelevaa kuvausta, mutta sen perusteella minkä olen itse kokenut ja muilta kuullut ja julkisuudesta lukenut, niin ei Nummen kuvaus heidän "ammattitaidostaan" ja työetiikastaan välttämättä propagandaa ollut vaan valitettava totuus.

Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaita ei ole taidettu vielä nimetä? Karkkipäivä olisi minun ehdokkaani, jos ehdottaa saan.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

Hendryk

Posts: 510

#1252 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Leonie Swann: IHMISSUTTA KEN PELKÄISI

Valitteluni kaikille teille, jotka kirjan otsikon perusteella odotatte, että aiheesta puristettaisiin piakkoin huulipunaisesti kulöörattu Hollywood-pötkylä, jonka pääosia näyttelevät heinäseiväs ja puupökkelö (mutta nätin näköiset sellaiset). Tuskin tulee cinemoihin near you. Sen sijaan teille, jotka tykkäsitte Swannin edellisestä Murha laitumella -"dekkarista" voin suositella lukuelämyksenä myös tätä uudempaa. Monta vuottahan näiden välillä meni, mutta parempi niin, sillä nyt ei ainakaan pääse valittamaan, että kiire saada jatkoa best-sellerille paistaisi tekstistä läpi.

Mikähän taika siinä on, että aina kun viihteessä edes vilahtaa lammaslauma, niin kyseessä on laadukas tuotos? Ajatelkaa vaikka Babe-possun seikkailuja, joissa lampaat toki ovat hiukan syrjäisemmässä roolissa, tai parasta britti-komedia sarjaa ikinä, Late Lammasta. Swannin lammassankarit ovat huomattavasti maanläheisempiä ja harkitsevaisempia kuin Laten kööri, joka saatta tarpeen tullen ottaa hitsausvälineet haltuun tai järjestää ug-teknot ladossa, ja tämä hitaus on "swanneille" myös hieman rasitteeksi: Ehkäpä lukija haluaisi ensimmäisen kahden sadan sivun aikana tapahtuvan muutakin kuin että lampaat menevät metsään ja palaavat sieltä. (Laten ystävät voivat vertailla kuinka paljon hänen laumansa saa aikaiseksi yhden 7-minuuttisen telkkarijakson aikana - eritoten tuhoa.)

Swannin kirjojen vahvuus toisaalta on juuri siinä kuinka tiukasti hän pitäytyy lampaiden maailmankuvassa ja oletettavassa ajatuksenjuoksussa ja kirjoittaa lähes kaiken siitä vinkkelistä. Etenkin lampaiden lammasmaiset keskustelut ja päättelyketjut ovat hersyttäviä. (Jos ette Latea tiedä, niin sanonpa vertailun vuoksi, että Late-huumorin yksi kulmakivi päinvastoin on se, ettei sarjassa ole järjellistä dialogia laisinkaan.) Tässä uudemmassa kirjassa varsinainen murhamysteeri suorastaan hukkuu kaiken lampailun alle, mutta noin henk.koht minä suostun katsomaan tätä pikku puutetta läpi sormien, koskapa teksti kaikkinensa oli niin imuroitavaa.

Olen muuten vakuuttunut, että Leonie Swann tietää mistä kirjoittaa, kun on nostanut kirjojensa päähenkilöiksi lampaat: Kirjan etuliepeen kuvassa hänen kasvovärkkinsä tuo mieleeni - anteeksi nyt vain - karitsan!

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.

mange

Posts: 1,913

#1253 • • Edited mange Terrorcraft
Nyt on menossa Juha Vuorisen "Juoppohullun päiväkirja". Täytyy kyllä tokaista että en ole ikinä naurannut näin paljon lukiessani jotain kirjaa. *lmao*
Olisi kiva tietää sisältävätkö Juha Vuorisen muutkin kirjat vastaavanlaisia hulvattomia tarinoita?
Tai onko "juoppis" vain tällänen ultimate kliimaksi hänen kirjoista ja muut ovat väkinäistä perus "shaissee"?
hiphei

Posts: 493

#1254 • • hiphei
Tällähetkellä Lukee:

Mangopuun alla, satakieli ja piripolkka.

