Oukkis!
Ootko muuten kokeillut 8040A-mallin genejä. Noissa on jo melkoisesti miellyttävämpi saundi kuin esim. 8030A:ssa Tosin hintaakin löytyy melkein tuplasti enemmän.
En oo noita kuullu. Pitänee joskus yrittää päässä kuuntelemaan, jos vaikka mun käsitys Genejen soundista muuttuis siitä sitten ;)
hotti, 30.3.2006 19:12:
Ohi mennen kysäisen kun olen miettinyt aihetta myös, että onko noista behringer-merkkisistä monitoreista mihinkään?
mitä olen päässyt ite kuuntelemaan kaverilla noita B2031A Truth-mallisia Behrinkeleitä niin kuulosti omaan korvaan todella hyvälle, alle neljänsadan euron hintaansa nähden erittäinkin asialliselta. Tässä aikeissa itekin hankkia juuri tollaset vaikken musan tekemistä harrastakaan, lähinnä miksaamista ja kuuntelua varten. Ja käyttäähän noita muutama isompikin tuottajanimi, Menno de Jong muun muassa. En tiiä paljonko se kertoo noista mutta ainakin sen että ei ne ihan paskoja voi olla. Toki mieltymyksensä kullakin, kannattaahan niitä ilman muuta kokeilla ennenkun ostaa jos jossain pääsee testaamaan. Tosiaan niinkun sanottu niin ite tykkäsin niiden saundista todella paljon. Sopis meikäläisen budjetille oikein mainiosti. Ja aktiiviset kaiken lisäksi, se on plussaa. Ainakin mulle. :) Ja ihan kivoja käyttäjäkommentteja löytyy googlella, jos kiinnostaa lukea jengin kokemuksia niistä. Noista halvemmista passiivisista en tiiä. Mutta noi B2031 A:t
hotti, 30.3.2006 19:12:
Ohi mennen kysäisen kun olen miettinyt aihetta myös, että onko noista behringer-merkkisistä monitoreista mihinkään?
joo mulla on noi vanhemmat behringerin Truthit ja niihin en ainakaan suosittele investoimaan. Diskantit tosi suttua, mut noi uudemmat kuulosti siltä kun niitä pääsin tossa kuuleen et toi homma on jo kondiksessa.
Oukkis!
Ootko muuten kokeillut 8040A-mallin genejä. Noissa on jo melkoisesti miellyttävämpi saundi kuin esim. 8030A:ssa Tosin hintaakin löytyy melkein tuplasti enemmän.
---
En oo noita kuullu. Pitänee joskus yrittää päässä kuuntelemaan, jos vaikka mun käsitys Genejen soundista muuttuis siitä sitten ;)
Mulla oli noi 8040A Gennut ja noi rokkas aika kybällä!
8050 olisivat vielä namusemmat, ehkä joskus hankin ko.
Meneehän noi monitoritkin hieman niin, et kuka mistäkin tykkää ja mikä omaan korvaan soundaa hyvälle ja sitä rataa... toinen diggaa Gennuista ja toinen taas Mackieista jne.