Kaikki kirjat täysin erillaisia.
Mielenkiintoisin/aika ajoin ärsyttävin on mangopuun alla :)
epicuros

Posts: 7,734

#1256 • • Edited epicuros
Tuli taas "pari" uutta kirjaa postissa:

- James Gleick, Genius: The Life and Science of Richard Feynman

- Richard Feynman, The Pleasure of Finding Things Out

- Robert Wright, Nonzero: The Logic of Human Destiny

- Robert Wright, The Moral Animal

- Arthur C. Clarke, Rendezvous with Rama

- Arthur C. Clarke, Songs of Distant Earth

- Harris Sam, Moral Landscape

- Carl Sagan, Shadows of Forgotten Ancestors


*tirsk*

--
Valid criticism does you a favor.

mange

Posts: 1,913

#1258 • • mange Terrorcraft
Sain tuossa vähän aikaa sitten lueattua läpi tuon "Juoppohullun päiväkirjan" ja lämpimästi suositellen sitä kaikille krapulaisille. *hih*

Nappasin kirjahyllystä seuraavaksi Jouni Hynysen "Rakkaudella, Hynynen" teoksen. Melko hyvää avautumista se Jouni tässä heittää. *hymy*
Hendryk

Posts: 510

#1259 • • Hendryk Sen verran, että sapiens
Arnaldur Indridason: SAMEISSA VESISSÄ

Matti R-juna Joensuu, Karin Fossum ja tämä yllä mainittu Arnaldur ovat monessa suhteessa samankaltaisia rikoskirjailijoita. He kaikki kirjoittavat rankoista aiheista välttäen helppoja sensaatioita, kaikkien kirjoissa rikosten uhrit saavat äänensä kuuluville (usein vaivaamaan jäävin äänenpainoin) ja heidän tuotantonsa on niin tasaisen vahvaa, että keneltäkään heistä on vaikea nimetä sitä yhtä kaikkein parasta teosta.

Ellei sitten Sameissa vesissä ole Arnaldurilta tähän mennessä lukemistani dekkareista se paras. (Käytän hänestä etunimeä, koskapa sellainen on Islannissa käytäntö.) Jos näin on niin se ei vähiten johdu siitä, että hän on tällä kerralla jättänyt aiempien romaaniensa keskushahmon, lapsuudessa kadonneen veljensä kohtaloa jo riipaksi asti murehtineen ja tyttärensä huumekoukkua voimattomana seuranneen raskasmielisen Erlendurin sivuun ja nostanut rikosta ratkomaan Elinborgin, jonka perhepiirissä on myös omat tarinaan kerroksia lisäävät ongelmansa. Toinen syy on se, että tällä kerralla kirja keskittyy aiempia enemmän itse rikosten ratkaisemiseen ja on siksi vetävämpi ja viihdyttävämpi.

Rikoksia kirjassa vilahtaa useampikin, mutta kaksi keskeistä, toisistaan erottamatonta ovat kurkku viiltämällä murhatun miehen tapaus ja pikku hiljaa paljastuva, huonomaineisen Rohypnol-lääkkeen avulla suoritettu raiskausten sarja. Vastaavista rankoista rikoksista on kirjoitettu jos jonkintasoista sosiaalipornoa ja moraalista näennäisnärkästelyä, mutta kuten sanottu, Arnaldur pysyy asialinjalla. Eikä kuvion ja syyllisyyskysymysten arvaaminen ole lukijallekaan kaikki kaikessa, vaan kirjailijan omatyylinen kerronta kiilaa edelle.

Ehkä minulla on joku asennevamma, kun minua aina näissä "Arnaldureissa" hämää se, että Islannissakin voi tapahtua tällaista tai että sielläkin rikoksia ratkotaan laboratorioissa dna-näytteillä. (No, siellä jos missä niitä on hyvä ratkoa dna-näytteillä!) Jotenkin siitä maasta on vain muodostunut semmoinen lintukotokuva, että se on sellainen unelmien kyläyhteisö, jossa kaikki ovat naapureita keskenään ja suurin murhe on vatsatautinen poni. Odotan puolittain pelolla minkälaiseksi tämä realistinen dekkarisarja muotoutuu, kun se alkaa saada taustaväriä Islannin finanssikriisiä. Pankkikiemuroita mielenkiinnottomampaa jännityksen nostattajaa on nimittäin vaikea keksiä, ellei sitten Formula-ajoja lasketa. Sarjan uusin suomennos kuulema jo sivuaa tannoisia talousskandaaleja.

--
Härifrån tvättas och linkodes. Och huumori kuivades.